Kategoriat
Anime Avautuminen Ensivaikutelmat Taide ja tyyli

Kevään ensivaikutelmia: Phantom, Eden of the East, 07-Ghost & Ristorante Paradiso

Tässäpä loput katsomieni pilottien arvioista. Kevät vaikuttaisi kokonaisuudessaan siltä, että ihan kivaa tavaraa on tulossa, mutta edelleenkään mikään ei ole aloituksen perusteella herättänyt kunnollista innostusta. Vaikeutena on sitten, ettei minulla tule mitenkään olemaan aikaa tai halua seurata kaikkia jokseenkin potentiaaliselta vaikuttavia sarjoja, joten nähtäväksi jää, mitkä pääsevät lopulliselle katsomislistalle.

Phantom ~Requiem for the Phantom~

Knee-jerk win

Pöhkö nimi on pöhkö, mutta hieno traileri sai minut katsomaan ensimmäisen jakson, josta pidin varsin paljon. Synkistelevä tyyli höystettynä salamurhaajilla, puukkotappeluilla ja sillä pakollisella amnesialla ei voi mennä ainakaan täysin pieleen. Hahmot ja liike näyttävät silmääni erittäin miellyttäviltä tummaa väripalettia vasten, ja visuaalista onnistumista alleviivaa vielä vähän perinteistä eläväisempi kameratyöskentely. Miinusta tosin tumman naisen epäinhimillisen hölmön näköisistä aurinkolaseista.

Dramatisoinnin puolella sarja yrittää vähän liikaa. Oopperalliset taustamusiikit menevät ylidramaattisuudessaan hieman ohi ja käsikirjoitus haluaa liian kovasti luoda taiteellista ja filosofista syvyyttä päätyen valitettavasti vain puhkikuluneeseen ja kankeaan dialogiin. Varsinkin päähenkilön ”Kuka minä olen?!!!!!!!1” -huuto aiheutti lähes yhtä paljon myötähäpeää kuin Anakinin/Vaderin viimeinen ”EEEEEIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!” Sithin kostossa, eikä asiaa auttanut yhtään kertakaikkisen nolo CG-erämaa.

Jakson rakenne taas toimii erittäin hyvin, pidän yleensäkin tällaisista kerronnan dynaamisuutta llisäävistä selkeistä aikahyppelyratkaisuista, jossa aloitetaan ”nykyhetkestä”, palataan sitten valoittamaan taustaa ja lopetetaan taas nykyhetkessä. Ylilyönteihin vähän liian usein sortuva kikkailu saa jonkin verran oikeutusta sillä, että osa kohtauksista onnistuu osumaan tehokkaasti aivan nappiin (ja toisaalta jatkuvat ylikierrokset valitettavasti syövät onnistumisten vaikuttavuutta). Pidin erityisesti lopun kattoassasinaation dramatisoinnista, joka korostaa Einin ja Zwein välille rakennettua turtaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaiken kaikkiaan jakso kaatuu omaan kunnianhimoisuuteensa, mutta onnistui tarpeeksi monessa asiassa ansaitakseen kiinnostukseni tulevaa kohtaan.

OP ja ED

Intro on lievässä karmivuudessaan kiitettävän päheä ja tunnelmallinen. Se onnistuu yhdistämään erittäin tehokkaasti ja kauniisti hidastempoisuuden ja nopeat leikkaukset, ja kappale tukee sarjan tunnottoman vakaata, mutta eksynyttä yleisfiilistä oivallisesti. Outro taas on visuaalisesti nätti, mutta miksi tuotantoyhtiöt haluavat aina vain käyttää Ali Projectin hermoja raastavia kappaleita? Videoissa sarjan raskas nukkesymboliikka toimii sievemmin kuin itse jaksossa, jossa se ei tunnu aivan istuvan muuhun kerrontaan.

Eden of the East

Itsensäpaljastaja Valkoisen talon edessä

Hei, toinen amnesia-juoni! Ja alaston asepoika! Ja hömelöitä raaputussensurointeja! Tässä on varmasti kauden varmimpia aloitusjaksoja; kaikki tarinan ja kerronnan osa-alueet toimivat loistavasti yhdessä ja elokuvaviittaukset piristivät päivää. Jakso etenee selkeästi ja määrätietoisesti, eivätkä tuotantoarvotkaan kalpene sisällön rinnalla.

Jakson hillitty ja kevyt ilmapiiri tuli minulle yllätyksenä, sillä yleensä muistinmenetykset, salamurhaajat, terrorismi ja kadonnut identiteetti liittyvät vakavempiin, raskastunnelmaisempiin ja toiminnallisempiin konsepteihin, kuten nyt vaikka tuohon Phantomiin. On mielenkiintoista nähdä kaksi niin paljon samoja elementtejä sisältävää ja silti tunnelmaltaan täysin vastakkaista sarjaa. Edenin slice-of-life-tyyppinen dramatisointi tuokin virkistävää vaihtelua alkuasetelmansa totuttuun kaavaan, suureksi osaksi erittäin savvyn miespääosansa ansiosta, joka ei ole kummalliseen ja jopa vaaralliseen tilanteeseensa nähden huolettomasta asenteestaan huolimatta epäuskottava.

Sarja vaikuttaa kuitenkin vähän turhankin kevyeltä, jotta jaksaisin kiinnostua siitä ihan sydämellä, vaikka pilotti on selvästi täyttä laatua. Henkilökohtaiset preferenssit vain kääntävät minua automaattisesti vakavemmin painotettuun suuntaan. En myöskään oikein saanut kiinni päähenkilötytöstä ja hänen prinssitarinastaan (tai niistä hirveistä silmäripsistä). Kaikkein kummallisin asia jaksossa ei suinkaan ole se, että epäiltyjä tunnistetaan sukukalleuksien koon perusteella, vaan se, että tavallinen kadulla kävelevä mies riisuu omat housunsa keskellä vilkasta katua antaakseen ne alaosattomalle sankarillemme. Ja jää sitten iloisesti hymyillen vilkuttamaan tämän perään. Mitä ihmeen noituutta…? O.o

OP ja ED

Tällaiselle nolon musiikkitiedottomalle rukalle ei sano yhtään mitään se, että ilmeisesti suosittu brittibändi Oasis on opening songin takana, mutta joka tapauksessa se kuulostaa todella hyvältä ja toimii erinomaisena pohjana erittäin tyylikäälle videolle. Vaaleanpunainen ja harmaasävyt ovat älyttömän kova väriteemayhdistelmä. Raamatulliset tekstiviittaukset sopivat kuvioon jotenkin oudon luonnollisesti siihen nähden, ettei sarjassa tähän mennessä vaikuttaisi olevan nimeä lukuun ottamatta oikeastaan mitään muuta kristilliseen perinteeseen yhdistyvää. Paperianimaatio-outrostakin löytyy vääntöä, ja sen kynäohjukset havainnollistavat sarjan kevytotteista tapaa käsitellä perinteisesti vakavia aiheita (tosin seuraavassa jaksossa terrori-iskun jälkipuinneissa saattaa ollakin luvassa asianmukaista synkistelyä, mutta sellaisesta ei näy jälkeäkään tässä jaksossa).

07-Ghost

Jospa vain koko sarja näyttäisi näin coolilta...

KOLMAS AMNESIA! Rehellisesti sanottuna katsoin pilotin vain ja ainoastaan promon valkohiuksisen bondage-semeltä näyttävän pahiksen takia. (Valkoiset hiukset ja nimenä Ayanami? Lol’d.) Sarjan maailma ja juoniasetelmien potentiaalisuus osoittautuivat kuitenkin yllättävänkin kiinnostaviksi, mutta mielenkintoisia aspekteja torpedoi onnistuneesti henkilöohjaus, joka ei todellakaan juhli oivaltavuudella tai monisyisyydellä.

Jo hahmosuunnittelu herättää ristiriitaisia tunteita: toisaalta geneerisestä tyylistä lähtee loistavia bondage-semejä ja toisaalta päähenkilö Teiton kaltaisia mähmäisyyksiä. Teito tosin riipi mieltäni pahemmin puhtaalla ja yksioikoisella hyväsydämisyydellään. Paras ystävä on taas ilmeisesti samaa suurisuista ja pirteää, mutta totaalisen epäkiinnostavaa ja enimmäkseen hyödytöntä sarjaa Code Geassin rasittavan Ginon kanssa. Enkä voi käsittää, miksi ihmiset edelleen käyttävät teoksissaan sitä vanhaa ja yksinkertaistakin yksinkertaisempaa yksioikoisen ilkeä kilpailija luulee liikaa itsestään, kerskailee ja kiusaa päähenkilöä, mutta tosipaikan tullen muuttuukin avuttomaksi nyhveröksi -kaavaa, joka onnistuu välittömästi tuhoamaan arvostuksen muuten ihan siedettävääkin hahmokaartia kohtaan ja suorastaan teurastaa positiiviset ajatukset tällaisesta heikommasta esityksestä.

Lisätään tähän yhtälöön ilmeisesti huumoriksi tarkoitettu hölmöily ja ylivedetty dramatisointi, niin sarjalle ei jää hirveästi valttikortteja käteen. Lisäksi sarjan musiikeista vastaavan yksilön voisi olla hyvä harkita alan vaihtamista, koska hän ei selvästikään osaa hommaansa – ylimitoitetut taustamusiikit ovat suuri syy dramatisoinnin juustoisuuteen.

OP ja ED

Intro ajaa sikäli asiansa hyvin, että se sai moninaisuudessaan minut hyvin nopeasti kiinnostumaan sarjan tarinasta. Se on hieno ja sitä on helppo seurata nopeatempoisuudesta ja huikeasta visuaalisesta asiamäärästä huolimatta, eikä se edes tunnu liiallisen kiireiseltä. Outro puolestaan on kiitettävän mitäänsanomaton.

Ristorante Paradiso

ristoranteparadiso

Viimeiseksi sitten oman odotuslistani kärjessä keikkunut sarja. Olen viimeisten vuosien aikana kehittänyt vanhemmista miehistä suhteellisen vahvan fetissin, ja silmälasit ovat jo pitkään kuuluneet hahmodesign-koukkujeni instant win -kategoriaan, joten anime vanhemmista silmälasipäisistä miehistä pitämässä ravintolaa on jokseenkin täsmälaukaus fanipalvelualueelleni. Lisäksi pilotti toteuttaa sukulaissarja Antique Bakerynkin animeversion hengettömyyttä hieman kompensoinutta ruokapornoa ihan kiitettävissä määrin. Hahmosuunnittelu on niin puhdasta seksikkyyttä, että olisin sen takia vilkaissut melkein mitä tahansa, rakastan tuollaisia leveitä suita ja vähän väsähtäneen näköisesti roikkuvia silmiä ja uurteita animaatiohahmojen kasvoissa. CG-miljöökään ei ole ihan yhtä pahan näköinen kuin Antique Bakeryssä, ja mikä tärkeintä ulkonäön kannalta: ainakaan missään liian näkösällä ei loiki rumia CG-kissoja.

Pidin paljon henkilöistä, jotka ovat keskustyttö Nicolettaa myöten selvästi persoonallisuuksia ilman että kenenkään piirteitä on tarvinnut lähteä kärjistämään suhteettomasti, kuten animessa niin usein on tapana. Keski-ikäisen mieshaareminkin jäsenet alkavat jo erottua toisistaan, vaikka herroista ainoastaan Claudio saa kunnolla ruutuaikaa. Nicolettan suhde äitiinsä loisti jakson kirkkaimpana draamatähtenä, sillä äiti kuvataan yllättävän pehmeästi ja moniulotteisesti siihen nähden, että käytännöllisesti katsoen hylkäsi tyttärensä voidakseen uskotella uudelle miehelleen, ettei ole ollut aikaisemmin naimisissa. Sarja onnistuu myös levittämään draamansa laajalle alueelle ja siten hyödyntämään erittäin hitaan temponsa suhteellisen realistisen ja seesteisen dramaattisen ilmapiirin luomiseen.

Olisin kuitenkin toivonut, että Ristorante Paradiso olisi tarpeeksi kypsä jättääkseen bishisarjoja piinaavan kuolaava fanityttö -syndrooman pois. Ehkä japanilaiset tytöt ja naiset tosiaan ovat tarpeeksi säälittäviä parveilemaan kaupoissa ja kahviloissa lähes yksinomaan kyyläämässä komeita palkoillisia kuin päättömät kanat, tai ehkä japanilaisista se on hauska konventio, mutta minua tuollainen laumakäyttäytyminen joka tapauksessa ärsyttää. Hyvä on, miehet ovat komeita, mutta miksi naiset pitää kuvata punastelemassa ja huokailemassa joukoittain heidän peräänsä? Se tuntuu joka ikinen kerta jotenkin alentavalta. Eivätkä kaikki ravintolan väestä edes ole aidosti likinäköisiä!

OP ja ED

Tykkäilen openingin välimerellisen rennosta kappaleesta, ja tällaisen sarjan kanssa videon hidastempoisuuskin on kovasti paikallaan. Yksioikoisuudessaan se on kuitenkin jossain määrin tylsä, ja keltaiset CG-kukat ovat täysin tarpeeton lisä muuten ihan kivoihin kuvauksiin ravintolaherroista. Yllättävää on, ettei Nicoletta ole päässyt videoon lainkaan. Yksinkertaisuudessaan varsin veikea ending puolestaan tarjoilee pelkästään häntä ja nallea, mutta ei suuremmin inspiroi useampaan katsomiskertaan.

6 vastausta aiheeseen “Kevään ensivaikutelmia: Phantom, Eden of the East, 07-Ghost & Ristorante Paradiso”

En siis ole ainut, joka katsoo 07-Ghostia täysin pinnallisten syiden perusteella :D Olen lukenut 07-Ghostin mangaa jonkun verran. Tämä on kyseisen mangakaduon ensimmäinen kaupallinen työ, edelliset ovat kaikki olleet yaoidoujinsheja, mikä selittää hyvin, hyvin paljon.

Syyni katsoa sarjaa on Teiton seiyuu Mitsuki Saiga, joka on lempiseiyuuni ja ankaran fanituksen kohde. Näin siis meillä, tätä varten katson jotain pseudoyaoikuraa. Onneksi on sentään Eden of the East laatuanimen tarpeeseen.

Niin se on että yksi katsoo suosikki-seiyuun ja toinen bondage-semen takia… jonka hahmosuunnittelu muuten suorastaan kirkuu silmiinpistävän puuttuvaa nahkaruoskaa.

Maailman kiinnostavuus houkutteli minutkin tutustumaan mangaan. Täytyy kyllä sanoa, että sen alun tarinan johdattelu on tietyitä osin aika herkullista siinä määrin, että olisin epäilemättä täysin koukussa, jos henkilöt näyttäisivät edes hyvin kevyesti muoteistaan murtautumisen merkkejä.

En ole ikinä Saigaan itse kiinnittänyt huomiota, suhteellisen seiyuu-valistumaton kun olen, mutta ANN paljastikin nimen takaa useamman hahmon, josta olen tykännyt. Pitääpä yrittää muistaa nimi. Teiton kohdalla tosin äärimmäisen mielikuvitukseton design ja persoonallisuutta jäljittelevä kasa kivuliaan stereotyyppisiä luonneominaisuuksia harhauttivat ääninäyttelyyn paneutumisesta aika tehokkaasti. (Yaoi-doujinsheja? Se todellakin selittää…)

Ah, 07-Ghost. Mielenkiintoista nähdä mielipiteitä tästä sarjasta suomalaistenkin toimesta (niin paljon että vaikka entry on jo vanhahko ja kello kaksi yöllä niin piti alkaa naputtelemaan).

Olen itse lukenut sarjaa japaniksi sen alkumetreiltä lähtien. Ja ne yaoi-doujinshit? Yukimachiya-circle oli hyvin tunnettu SasukexNaruto ympyröissä, mistä Zero Sum heidät tietääkseni poimikin. Yukimachiya muodostui alunperin kahdesta erillisestä SasuNaru doujinshikasta – Ichihara Tetsuno/Yukigakuresta ja Amemiya Kazuyuki/Anjey-SS:stä. 07-Ghost perustuu Ichiharan piirtojälkeen, mikä henkilökohtaisesti hiukan harmittaa koska tykkäsin paljon Amemiyan tyylistä.

Näyttääkös tutulta?
http://toorimichi.net/kuvat/Ichihara_KitsunedeGohan.JPG

Ja Amemiyalta
http://toorimichi.net/kuvat/Amemiya_AnimalTrail.png

07-Ghost mangan ongelmana on usein ollut (ainakin minulle) henkilöiden toisistaan erottamisen ja luennan vaikeudet kun ei oikein ole selvää että mitä siinä sivulla oikein tapahtuu. Katsoin ensimmäisen jakson animeversiosta ja totesin että ok jälkeä ja ihanan helppoa seurattavaa. Siihen ne ihanuudet sitten loppuivatkin. Musiikkivastaavan voisi todella viedä saunan taakse. Ja Teiton ja Mikagen ystävyydestä on tehty vain juustoisempaa…*huokaus*

Zero Sumin sarjakuvat ovat aika hm, monisyisiä. 12 tai 24 jaksoa kestävät animesovitukset eivät vain jotenkin pidä sisällään niitä sarjojen mielenkiintoisimpia ulottuvuuksia, koska mutkia pistetään suoriksi tai asiat jäävät kesken. Loveless:in animesovituksen loppua ei voi kutsua lopuksi, Amatsukin kanssa sama juttu (sen maailma on eri aikajanoineen ja ulottuvuuksineen liian valtava kokonaisuus kahdellekaan kaudelle)…07-Ghostilla on mielestäni hiukan sama tilanne. Saa nähdä.

Itse manga ei kyllä ole yaoi tai edes BL sarjakuvaa. Läheisiä suhteita ja laaja miespuolinen kasti, mutta siihen se sitten jääkin…Maailma taitaa olla 07-Ghostin mielenkiintoisin puoli ja Mikhailin Silmän personifikaation-jutskan ja Raggsin kuningaskunnan menneisyyden tullessa mukaan noste senkun lisääntyy.

Muuten 07-Ghost on tähän mennessä ollut tarinana melko err, mitäänsanomaton. Tai sitten olen vain vääränlainen lukija/katsoja, joka vaatii vahvan ja huolitellun hahmokaartin, eritoten päähenkilön josta tulee ”Välitän siitä mitä tälle henkilölle tapahtuu” fiilis. En usko että anime pahemmin aatoksia muuttaisi…

Hoo, kiva saada vähän taustainfoa, itse kun olen niin laiska ottamaan selvää.

Minäkin preferoisin kyllä tuota Amemiyan tyyliä, sen vähäisempi kulmikkuus miellyttää silmää enemmän. (Hänen Narutonsa tosin näyttää aivan hirveältä vinkunyyhkyukelta.)

07-Ghost jäi animena yhteen jaksoon ja mangana reiluun yhteen alppaan (mangana en ole tosin vielä kokonaan tipauttanut, vaan saatan tulevaisuudessa jatkaa, jos sille päälle satun), mutta tarina vaikuttaa tosiaan sen verran suurelta, ettei animesovittaminen yhteen kauteen liene ihan helppoa. Sama tilannehan on noista kevään sarjoista ainakin Pandora Heartsilla, jonka anime on tuomittu jäämään täysin kesken. Pitää sitten vain toivoa, että saavat lopetettua jotenkuten tyylikkäästi ja toisen kauden vireille tarpeeksi nopeasti. Sarjaa kun ei oikein voi kunnialla viedä jaksojen vähetessä loppuun, jos ensimmäiset 23 jaksoa seurataan uskollisesti mangan tarinaa ja sitten väännetään parissa jaksossa oma loppu tai vain pistetään homma poikki ilman mitään kunnollista lopetusta, kun kyseessä on yhtään isompi juonivyyhti.

Minuakin se mangan välistä aika kehno seurattavuus häiritsi, varsinkin toiminnalliset hetket tuntuivat söhräytyvän. Toisaalta on siellä välissä ihan tyylikästäkin kuvallista antia, olin lukiessani ja katsoessani aika <3 sarjan nimikkohaamujen designiin ja valtaviin viikatteisiin.

Aamen viimeiselle kappaleellesi. Ajattelen tismalleen samalla tavalla henkilökaartista. Ja kuitenkin maailma ja syvempi tarina houkuttelisivat jatkamaan… Minä kun niin pidän pitkistä, jatkuvista ja monisyisistä tarinakokonaisuuksista, jollainen tämä lupailisi olla. Hankala sarja. -.-

(Pahoittelut muuten kommenttisi hyväksymisen myöhäisyydestä. En huomannut sitä, kun niiden ei pitäisi enää kaivata hyväksymistä ollenkaan, vaan kuuluisi tulla suoraan näkyviin.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *