Kuroshitsuji OP – Monochrome Kiss

Anime-openingit tuntuvat usein jäävän valitettavan sivuun analyyseistä, vaikka niistä löytyy toisinaan suurestikin sisältöä.  Senpä takia seuraan Eternalin jalanjälkiä ja nappaan arvioitavakseni Kuroshitsujin introvideon, jonka taustalla pyörii SIDin Monochrome Kiss. Video oli todella positiivinen yllätys minulle, ja toimii erinomaisena esimerkkinä siitä, miten hyvä ja merkityksillä kyllästetty intro voi nostaa edustamansa sarjan arvoa. Käytän tulkinnassani apuna myös kuvateksteihin sijoittamiani lyriikoiden englanninkielisiä käännöksiä.

Intro alkaa hehkuvalla, pyörähtelevällä pentagrammilla, joka paljastuu demonibutler Sebastianin ja orvoksi jääneen kreivi Ciel Phantomhiven välistä sopimusta symboloivaksi kuvioksi Sebastianin kämmenselässä. Pentagrammin reunasta alkaa valua verta, josta muodostuu valkoiselle alustalle Kuroshitsujin nimilogo.  On melko selvää, että veripisarat tippuvat itse asiassa sopimuksesta ja symboloivat sen luonnetta ja sitä kautta Sebastianin ja Cielin välistä suhdetta, johon veri tuo heti kättelyssä hyvin uhkaavan sävyn. On mielestäni erittäin tyylikäs yksityiskohta, että nuo symbolisesti merkittävät veripisarat tahraavat puhtaan valkoisen alustan punaiseen ikään kuin turmellen sen. Ajatusta jonkin puhtaan turmeltumisesta voisi soveltaa myös Cieliin, joka ennen vanhempiensa kuolemaa ja siitä seurannutta sopimusta paholaisen kanssa oli ilmeisesti aivan tavallinen pikkupoika.

As black and white skim through our colourless encounter, / A cool finger beckons me.

Sebastianin ääriviivat hahmottuvat esiin jonkinlaisesta paksusta sumusta, ja kuva loikkaa ensin rintakuvaksi hänestä ja sitten lähikuvaksi hänen silmistään, joiden iirikset hehkuvat punaisina ja pupillit ovat soikeat kuin kissalla osoittaen Sebastianin epä-ihmisyyden – hän ei ole tästä maailmasta. Lyriikoiden ”väritön kohtaaminen” kuvaa jälleen Sebastiania ja Cieliä, sillä Sebastian on demoni, eikä sarjassa näytä juurikaan myötämielisyyttä Cieliä kohtaan (ja Ciel pyrkii aina tilaisuuden tullen ärsyttämään butleriaan). Suhteen kylmyys heijastuu säkeessä mainitusta kylmästä sormesta. Lisäksi vaikka rintakuvassa näkyy, että Sebastian hymyilee, lähikuvan perusteella sanoisin, ettei hymy yllä silmiin asti. Ainakin minä näen noissa silmissä jonkinlaista viileää tyytyväisyyttä, mutta en missään nimessä hymyä. Hän näyttää pikemminkin saalistaan vaanivalta kissapedolta. Seuraavaksi kuitenkin näytetään, kuinka hänen hymynsä levenee.

Like a stubborn piece of ice atop melted water,

You softly scoop me up and play with me on your upper lip.

Ciel kelluu veden pinnalla kädet ristissä rinnalla kuin ruumiilla hauta-arkussa. Hänen olisi pitänyt kuolla yhdessä vanhempiensa kanssa, hänen kuuluisi olla kuollut (’le ciel’ tarkoittaa muuten ranskaksi taivasta). Niinpä hän vajoaa pinnan alle ja avaa samalla suunsa kuin kutsuen jotakin.  Sebastianin kädet työntyvät häntä kohti, mutta mies ei suinkaan kurota tarttuakseen Cieliin saadakseen vedettyä hänet pinnalle, vaan tämä asettaa kätensä kuppimaiseen asentoon kuin tarjoten jotain Cielille. Sebastian ei ole pelastamassa Cieliä, vaan tarjoaa tälle sopimusta – joka ei ole ilmainen, kuten huomaamme miehen kasvoille leviävästä demonisesta virneestä. Tässä Cielillä ei ole silmälappua, joten voidaan todella olettaa, ettei sopimusta ole vielä tehty tai ainakaan lyöty lopullisesti lukkoon. Tai sitten sinettisilmä on vain piilossa hiusten alla, kontekstiin kuitenkin sopisi jos tämä kuvaisi hetkeä, jolloin Ciel ja Sebastian solmivat sopimuksensa, varsinkin kun sarjan ensimmäisessä kohtauksessa, jossa sopimus solmitaan, Cielin oikea silmä on myös hiusten peitossa.

Sanoituksissa tulee jälleen esiin kylmyys, kun Cieliä verrataan veden päällä sulavaan jääkimpaleeseen, jonka Sebastian nostaa turvaan. Ciel on liian itsepäinen sulamaan vedeksi muuttuneen perheensä kanssa, joten hän solmii sopimuksen demonin kanssa. Hänen kasvoillaan ei kuitenkaan näy juurikaan tunnetta mahdollisesti pientä epämukavuutta lukuunottamatta, mikä taas kertoo Cielin tunnelamaantuneesta nykytilasta, kun hän yrittää parhaansa mukaan toimia Phantomhiven kreivinä isänsä paikalla.

Mikäli Ciel tosiaan kutsuu Sebastianin paikalle, hovimestari itse ei anna sen näkyä käyttäytymisestään. Hänen hallitut liikkeensä ja levenevä hymynsä, sekä tietenkin hänen fyysinen etulyöntiasemansa uppoavaan poikaan nähden luovat vaikutelman siitä, että tilanne on täysin hänen hallinnassaan. Hän ei tule paikalle, koska hänen täytyy, vaan koska hän on päättänyt alentua seuraamaan isäntänsä vähäpätöisiä oikkuja. Sebastianhan inhoaa uskollisia, tottelevaisia koiria ja rakastaa itsenäisiä, itsekkäitä kissoja. Hän lyriikoiden mukaan ikään kuin leikittelee Cielin kanssa, mikä tekee pojasta enemmän uhrin kuin isännän.

Nyt Cielillä on silmälappu oikeaan silmäänsä ilmestynyttä sopimuksen sinettiä peittämässä. Kun Sebastian polvistuu teatraalisesti hänen eteensä (tosin muutaman metrin päähän) valkoisten sulkien peittämällä tantereella (joka näyttäisi olevan sama tila, jossa Ciel tekee sopimuksen ensimmäisen jakson prologissa), hän ensin vain katsoo tätä, mutta seisoo rinta poispäin tästä. Sitten hän kääntyy kokonaan Sebastianiin päin. Ele voisi merkitä sitä, että Cielkin tiedostaa Sebastianilla olevan tietty ylivalta heidän muodollisesta isäntä-palvelija-suhteestaan huolimatta, sillä Cielin täytyy nimenomaan kääntyä ja siten tavallaan tunnustaa Sebastian vertaisekseen. Jos hänen täydellinen käskytys- ja arvovaltansa suhteessa olisi selvä, ei hänellä olisi tarvetta liikkua, vaan hän voisi antaa määräyksensä siinä asennossa, missä alun perin oli.

Toisaalta Cielin kääntyminen Sebastianin puoleen voi tarkoittaa myös (jopa samaan aikaan), että hän on valmis sekä demonille käskynsä antamalla aloittamaan ristiretkensä, jonka takia ei voinut kuolla perheensä kanssa, että luottamaan henkensä tämän käsiin. Kameran zoomautuminen Cielin kasvoihin ja pojan hitusen kapenevaan silmään voisi tukea kumpaakin selitystä kääntymiselle. Edellisen, tyhjän ja toivottoman ilmeen sijaan hän näyttää nyt päättäväiseltä.

Even so, I will search for that one true love.

Sitten Sebastian ja Ciel etsivät keskinäistä tosirakkauttaan. Vaikka Sebastian on vallannut niin suuren osan Cielin elämästä, onhan poika hyvin riippuvainen demonibutleristaan, Ciel ei aio menettää otettaan alkuperäisestä tavoitteestaan (jonka sisältöä emme vielä sarjan puolivälissä tiedä), vaan jatkaa määrätietoisesti sitä kohti pyrkimistä Sebastianin avustuksella. Hän ei aio antaa demonin eksyttää itseään valitsemaltaan tieltä – hän jatkaa Sebastianin hämäristä tarkoitusperistä ja hänen arvovaltansa hienovaraisesta kyseenalaistamisesta huolimatta ”sen oikean rakkauden etsimistä” eli oikean päämääränsä toteuttamista.

Ja samalla Sebastian suorittaa upeita ja loistokkaita ihmetekoja vinkaten katsojille sarjan vähemmän synkeästä puolesta. Mies nappaa kohti ammutut luodit siististi sormiensa väliin ja heittää ne takaisin onnetonta ampujaa kohti (toisen jakson esityksestä päätellen hän kykenee todellakin käsivoimillaan heittämään luodin yhtä voimallisesti ja tehokkaasti kuin jos ampuisi sen matkaan. Mikä mies!). Seuraavaksi vuorossa on komea lentonäytös fysiikan lakeja uhmaava balettihyppy miehinen sivuloikka samalla kun ylväs butlerimme lähettää matkaan tappavat hopeatarjottimensa. Tässä vaiheessa introvideo tekee selväksi koko sarjan asenteen demonibutleriin: naurettavan yliampuvalla ja suuriskaalaisella mahtavuudella luodaan toimiva kontrasti sarjan puitteiden synkkyydelle. Sebastian osaa samalla kertaa sekä nostattaa niskavillamme pystyyn murhaamalla ihmisiä hymy kasvoillaan että huvittaa meitä hölmöllä akrobatiallaan.

Your dry eyes have come so far for this moment.

Tässä vaiheessa Sebastian näyttäisi valtaavan myös laulun sanat loisteliaalla olemuksellaan, sillä minusta kuivat silmät viittaavat siihen, ettei Ciel itke kohtaloaan, koska on todellakin jäädyttänyt tunteensa niin hyvin kuin on pystynyt (tietenkään esiteini-iässä oleva lapsi ei kykene täysin karsimaan tunteitaan pois, mutta Ciel yrittää kovasti), varsinkin kun Ciel paljastaa sinettisilmänsä tämän säkeen aikana. Samalla säe vaikuttaisi ennakoivan sarjan loppua, hetkeä, jolloin Ciel lopulta pääsee sinne, minne on koko ajan pyrkinyt.

Nyt Sebastian ja Ciel seisovat selätysten, mutta metrin päässä toisistaan. He eivät edelleenkään ole fyysisesti lähellä toisiaan, mikä vihjannee taas kerran myös henkisen läheisyyden puutteesta. Olen nähnyt useamman animen openingissa (ainakin Death Noten ensimmäisessä ja Hikaru no Gon viimeisessä) asettelun, jossa luodaan kilpailusuhde tuomalla kaksi henkilöä vastakkain ja katsomaan tuimasti toisiaan silmiin välissään ammottava tyhjä tila. Selkien vastakkain painaminen puolestaan on esimerkiksi Ranman ensimmäisessä openingissa ja Gunsmith Catsin introssa merkinnyt kumppanuutta. Tässä kohdassa Ciel ja Sebastian vähän niin kuin yhdistävät molemmat konventiot seisomalla selät vastakkain, mutta matkan päässä toisistaan. He ovat tietyllä tavalla kumppaneita, mutta heidän välillään on viileää kitkaa. He myös katsovat täysin vastakkaisiin suuntiin niin kuin molemmat haluaisivat pitää yhteistyön niin pienenä kuin suinkin. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä Ciel on yhtä paljon uhka Sebastianille tämän isäntänä kuin Sebastian on uhka Cielille tämän sielun ostaneena demonina.

If I could, I would wrap you around me like this and be done.

Sebastian machoilee taas, tällä kertaa pöytähopeat käsissä, ja päätyy kuu taustallaan jälleen myhäilemään omaa upeuttaan. Mikäli lyriikoiden säe liitetään taas ennemmin sarjan kontekstiin kuin rakkausballadiin, en halua edes ajatella, mitä hän miettii haluavansa tehdä Cielille, ja mahdollisesti suunnittelee tekevänsä, kunhan on täyttänyt oman osansa sopimuksesta, eli suojellut poikaa siihen asti kunnes tämä on saavuttanut päämääränsä. Periaatteessa toivon, ettei kyse ole kuitenkaan shota-turkiksesta. Sebastianin halu päästä vapaaksi isännästään on joka tapauksessa nähtävissä (”and be done”).

Night falls and my wish does not come true, / But tomorrow brings a new morn.

Koska kuvan fokus siirtyy Cieliin, oletan, että seuraavat säkeetkin kuvaavat jälleen hänen ajatusmaailmaansa. Niistä päätellen myös Ciel odottaa kärsimättömästi saavansa työnsä päätökseen, eikä vaikuta olevan peloissaan tulevaisuudestaan, vaan kävelee eteenpäin kasvoillaan tyhjän määrätietoinen ilme. Itse asiassa hän kävelee suoraan kohti suurta vesilammikkoa edes yrittämättä kiertää sitä tai tahtiaan hiljentämättä, vaikka hän oli juuri äsken hukkumassa. Lätäkkö voisi siis kuvata hänen salaperäistä päämääräänsä, jossa odottaa myös hänen oman osansa täyttäminen Sebastianin kanssa solmitusta sopimuksesta.

Nyt Ciel näyttäisi kävelevän raunioiden keskellä, todennäköisesti vanhempiensa palaneen kartanon jäänteissä (käsittääkseni hän rakennutti uuden kartanon vanhan paikalle, joten raunioiden keskellä käveleminen olisi enemmän symbolista kuin konkreettista), eli omissa, kivuliaissa/lamaannuttavissa muistoissaan.

With your sweet, warm, ill-fated kiss,

Sebastian valtaa taas ruudun ja lyriikatkin puhuvat hänestä. Tämän säkeen aikana hänen liikkeensä on pätkitty hänen pahaa enteilevää hymyään hieman eri kuvakulmista esitteleviksi stilleiksi, jotka päättyvät sarjaan, jossa hän nostaa sormen suulleen ovelan näköisenä. Ehkä katsojien ei ole tarkoitus ”paljastaa” Cielille, millaiseen kuralätäkköön tämä on astumassa? Olen melko varma, että Ciel tietää jo, mutta ele voisi olla osa Sebastianin leikittelyä, jos palataan uhriaan vaanivaan kissavertaukseen. Niin, ja tietenkin kyseessä on myös Sebastianin tunnusele, joka toistuu ainakin eyecatcheissä ja mangassa.

Tässä kohdassa kuva on mielestäni rytmitetty lyriikoiden kanssa erittäin kauniisti, kun adjektiivit ’hellä’ ja ’lämmin’ lauletaan vasten Sebastianin kaikkea muuta kuin vilpitöntä hymyä, jossa ei edelleenkään ole mitään hellää tai lämmintä. Lopulta vielä sana ’kohtalokas’ kääntää edelliset adjektiivit aivan ympäri ja näemme taas Sebastianin punahehkuisen silmän läheltä. Sebastian nostaa vielä sormen huulilleen juuri sanan ’suudelma’ kohdalla.

Fill me with colour as if it is the last time

Kaunis lyriikkasynkka jatkuu, kun Sebastian pitelee hehkuvanpunaisia ruusuja Cielin entisen kodin tummissa raunioissa ja täyttää sen – eli Cielin muistot ja sitä kautta Cielin itsensä – punaisella värillä. Samalla tavalla hänen kädessään olevasta sopimussinetistä tippunut veri täytti intron alussa valkoisen alustan punaisella. Seuraavaksi Sebastian seisookin nykyisessä Phantomhiven kartanossa ja puhaltaa kädessään olevan kynttelikön liekit sammuksiin kuin merkkinä openingin päättymisestä ja ennen kaikkea siitä, että sopimuksen ehdot on pian täytetty.

The moon will shine upon us.

Lopuksi palataan vielä kartanon raunioille, jossa Ciel on nukahtanut kivipenkille ja Sebastian kävelee hänen luokseen, kun ”kuu loistaa heille viimeisen kerran”, eli oletettavasti Cielin saavutettua päämääränsä. Loppu onkin koko intron sykähdyttävin osa. Sebastian koskettaa Cielin olkapäätä melkeinpä hellästi ja poika muuttuu hitaasti mustaksi höyheneksi, joka leijailee maahan. Kohtauksessa on jotain todella katkeransuloista – Sebastian ja Ciel ovat ensimmäistä kertaa fyysisesti kosketuksissa toistensa kanssa intron aikana, ja omaan silmääni heidän välillään ylläpidetty kylmä jännitekin on kadonnut. Musta höyhen toisaalta vaikuttaa Sebastianin merkiltä, sillä hänhän esiintyy korpin muodossa sarjan alkukohtauksessa solmiessaan sopimusta Cielin kanssa. Tällä kertaa Sebastianin pahaenteistä hymyä ei enää kuitenkaan korosteta näyttämällä sitä läheltä, vaan hän vain jatkaa matkaansa ja haihtuu näkyvistä, sillä hän ei enää ole hovimestari Sebastian (sarjan aikanahan hän on vakuuttanut, että on Sebastian Michaels vain koska Ciel tarvitsee Sebastian Michaelsia).

Lyhyesti siis: Kuroshitsujin OP onnistuu loistavasti esittelemään sarjan, viemään läpi ihan kunnollisen tarinan alusta (sopimuksen solmiminen) loppuun (sen päättyminen), hyödyntämään monikerroksista symboliikkaa sekä sanan että kuvan voimin ja toimimaan vieläpä lyhyttutkielmana sarjan päähenkilöistä ja keskeisistä teemoista. Tällaista laatua haluaisin aina odottaa introvideoilta, olkoonkin ettei  sarja itsessään ole onnistunut ainakaan puolivälipysäkilleen mennessä lunastamaan kaikkia intron lupauksista.

On tietysti aivan mahdollista, että olen yksinkertaisesti ylitulkinnut sitä, mitä tekijät ovat liimanneet kasaan sen perusteella, mikä näyttää nätiltä ja kryptiseltä ja vetoaa fanityttöjen paritusintoon, mutta nyt kun olen kirjoittanut näin pitkän analyysin siitä, miksi kaikki sopii niin hienosti yhteen, en ole enää ollenkaan valmis allekirjoittamaan sellaista mahdollisuutta. Tämä on tietysti vain minun tulkintani, ja olisi mielenkiintoista kuulla, mitä muut ovat tästä pätkästä löytäneet.