Eräänä kauniina päivänä muutama kuukausi sitten ystävykseni päivitteli, etten varmaankaan alkaisi lukea One Pieceä (jota kohtaan minulla ei ikinä ole ollut mitään kiinnostusta) sen takia, että osassa neljäkymmentä-jotain tapahtuu jotain tosi hienoa. Naurahdin, että en todellakaan.
Mutta sitten rupesin miettimään: Miksi ei?
Ikuisuusshounenit eivät koskaan ole olleet minun juttuni, eikä Eiichiro Odan kumimainen piirrostyyli (pun intended) juuri ihastuta. Joskus aikoinaan lukaisin ruotsiksi puolet ensimmäisestä osasta, mutta se jäi sitten siihen kiinnostuksen puutteesta. Kuitenkin One Piece on aika yleissivistyksellinen mangatapaus, tämänkin listan mukaan se roikkuu lähes kaikkien ikäryhmien top-kympissä.
Sitä paitsi juurihan minä pläräsin läpi kuutisentoista kuolettavan tylsää osaa CLAMPin Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLEn alusta ja palkinnoksi sain päättymättömän oloisen ja tauotta hyperkierroksilla rullaavan angstifestin, erittäin mielenkiintoisia muutoksia hahmodynamiikoissa ja raajojen sun muiden ruumiinosien irtirepimistä. Toisin sanoen: joskus odotus vain yksinkertaisesti kannattaa, ja sen piinaavan lässytyksen lukeminen (tai pahimpien tapausten kanssa silmäily) johtaa suoraan malmisuoneen.
Miksipä siis en lähtisi kahlaamaan läpi merirosvovenyilyä? Se ei yksinkertaisesti voi olla rasittavampaa luettavaa kuin Tsubasan alku, jolla onnistuin toivoakseni karaistamaan itseäni tarpeeksi kestääkseni pokkarikaupalla vaikka sitten pahempaakin haahuilua. Varsinkin, kun One Piece on kuuleman mukaan jotain varsin viihdyttävän shounen-roskan ja suorastaan nerokkaan shounen-helmen väliltä.
Olennainen osa harrastustani fiktion parissa on kuitenkin loppujen lopuksi kokemusten etsiminen, eivätkä kokemisen arvoiset hetket fiktiossa todistetusti rajoitu siihen ominpaan skaalaani, josta normaalisti valikoin lupaavimman oloiset nimikkeet. Priorisoida täytyy toki aina, sehän on itsestään selvää. Kun aika ei riitä edes kaikkeen siihen mikä kiinnostaa, niin miten sitä sitten jäisi säästöön sitä varten, mikä ei lähtökohtaisesti kiinnosta? Tämän takia lienee ihan paikallaan, että joku käy välillä nykäisemässä hihasta ja vinkkaamassa, mistä päin sen oman tarkoin valitun ja valitettavan rajallisen purkin ulkopuolelta löytyisi potentiaalista yllättäjää ja herkullista asetelmaa, koska itse sitä on vähän hankala nähdä.
Ja oliko tässä nyt jotain pointtiakin, paitsi että olen päättänyt käydä merirosvoilemaan? Eipä juuri, mutta joskus on hyvä kyseenalaistaa vanhat kaavansa ja ennakko-odotuksensa. ”En oikein jaksa CLAMPia, en oikein jaksa pitkiä tappelusarjoja, en oikein jaksa urheilusarjoja, en oikein jaksa sotaleffoja, en oikein jaksa taide-elokuvia, en oikein jaksa modernia taidetta, en oikein jaksa sitä ja tätä…” Tällaisia ajatuksia minulla on ja on ollut, ja lähes kaikki mainituista esimerkeistä ovat jo osoittautuneet silkaksi harhaksi vähintäänkin yksittäistapauksissa, viimeisimpänä juurikin tuo CLAMP-asenteeni (olkoonkin, että CLAMP-mangojen alut tuntuvat aina tuskallisen hiiiiitailta). Miksei näin siis voisi käydä jatkossakin?
17 vastausta aiheeseen “Miksi ei?”
Nooh, kaikeksi onneksi One Piece muuttuu hyväksi Arlong Park -arcissa; sanotaanko että jo siinä kahdeksannessa-yhdeksännessä tankobonissa. Ja sen jälkeen se vain paranee.
Se on minusta suhteessa yllättävän nopeasti.
Itse aloitin One Piecen lukemisen vajaa kuukausi sitten, kaverilta kun sain lainattua helposti 1-29 ja enemmänkin kun muistan pyytää lisää. Odotin jotain massashounenpaskaa edes tietämättä, mitä massashounenpaska sitten oikein on.
Ja mitä sain? Hyvää viihdettä. One piecen piirrustustyyli on inhottava, tappelut pöljiä eikä juonikaan ole suuremmoinen, mutta koko paketti on niputettu niin tyylikkääksi viihdytyspaketiksi, ettei pakolliset vertaukset, Naruto ja Bleach koskaan pääse sille tasolle. One piecehän on nimenomaan hassunhauskaa seikkailua, vakavaa siitä ei saa tekemälläkään. Hahmojen kautta se elää, ja hahmot on hyvin rakennettu ja ketään ei tekisi mieli heittää poiskaan. Hyvä Sarjahan se ilmeisesti on sitten, loppujenlopuksi.
Kannattaa se tsiigailla, on se mielenkiintosempi kokemus kuin kaikki Clampin sarjat yhteensä..
OP-fanipoika täällä! Lue lue!
En ole analyyttisen objektiivinen minkään asian kanssa, joten suosikkisarjan erittely ei onnistuisi edes sitäkään vähää, joten en voi toimia pahemmin pään käännyttäjänä. En voi kuin sanoa, että kannattaa tsekata sarja!
Et sellane faniposti.
Tsubasa: Hyvä kuulla, ettei tarvitse ihan kolmeakymmentä alppaa sinnitellä ennen kuin voi odottaa korkeita. Tosin itselläni on näiden suosittujen ja pitkien shounen-sarjojen kanssa ollut ongelmana pikemminkin, että tykkäilen kovasti alkuun, mutta sitten kyllästyn, kun homma alkaa näyttää turhan päämäärättömältä.
Tounis: Mutta revitäänkö One Piecessä ruumiinosia irti? Erittäin tähdellinen seikka, jos vertailemaan lähdetään. :D
Ja tiivistit kyllä mainiosti tuossa sen mielikuvan, jonka olen ihmisten puheiden perusteella OP:stä saanut – tosin pienellä varauksella, minulle on nimittäin luvattu sarjan myöhemmissä vaiheissa vähän syvemmällekin ulottuvaa sisältöä.
Solo: Onneksi pääni on siis jo käännetty valmiiksi, ja tässä vaiheessa jokainen suosittelu vain nopeuttaa prosessia. Tarkoituksena olisikin mennä heti ensi viikolla kähmimään pokkareita kirjastosta.
Täytyy sanoa, että olen oikeasti yllättynyt, että aiot ruveta lukemaan sitä. (No, toisaalta katsoithan 70-luvun musikaalinkin yllytyksestäni…) Toivon vilpittömästi, että pidät siitä (koska muuten en edes halua tietää, millainen vertahyytävä rangaistus minua odottaa, jos olen houkutellut sinut lukemaan 40+ alppaa jotakin, jota pidit täytenä paperinhaaskauksena). =D
Jään innolla odottelemaan kommenttejasi sarjasta.
Hei pliis, en minä nyt niin umpimielinen tahma ole, etten saisi alas yhtä One Pieceä siinä vaiheessa, kun oikealta ja vasemmalta tulee suositusta! Pakko viimeinkin ottaa selvää jotta mistä kaikki hype oikein tulee. (Ja juu, mielessä on jo hyvin elaboroitu kostosuunnitelma, jos OP päätyy olemaan not as planned suckz. Odota kauhulla! :D)
Hassua, minusta TRC muuttui ratkaisevasti huonompaan suuntaan juuri samassa kohdassa. Aloin lukemaan sarjaa hauskana nostalgiareissuna CLAMPin faneille, ja yhtäkkiä sainkin wangstia, guropornoa, vampyyrejä ja juonen, jossa ei ole mitään järkeä (tässä viimeisen puolen vuoden ainaka on ollut hyvin, hyvin vaikea pysyä kärryillä enää mistään, ja luulen, että tekijöitäkään ei enää kiinnosta vaan kamaa revitään käytännössä takapuolesta ”hei mites vielä diipimpää shittii”). En pidä siitä, kun sarja muuttaa tyyliään ratkaisevasti kesken kaiken – TRC:n muutos on kuin Card Captor Sakura muuttuisi kesken kaiken Elfen Liediksi.
No, enää yksi chapter ja sitten pääsen haukkumaan TRC:n, eikä sitäkään tarvitse enää seurata. Lopettaisivat edes xxxHolicin kunnolla, se on aina ollut näistä kahdesta mangasta parempi.
Gahhhh One Piece. Kyllä minultakin sitä hyllystä löytyy 45 osaa, mutta se ei ole aiheuttanut kuin ehkä parit hymähdykset ja siinä se – ”päämäärätön” on ehkä nimenomaan juuri se, mikä One Pieceä kuvaa.
Varsinkaan kun se ei oikein osaa yllättää muuten kuin pistämällä taas jotain IHAN IHME GAMAA xDDD eteen – toisin kuin vaikkapa Naruto, jossa homma jopa tuntuu pysyvän kasassa.
Tämä ehkä havainnollistaa eroa:
Naruto huutaa pahikselle ”Nyt vedän sinua turpaan! Satutit kaveriani!!”. Pahis sanoo: ”Ha ha ha! Turpa on hevosella! Et voi vahingoittaa minua!” Naruto keksii jonkun käsittämättömän ässäjokerisuunnitelman joka perustuu siihen että tämä hämää pahista jolloin pahis kävelee ansaan jonka Naruto väkersi 5 aukeamaa sitten.
One Piece taas toimii näin:
Luffy huutaa pahikselle: ”Nyt vedän sinua turpaan! Satutit kaveriani!!”. Pahis sanoo: ”Ha ha ha! Turpa on hevosella! Et voi vahingoittaa minua!” Jollain iihahaiihaha-marjalla pahikselle luodaan hevosen turpa, ja Luffy lyö siihen :——–D Ja sit Luffy on niinku vetäny sitä turpaan :——–D Niinku turpa, niinku hevosella, tajuuxä :——–D
Mutta kai se One Piece jonkun mielestä täytyy olla ihan Parasta, tuskin se muuten keikkuisi myyntilistojen kärjessä.
Kyllä One Piecestä niitä vakavampiakin kohtia tosiaan löytyy. Kantava asenne on toki humoristinen, mutta se on hyvin perinteinen manga siinä suhteessa että se kertoo ensisijaisesti hahmoistaan ja niiden vuorovaikutuksesta, ei niinkään mistään suuresta juonesta jonka pelinappuloita hahmot olisivat – juuri sillä tavalla kuin Toriyama manganpiirto-oppaassaan aikoinaan opasti.
Oda ei vissiin nykyään piirtele sarjaan muuta kuin hahmot ja jättää taustat kokonaan avustajien huoleksi, joten sillä on reilusti aikaa veistellä juonikuvioita ja saada lukijansa kiintymään hahmoihin ja ymmärtämään niiden toiveita, unelmia ja motiiveja. Sillä lailla saadaan aikaan varsin huomattava tunnelataus pienilläkin jutuilla: siinä vaiheessa kun pokkarissa 47 luodaan kytkös pokkarissa 12 olleeseen pieneen sivutarinaan kihoaa äijimmälle äijällekin miehekkäät kyyneleet silmiin…
Niidelin esimerkki on siitä huono ja epätarkka, että ei One Piecessä kai yksikään turpaanvedon arvoinen pahis naura ”Ha ha ha!” Joku ”Hieh eh eh!” tai ”Moh hoh hoh!” tms. olisi paljon todennäköisempi valinta.
Hui: Minä taas en ole ikinä saanut CLAMPia luettua Tokyo Babylonia lukuun ottamatta, joten nostalgia-arvo on ihan nimellinen. Muuten se alkutahti ei pahemmin aplodeja kerännyt – uusi pöhköhassu höttömaailma -> Sakura on söpö ja hyödytön -> Syaoran potkii pahiksia -> höyhen -> uusi pöhköhassu höttömaailma -> ja niin edelleen. Välissä tavataan kierrätyshahmoja ja Kurogane ja Fye tekevät toisinaan jotain mielenkiintoisehkoa.
Vampyyrikaksosten jälkeen se, että sarja päätti Face Heel Turnata wangstaamaan Hakkain, Shinjin ja muut lajin mestarit suohon, piristi minusta menoa kovasti – olkoonkin että kerronnan selkeys vedettiin samalla alas vessanpöntöstä. Olen tosin vasta jossain alpan 23-24 tienoolla, joten jatkuvat ”siis mitä just äskön tapahtu?” –fiilikset kerkeävät vielä hyvin ruveta ärsyttämään oikein toden teolla, jos meno tästä vielä pahenee. Mutta ainakin jaksan nykyisin lukea lähes jokaisen repliikin, jopa Sakuran ja Syaoranin suusta lähtevät!
xxxHolic > TRC.
niidel: Ah, Denelis on noista tapauksista uhkaillutkin. Kuinka ihanaa, minä kun niin rakastan shounenin nakama-meininkiä (ilmeisesti Luffyn kaveriudesta ei voi irtisanoutua törkeimmälläkään petoksella). -_-
Krypfton lupailemat yksilöidyt pahisnaurut tosin kuulostavat plussalta.
Tsubasa: Toriyama on tuon kommentin perusteella mies minun mieleeni, vaikken luultavasti ikinä tule pahemmin mitään häneltä lukemaankaan. Olen aina ollut hahmovetoisten tarinoiden suosija, ja ihannetilanteessa sarja ja tarina rakentuvat hahmokaartin ympärille ja näitä tukemaan, eikä toisin päin. Manga on todellakin yleensä kunnostautunut varsin hyvin tässä puolessa.
Toisaalta huumori sarjaa tai sen hahmoja kantavana voimana on yleensä jättänyt minut täysin kylmäksi, joten saa nähdä kuinka kursoriseksi plärääminen taantuu ennen kuin pääsen sinne luvattuun alppaan.
Butthurt/
Niidelin esimerkki on siitä huono ja epätarkka, että One Piecessä voisi helposti nähdä tämän kaltaisen tilanteen hevosturpa-vihollisesta, kun taas Naruto-esimerkkiä ei ole vielä tullut Narutossa vastaan.
/butthurt
Noh? Onko sitä tullut luettua? Kiinnostais tosi paljon kuulla kommentteja.
Kovin hitaanlaisesti tuo on luonnistunut, olen jossain pokkarin 14 tienoilla parhaillaan. Tässä on kuitenkin ollut mielessä vähän petrata, joten yritän saada sarjaa pureskeltua eteenpäin. Raportoin kyllä kun pääsen sopivaan kohtaan. Ihan hyvä, että patistat, niin tekosyyt nihkeillä tuon kanssa rupeavat loppumaan. :)
[…] helppolukuiseksi sarjaksi se oli minulle aivan kohtuuttoman kivuliasta luettavaa. Kuten mainitsin täällä, sen ensimmäiset viisitoista osaa tuntuivat puuduttavalta lässytykseltä, josta suurimman osan […]
[…] kolme vuotta sitten ilmoitin ottavani Eiichiro Odan One Piecen lukuun. Tähän päivään mennessä olen saanut alas 15 […]
[…] One Piece on ollut minulle äärettömän haastava sarja lukea. En pitkään aikaan ollut tippaakaan kiinnostunut siitä, mutta joka puolelta valuva suitsutus ja yleissivistysargumentti saivat lopulta tekemään aloittamispäätöksen. […]