Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.
Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.
Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!
Suomalainen pari itsenäisyyspäivän kunniaksi!
Mikael ja Pessi
Astun lähemmäksi, ojennan käsivarteni. Hahmo ilmeisesti kuulee askeleeni ja nostaa hetkeksi heikosti päätään käpristyneestä asennostaan, avaa silmänsä, ja minä oivallan vihdoinkin mikä se on.
Se on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.
Tiedän heti, että haluan sen.
Parisuhdeluokitus: …öö… romanssi?
Mistä he ovat: Ennen päivänlaskua ei voi; Johanna Sinisalon Finlandia-palkitussa romaanissa mies ihastuu peikkoon.
Keitä he ovat: Kuvankaunis homo mainoskuvaaja ja tämän talonsa pihalta pelastama haavoittunut tarunhohtoinen villipeto.
Kun epäkonventionaalisia romansseja peräänkuulutetaan, tämä pari tulee ensimmäisenä mieleeni. Asetelma on jotain zoofilian, lapsi ja eläin –leffojen ja yksinäisen-uken-koira-muuttuu-omistajaansa-himoitsevaksi-semeksi-yaoin väliltä, mikä ei lupaa erityisen maistuvaa konseptia. Silti Sinisalo vääntää räjähdysherkästä maaperästään irti niin mehukkaan ja omituisen rakkaustarinan, että henki melkein salpautuu lukiessa. Pääpariskunnan välinen suhde nousee ehdottomasti teoksen kantavaksi voimaksi.
Romaanin rakenne tekee suhteesta kuitenkin aivan erityisen kutkuttavan. Jokainen kohtaus kuvaa näiden kahden välien kehittymistä – monesti Mikaelin kertomana, mutta usein tämä tapahtuu myös kiertoteitse muiden hahmojen kautta, kun kertojan jakkara kiertää keskeisten hahmojen välillä. Opportunistinen heteromies Martti huomaa pettyneenä, ettei häneen aiemmin lääpällään ollut Mikael ei enää vaikutakaan niin kiinnostuneelta. Mikaeliin silmittömästi rakastunut Ecke taas on unelmiensa miehen sänkyynsä saadessaan niin onnellinen, ettei tohdi välittää siitä, että tämä soittaa yhtäkkiä tulevansa käymään ja myöhemmin säntää taas pois selittelemättä. Lukijan aitiosta näkyy kuitenkin, kuinka Pessi vie niin suuren osan Mikaelin elämästä, ettei tavoittamattomissa olevalle Martille enää riitä niin paljon mielenkiintoa, ja että Mikael ryntää Ecken luokse kun kotipeikko rupeaa kuumottelemaan liikaa. Keskiösuhde välittyy siis osittain suoraan Mikaelin kerronnan kautta, mutta osittain ulkopuolisten silmien läpi nähtynä, mikä avaa useampia hyvinkin erilaisia näkökulmia kaunispojan ja metsän olennon suhteeseen.
Mikaelin voimistuvat fiilikset Pessiä kohtaan eivät kuitenkaan selvästi ole yksipuolisia. Pessi koettelee hahmona eläimellisyyden ja inhimillisyyden rajoja, mikä tekee siitä muutakin kuin Mikaelin salaisen lemmikin. Se käyttäytyy päällisin puolin eläimen tavoin, mutta kerta toisensa jälkeen lukija saa yhdessä Mikaelin kanssa todistaa hetkiä, jotka antavat viitteitä odottamattomasta älykkyydestä, tietoisuudesta ja tahdosta. Sen käyttäytymisessä tuntuvat sekoittuvan eläimellinen ja inhimillinen logiikka. Toisaalta ihmishahmojenkin ja etenkin Pessin erittämän hormonitulvan pauloihin joutuneen Mikaelin tunteita kuvattaessa tuodaan esiin myös niiden alitajuista ja eläimellistä alkuperää. Mikaelin näkökulmasta kuvatut hänen ja peikon yhteiset hetket ovat poikkeuksetta äärimmäisen intensiivisiä ja leikittelevät suhteen koko ajan kasvavalla tabulla harvinaisen vakuuttavasti.
Katselemme toisiamme, minä ja peikko; lampun valo luo pääni ympärille vaalean sädekehän ja Pessi erottuu vieressäni tummana siluettina; me katsomme toisiimme ja peiliin ja toisiimme.
8 vastausta aiheeseen “Joulukalenteri 2010 – 6. päivä”
Ja mä kun luulin että mulla on häiritseviä lajienvälisiä shippejä. %D Tämä vetää kyllä koko potin.
Mietityttää vähän, kun tähän leffaan joku jenkkifirma osti elokuvaoikeudet, että millainen siitä elokuvasta tulisi jos se joskus oikeasti tehdään… Toinen mielenkiintoinen pohtimisen aihe on, miksi suomalaisissa homokirjoissa jonkun hahmon nimi on aina jotenkin raamatullinen, tyyliin Mikael tai Luukas tms.
Kiinnostavimpia lukemiani kirjoja – ja erittäin odottamaton pari tähän kalenteriin! Edellisestä lukukerrasta on vierähtänyt jo useita vuosia, mutta juuri tuo kertojankapulan vaihtelu luvusta toiseen jäi mieleeni vahvana kerronnallisena tehokeinona. Ihmisen ja ”eläimen” välisen seksuaalisia vivahteita saavan suhteen tarkasteluun ei kuka tahansa rohkenisi ryhtyä, mutta aika himputin hienoa settiä Sinisalo sai siitä aikaan!
Tämä kirja lumosi minutkin kun vuosikausia sitten sen luin, taitaapa sen pokkariversio löytyä yhä kirjahyllystä. Hiivatin mielenkiintoinen ja hienosti rakennettu tarina aiheesta, johon ei kovinkaan moni uskalla koskea. Sata pistettä ja pari papukaijamerkkiä Sinisalolle upeasta teoksesta!
Vaikka viime lukemiskerrasta onkin vierähtänyt jo pitempi tovi, muistan aina hyvin sen, kun Pessi aina raivostuessaan tai säikähtäessään kiipesi hattuhyllylle kuin kissa ikään. Jotenkin niin suloinen ja samalla eläimellinen tapa, ettei voinut kuin todeta ”d’awww” joka kerta kun niin kävi. :9
~C
stargay: Haha, häiritsevät shipit on koko harrastuksen suola.
Sen leffan tuotantoon pääseminen vaikuttaa kyllä aika heikolta, eikös ne oikeidet myyty jo melkein viisi vuotta sitten? Tuosta voisi oikeasti saada tosi hienon leffan, jos tyylikkyydestä ei tarvitse tinkiä. Mutta tosiaan, projekti on tainnut seistä aika kauan eikä siitä ole pariin vuoteen kuulunut mitään. Oikeuksien omistaja kuitenkin vaikuttaa aika sopivalta hyypiöltä sinänsä, kun takana on ilmeisesti lähinnä jotain indie-pätkiä, joten ihan positiivisin mielin sinänsä odottaisin leffaa jos jaksaisin ylipäänsä odottaa.
Ehkä homokirjat on aina niin artfägeilyä, ettei kirjailijat viitsi käyttää ei-symbolisia nimiä? Niinan Revon ja Seita Parkkolan nuortenkirjoissahan on myös Mikael-niminen homo.
Myy: Itse nappasin kämppiksen hyllystä selailtavaksi juuri viime viikolla opuksen ja viihdyin sen parissa kyllä jokusen tunnin. En muistanutkaan, miten helppolukuista ja huokoista sen teksti on. Samaa kertojakoukkua käytetään muuten juuri noissa Parkkola-Repo-kirjoissa, mikäli ei ole tullut vastaan. Niissä juuri kerrontakikkailu on suurin syy sille, että olen niitä pitänyt mielenkiintoisina, koska vaihtuva kertoja on tosi hieno tapa tuoda perspektiiviä ja rytmitystä tarinaan. Jari Tervon Pyhiesi yhteyteen tekee saman tempun myöskin, mutta Sinisalon käytössä tyyli pääsee mielestäni noista parhaiten oikeuksiinsa juuri siksi, että kaikkien näkökulmat on lukijan kannalta keskitetty niin tehokkaasti kuvaamaan Mikaelin ja Pessin suhdetta.
Cilla: Pessin kissamaisuus on tosi söpöä, muistuttaa jossain määrin omaakin kissaa (joka muun muassa osaa avata oven, joskaan ei lukkoja). Kissa on muutenkin aika loistava referenssieläin, kun pitää hakea uskottavuutta sekä kotieläimen että villipedon maneereihin ja mahduttaa mukaan vielä sitä inhimillistystä.
Viitaten vastaukseesi Cillalle:
Yritän epätoivoisesti kuvitella kisuasi vetämässä läpi jonkinlaisia ”villipedon maneereita” – ei vain onnistu. Se kissa on söpö kuin pumpulipallo. ~<3
/offtopic
Ei niin pumpulia siinä vaiheessa kun se roudaa elävän hiiren keittiöön, leikkii sillä hetken ja sitten puree siltä pään irti. Krunts krunts. =D
DDDD:
Vakuutan, että oli aika herkullista yrittää taiteilla jyrsijänraato ulos niin etteivät sisälmykset putoaisi lattialle siitä, missä pää ennen oli.