Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.
Hazel Grouse ja Gatti Nenehawk (Saiyuki Reload)
Ison kiltin jätin ja siron mutta armottoman mastermindin välillä on jännä vastakohtaisiin ulkomuotoihin ja persoonallisuuksiin perustuva voimatasapaino.
Edelleen jatketaan kontrastilinjalla. Ikuista fanityttöilyni aihetta Kazuya Minekuraa en luonnollisestikaan voinut jättää pois joulukalenterista, sillä nainen taitaa vaikuttavan hahmosuunnittelun salat yhtä hyvin kuin kaikki muutkin visuaalisen tarinankerronnan kikat. Tänään tähtäimessä on Saiyuki Reloadin aikana sarjan sankarinelikon rinnalle keskeisiksi hahmoiksi nouseva kahden hengen lännestä matkannut tiimi. Epämääräisen kristillisen kirkon eksorsistipappi Hazel pystyy tapettujen youkai-demonien sieluja siirtämällä herättämään kuolleita ihmisiä eloon. Hänen henkiin herättämänsä hiljainen lihaskimppu Gat taas vastaa youkaiden listimisestä, joten yhdessä he ovat tehokas omankäden oikeutta jakava tiimi.
Vastakohdat tunnetusti vetoavat, ja näin on asia niin luonteenpiirteiden kuin hahmodesignin osalta. Hazel on lyhyt ja hentorakenteinen mies, Gat taas vuoren kokoinen jättiläinen. Hazel on vaalea ja sliipattu, Gat ruskettunut rastatukka. Hazelin huulilla leikittelee lähes koko ajan itsevarma puolihymy tai sitten hän vitsailee iloisasti, mutta Gat ei hymyile koskaan. Hazel jutustelee rakastettavasti, Gat seuraa sivusta ja sanoo vain välttämättömyydet. Tähän on erikseen kiinnitetty huomiota lukuisilla Gatin päähuivin alta pälyileviin silmiin zoomaavilla ruuduilla muiden hahmojen keskustelujen välissä. Näin ilmaistaan Gatin olevan samanlainen tarkkailijasielu kuin Guu.
Hahmojen välillä on myös ainakin ensivilkaisulta selkeä hierarkia; Gat vaikuttaa olevan Hazelin käskyille alisteiseen asemaan jäänyt henkivartija. Hän katsoo vierestä ja tottelee käskyjä. Hazel taas on miellyttävän lupsakasta olemuksestaan huolimatta näkemyksissään ehdoton dominoijaluonne. Gat on lopulta vaisun ulkokuorensa alla kaksikosta se sympaattisempi ja lämpimämpi tuttavuus, kun taas Hazel pinnallisesta tuttavallisuudestaan ja ystävällisyydestään huolimatta tunteiltaan kylmempi puolisko.
Iso symppiskorsto pienikokoisemman manipuloijan suojelijakätyrinä ei ole mikään uusi keksintö. Asetelma kuitenkin toimii usein hyvin tehokkaasti juuri sen takia, että ulkoinen voima on tapana liittää valtaan, mutta tällaisen parivaljakon yhteydessä tämä luonnollinen odotus aiheuttaa ilmeisen ristiriidan hahmojen fyysisten olemusten ja todellisten valtasuhteiden välillä. Ristiriidat ja ulkonäköön perustuvien odotusten kumoaminen lisäävät helposti koko paridynamiikan kokonaisvaikuttavuutta.
Suu kiinni minä olen oikeassa.
Vaikka Minekuralla kuten lähes kaikilla mangakoilla on tietyt vakioiset hahmomallit vakioisine kasvonpiirteineen, joihin kukin hahmo voidaan helposti sijoittaa, osaa hän myös varioida hahmojaan niin, että he ovat tunnistettavissa vaatteiden ja hiustyylien muutoksista huolimattakin. Siloposkisen Hazelin pistävimpiin kasvonpiirteisiin kuuluvat hänen ohuenohuet, kaarevat kulmakarvansa ja hieman alaspäin suuntautuneet silmänsä, joiden alaiset juonteet tekevät hänet muutamaakymmentä ikävuottaan vanhemman näköiseksi. Hahmon pahaenteisyyttä lisää se, että hänen ilmehdintänsä on hyvin samanlaista kuin sarjan pääantagonisti Ukokun, jonka hän myös tuntee lapsuudestaan. Kehonkieleltäänkin he muistuttavat kovasti toisiaan, vaikkakin Hazelin fabut käsienheilauttelut ja muu ilmeinen homous erottuvat edukseen.
Iloinen jälleennäkeminen Ukokun kanssa. Huomaa Gatin hiljainen reaktioruutu.
Haistan jotain epämääräisen homoa. Tämä tappava ranneliike nähdään ties kuinka moneen kertaan.
Gat puolestaan on ruumiinrakenteeseensa sointuvien jykevien kasvonpiirteidensä ja ilmeettömyytensä ansiosta jörön näköinen. Vaikutelmaa korostaa se, että useimmiten hänen silmänsä näkyvät vain osittain päähän sidotun huivin alta. Hahmosta tekee äärimmäisen tykättävän ehkä tehokkaimmin se, että vaikka hän näyttää äksyltä ja vaaralliselta, hänen käytöksensä ei koskaan ilmaise aggressiivisuutta.
Kaksikon vaatetuksesta on tehtävä myös se huomio, että heidän asusteensa poikkeavat huomattavasti muiden hahmojen puvustuksesta. Yleistyyli sarjassa on orientaalissävytteistä fantasiaa, mutta Hazelin ja Gatin puvut ovat saaneet selkeästi vaikutteita länsimaisemmista stereotyypeistä. Hazelin elaboroitu piispankaapu mallintaa tuskin mitään oikeaa uskonnollista vaatetta, mutta puvussa on selvästi haettu kristillistä lookkia. Gat taas vaikuttaa kuuluneen jonkinlaiseen intiaaniheimoon. Papinkaapu ja inkkarivermeet eivät ole hienovaraisin mahdollinen tapa tuoda hahmojen alkuperää esille, mutta pidän ihan suorituksena sitä, että heidät on yritetty ylipäänsä asustuksensa puolesta erottaa muista hahmoista.
Sokerina pohjalla kummankin hahmon vakivarustukseen kuuluu päähine – melko harvinainen mutta aina tervetullut asuste. Fiktiohahmot tarvitsevat enemmän hattuja!