Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.
Hirviö (Kaunotar ja Hirviö) ja Mulan
Hirviön ja Mulanin designit ilmaisevat hahmojen molemmat puolet.
Kuvittelisin, että erään suurimmista haasteista hahmosuunnittelijalle tarjoavat yleensä hahmot, joiden täytyy kokea dramaattinen roolin- tai muodonmuutos kesken tarinan. Tällaisista hahmoista nostan tänään esille kaksi erinomaisesti onnistunutta esimerkkiä Disneyn animaatioklassikoista. Mulanin nimihahmon läpikäymä visuaalinen muutos on toki hyvin erilainen kuin Kaunottaren ja Hirviön miespääosan. Kummankin tapauksessa hahmojen ulkonäöllä on ollut kuitenkin erityisiä vaatimuksia, sillä niiden on pitänyt sopeutua kahteen hyvin erilaiseen kontekstiin elokuvien aikana.
Hirviö saa oman leffansa lopussa takaisin alkuperäisen ihmismuotonsa. Elokuvan loppufiilisten ja kokonaisvaikutelman kannalta on tärkeää, että katsojat uskovat hänen ihmismallinsa samaksi hahmoksi, johon he ovat tutustuneet ja josta he ovat oppineet pitämään leffan aikana. Katsojien on myös voitava uskoa, että sankaritar Belle pystyy tunnistamaan hahmon samaksi välittömästi. Hirviömitoissaan Hirviöstä oli saatava hirvittävä peto, mutta samalla hahmo, johon katsojat voisivat kiintyä. Sivumennen sanottuna toinen Disneyn ilmeinen onnistuminen tällaisen hahmon suunnittelussa on Notre Damen kellonsoittajan Quasimodo.
Mulanin kohdalla ei tapahdu niinkään fyysistä muodonmuutosta, vaan pikemminkin sosiaalinen. Hänen hahmondesigninsa erityisvaatimuksena on ollut, että hahmo näyttää paitsi uskottavalta naiselta, myös uskottavalta mieheltä. Jossakin featuretessa leffan tekijät ovat muistaakseni kertoneet, että tämän tasapainon löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Hyvin ymmärrettävää, sillä Disneyn hahmosuunnittelussa naiset on perinteisesti kuorrutettu korostuneen feminiinisillä ominaisuuksilla. Klassikothan ovat täynnä timmejä tiimalasimimmejä, jotka sipsuttavat kevyin askelin ohuenohuiden pikkunilkkojensa varassa paksut pitkät hiukset hulmuten ja räpsyttelevät ripsiään yleisölle viettelevän kainosti.
Kasvonpiirteet ovat tietenkin tällaisessa muuntautumisleikissä olennaisen tärkeä tekijä. Mulanin kasvojen haasteena on tunnistettavuus eri konteksteissa. Päähenkilön on oltava erotettavissa niin paksun perinteisen kiinalaismeikin alta kuin au naturel, hiukset pitkinä ja lyhyempinä, ylös sidottuina ja vapaina. Ovaalinmuotoiset kasvot toimivat hyvin neutraalina muotona ja menevät täydestä niin liioittelemattomasta naisesta kuin siloposkisesta ukepojastakin. Paksut kulmakarvat auttavat tasapainottamaan kasvojen pyöreyden pehmeyttä. Leffan hahmosuunnittelukontekstissa Mulanin sinänsä varsin paksut huuletkaan eivät erotu erityisen suurina varsinkaan miespuoliseen love interestiin verrattuna.
Voimakkaammat leukaperät, leveämpi suu, kapeammat ja pitemmät kasvot – Mulanin naamaa on miehistetty pienillä kosketuksilla, jotka huomaa selkeästi vertailukuvissa, mutta ei niinkään elokuvaa katsoessaan.
Pienenä yksityiskohtana Mulanin kasvonpiirteiden huomioimisessa arvostan erityisesti sitä, miten Mulan saa leffan pahiksen, Shan-Yun, tunnistamaan itsensä naistenvaatteissa nostamalla hiuksensa ylös, vaikka tämä on nähnyt hänet vain hyvin nopeasti sotilasasussa. Kyse ei ole niinkään lukijoille suunnatusta briiffauksesta, koska kyllähän yleisö nyt tietää, että kyseessä on elokuvan päähenkilö. Maailmansisäisen tunnistettavuuden kannalta kohtaus on kuitenkin olennainen. Elokuvassa on monesti painotettu, ettei kukaan voisi mitenkään olettaa naisen pukeutuvan mieheksi, joten Shan-Yu ei oletusarvoisesti voisi tunnistaa edessään riehuvaa naista joukkonsa tuhonneeksi sotilaaksi ilman tällaista konkreettista hiusten ylös nostamista.
Kohtaus on hieno, koska hiusten pito ylhäällä oikeasti muuttaa ihmistä tosielämässäkin.
Hirviön kasvojen tärkein tunnistuselementti löytyy hänen suurista, pistävänsinisistä silmistään, joita korostetaan useaan otteeseen leffan aikana. Silmiä tukevat hahmon painavat, gorillamaiset kulmakarvat. Nämä piirteet eivät muutu oikeastaan lainkaan hirviömoodin ja ihmismoodin välillä, ja Bellehän toki tunnistaa ihmismuodon eli Adamin juurikin tätä silmiin katsottuaan.
Hirviö- ja ihmismallin silmät ja kulmakarvat muistuttavat toisiaan kovasti.
Hirviön tekeminen inhimillisemmän oloiseksi on hänen designinsa kauneuden ydin. Otus on mahtipontinen sekoitus härkää, biisonia, karhua, sutta ja gorillaa, ja varmasti yksi Disneyn kunnianhimoisimmista yksittäisistä hahmodesignsuorituksista. Ei siis ole suuri yllätys, etteivät Kaunottaren ja Hirviön upeimmat animaatiohetket poikkeuksellisesti keskity sankarittareen, vaan Hirviön ilmeisiin, jotka on ajoittain elävöitetty sellaisella pikkutarkalla realistisuudella, ettei oikeasta näyttelijästä saisi irti aidompaa. Ilmeikkyyteen panostus on tietenkin suuri osa Hirviön inhimillistämistä, ja siksi äärimmäisen tärkeää. Ihmisyyttä luodaan myös huomaamattomammilla tavoilla, kuten lisäämällä hahmolle vaatteita pikkuhiljaa ja suoristamalla tämän liikeratoja pystympään asentoon leffan kuluessa.
Hirviö opettelee takaisin ihmisten tavoille.
Kasvonpiirteiden muuntuvuus ei tietenkään riitä, vaan huomioon on otettava koko hahmon ruumiinrakenne. Hirviön pääanimaattori Glenn Keanen myöhempi hahmo Tarzan on fyysisesti hyvin lähellä Hirviön ihmismuotoa, mutta mielenkiintoisesti lähenee tietyissä suhteissa hirviömuotoa korostuneen rintakehänsä ja siihen nähden pienehkön alaruumiinsa kanssa. Adam-designissa tämä ylä- ja alaruumiin suhde ei ole yhtä ilmiselvä, koska hänestä on heikohkosti kokovartaloshotteja, mutta lantion pienuus suhteessa hartioihin on kuitenkin aika ilmiselvä, kun miehen selkää jaksaa ruveta tuijottelemaan. Painavien kulmakarvojen tavoin tämä epäsuhtainen vartalomalli lienee siis myös Keanen tapa korostaa hahmon eläimellisyyttä.
Ihmishahmon suuri selkä luo mielleyhtymän järkälemäiseen hirviöselkään.
Mulanissa taas uskoisin pääosalta vaaditun androgyynisyyden vaikuttaneen koko elokuvan vartalomalleihin, sillä Mulanin naisellisia avuja ei tietenkään voitu korostaa millään lailla, ettei hän menettäisi uskottavuuttaan miesroolissaan. Tästä johtuen hahmon lantio-vyötärö-suhteen on oltava melko tasainen, eikä tekijätiimi pääse leveilemään sankarittaren kurveilla varmaan ensimmäistä kertaa klassikkohistoriassa.
Edes Disney-sankaritar ei aina tarvitse äärimmilleen tyyliteltyjä muotoja.