Jatkan jälleen Kazuya Minekuran oheistaiteen ylivoimaisesta parhaudesta vaahtoamista.
Ensimmäisessä osassa käytiin läpi piirrostyyliä ja artin tyyliriippuvaisuutta sarjan mukaan.
Toisessa osassa vuorossa olivat kuvan fokus ja visuaalinen kekkalointi.
Tänään kirjoituksen aiheena ovat kuvasarjat ja kuvien asettelu.
Kuvia saa klikkaamalla isompaan kokoon. Kun viet hiiren kuvan päälle, näet listausta muista kuvassa käytetyistä tekijälle ominaisista elementeistä.
Kuvasarjat
En ole nähnyt yhdenkään toisen mangakan tai muunkaan kuvataiteilijan käyttävän yhtä paljon kuvasarjoja, joissa jokaisen yksittäisen kuvan asettelu tai tyyli korreloi muiden sarjan kuvien kanssa. Yksittäinen sarjan kuva voi olla hieno ja kiva ihan sellaisenaan, mutta se tarvitsee säännönmukaisesti muita saman sarjan jäseniä päästäkseen todella oikeuksiinsa ja näkyäkseen täydessä loistossaan.
Yksi suosikkikuvasarjoistani on tämä Stigma-pari, jossa mustavalkoisuus, suljetut silmät ja ilmeiden ja varjostusten muutos luovat aivan erilaisen tunnelman jälkimmäisessä kuvassa, vaikka sen asettelu onkin tismalleen sama kuin ensimmäisen kuvan.
Kuvapari tuo esille myös Minekuran suosikkihahmosuhdetta: Muistinsa menettänyt Stork huolehtii Tintti-pojasta, mutta takertuu itse henkisesti tämän tukeen.
Seuraava Wild Adapterin kuvapari toimii samalla logiikalla. Mustavalkoisuus ja punaisena hohtava veri kääntävät kuvan tunnelman täysin päälaelleen.
Veriroiskeet ovat muutenkin kohtuullisen kovassa käytössä Minekuran artissa.
Kummassakin näistä kuvapareista yllättäen se jälkimmäinen, mustavalkoinen kuva ikään kuin paljastaa päähenkilöiden suhteesta jotain sellaista, joka on kyseisissä sarjakuvissa itsessäänkin luettava rivien välistä.
Saiyukin jätkät ovat saaneet sarjaluonnehdintaa varmaan miljoonaan kertaan. Näissä kuvasarjoissa päänelikko kuvataan yleensä yksin, mutta kuvien sarjaluonteisuuden ansiosta kuitenkin ryhmässä. Itse sarjassa hahmojen dynamiikoissa on myös havaittavissa samanlaista asetelmaa, sillä he eivät koskaan lakkaa kailottamasta sitä, miten ovat vain omalla puolellaan, mutta silti yhdenkin jäsenen puuttuminen lamauttaa koko ryhmän. Yksi omista suurimmista suosikeistani on kaunis niitty-sarja, jossa hahmot esitetään melko poikkeuksellisesti erikokoisina ja eri kulmista.
Sarjaan kuuluu lisäksi viides, koko nelikon yhteen kokoava kuva, joka julkaistiin erikseen seuraavassa taidekirjassa.
Tässä taas tyypillisempi ja pirteämpi esimerkki, josta myös suuresti pidän, koska sydämiä:
Minekuran söpö huumorintaju pääsee oikeuksiinsa.
Saiyukin ja Saiyuki Gaidenin pojista on olemassa useampiakin toisiaan peilaavia kuvapareja. Käy järkeen, sillä Saiyukin joukkio koostuu Gaiden-poikien reinkarnaatioista. Tällaisetkin parit muistavat aina huomioida, ettei kyse ole samoista hahmoista, vaan eri inkarnaatioiden erilaiset taustat ja piirteet tulevat esille. Esimerkiksi alla vasemmalla Saiyukin aggressiivinen blondipappi Sanzo riehuu revolverinsa kanssa kuin viimeistä päivää. Oikealla taas Gaidenin hienohelmainen taivasbyrokraatti Konzen on jäädä toimintavalmiimpien tovereidensa jalkoihin.
Sanzo: ”Ärsytä mua ja kuole.”
Konzen: ”Hei, ei juosta käytävillä!”
Asettelu ja kuvakulmat
Minekura käyttää myös runsaasti asettelullisia kiintopisteitä. Ensinnäkin hän tykkää symmetriasta, ja varsinkin uudemmissa taidekirjoissa on useampia symmetrisesti ja joka puolelta (kuitenkin tarpeeksi dynaamisella tavalla) tasapainotetusti sommiteltuja kuvia. Tässä on auttanut youkainmetsästäjä Hazelin ja tämän vuoren kokoisen henkivartija Gatin lisääminen Saiyukin pääkööriin Even a Worm -tarinakaaressa, sillä kuudesta hahmosta saa helpommin rakennettua näyttäviä symmetrisiä kuvia kuin alkuperäisestä nelikosta.
Hahmot on toisaalta järjestetty kuvassa hieman Minekuralle epätyypillisesti, sillä normaalisti soveltuvan ruumistyyppiin perustuvan järjestyksen mukaan etualalla kyykkivä Sanzo seisoisi selät vastakkain Hazelin kanssa keskellä. Nyt Hazelin vasemmalla puolella keskellä seisova Gojyo taas olisi Gokun paikalla oikeassa reunassa ja Goku olisi Sanzon paikalla edessä taka-alalla seisovan muhkean Gatin vastapainona.
Kuvakulmatkin tuppaavat toisinaan näyttämään hahmoja ylä- tai alaviistosta. Varsinkin vahva sammakkoperspektiivi esiintyy artissa usein.
Vakavaa dramatiikkaa jälleen – katson selvästi Gaiden-arttia.
Erityisen komeita ovat yleensä kuin hidastetusta kohtauksesta kaapatut kuvat, joissa vaatteet ja hiukset hulmuavat jossain oudossa alhaalta ylöspäin pehmeästi, mutta voimakkaasti puhaltavassa mystisessä voimakenttätuulessa pingottaen asetelman dramaattisuuden äärimmilleen.
Vasemmalla Goku ilman power limitteriä Seiten Taisei -muodossaan valmiina pistäämään jengiä lihoiksi. Oikealla Konzen avaa lukijoiden kyynelhanat Gaidenin toiseksi viimeisen chapterin kannessa.
Artissa kuvattujen hahmojen ympärillä sataa hyvin usein jotain – kukkia tai niiden terälehtiä, rahaa, höyheniä, lehtiä… aina sieltä taivaalta tulee jotain. Ja efekti toimii.
Gaidenilla on tapana korostaa Gokua etualalla, kun taas päätarinaan liittyvä artti nostaa näkyvimmäksi hahmoksi useimmiten Sanzon eli kuvassa oikealla patsastelevan Konzenin tulevan inkarnaation.
Mistä näitä seteleitä oikein tippuu? Bus Gamerissä rahantuloa ei voi estää, mutta hengenlähdön vakava vaara huolettaa.
Jänniä leikkauksia Minekura harrastaa artissa vähemmän, mikä on omituista siinä mielessä, että Minekuran sarjakuvakerronnassa leikkaukset ovat luovassa käytössä varsin usein. Poikkeuksena kuitenkin taas kerran yksi helvetillisen pelottava Ukoku:
Ukokun letkeä, mutta päällekäyvä karisma on sekoittanut yhden ja toisenkin viattoman lapsukaisen pään ehkä siksi että sammakkoperspektiivistä mies näyttää vielä normaaliakin hurjemmalta.
Toistuvat asettelut ja motiivit ovat myös yleisiä. Esimerkiksi Gaidenin puolella Gokun yhteydessä toistuvana teemana nähdään moneen otteeseen apilaseppeleet. (Minekura on muutenkin tykännyt tunkea apiloita kaikkialle ihan varhaisemmasta tuotannostaan lähtien, mutta seppeleinä apilat ovat ihan Gaidenin pikku!Gokun oma juttu.)
Jos tämä otus ei ole suloisuuden huipentuma niin ei sitten mikään.
Suosikkini Minekuran asettelullisista trendeistä on varmaan hänen mieltymyksensä sijoittaa jotain joko kuvassa olevien hahmojen väliin tai hahmon ja katsojan väliin. Tästä syntyy jännä kolmiulotteisuuden vaikutelma, joka varsinkin jälkimmäisessä tapauksessa vie katsojan normaalia tietoisemmin ulkopuolisen asemaan suorastaan osoittamalla meille neljännen seinän olemassaolon.
Niitä onnistuneimpia varhaisia töitä. Sanzo on yksin aidan tällä puolella porukan ainoana ihmisenä (sepalus luonnollisesti auki, koska 90-luku).
Kaikki Wild Adapterin kannet pelaavat tällä kikalla.
—————————-
Viimeinen osa ensi viikolla. Vihdoinkin päästään omaan suosikkiteemaani eli kuvien merkityksiin ja symboliikkaan.
6 vastausta aiheeseen “Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)”
Olenko ainoa, jonka mielestä Gojyo saa tuon sydämenkin näyttämään jotenkin rivolta?
Olen miettinyt, onko sillä, kuka on milläkin puolella Wild Adapterin kansissa, mitään merkitystä, mutten ole vielä päässyt mihinkään lopputulokseen. Uskotko itse, että niissä on tuolla tasolla jotain symboliikkaa vai että Minekuran antaa tässä etusijan esteettisyydelle?
Ihan vain asiasta seinään, olen hyvin huvittunut, että sait yhden herutuskuvan Houmeista mahtumaan mukaan tähänkin postaukseen… ^_~
Joo kyllä se Gojyon sydän on aika latautunut. Gojyo on niin ihana yrittäessään olla niin ronskia playboyta vaikka oikeasti onkin ihan älyttömän kiltti ja leidienkin kanssa tosiasiassa oikea herrasmies. Muidenkin sydämet ilmaisevat muotoilijaansa ihanasti. Suosikkini on ehdottomasti Sanzon ”Mun sormet on liian kiireiset joihinkin tyhmiin sydämiin koska pitelen röökiä niillä. >|”
En usko, että WA:n kansilla on pahemmin merkitystä alppojen sisällön kanssa – ei ainakaan mitenkään systemaattisesti. Kakkoskannessa Tokiton ruhjeet liittyvät tarinaan, mutta muuten noissa ei mielestäni pahemmin yhtymäkohtia ole asettelullisesti.
Voi olla sattumaa, mutta toisaalta mielestäni olisi sinänsä mahdollista, että vitosalpan kannella olisi symbolista merkitystä alpan sisältöön nähden. Kuvassahan poikien käsien välillä on lasi, joka estää heitä koskemasta toisiaan suoraan. Tarinassa taas Kubota pelkää Tokitoon koskemista ja välttelee sitä viimeiseen asti, vaikka haluaisikin.
Vahinko, että unohdin lisätä Houmei-heruttaa-kuvan viimeiseen osaan, mutta ainakin siellä on Houmei-pilaa-tunnelman-pelleilemällä-kuva. :D
Koska kello on yksi, eikä mitään järkevää tapahdu, tulin kommentoimaan vanhoja postauksia.
(Tunnun kommentoivan vanhoja postauksia aina kello kahdentoista jälkeen, mitäköhän se kertoo minusta ihmisenä?)
Tuosta inkarnaatioiden vertailusta tuli mieleen, että onkohan Saiyukissa sieluilla tapana ottaa opikseen edellisestä elämästään?
Gaidenin loppupäässä jumitan vieläkin, mutta arvelen että Konzenille käy jotenkin huonosti. Olisiko tämä selitys Sanzon kärttyisyyteen D:
Koska edellisessä elämässä kärsimykset periaatteessa alkoivat, kun hän hoiti Gokua eli välitti jostakusta… hmm….
Kääntelin tuossa Minekuran blogia google-kääntäjällä, ja vähän vaikutti siltä, että Saiyuki saa ens kuun 28.päivä jatkoa! Yritän selvittää vielä lisää.
Vanhoihin postauksiin kommenttien saaminen on ihan virkistävää; en valita yhtään, varsinkaan kun tuot esille hyviä pohdinnan aiheita! Ja joskus parhaat ideat tulevat yöllä, ei siinä ole mitään omituista. :D
Tuo eri inkarnaatioiden välisten erojen ja yhtäläisyyksien pohtiminen on kyllä minustakin tosi mielenkiintoista. Itse näkisin asian niin, etteivät edellisten inkarnaatioiden kohtalot juuri paina Sanzon, Gojyon ja Hakkain harteilla. Pikemminkin päin vastoin, sillä Gaidenissahan Konzen, Kenren ja Tenpou ovat kaikki päässeet elämästään paljon helpommalla kuin reinkarnaationsa. Jos jotain niin sanoisin aikaisempien inkarnaatioiden ponnisteluiden Gokun pelastamiseksi lähinnä voimistaneen päähenkilöiden reinkarnoituneita sieluja ja antaneen näille suunnan ja merkityksen. Gaidenissahan pojat lähinnä ajelehtivat läpi elämänsä ja saavat suuntaa vasta joutuessaan ponnistelemaan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Saiyukissa taas uudet inkarnaatiot lähtevät määrätietoisesti yhdessä suorittamaan tehtävää tiiminä ja sillä tavalla tavallaan jatkavat aikaisempien inkarnaatioiden aloittamalla tiellä.
Konzenilla on periaatteessa ihan tavallinen virkamiestausta, eikä hänellä ole ilmeisesti ollut ennen Gokun tapaamista juurikaan suurempia ilon aiheita tai koettelemuksia, saati sitten motivaatiota. Hän on vähän äkäinen ja välinpitämätön vain koska on tympiintynyt työhönsä ja yksitoikkoisen helppoon elämäänsä. Sanzo taas on jo pienenä vakavasti traumatisoitunut ja joutunut oppimaan huolehtimaan itsestään väkivaltaisin keinoin. Hän on elänyt paljon vaikeamman elämän kuin Konzen, ja on mielestäni juuri siksi saman yrmyn perusluonteensa alla vieläkin karkeampi ja pahantuulisempi kuin Konzen.
Samoin Kenren ja Tenpou, vaikka ovatkin sotilaita, ovat ilmeisesti eläneet helpomman elämän kuin Gojyo ja Hakkai, koska jälkimmäisten nuoruuden koettelemuksista on vähän vaikea pistää paremmaksi (ja luulen, että voimme luottaa siihen, että Minekura viittaisi traagiseen menneisyyteen jos sellaista olisi, koska Minekura ;).
Kenrenin ja Tenpoun suhteessa tykkään muuten tosi paljon siitä, että siinä Kenren on se, joka huolehtii Tenpoun hyvinvoinnista siivoamalla tämän läävää tuon tuosta ja olemalla muutenkin parin kypsempi osapuoli. Gojyon ja Hakkain kohdalla taas Gojyo on se vähän vastuuttomampi osapuoli, jolle Hakkai laittaa ruokaa ja vastaavaa.
Ja jeps, Minekura on tainnut jatkaa Reload Blastia maaliskuusta lähtien epäsäännöllisesti terveytensä salliessa. Tämän kuun Zero-sumin kannessakin komeili Sanzo kivasti. :)
Mietin kanssa tuota Kenrenin ja Tenpoun suhteen eroavaisuuksia Gojyon ja Hakkain suhteeseen, ja mietin, että entä jos molemmat Saiyukin pojat ovat saaneet puolet sieluista aikaisimmilta inkarnaatioiltaan. (Sounds kind of gay)
Mutta se kävisi järkeen, juurikin noiden mainitsemiesi seikkojen takia.
Ja koska Tenpoulla on pitkä tukka ja se polttaa, selvästi Gojyo on perinyt myös siltä jotain :I
P.S Byhyhyhyhy, luin sitten Gaidenin loppuun.
Pakko antaa Minekuralle rispektiä kuolemakohtauksista, en ole ikinä pillittänyt näin paljon.
Luulen, että Gojyon ja Hakkain suhteen erot Kenrenin ja Tenpoun vastaavaan johtuvat enemmän poikien kasvuoloista kuin sielumiksautumisesta, mutta se voi johtua vain kasvatuspsykologiahomoudestani. Olen usein muutenkin lähtökohtaisesti vähän nihkeä reinkarnaatiojuttujen suhteen, joten tulkitsen mieluummin erot yksilöllisesti kehittyneinä piirteinä kuin jostain muualta ojennettuina ominaisuuksina. Sitä paitsi muuten rupeaisi menemään vähän skitsoisen selfcestiksi, koska olen vakuuttunut siitä, että kummatkin poikaparit ovat täysin homoina toisiinsa.
Tenpou muistuttaa muutenkin mielestäni paljon enemmän Ukokua kuin Gojyota. Hän on samalla tavalla limaisen ystävällinen, kylmä ja eristäytynyt henkisesti muusta maailmasta kuin Ukoku, ja epäilisin melkein että samoista syistä, Tenpou kun on myös jonkin sortin supernerotiedemies. Ukokuhan ei juuri koe yhteyttä muihin ihmisiin juuri sen takia, että kaikki, minkä nämä kokevat haasteelliseksi tai jopa saavuttamattomaksi, on hänelle liian helppoa, eikä kanssakäyminen siksi jaksa kauheasti kiinnostaa, kun muut ovat niin eri tasolla. Tenpoun nuoruudesta ei juurikaan tiedetä, mutta arvelisin, että Hakkai on lämpimämpi ja huolehtivaisempi tyyppi lähinnä sen takia, että eläessään sisarensa kanssa hän joutui huolehtimaan kotijutuista, koska Kanania ei paljon kiinnostanut.
Gojyo taas eroaa Kenrenistä taustaltaan selkeästi siinä, että Kenren on hulivilimaineestaan huolimatta lopulta sotilas ja vastuussa joukoistaan, mikä vaatii vähän aikuisempaa ja vastuuntuntoisempaa otetta elämään. Itsetunto lytyssä nuoruutensa ajelehtineella Gojyolla taas ei ole koskaan ollut mitään tarvetta ottaa vastuuta oikeastaan mistään, joten hän on jäänyt käytökseltään vähän epäkypsälle, huomiota muita ärsyttämällä kärttävälle teiniasteelle.
P.S. Aina kun juttelen yhden kaverini kanssa yhtään mitään, keskustelu ajautuu jossain vaiheessa jollain tavalla väistämättä Minekuraan, ja sitten seuraa kollektiivinen ”uguu pikku-Goku snif nyyh ;____;”