Mitä yhteistä näillä kolmella hahmolla on?
Eureka 7:n Eurekalle, Star Driverin Ivrognelle ja Madoka Magican Homuralle ei ryppyillä.
He ovat cooleja, mielenkiintoisia ja kaikin puolin päteviä ja vahvoja nuoria naisia, joilla on tilanne hanskassa ja naama pokerilla. Mystisiä toimijoita, joista päähenkilö ei oikein tahdo saada otetta, koska he liikkuvat yksin eivätkä paljasta tunteitaan. Sitten heille tärkeä henkilö onnistuu rikkomaan kuoren, jonka he ovat rakentaneet ympärilleen emotionaaliseksi suojakseen. Näin he voivat viettää loppusarjan itkeskelemällä ja odottamalla päähenkilöä pelastamaan.
Pussyfied.
Eikö sitä hahmonkehitystä ja tunnemaailman eheytymistä ihan oikeasti voi toteuttaa millään vähemmän alentavalla tavalla? Miksi heistä täytyy tehdä nyyhkiviä tyttösiä? Tekikö kukaan näistä kolmesta viimeisessä jaksossaan mitään muuta kuin vuodatti avuttomia kyyneleitä?
Eniten sattuu se, että kaikki he ovat ihan laadukkaista sarjoista ja hemmetin laadukkaita hahmoja ainakin ennen kuin jäävät nurkkaan vetistelemään.
;________________;
6 vastausta aiheeseen “Kova kolmikko – kova kohtalo.”
hmmm. En kyllä jotenkin pysty näkemään, että miten esmes Eurekalle hahmona tekee pahaa saada tunteensa takaisin, kun tämä on ne sulkenut ja sen takia vieraantunut kaikesta muusta paitsi tappamisesta. :E
Ja Homurakin, no, meh. Aika äärimmilleenhän Homurankin kohtalo piti vetää, taimluupista toiseen, ennenkun se ratkeaminen ja romahtaminen sitten tapahtu. JJJA viimesessä jaksossa (tekstien jälkeen?) Homuraa näytetään taas koviksena vetämässä kaikkia dunkkuun, joten hö hö se teki viimesessä jaksossa muutakin!
Tai sit tykkään vaan enemmän hahmoistani ihmisinä kuin tappajarobotteina.
Entä jos noitten hahmojen tilalla oiskin kolme supah coolia mieshahmoa jotka sitten emotionaalisen paineen alla romahtaa itkeviksi nössöiksi, jotka täytyy pelastaa? Se ois ainakin uus ja jännä juttu, eikä kenenkään sisäinen feministi heräisi!
Ei se pahaa teekään, kyllähän Eurekasta onnellinen tulee. Kirpaisee vain se, että Eureka on sarjan alussa niin badass ja superpilotti ja kaikkea, mutta loppupuolella se on vaan tyttö, jota sankarin tarvitsee olla pelastamassa koko ajan. Jopa silloin kun Eureka päättää lähteä hakemaan Rentonia takaisin, Renton päätyy pelastamaan hänet. Eheytyminen ja tunneilmaisu ja hahmonkehitys ovat kaikki ehdottoman hyviä asioita, ja Eurekan hahmo on eittämättä hyvin kirjoitettu. Piruttaa vaan väkisinkin, kun nämä hahmonkehitysjutut tehdään tyttöhahmojen kanssa välillä niin osoittelevasti muuttamalla heidän roolinsa aktiivisesta toimijasta passiiviseksi neidoksi pulassa. Eurekan tunne-elämän kehitys olisi voitu ilmaista varsin helposti ilman hänen toiminnallisen panoksensa täydellistä kuoppaamista.
Olet siinä ihan oikeassa, että Homura ei ole yhtä paha keissi kuin nuo toiset kaksi, varsinkaan kun hän oli alun perinkin vähän nyhvistelijä. Lisäksi kun se sankari tässä tapauksessa on myös tyttö, on hankala käyttää feminismiargumenttia, mutta se ei ole kaikki mikä minua tässä kuviossa rasittaa. Henkilökohtaisesti ärsyynnyin kun aiemmin niin cool hahmo vain nyyhkyttää koko jakson ajan. Homuran nariseva ääni etenkin rupesi rassaamaan. Lopussa hän tosin onneksi vähän ryhdistäytyy, mutta se vetistely kestää siitä huolimatta parikymmentä minuuttia non-stoppina ilman mitään merkkiä siitä, että viimeisen jakson ja originaltaimlainin välillä olisi tapahtunut yhtään mitään. Silti myönnän, että vähän kaukaa haetumpi kuin nuo toiset.
Kaikissa näissä tapauksissa hahmonkehitys on ehdottomasti varsin loogista ja toimii tarinallisella tasolla. Ongelmani on enemmän siinä, että mielestäni tuollaisen inhimillistävän hahmonkehityksen voi toteuttaa paremminkin ja varsinkin Eurekan ja Keito-Ivrognen tapauksessa ilman yhtä vahvoja sukupuolileimoja. Se tyttö voi sekä eheytyä / romahtaa että säilyä tyylikkäänä hahmona loppusarjan ajan. Juuri nyt ei valitettavasti tule mieleen yhtään sopivaa esimerkkiä, mutta varmasti niitä on.
Seksismistä ei voisi silloin kyllä syyttää, jos olisivat miehiä, mutta ei se välttämättä poistaisi vastaavanlaisen kehityksen ärsyttävyyttä. Miesesimerkkejäkään ei tule mieleen, kun pää kaikuu muutenkin tyhjyyttään. En olisi välttämättä aivan yhtä pottuuntunut, mutta nössykkähahmot eivät muutenkaan yleensä saa hirveästi pinnoja minulta. Tietysti voisi olla ihan mielenkiintoista seurata tähän tapaan päättyvää miesromahdusta / -eheytymistä, kun miehiä ei todella yleensä kohdella tähän malliin.
En ole katsonut mitään kyseisistä sarjoista (vaikka ehkä pitäisi), mutta tuli tuosta teidän keskustelusta mieleen tämä D.Gray-manista tehty kyynelmittari. Jos mieshahmo itkee, se on vain herkkää ja inhimillistä, jos naishahmo itkee, hän on hyödytön heittopussi jne. Aiheesta käydyssä keskustelussa tosin kävi aika hyvin ilmi, että siinä missä Allen saa päähenkilönä paljon enemmän ruutuaikaa ja tehdä kaikkea muutakin, on Lenalee lopulta kuitenkin esillä vähemmän ja suurempi osa hänen ruutuajastaan menee siis vinkumiseen kuin mihinkään muuhun.
Kyllä sitä hahmonkehitystä ja sisäistä herkkyyttä voi kuvata muillakin tavoilla kuin kyyneleillä. Vaikka tykkään sellaisesta kehityksestä että kovinkin hahmo voi joskus tarvittaessa pyytää apua ja saada tukea muilta, sen voisi etenkin naishahmojen tapauksessa toteuttaa muutenkin kuin siten että näistä tulee täysin avuttomia pelastuksen kohteita. Mutta joo, lol Japani, minkäs teet.
D.gray-man.. Lenalee… FFFFFF-
Okei, puolen välin tienoilla Lenalee saavuttaa maksimaalisen kovuutensa ja vetää kolmostason demonia turpaan yksin. Sille käy kumminkin huonosti ja sit seuraavat 50 jaksoa mimmi vaan valittaa ja tulee vangituksi ilkiöiden toimesta ja asdasdadasd fuu fuu Lenalee oli niin jepa ollessaan KOVA MIMMI.
Muutkin itkee, mutta niiden annetaan myös tehdä asioita. Lenalee ei tee mitään puolivälin jälkeen. Paitsi itkee!
I rage, I lose.
stargay:Kaksoisstandardit ovat petollisia, erittäin hyvä pointti. Toisaalta jos joku toiminta on selkeästi sukupuolittunutta fiktiossa yleisesti niin toleranssi kyseistä aktiviteettia kohtaan on monesti ihan perustellusti suurempi sen sukupuolen harrastamana, johon sitä ei normaalisti yhdistetä. Mutta tosiaan itkuhommissakin se itkeminen itsessään ei ainakaan minusta ole ollenkaan yhtä olennaista kuin itkemisen konteksti. Jos hahmo itkee ja sitten vaikka onnistuu ryhdistäytymään ja pistämään pahista pataan niin silloin itku on pikemminkin voimistava välipysäkki. Postauksen tytöissä itkemistä enemmän häiritsee se, että aktiivinen toimija passivoitetaan. Homuraan tosin tämä pätee vähemmän kuin noihin muihin, koska hän näyttää aktivoituvan taas epilogia kohti.
Ja syytä olisi tosiaan katsoa nuo kaikki kolme sarjaa, koska hienoa settiä ovat.
Tounis: Harmaamies ei ole tuttu, mutta tuosta Lenaleen hommasta tulee pikkuisen mieleen Gurren Lagannin Yoko, jonka kunnolliset badass-hetket sijoittuvat kätevästi hetkiin jolloin sarjan miessankarit eivät ole maisemissa.
Aijuu, Bleachin Rukia olisi melkein kuulunut tähän poppooseen koska puuttuvista voimista huolimatta alkuun upein hahmo ikinä ja suurin idolini ja olin tosi hotsina siihen kunnes tulee vangituksi ja istuu seuraavat kiljoona alppaa paikoillaan alistunut ilme kasvoilla. WAD IS DIS DEPOWERMENT?
Fiktiossa on vaikeaa olla aidosti ja kestävästi KOVA MIMMI. Onneksi yrittäjiä ja onnistujia kuitenkin löytyy.
[…] kohtaus kuitenkaan ryöstä Yaichin hahmon valtaa ja karismaa täysin tai lopullisesti, kuten vastaavanlaiset kohtaukset usein valitettavasti […]