Aina välillä kuulee sanottavan, ettei kahta erilaista asiaa voi verrata toisiinsa, fraasiksi vakiintuneena esimerkkinä omenat ja appelsiinit. Minussa tällainen asenne herättää usein vähän hassun fiiliksen. Monesti jää epämääräiseksi, kuinka paljon samaa kahdessa yksikössä pitää olla, jotta niitä saisi hyvällä omallatunnolla verrata toisiinsa.
Viimeksi kuulin tällaisen vertaamiskiellon katsoessani Doug ja Rob Walkerin vlogia The Last Airbender: Legend of Korra -animaation ensimmäisen puolikauden viimeisestä jaksosta ja sarjasta ylipäänsä. Rod Walker ilmoitti, ettei Korraa ja alkuperäistä Avatar the Last Airbender -animaatiota voi verrata toisiinsa, sillä niiden tyylit ja maailmankuvat eroavat toisistaan niin paljon. Hänen mielestään Avatarin ja Korran vertaaminen oli yhtä vähän mielekästä kuin Tim Burtonin Batman-elokuvien vertaaminen Christopher Nolanin tuoreempaan trilogiaan.
Minusta tämä näkemys on omituinen. Mitä saan verrata toisiinsa, jos kerran samaan tuoteperheeseen kuuluvat teokset ovat vertailukelvottomia, oli kyse sitten itsenäisestä jatko-osasta Korran tapaan tai sovitus-rebootista Batmanien tapaan? Vertaamiskiellon takana tuntuu piilevän usein pelko siitä, että itselle tärkeä teos lytätään, koska se ei ole samanlainen kuin toinen siihen enemmän tai vähemmän liittyvä teos.
Avatarissa on kyseessä koko maailman kohtalo, joten pääpoppoo seikkailee ympäri karttaa. Korra taas keskittyy toistaiseksi yhteiskunnallisiin ongelmiin pienemmällä kaupunkisektorilla. Silti sarjoista näyttää löytyvän jotain samaakin…
Miksi verrata: vertailu analyysin välineenä
Perimmäinen ongelma taitaakin olla, etteivät ihmiset aina ymmärrä vertaamis-käsitteen kaikkia ulottuvuuksia. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että annetaan definitiivinen ja mielivaltainen tuomio siitä, kumpi vertailuyksiköistä on parempi.
Itse käsitän vertaamisen hyvin laaja-alaiseksi toiminnaksi. Kun rupean vertaamaan kahta yksikköä keskenään, ei perimmäinen tavoitteeni useinkaan ole todistaa, että toinen niistä on parempi kuin toinen.
Vertaaminen on tehokas väline fiktion tutkimiseen ja teoksien vahvuuksien ja heikkouksien sekä niiden valitsemien erilaisten lähestymistapojen tunnistamiseen ja pohtimiseen. En aloittanut Revolutionary Girl Utenaa, Star Driveria ja Mawaru Penguindrumia kuorivaa vertailupostaussarjaani, jotta lukijat voisivat jännittää, mitä kolmesta vertailtavasta teoksesta pidän parhaimpana milläkin osa-alueella. Paremmuusjärjestys on säilynyt ennalta arvattavana alusta asti: Utena oli taas paras ja Star Driver jäi jälleen viimeiseksi.
Sen sijaan olen saanut kaikista kolmesta sarjasta paljon entistä enemmän irti, kun olen löytänyt niiden väliltä yhtenäisiä piirteitä, joita kukin sarjoista käyttää omalla tavallaan. Olin toki aikaisemminkin huomannut, että kaikki kolme sarjaa sisältävät samantyyppisiä tarinalle tärkeitä keskusrooleja, kuten sankarin ja neidon pulassa. En ollut kuitenkaan ennen vertailupostausten kirjoittamista tullut tutkineeksi tarkemmin, miten sarjojen näkemykset näistä rooleista vaihtelevat. Vertailu auttaa siis minua menemään syvemmälle teokseen siinä missä muutkin analyysin välineet. Samanlaisista materiaaleista kootut erilaiset ratkaisut itsessään voivat olla rikkaus, jonka hahmottamisen vertailu tekee helpommaksi.
Vaikka Star Driver on tosiaan jäänyt viimeiseksi lähes kaikissa tämän postaussarjan vertailumittelöissä, olen kuitenkin löytänyt siitäkin uusia puolia ja alkanut arvostaa sitä sarjana paljon enemmän kuin ennen vertausprojektin aloittamista. Se ei resonoi sieluni kanssa yhtä harmonisesti kuin Utena tai Penguindrum, mutta se esittelee silti rohkeita narratiivisia valintoja ja monin puolin hyvinkin tasaisen korkealaatuista käsikirjoittamista ja mielenkiintoisia konsepteja.
Tämä asenteeni muutos johtuu siitä, että olen verratessani sitä toisiin teoksiin joutunut väkisinkin tarkastelemaan sen valintoja entistä yksityiskohtaisemmalla tasolla. Tuloksena on ollut pakko huomata, että sarja ansaitsee monin paikoin paljon enemmän luottoa kuin olen sille aikaisemmin antanut.
Muinaisessa Lelouch/Light-vertailussanikin tärkeintä oli avata, miksi Code Geassin antisankari Lelouch vetoaa itseeni enemmän kuin Death Noten antisankari Light. Silti, kuten postauksen lopussa mainitsen, kummatkin ovat mielestäni hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia manipuloija-antisankareita.
Doug Walkerin Nostalgia Critic -hahmo tunnetaan erityisesti videoista, joissa hän arvostelee humoristisella otteella 90-luvun suosikki- ja inhokkileffoja. NC-videoista omia suosikkejani ovat kuitenkin hänen vertailevat Old vs. New -videonsa. Perinteiset NC-arvostelut rakentuvat enemmän yksittäisille vitseille kuin analyysille, mikä vääntää näkökulman väistämättä turhan yksipuolisen lyttääväksi (vaikka viime aikoina perinteisetkin arvostelut ovat onneksi kääntyneet analyyttisempään suuntaan).
Vertailuvideoissaan NC kuitenkin tarkastelee vertailukohteitaan mielestäni erittäin kattavin ja selkein perusteluin. Riippumatta siitä, olenko samaa vai eri mieltä, pystyn ymmärtämään ja hyväksymään, miksi hän esimerkiksi pitää Michael Keatonin Batmanista enemmän kuin Christian Balen versiosta mutta Heath Ledgerin Jokerista enemmän kuin Jack Nicholsonin tulkinnasta. Samalla NC löytää kuitenkin usein arvostamisen aihetta myös häviäjäpuolelta.
Nämä videot ovat mielestäni erinomainen esimerkki siitä, ettei hyvä vertailu ole ikinä toisen kohteen lyttäämistä toisen ylistämiseksi, vaan sen pohtimista, miksi toinen teoksista tuntuu vahvemmalta tai iskee paremmin juuri minuun. Uskottava vertailu on mahdotonta ilman analyysiä.
Mitä verrata: vertailuyksiköiden valinta
Oma näkemykseni on, että suunnilleen mitä tahansa yksiköitä voi verrata toisiinsa, jos niistä löytää jotain samaa ja jotain eriävää. Samankaltaisuuksia voi toisaalta löytyä usealta eri tasolta ja suunnalta, jotka johtavat erilaiseen vertailunäkökulmaan. Monet erilaiset vertailunäkökulmat taas auttavat avaamaan teosta edelleen laajemmin ja katsomaan sitä uusista näkökulmista.
Jos haluaisin esimerkiksi verrata Jun Mochizukin neoshounensarja Pandora Heartsia johonkin toiseen sarjaan, ilmeinen vaihtoehto olisi mielestäni samassa lehdessä ilmestyvä Yana Toboson piirtämä Kuroshitsuji samantyyppisen yleistyylinsä ja hahmo-otteensa puolesta. Pandora Hearts ja Kuroshitsuji ovat lisäksi tällä hetkellä G-Fantasy-lehden suurimmat hitti- ja lippulaivasarjat.
Sama kohdeyleisö näkyy varsinkin Pandora Heartsin ja Kuroshitsujin hahmonrakennuksessa sekä estetiikassa. Sen sijaan rakenteellisesti ja juonellisesti sarjoilla on vähän yhteistä.
Toisaalta narratiivisesti Pandora Hearts on lähempänä Hiromu Arakawan Fullmetal Alchemistia pitkän ja selkeän, kauaskatseisti suunnitellun yhtenäisen tarinansa ja siihen kietoutuvan laajan maailmanrakennuksensa osalta. Näistä kahdesta vertailuasetelmasta syntyisi varmasti hyvin erilaiset vertailut, joista kumpikin olisi varmasti omalla tavallaan kutakin vertailuyksikköä avaava kokemus.
Joskus hyvinkin erilaisen tuntuisista teoksista saattaa myös löytyä äärimmäisen herkullista ja yllättävää vertailupintaa. Voisin varsin pätevästi vertailla esimerkiksi taikatyttöbalettianime Princess Tutua ja kauhujenkkileffa Cabin in the Woodsia niiden metanarratiivisten rakennekikkailujen osalta. Toisaalta Kazuya Minekuran Saiyuki-tappeluseikkailusarjaperheellä ja Naoko Takeuchin pitkän taikatyttöklassikko Sailor Moonilla on tyylillisesti ja sisällöllisesti olemattoman vähän tekemistä toistensa kanssa, mutta niistäkin löytyy yhteisenä, potentiaalisesti mielenkiintoisena vertailupintana esimerkiksi reinkarnaatio-konseptin käyttäminen.
Jotain vertailukelpoista löytyy mielestäni myös teoksista, joilla ei ole välttämättä mitään muuta yhteistä kuin se se, että ne ovat ylipäänsä narratiivisia, fiktiivisiä teoksia. Kävin viime viikolla katsomassa Lee Danielsin ohjaaman vakavan elämänkertaelokuva The Butlerin elokuvissa ja toisaalta aloitin Sailor Moonin lukemisen. Fiktioteosten maailmassa on hankala löytää kahta erilaisempaa teosta – ne eivät jaa samaa muotoa, genreä, tyyliä, aihetta, lähestymistapaa, tematiikkaa, alkuperämaata, pituutta tai tuotantotapaa, eivätkä kosketa mainittavasti samanlaisia konsepteja tai käsittele samanlaisia tunteita ja kokemuksia.
Olisikin helppo sanoa, ettei vertailupintaa ole, mutta mielestäni tämä olisi väärä olettama. Yhteisenä vertailupintana kaikille minun kuluttamilleni fiktioteoksille nimittäin löytyy oma katselu- ja lukemiskokemukseni. Kaikki narratiivinen fiktio pyrkii vaikuttamaan kuluttajaansa ja herättämään tunteita. Kumpi teos siis vaikutti minuun enemmän ja miksi? Kumpi nousee mielestäni vahvemmaksi teokseksi, kummasta pidin enemmän? Omiin kokemuksiini liittyviä seikkoja voin tarkastella vertailevasti missä vain kahdessa teoksessa, vaikkei niistä mitään erityistä vertailupintaa löytyisikään.
On kuitenkin tärkeää muistaa suhteellisuus ja se, miksi haluan verrata teoksia, kuten ylempänä esitin. Vastausta kysymykseen siitä, kumpi teoksista oli parempi, ei ole välttämättä tarvetta löytää, koska sen ei tarvitse olla ja se harvoin onkaan vertaamisen tärkein lopputulema. Tärkein lopputulema on se, että pystyn vertaamalla löytämään teoksista jotain uutta ja pääsemään vähän syvemmälle niiden rakenteeseen ja maailmaan.
Summa summarum:
Henkilökohtaisesti pidän omenoista enemmän kuin appelsiineista, sillä ne ovat helpompia välipalasyömisiä ja kaupasta löytyy herkullisen happamahkonmakea omena vuoden jokaisena päivänä. Appelsiinit ovat työläämpää herkkua, eikä niistä ole yhtä helppo tietää päältä päin, onko kyseessä se makein ja ihanin yksilö. Lisäksi appelsiinit ovat parhaimmillaan talvella, eikä hyviä yksilöitä tahdo löytyä kesällä ollenkaan. Ollessaan optimaalisia appelsiinit kuitenkin yhdistävät makeuden ja sitrusmaisen kirpeyden paljon jännittävämmällä ja jopa harmonisemmalla tavalla kuin omenat. Tällöin niiden herkuteltavaksi saaminen on täysin kuorimisen vaivan ja sen jäljiltä haisevien sormien arvoinen palkinto. Appelsiineillakin on siis ehdottomasti paikkansa perinteisten suosikkihedelmien listalla, vaikka omalla kohdallani omena dominoikin ykkössijaa suvereenisti.
2 vastausta aiheeseen “Omenat ja appelsiinit”
Hyvä kirjoitus! Vertailussa ei ole järkeä jos se menee yksipuoliseksi ”mä tykkään tästä” ”mutta musta tää on parempi” -inttämiseksi, mutta analyyttinen vertailu on yleensä tosi avartavaa. Tein itekin sitä blogin alkuaikoina aika paljon, ehkä voisi joskus taas kokeilla! :D
Tässä olisi hyvä tavoite vuodelle 2014! Voisit muutenkin kirjoittaa blogiisi aina välillä. ;___;
Ja niin voisin mäkin omaani. ;___;