The Flowers of Evil (Aku no hana)
Kaikki on kamalaa.
Mangaka: Shuzo Oshimi
Julkaisulehti- ja aika: Bessatsu Shonen Magazine (Kodansha), 2009-2014
Pokkareita luettuna: 9/11
Milloin löysin: 2013
Mistä kertoo: Lukemista harrastava Takao Kasuga varastaa hetken mielijohteesta ihastuksensa jumppavaatteet ja joutuu seurauksena teon nähneen outopallotytön kiristämäksi ja pompottamaksi.
Harva sarja on aiheuttanut minussa yhtä vahvan negatiivisen reaktion kuin The Flowers of Evil. Inhosin varsinkin alkuun sen lukemista syvästi, enkä ole pystynyt löytämään sarjasta kovin montaa miellyttävää elementtiä.
Huonoksi en silti voi mennä haukkumaan, sillä The Flowers of Evil on itse asiassa varsin vahva sarja. Shuzo Oshimin kerronta on niin tehokasta ja selkeää, että sivut kääntyvät lukiessa kuin itsestään ja pokkari toisensa jälkeen taittuu hujauksessa. Intellektuellilla tasollakin sillä on jotain annettavaa, ja tiettyjä nuoruuden aspekteja käsitellään varsin mielenkiintoisesti.
Silti manga on niin kylmän kamala ja esittää päähenkilönsä niin lohduttomassa valossa, että lukiessani suunnaltani kuuluu väistämättä ulinaa hahmojen tyhmyydestä. Teennäinen ja nahjusmainen möllykkäpääpoika kuvittelee olevansa ikätovereitaan suurestikin syvällisempi ihminen, koska hänen suosikkikirjansa on Charles Baudelairen Pahan kukat, vaikkei hän siitä mitään ymmärräkään. Kummatkin ympärillä pyörivät tytöt taas ovat täysiä psykopaatteja. Kaikki tekevät kerta toisensa jälkeen huonoimpia mahdollisia valintoja, eikä kellekään tule edes mieleen kohdella toisia tai edes itseään ihmisarvoisina olentoina. Sarja vääntää kaikesta hahmojen vuorovaikutuksesta perversioita.
Kamaluudet seuraavat toisiaan, ja jollain nurinkurisella tavalla sarjan vihaaminen tuntuu jopa hyvältä, kun lukemista ei ole tarkoituskaan kokea miellyttävänä. Sarja esittelee tarkoituksellisen mukasyvällisen maailmansa ja sitä asuttavat, ihmisiksi kelpaamattomat hahmonsa täysin tietoisena niiden tökeröydestä, mutta silti ylpeänä kuin pikkulapsi opittuaan itse sitomaan kengännauhat.
Ihan viimeisimmissä lukemissani käänteissä on alkanut erottua jotain vähän sympaattista muistuttavia vivahteitakin. Kenties siis loppua kohden vihauksen voi kääntää vähän pienemmälle liekille. Kahden viimeisen pokkarin aikana ehtinee toistaalta tapahtua vielä vaikka mitä kamalaa.
Mikään positiivinen kehitys ei kuitenkaan voi poistaa sataprosenttisen epäsympaattisen alkupuoliskon lukemisen anteeksiantamatonta tuskaa. Toisaalta erityisen voimakkaat lukukokemukset ovat aina arvokkaita, vaikka ne välillä olisivatkin negatiivisia.
5 vastausta aiheeseen “Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 5”
Itselläni samantapainen kokemus taitaa olla Mirai nikki. Hieno lähtöasetelma, kunnianhimoisia ideoita ja helvetin tuhoisa romanssi, mutta ai saatana kun haluaisi vain ravistaa lujaa suurinta osaa sarjan hahmoista. Silti ei pysty kunnolla sanomaan, miten siitä olisi tehnyt paremman, kun moni ärsyttävä asia on aivan tarkoituksella tehty. Paska manga, mutta ainakin ihan oikea lukukokemus.
Jee, vihatoveri!
Itsellä oli onneksi lievempi reaktio, kun katsoin Mirai nikkin animea puoliväliin ennen kuin luovutin sarjan yleisen rasittavuustason edessä. Potentiaalit ovat minustakin alussa tosi korkealla, ja Yuno on ihan herkullisen creepperi. Homma ei sitten kuitenkaan oikein pidä, ja liian moni asia alkaa sarjan edetessä tuntua tyhmältä pikemmin kuin siistiltä.
[…] Tarinaan on myös sidottu juuri tarpeeksi sympaattisia elementtejä niin, ettei lopputulos tunnu The Flowers of Evilin tapaan pelkästään […]
[…] ja ilkeyttä. Päähenkilö itse on alussa sellainen ihmisvihaajaskitso, että sopisi loistavasti The Flowers of Evilin hahmokaartiin. Muutenkin alun lohduton tunnelma muistuttaa kyseisen teoksen nostattamia […]
[…] ei kuitenkaan ole yleissävyltään yhtä pohjattoman hirveä kuin takuuvarma vihaussarjani The Flowers of Evil. Ayumun hidas mutta varma hahmonkehitys selkärangattomasta seurailijasta vahvaksi ja itsenäisesti […]