Prinsessapäiväkirjat: Esmeralda

Elokuvasta Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame, 1996)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Hyväsydäminen ja rohkea mustalaistanssija kerää romanttista huomiota ankean tekopyhältä tuomarilta, tämän Notre Damen katedraalin kelloja soittavalta epämuodostuneelta holhokkipojalta ja tämän kaartin kapteenilta.

Notre Damen kellonsoittaja on yhtäältä todella komea ja uskalias leffa mutta toisaalta myös kovin epätasainen tuotos. Sen synkät ja höpsöt elementit eivät ole tasapainossa keskenään, kun gargoilisidekickejä käytetään pakottamaan julma ja karu tarina ”lapsiystävällisempään” muottiin. Leffan katsominen on aina hieno kokemus, mutta sen kaksisuuntainen mielialahäiriö jättää siitä myös vähän ristiriitaiset tuntemukset. Usein Disneyn sankarittaret ovat suuri osa sitä miksi tykkään leffoista, mutta Notre Damen kohdalla en koe kovin suurta yhteyttä naispääosaan, joka jää mielestäni oikeastaan yhdeksi leffan heikommista elementeistä.

1. Persoonallisuus

Esmeralda on taattuun ysärityyliin itsenäinen, rohkea ja huumorintajuinen neitokainen. Hän todistaa moneen otteeseen leffan aikana, että osaa tarvittaessa piiloutua vihamielisiltä katseilta ja tarvittaessa myös astua urheasti esille. Hän on aina ehdottoman toimintavalmis ja sopeutuu muuttuviin tilanteisiin nopeasti.

Heti leffan alussa näemme hänet ansaitsemassa rahaa tanssimalla ja naamioitumassa Djali-vuohensa kanssa vanhaksi kerjäläisukoksi karattuaan ennakkoluuloisilta sotilailta. Hän uhmaa pahiksen roolia toimittavan tuomari Frollon kieltoa, kun vapauttaa festivaaleille uskaltautuneen, epämuodostumiensa takia pilkatun ja vangitun Quasimodon ja pakenee sen jälkeen sotilailta.

Kun Frollo käynnistää hurjat noitavainot Esmeraldan vangitsemiseksi, neidon kanssa aikaisemmin flirttaillut kapteeni Phoebus pääsee puolestaan käymään Frolloa vastaan kieltäytyessään polttamasta mustalaisten piilottelusta syytettyä myllärin perhettä taloineen. Phoebus pelastaa palavaan taloon teljetyn perheen ja saa nuolesta Frollon joukoilta paetessaan. Tilannetta vanhan miehen naamioasussaan seurannut ja teosta vaikuttunut Esmeralda onnistuu kuitenkin pelastamaan urhon hukkumasta. Myöhemmin Quasimodo ja Phoebus liittoutuvat varoittaakseen Esmeraldaa ja mustalaispiilopaikassa katakombeissa asuvia romaneja Frollon suunnitellusta hyökkäyksestä. Herrojen jouduttua väärinkäsityksen myötä epäluuloisten romanien vangitsemiksi Esmeralda ehtii viime tingassa estämään miesten hirttäjäiset.

Esmeralda on aina nopea liikkeissään, aina tarkkaavainen ja aina oikeasydäminen. Hänen luja oikeudentuntonsa tekee hänestä myös kipakan oikeuden puolustajan, joka ei siedä heikompien vainoamista. Hänen aggressiivisuuttaan ja pärjäävyttään korostetaan hänen suhteessaan Phoebusiin, jolle hän sähisee leffan alkupuolella luullessaan miehen tulleen pidättämään hänet hänen vapautettuaan Quasimodon väkijoukon pilkkapaalusta.

Phoebus on vaikuttunut Esmeraldasta juuri tämän räiskyvyyden takia.

Neidon hyväsydämisyyttä taas tuodaan esille hänen suhteessaan Quasimodoon, johon hän alkusäikähdyksensä jälkeen suhtautuu aina ystävällisesti ja lempeästi. Hänen hyvyyttään korostetaan myös erityisesti hänen laulaessaan Notre Damen katedraalissa kauniin God Help the Outcasts -kappaleen. Sen aikana kuullaan myös muita katedraalissa rukoilijoita, jotka kaikki pyytävät itselleen rahaa, kunniaa tai rakkautta, kun taas Esmeralda ainoana ei pyydä mitään itselleen vaan toivoo vain suojelusta kansansa heikompiosaisille.

Esmeralda on myös käytökseltään ja olemukseltaan hyvin fyysinen hahmo. Hän ei arastele ottaa fyysistä kontaktia muihin hahmoihin, varsinkaan Quasimodoon, jonka kokee ystävällismieliseksi välittömästi. Houkkien juhlan tanssiesityksensä aikana hän jopa kiusoittelee hämmentynyttä Frolloa flirttailemalla tälle keppostelevasti. Hän huokuukin seksuaalista itsevarmuutta, joka lumoaa Frollon ja saa julman tuomarin pakkomielteisesti hänen peräänsä.

2. Hahmonkehitys

Esmeralda ei juurikaan opi asioita tai muutu leffan aikana. Hän on alusta asti hyvyyttä, kiltteyttä ja ketteryyttä säteilevä hahmo. Hänen asenteensa sekä Quasimodoon että Phoebusiin muuttuu jonkin verran, mutta kyse ei oikeastaan ole hänen hahmonkehityksestään vaan siitä, että toiset näyttävät hänelle uusia puolia itsestään.

Hän suhtautuu Phoebusiin aluksi vihamielisesti luullessaan tämän olevan jälleen yksi Frollon moraalittomista kätyreistä. Hän kuitenkin lämpenee komistukselle heti huomattuaan tämän olevan kunnon heppu. Quasimodon kohdalla hän säikähtää näkyvästi, kun huomaa, etteivät tämän epämuodostuneet kasvot olekaan houkkien juhlan kunniaksi puettu naamari. Kauhistus on kuitenkin oikeastaan vain yllätystä ja kestää vain hetken, ja pian Esmeralda on pelastamassa Quasimodoa väkijoukolta tämän rujosta ulkokuoresta huolimatta.

Jatko-osa Notre Damen kellonsoittaja II on kokonaisuutena melkoisen kurja ja ehdottoman ruma tekele, mutta ainakin se näyttää Esmeraldan ja Quasimodon suhteen säilyneen usean vuoden jälkeenkin sydämellisenä. Esmeralda tukee edelleen itsestään ja varsinkin romanttisista toiveistaan ja tunteistaan epävarmaa Quasimodoa varsin herttaisesti. Phoebus ja Esmeralda ovat jatkoleffassa naimisissa ja heillä on lapsikin, mutta heidän suhteensa kehitys ei saa harmillisesti juuri huomiota.

3. Hahmodesign

Juhlavaa mekkolia korostetaan hehkuvan punaisilla ääriviivoilla ja tosi provokatiivisilla varjostuksilla.

Hahmoa on rakennettu tehokkaasti myös visuaalisen suunnittelun keinoin. Esmeraldan on oltava ylimaallisen dramaattisella ja seksikkäällä tavalla kaunis, jotta on uskottavaa, että hän pystyy lumoamaan kaikki leffan tärkeät mieshahmot. Hän ei ole samalla viattoman tyttömäisellä ja vilpittömällä tavalla seksikäs kuin Ariel, kypsän vaatimattomalla tavalla kaunis kuin Belle eikä edes näyttävän ryhdikkäällä tavalla seksikäs kuin Pocahontas. Hänestä on saatu onnistuneesti rakennettua täysin erilaisella tavalla kaunis ja kuumottelua herättävä hahmo kuin aikaisemmista sankarittarista.

Erityisen seksikkääksi hahmo on pyritty saamaan tämän tanssikohtaukseen houkkien juhlan aikana. Leimuavan punainen mekko näyttää kaikki verhoamansa muodot tarkasti, ja etenkin rinnat on varjostettu kohtauksessa silmiinpistävän yksityiskohtaisesti (ero näkyy yllä olevan kuvaparin rinnuksista selkeästi).

Värikartan puolesta tuuheat, syvänmustat hiukset ja vihreät silmät ovat silmäänpistävä yhdistelmä. Hahmon romanifiilistä voimistetaan tumman ihon, paksujen hiusten sekä näyttävien korujen ja erityisesti suuren korvarenkaan avulla. Esmeraldan perusmekko on myös Disney-hahmolle epätyypillisen värikäs, sillä asukokonaisuudesta löytyy useita vahvoja värejä. Pinkki, violetin sävyt ja syvä turkoosi sopivat kuitenkin hyvin yhteen, ja valkoinen paita ja kultakoristeet tasapainottavat mukavasti.

Hahmodesign-joulukalenterissani luonnehdin Esmeraldan hahmodesignin avulla tapahtuvaa hahmonrakennusta seuraavasti:

Esmeraldasta tekee niin vangitsevan ja samalla selviytyjäluonteiselle mustalaistytölle soveliaan katu-uskottavan näköisen hänen piirteidensä hiomattomuus. Leveähkö leuka ja paksut kulmat eivät ole perinteisen naisellisia piirteitä, eivätkä Disneyn klassikot ole niitä siksi suosineet. Ne saavat yhdessä intensiivisten silmien kanssa Esmeraldan kasvonpiirteet kuitenkin näyttämään erityisen voimakkailta ja määrätietoisilta, mikä on oiva tapa ilmaista hahmon sisäistä voimaa ja auktoriteettiuhmaa. Vahvat piirteet antavat hänelle myös johtajakarismaa; kukaan ei onnistu lannistamaan tätä neitoa tai viemään häneltä uskottavuutta. Oikeamielinen kapinallinen taistelemassa sortoa vastaan on klassinen seksikertoimia korottava mielikuva, ja Esmeralda pukee tämän ajatuksen konkreettiseksi hahmodesigniksi polttavammin kuin kukaan muu koskaan.

4. Roolitus

Notre Damen kellonsoittaja on ennen kaikkea Quasimodon elokuva. Phoebus ja Esmeralda ovat tärkeitä hahmoja, mutta jäävät silti nimihahmoa sivummalle. Esmeralda on kuitenkin hyvin toimintavalmis ja toiminnallinen sankaritar, joka ei pelkää auktoriteetteja. Hän tulee toki leffan lopussa Quasimodon pelastamaksi Frollon noitaroviolta, mutta sitä ennen hän pelastelee keskeistä herrakaksikkoa siellä ja täällä pitkin leffaa.

Ei mikään turha mimmi.

Esmeralda on siis hieman sivuun jäävästä roolistaan huolimatta ehdottomasti sankarillinen ja aktiivinen hahmo. Hänen roolinsa on toisaalta samalla hyvin välineellinen, sillä hän on leffan ainoana naisena (ellei Laverne-gargoilia lasketa) kaikkien tärkeiden mieshahmojen kuumottelujen kohde. Tunteet häntä kohtaan motivoivat sekä Frollon että Quasimodon toimintaa leffan avainkohdissa.

Välibonus: Neliödraama

Kaikki leffan kolme tärkeää mieshahmoa iskevät houkkien juhlan aikana silmänsä Esmeraldaan, jokainen eri syistä. Phoebus ihastuu Esmeraldan pärjäävyyteen, sitkeyteen ja sähäkkyyteen. Quasimodo taas ihastuu neidon kiltteyteen ja empaattisuuteen. Frollo halveksuu mustalaisneitoa, mutta samalla himoitsee tätä tämän hohkaaman seksikkyyden vuoksi.

Leffan keskiössä pyörivän rakkausneliön voittajapojaksi nousee komea Phoebus. Esmeraldan pariutuminen Phoebusin kanssa käykin hahmojen persoonallisuuksien kannalta järkeen. Phoebus on Esmeraldaan ihastuneista miehistä ainoa, jonka pääasiallinen motivaatio löytyy muualta kuin tämän tunteista Esmeraldaan, nimittäin komistuksen omasta oikeudentunnosta. Quasimodo toimii leffan alussa sen motivoimana, että haluaa kuulua joukkoon ja elää normaalisti, mutta loppupuoliskolla hän toimii ensisijaisesti auttaakseen Esmeraldaa. Phoebus taas toimii koko leffan ajan ensisijaisesti sen mukaisesti, minkä katsoo oikeaksi.

Aluksi mustasukkainen Quasimodokin hyväksyy lopulta Esmeraldan ja Phoebusin pariutumisaikeet.

Siksi Phoebus onkin parempi pari Esmeraldalle kuin naiivi, Frollon varjossa ikänsä elänyt Quasimodo. Phoebus on niin huumorin- kuin oikeudeudentajunsa ja karismansakin osalta selkeästi Esmeraldan vertainen. Quasimodo taas tuntuu näihin kahteen verrattuna paljon nuoremmalta, epävarmemmalta ja kokemattomammalta hahmolta.

Quasimodo taas saa leffan aikana Phoebusista ja etenkin Esmeraldasta tärkeän ystävän. Esmeralda on kenties Arkkidiakonia lukuun ottamatta ensimmäinen ihminen, joka kohtelee epämuodostunutta nuorukaista vilpittömästi ja hyväntahtoisesti ihmisenä, eikä kuvottavana muotopuolena. Esmeralda epäilemättä näkee Quasimodon tilanteessa jotain samaa kuin siinä, miten hänen omaa kansaansa syrjitään syntyperän takia. Esmeralda vaikuttuu myös Quasin fyysisistä kyvyistä sekä kädentaidoista. Kaksikon välille syntyy vankka luottamus, kun Esmeralda pelastaa ensin Quasimodon väkijoukolta ja Quasi sitten auttaa Esmeraldan pakenemaan Notre Damen katedraalista Frollon vartijoiden huomaamatta. Kun Phoebus haavoittuu pelastettuaan myllärin perheen Frollon mielipuolisilta vainoilta, Esmeralda tuo miehen Notre Dameen Quasimodon piilotettavaksi.

Esmeraldan suhde Frolloon taas lienee Disneyn klassikoiden niljakkaimpia. Neito leikittelee Frollon kanssa hieman houkkien juhlissa tanssiessaan ja herättää näin epähuomiossa tuomarin vastentahtoisen mielenkiinnon. Frollo himoitsee Esmeraldaa, muttei ole valmis kohtelemaan tätä vertaisenaan tai edes ihmisenä. Ennakkoluuloinen ja julma Frollo näkee ainoastaan neidon kauniin mutta aivan liian mustalaisen ulkokuoren ja pitää tätä siksi vain viettelijättärenä ja noitana. Frollo ei osaa katsoa syvemmälle ja nähdä Esmeraldan urheutta ja kiltteyttä, toisin kuin Phoebus ja Quasimodo.

Esmeralda käyttäytyy itsevarman rohkeasti ja provosoivasti, koska hän tietää olevansa nokkela ja pärjäävänsä.

Frollo päättää Hellfire-kappaleen myötä antaa periksi syntisille haluilleen ja metsästää Esmeraldan käsiinsä hinnalla millä hyvänsä voidakseen joko ottaa tämän omakseen tai tämän kieltäytyessä polttaa tämän noitana. Frollon tunteet Esmeraldaa kohtaan saavat itseään hurskaana pitävän miehen luopumaan periaatteistaan. Esmeraldasta muodostuu tuomarille hurja pakkomielle, joka raivaa tieltään jokaisen itsehillinnän hivenen.

Pidän siitä, miten leffan aikana Esmeralda itse määrittää suhteensa kuhunkin häntä havittelevista miehistä. Nämä eivät saa tehdä päätöksiä hänen puolestaan. Hän lähestyy Phoebusta vasta kokiessaan tämän arvoisekseen, hän ilmaisee Quasimodolle pitävänsä tätä tärkeänä ja luotettuna ystävänään tuodessaan Phoebusin toipumaan tämän luokse, ja Frollon hän torjuu ehdottomasti. Vaikka hän on miesten tunteiden kohde, hän ei silti menetä itsenäistä toimijuuttaan missään vaiheessa.

5. Sympaattisuus

Esmeralda on täynnä ihailtavia piirteitä, ja hän on myös seksikäs ja sinnikäs altavastaaja. Hän on kuitenkin liiankin varma hahmo, ja hänestä puuttuu siksi eräs elintärkeä sympatiapisteitä keräävä piirre: kaikki hänen konfliktinsa ovat ulkoisia. Frollo vainoaa hänen kansaansa ja häntä henkilökohtaisesti.

Mitään sisäisiä konflikteja hänellä ei kuitenkaan ole, minkä takia pidän hänestä paljon vähemmän kuin piirteiltään hyvin samalla tavalla erityisen ihailtavasta Pocahontasista. Tämän konflikteissa on sekä sisältä että ulkoa tulevia muuttujia, kun taas Esmeralda ei koskaan joudu epäröimään omia valintojaan, koska hän tekee aina väistämättä oikein.

Tämä konfliktien ulkoisuus tekee Esmeraldasta liian moitteettoman ja sitä kautta yksioikoisen hahmon. Jos hän ei olisi varsinkin visuaalisesti niin räväkkä ilmestys, hän olisi suorastaan tylsä hahmo. Hän jääkin mielestäni pääkolmikosta ehdottomasti vähiten kiinnostavaksi hahmoksi. Phoebus ja etenkin Quasimodo joutuvat leffan edetessä kamppailemaan sisäisesti lojaaliutensa ja oikeudentuntonsa sekä henkilökohtaisten tunteidensa kanssa. Esmeraldan kamppailu on puhtaasti se, että häntä vainotaan.

Melkein kuin Mary Sue.

Esmeraldasta huokuva pyyteetön hyvyys ja sisäinen kauneus kärjistetään välillä aika nihkeihinkin mittoihin. God Help the Outcasts -kappale on mielestäni erittäin kauniisti toteutettu, mutta sillä ei ollut mitään asiaa taannoiseen Disneyn musikaalikohtausjoulukalenteriini, sillä sen sisältö ärsyttää minua suuresti. Kaikki muut Notre Dameen rukoilemaan tulleet pyytävät itsekkäitä asioita, kun taas Esmeralda ainoana tahtoo vain suojelusta vainotulle kansalleen: ”Pyydä en mitään, tarpeeksi sain / Silti niin moni ei jaa onneain.” Kappale ei kismittäisi niin paljon, jos se ei nimenomaisesti julistaisi ja alleviivaisi sitä, miten hyveellinen ja epäitsekäs Esmeralda on kaikkiin muihin verrattuna, vaan keskittyisi vain neitoon itseensä.

Esmeraldan ylivertaisuutta korostetaan liikaa, mikä aiheuttaa minussa aika kovan vastareaktion, enkä siksi pidä romanineidosta kovin paljon. On kuitenkin hahmon onni, että hän on niin näyttävä ja että hänen yleinen esilletuontinsa on varsin voimakasta, sillä tuloksena häntä on ainakin ihan hauska katsoa, vaikkei hän muodostukaan erityisen läheiseksi hahmoksi.