Opiskelija Satoya ja liikemies Kio ovat tavanneet deittisivustolla ja käyvät syömässä jätskiä aina muuten puhtaan fyysisten tapaamistensa aluksi.
Pokkareita luettuna: 1/1
Lyee Kitahalan Gelateria Supernova oli erinomaisen näppärä pieni kertomus ihmissuhteen kehittymisestä. Kumpikaan pääpariskunnasta ei jäänyt hahmona juuri mieleen, mutta tarinan sivuilla heitä ja heidän kanssakäymistään oli oikein mielenkiintoista seurata.
Tarina kerrotaan vahvasti hieman melankolisen Satoyan näkökulmasta, ja vaikka uke-näkökulma onkin mahdollisimman perustason BL-kerrontaelementti, Kitahala pystyy tuomaan sen avulla kerrontaan aidosti syvyyttä, varsinkin kun loppupuolella näkökulmaa vaihdetaan äkisti. Satoya tarkkailee jatkuvasti ystävällistä ja lempeän vakaata mutta luokseenpäästämätöntä Kioa, joka ei tunnu haluavan syventää suhdetta sänkypuuhien ulkopuolella. Satoya sen sijaan kaipaisi myös henkistä läheisyyttä.
Vaikka tarina voisi muuten jäädä vähän turhan yksinkertaiseksi, sen nostaa erityisen toimivaksi kokonaisuudeksi jäätelöteema, joka sekä yhdistää että erottaa pääpariskuntaa. Satoya valitsee joka kerta vaniljan, Kio taas kokeilee aina eri makua, mutta ei koskaan vaniljaa. Jäätelön kanssa Satoyan kotiin kävely ja samalla juttelu muodostaa kaksikon välille siteen, mutta Kio lähtee aina petipuuhien jälkeen, jolloin side murtuu. Toisaalta tarinan lopussa jäätelöitä ja makuvalintoja käytetään erityisen oivaltavasti luomaan yhteyden katkeamisen jälkeen uusi side kaksikon välille jonkin uuden alkamisen merkiksi.
Tarina on hyvin määrätietoisella tavalla lempeän surumieliseksi sävytetty. Tästä syntyvä haikea tunnelma, yhteyden luomista ja sen vaikeutta pyörittelevä tematiikka sekä erityisesti jäätelöiden merkitys teeman rakentamisessa tekevät tarinasta kauniin ja miellyttävän kokonaisuuden. Tarina myös tuntui juuri sopivan pituiselta yhden pokkarin sivuille.
4 vastausta aiheeseen “BL-hyllyn uumenista: Gelateria Supernova”
https://youtu.be/KznZcK7ksf4 <— Mikä on mielipiteesi tästä Lindsay Ellisin (ex-Nostalgia Chick) Disneyn Herkuled leffaa koskevasta video esseestä? Oletko samaa vai eri mieltä?
* Herkules
Moikka Mizzy ja pahoittelut kun vastaaminen on jäänyt, samoin kuin blogin päivittäminen muutenkin. Kesä ja syksy olivat töiden puolesta niin rankkaa aikaa, että piti ottaa muista jutuista vähän jäähyä.
Olenkin tuon Lindsay Ellisin videon Herkules-leffasta katsonut, ja se on oikein mielenkiintoinen analyysi siitä, mikä leffassa toimii ja ei toimi. Oma näkemykseni leffasta kokonaisuutena on selvästi positiivisempi kuin Lindsayn, eikä Herkules ole leffana tai hahmona koskaan jättnyt minua pääosin kylmäksi, vaan se on yksi rakkaimpia Disney-leffojani.
Olen monista leffan heikkouksista ja vahvuuksista samaa mieltä kuin Lindsay – etenkin Herkuleksen itsensä hahmokaaren rakoilu (se etteivät hänen toiveensa ja tarpeensa tunnu kohtaavan) on asia, jota en ollut koskaan ennen huomannut, mutta jonka hän artikuloi sen verran vakuuttavasti, että se on pakko laskea leffalle miinukseksi. Kuitenkin itselläni rohkean erikoinen visuaalinen tyyli ja etenkin Megaran tarinan vahvuus korostuvat omassa arviossani leffasta paljon enemmän kuin Lindsayllä.
Suurin ero näkemyksissämme on, että en itse koe Herkuleksen olevan liian tunnelmallisesti poukkoileva leffa, koska sen voimakkaasti tyylitelty visuaalinen maailma auttaa minua hahmottamaan leffan yhtenäiseksi voimakkaista tunnelmanvaihteluista huolimatta – tai ehkä jopa niiden ansiosta. Olen itse kokenut tunnelmanvaihtelut tarpeeksi hallituiksi, jotta ne oikeastaan tuovat leffaan jotain lisää sen sijaan että jättäisivät sen kylmäksi.
Megara on Disney-sankarittarista suosikkejani, joten hänen juonikaarensa täyteläisyys miellyttää erityisen kovasti, ja siitä olenkin kirjoittanut enemmän Prinsessapäiväkirjat-postauksissani Megarasta.
Kaiken kaikkiaan olen monista asioista samaa mieltä Lindsayn kanssa, mutta kallistun silti paljon enemmän positiivisten asioiden suuntaan kuin hän, eivätkä negatiiviset jutut siksi häiritse niin paljon.
[…] Jos kaipaa vielä lisää näkökulmia tarinaan, myös Arana on kirjoitellut siitä blogissaan täällä.” […]