Viimeksi aloitettiin viime vuoden parhaiden alku- ja lopputunnarien pohtiminen ja nyt on aika jatkaa seuraavilla viidellä.
Usein tuntuu siltä, että sarjan kuin sarjan OP jättää ED:n varjoonsa, mutta tänä vuonna on tullut ilahduttavasti vastaan myös erittäin mehukkaita ending-pätkiä, jotka ovat onnistuneet kiteyttämään sarjastaan jotain olennaista. En ole tälle listalle ottanut mukaan kuin joko OP:n tai ED:n samasta sarjasta, joten vaikka endingejä on listallani selkeästi vähemmän kuin openingeja, on siistiä, että joissain tapauksissa ED on onnistunut tekemään suuremman vaikutuksen.
10. Skull-face Bookseller Honda-san ED
Kirjakaupan sarjakuvaosaston työntekijä piirtää mangaa työstään.
Kappale: Book-end, Happy-end (TECHNOBOYS PULCRAFT GREEN-FUND)
Honda-sanin (Gaikotsu shotenin Honda-san) räväkkä OP tuntui minusta aina sarjaa katsoessa lähinnä epämiellyttävältä melulta, mutta rento ED jättää mukavanraukean fiiliksen. ED kuvaa nimihahmon arkista työpäivää, jonka hän viettää hyllyjä järjestellen, kirjapinojen suosittelukortteja kirjoitellen ja puhelimessa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden valituksia kuunnellen. Töiden jälkeen kotona odottavat lukemattomat kirjat, joiden kanssa ilta kuluu rauhaisasti.
Hektinen OP kuvaa kirjakaupan kiireistä arkea ja heijastaa sarjan reipasta rytmitystä paremmin, mutta ED tuntuu yksinkertaisuudessaan paljon henkilökohtaisemmalta. Ehkä se saa juuri siksi paremmin kiinni siitä, miksi Honda kuitenkin kaiken kiireen ja vaikeiden asiakastilanteiden keskelläkin loppuviimeksi nauttii työstään.
Ending myös antaa erittäin tyydyttävän vilauksen Hondan vapaa-aikaan, jota itse sarjassa ei juuri nähdä. Pätkä paljastaa, että Honda ei ole vain sattumoisin töissä kirjakaupassa, vaan kirjat ja/tai sarjakuvat ovat hänelle selvästi kaikki kaikessa. Kaikkiaan ED luo nätin pienen henkilökuvan hahmosta, jonka reaktioita katsoja pääsee yleensä todistamaan vilinän ja vilskeen keskellä. Lopputunnarin luoma erilainen näkökulma hahmon elämään on tervetullut tapa lopettaa jokainen jakso positiivisesti, vaikka moni jakso keskittyykin enemmän työn haastepuoliin.
9. After the Rain OP
Lukiotyttö Akira kuumottelee osa-aikatyöpaikkansa ravintolapäällikkö Kondoota.
Kappale: Nostalgic Rainfall (CHiCO feat. HoneyWorks)
After the Rain (Koi wa ameagari no you ni) ei iskenyt minuun ihan niin suurella höngällä kuin moniin, koska pakkomielteeseen vivahtavat ihastuskuviot eivät ole yhtään juttuni. Sarja on silti aiheensa tiedostavan ja mielenkiintoisen käsittelyn ansiosta vahva kokonaisuus, ja etenkin sen OP jäi mieleen jännän tarinansa ja miellyttävän yhtenäisen väripalettinsa takia.
On aina kiva, kun OP rakentaa oman sisäisen tarinansa, jota se seuraa ja jonka kautta se tuo esille sarjan hahmoja, teemoja ja konflikteja. After the Rainin OP tekee juuri näin. Siinä päähenkilö Akira istuu pulpettinsa ääressä, ja hänen mielikuvituksensa lähtee lentoon kuvaamaan ensin hänen yrityksiään saavuttaa Kondoo-pomonsa huomio pukeutumalla kasarimuotiin ja tanssahtelemalla lätäköissä. Kun Kondoo on saatu koukkuun, pariskunta juoksee käsi kädessä ja ratsastaa pilvialpakoilla, ja lopulta molemmat kaivavat esille Akiran penaalinkuosin kuvioita muistuttavan punaisen pisaran, jotka he yhdistävät sydämeksi.
Kun Akira havahtuu unelmastaan taas koulussa, pätkän alussa penaalista karanneet pisarakuviot ovat taas paikallaan, mutta yksi niistä on sydämenmuotoinen. Päiväunelmasta on palautunut todellisuuteen jotain konkreettista ja oikeaa.
OP hämää siinä mielessä, että sarja ei ole romanssi, vaikka OP siltä näyttääkin. Se kuitenkin kuvaa omalla värittyneellä tavallaan hahmojen suhteen kehittymistä sarjassa. Akiran aloitteen ansiosta hän ja Kondoo tutustuvat, vaikka Kondoota ei ihan romanttisella tasolla näin nuori tyttö kiinnostakaan. Hahmojen välille kuitenkin kehittyy hitusen kiusallinen ystävyys, jonka myötä kumpikin alkaa tahollaan miettiä, miten pääsisi yli omasta pysähtyneisyyden tilastaan ja uskaltaisi katsoa taas tulevaisuuteen. Joten vaikka Akiran päiväuni romanttisesta yhteydestä jäi ehkä toteutumatta, hän saa lopulta ihastuksestaan Kondoota kohtaan ja heidän välilleen kehittyvästä yhteisymmärryksestä jotain uutta suuntaa elämälleen – jotain ehkä vähän tärkeämpääkin kuin openingin pienen sydänkuvion penaalissa.
OP-pätkän hupsakanromanttinen tunnelma taivaalta satavine sydämineen, pääkaksikon ilmaan nostavine sateenvarjoineen ja taivaalla juoksupyörässä kipittävine hamstereineen korostaa sen toiveunimaisuutta ja todellisuudesta irtaantuneisuutta. Tämä pilvilinnaromanssi on hyvin kaukana sarjan huomattavasti tukevammin jalat maassa pitävästä ihmissuhdekuvauksesta.
Toisaalta samat elementit tekevät alkutunnarista myös kauniin ja ilmaisuvoimaisen (ja pilvialpakkojen ja taivashamsterin tapauksessa hitusen turhankin oudon omaan makuuni). Sen kirkkaat ja hyvin yhteensointuvat värit ja leikkopaperimaisen kaksiulotteiset taustat ovat miellyttäviä katsoa. Myös tapahtumapaikka Yokohama ja sarjan kantava sadeteema näkyvät söötin naivistisella tavalla läpi OP:n.
8. Laid-Back Camp ED
Tytöt telttaretkeilevät hyvällä mielellä.
Kappale: Fuyu Biyori (Eri Sasaki)
Laid-Back Camp (Yuru Camp) jäi yhdeksi suosikkisarjoistani tältä vuodelta, sillä sarja on aivan ehdoton hyvän mielen fiilisteltävä nätteine retkeilyvaatteineen ja avoimine tunnelmineen. Sarjan reipas ja hahmojen esittelemiseen keskittyvä OP on myös oikein kiva, mutta paremmin mieleen jäi jokaisen jakson lempeästi lopettava ED, joka korostaa, että tytöille telttailu edustaa paitsi hauskaa ja energistä luonnossa puuhastelua, myös raukean miellyttävää lepoa kaikesta normielämän kiireestä.
ED rakentaa yksittäisen kohtauksen aamuksi valkenevasta yöstä. Muut nukkuvat vielä, mutta päätytöt Rin ja Nadeshiko ovat heränneet aikaisin nähdäkseen auringon ensimmäiset säteet – ja huoleton Nadeshiko on tietysti persoonalleen uskollisena nukahtanut saman tien uudestaan retkituoliin. Tämä ei Riniä häiritse, vaan hän ottaa omassa rauhassaan kaiken irti auringonnoususta. Ja ihan lopussa muutkin tytöt ovat heränneet todistamaan aamunkoittoa, koska reissussa ollaan kuitenkin yhdessä. Hiljainen ja omaa rauhaa tarvitseva Rin ei sarjassa juuri välitä yhteisretkistä, vaan tykkää nimenomaan retkeillä yksikseen. ED kuitenkin näyttää alusta asti, että hänkin voi toisinaan nauttia muiden kanssa telttailusta.
Laid-Back Camp on täysin konfliktiton sarja, mutta silti se ei tunnu kertovan ei-mistään, vaan siinä on ihan kunnolla substanssia. Sama pätee endingiin, joka kuvaa hienosti koko sarjaa ja sen hahmodynamiikkoja. Se on tuuduttavan rauhallinen, eikä siinä pintapuolisesti tapahdu juuri mitään. Silti se kertoo painokkaasti siitä, miten paljon iloa ja rauhaa tytöt saavat telttaretkistään luonnon helmassa ja miten paljon Nadeshiko ihailee Rinin telttailuharrastusta ja ottaa Rinistä mallia. Sekä tietysti siitä, miten Rin pystyy nauttimaan myös ystävien kanssa telttailusta ja saa joka tapauksessa sen pienen ihan oman hetken istuessaan odottamassa auringonnousua muiden vielä nukkuessa.
Sarja kuvaa ystävyyttä tyttöjen välillä kauniisti, kun se antaa hahmoille tilaa elää ja harrastaa niin kuin heistä itsestään mukavalta tuntuu – ketään ei pakoteta porukkaan eikä kukaan pahastu, jos joku haluaa olla välillä vähän itsekseen. Ihan kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä, vaikka oltaisiinkin porukalla retkellä, vaan hahmot saavat mennä vähän omassa tahdissaan.
Aina kun katson ED:n tai vain kuuntelen sen kappaleen, hiipii huulille ihan varkain pieni hymy. Se on kaunista katsottavaa, kuunneltavaa ja ajateltavaa, ja jättää jälkeensä miellyttävän olon.
7. Steins;Gate 0 OP (v1 ja v2)
Tiedenörtti ei halua enää rakentaa uutta aikakonetta, koska viimeksi se melkein aloitti kolmannen maailmansodan ja johti tärkeän ihmisen menettämiseen.
Kappale: Fatima (Kanako Itoo)
Alkuperäisen Steins;Gate-animen OP jäi mieleen todella vahvana tapauksena, ja siksi odotin jatko-osan alkutunnaria kovasti, enkä joutunut pettymään. Visual novelin ja ensimmäisen sarjan OP:sta tuttu ja aina yhtä herkullisen dramaattisella nenä-äänellä laulava Kanako Itoo on myös jatko-osan OP:n takana, ja se onkin kappaleena mainio jatko edellisille kappaleille. Se tavoittaa saman, yhtä aikaa hieman lakonisen ja suureellisen tunteikkaan ja kohtalokkaan sävyn, mutta onnistuu kuulostamaan samalla omalta kappaleeltaan.
Steins;Gate 0:n openingissa pidän erityisesti sen päivityksestä sarjan puolivälissä – kappale on sama, mutta talvinen miljöö on vaihtunut kesän sadekauteen, ja videota on osittain päivitetty kuvaamaan sarjan muuttunutta tunnelmaa ja hahmosuhteita. Sen yleinen ilme, rytmitys ja layout sekä monet animaatiot ovat kuitenkin ennallaan.
En muista ennen törmänneeni aivan tällaiseen alkutunnarin päivitykseen. Siinä on niin paljon uutta, ettei se ole enää sama OP, mutta samalla niin paljon vanhaa, ettei se ole aivan uusikaan. Ei sinänsä ole epätyypillistä, että OP-animaatio päivittyy sarjan aikana pikkuisen, tai että kakkos-OP:ssa soi saman kappaleen toinen säkeistö uuden animaation rytmittäjänä (kuten vaikkapa Darling in the Franxxissa). Steins;Gate 0:n OP tekee kuitenkin päivittämisen minulle ihan uudella tavalla ja onnistui siksi tekemään minuun suuren vaikutuksen.
OP itsessään on molempina versioinaan voimakkaan tunnelmoiva. Jotain kohti kurkottaminen on tässäkin esillä vahvasti, kuten Franxxinkin kakkos-OP:ssä, ja kurkottaminen on aina siistiä. Steins;Gate 0:n OP onnistuu myös olemaan samaan aikaan tunnelmoiva ja hektinen. Kappaleessa on monia kiireisen tuntuisia kohtia, mutta videolla näkyvät pätkät ovat enimmäkseen rauhallisia ja mietteliäitä, eivätkä turvaudu nopeisiin leikkauksiin juurikaan.
Vuodenaikojen vaihtelu versioiden välillä ei vain seuraa sarjassa tapahtuvaa ajan kulumista, vaan myös hahmoissa tapahtuvia muutoksia. Suosikkini näistä on alun kohta, jossa päähenkilö Okabe kurottaa taivasta kohti ja jää ensimmäisessä versiossa hämmentyneen lannistuneena tuijottamaan kättään, joka ei kurotuksesta huolimatta saanut otetta mistään. Kakkosversiossa taas Okabe puristaa kätensä nyrkkiin ja hänen kasvoilleen piirtyy päättäväinen ilme (molemmissa versioissa alkaen otsikossa linkatun videon kohdasta 0:15). Muutos kertoo siistin pienieleisesti siitä, miten Okabe on vihdoin jättämässä suuren osan sarjasta kestäneen voimattoman pysähtyneisyytensä taakseen ja ottamassa kohtalonsa taas omiin käsiinsä.
Ja koska kyseessä on aikamatkustusteemainen sarja, pyörivät ajan kulumista kuvaavat hammasrattaat joka puolella. Lisäksi kappaleen alkupuoli rakentuu oivaltavasti siitä, miten yllä mainitun kädenojennuskohtauksen jälkeen kuva hajoaa lasinsirpaleiksi, joista muut hahmot heijastuvat ja jotka sitten kasaantuvat uudestaan ehjäksi tiimalasiksi.
Jatkosarja itsessään saattoi olla aika paikallaanpolkeva ja sössiä monet tärkeät toimintakohtauksensa (kattoyhteenotto aikakoneen luona ei tainnut olla kertaakaan kovin vaikuttava), mutta OP korostaa ehdottomasti sarjan parhaita puolia. OP:n esille nostama pahaenteisyys ja jännittävyys sekä tietysti Okaben tuskainen kamppailu kohtaloaan vastaan olivat enemmän kuin hyvä syy palata sarjan pariin.
6. A.I.C.O. Incarnation OP
Keinotekoisen elämänmuoto ”Matterin” hirviömäinen kasvusto on vallannut Kurobe-rotkon, ja sen leviäminen uhkaa ihmiskuntaa. Matterin leviäminen alkoi Aiko-tytön leikkauksesta, ja hän vaikuttaa olevan avain Matterin ymmärtämiseen, joten sissitiimi lähtee viemään häntä hävityksen lähteelle.
Kappale: A.I.C.O. (TRUE)
A.I.C.O.:n OP on vaikuttava osittain samoista syistä kuin Darling in the Franxxin OP – kappale on rytmiltään rauhallinen mutta vangitseva ja sävyltään kohtalokas. (Tästä listasta on varmaan käynyt ilmi, että tykkään siitä kohtalokkaasta soundista). Tärkeän hahmon sijaan A.I.C.O.:n alkutunnari keskittyy kuitenkin enemmän kiinnostaviin konsepteihinsa. Näitä ovat alun scifihenkinen aivojenvaihto nestesäiliössä (0:21), koeputkiklooneja ihailevat tiedemiehet, rakennuksesta purskahtava painajaismainen Matter-kasvusto, karttakaavio, joka esittää Matterin leviämistä, sotilasjoukkojen vartioima pato, ensimmäisestä persoonasta nähtävä Matteriksi muuttuva ihmishahmo sekä suojapuvuissa aseiden ja mechojen kanssa rullaluisteleva iskutiimi (kaikki tykitetään kohdasta 0:51 alkaen).
Tärkeitä hahmoja esitellään monessa välissä, ja päähenkilön konfliktejakin ehditään vilauttaa ruudulla, kun Aikon perhe katoaa ruudulta (0:38). Ja pätkään mahtuu tietysti myös se minkä tahansa OP:n seuraavalle tasolle nostava, aivan mahtava ”yritämme kurottaa toisiamme kohti pudotessamme” -hetki. Vaikka siistit tieteiskonseptit ovat pätkän pääosassa, hahmot tuovat siihen juuri sopivasti inhimillistä elementtiä, jotta tiedän, miksi minun kannattaa välittää niistä scifijännyyksistä.
Kappale saa myös sarjan tarinan tuntumaan hyvin suurelta ja eeppiseltä. Se ei ole varsinaisesti synkkä, vaan sen sijaan hyvin dramaattinen ja suureellinen. Hahmot näytetään hyvin vakavina, eikä pätkään mahdu minkäänlaista hupsuilua, vaan koko ajan tuntuu olevan tosi kyseessä.
OP sai joka kerta ihon kananlihalle ja jännityksen nousemaan kurkkuun, mutta se ei silti lupaa turhaan hurjaa toimintaa, vaan nimenomaan tiukan tieteisseikkailun, joka muistaa jäädä välillä vähän pohtimaan itseään. Sarja itsessään pystyi myös mainiosti täyttämään OP:n lupaukset, ja siitä jäi erinomaisen tyydyttynyt olo.
***
Ensi kerralla sitten kermojen kermat!
Kuvat:
Skull-face Bookseller Honda-san © HONDA / Kadokawa, ”Gaikotsu shotenin Honda-san” Production Committee
After the Rain © Jun Mayuzuki / Shogakukan, After the Rain The Animation Committee
Laid-Back Camp © Afro / Houbunsha, Yurucamp Partners
Steins;Gate 0 © 2018 Mages / Kadokawa / Steins;Gate 0 Partners
A.I.C.O. Incarnation © Bones / Project A.I.C.O