Viimeiset pari vuotta olen käsitellyt kuluneen animevuoden lähinnä mahtavien alku- ja lopputunnareiden kautta, ja kyllä samalla on tullut juteltua suunnilleen parhaat palat kyseisten vuosien animetarjonnasta ylipäänsä. Yleensä muutenkin vahvassa sarjassa on myös kovat tunnaripätkät, koska vahvan sarjan näkemyksellisyys ja tekninen taito tyypillisesti ulottuu niihin asti. Tunnarit kuitenkin ovat vakiintunut osa sitä, miten sarja ilmaisee persoonallisuuttaan, teemojaan ja hahmojaan.
Myös vuonna 2020 huomattavat animesuosikkini ovat hyvin edustettuina suosikkitunnarilistallani, mutta tällä kertaa haluan käsitellä hyviä sarjoja myös niiden muiden mieleenpainuneiden piirteiden kautta. Aloitetaan parhaan idolianimen kakkoskaudesta, IDOLiSH7: Second Beatistä!
Seitsemän hengen idolipoikaryhmä jatkaa voittokulkuaan.
Hahmokirjoitus
En ole perinteisesti kokenut kovin suurta kiinnostusta idolisarjoihin, sen kummemmin tyttö- kuin poikajäsenistöllä. Osittain tämä johtuu siitä, ettei idolibisnes tai -musiikki kauheasti innosta minua, eikä idolisarjoille yleinen hahmotyypittelykään yleensä ole herättänyt minussa yleisesti ottaen kovin paljon tunteita. Usein ongelmana tuntuu olevan myös liian iso hahmokaarti, jossa kaikille ei riitä huomiota ja tekemistä. Mobiilipeliin pohjaava IDOLiSH7 kuitenkin yllätti yleisönsä ja minut muiden mukana ykköskauden airatessa alkuvuodesta 2018. Ihastuin sarjan tarinapainotteisuuteen ja moniulotteiseen hahmonrakennukseen.
Kakkoskausi Second Beat! pisti vielä ykköskauttakin paremmaksi ja teki suuren vaikutuksen käsikirjoituksellisilla ansioillaan. Jokaisella pääryhmän seitsemästä pojasta on jotain jännää meneillään kakkoskaudella.
Kun Rikun astmaoireilu pahentuu ja Iori ottaa väliaikaisesti haltuunsa tiimin keskuspojan paikan, fanien reaktiot alkavat hiertää kaksikon välejä. Mitsuki taas on juuri alkanut löytää paikkaansa ryhmän juontajaeksperttinä, kun vahingossa kuultu kritiikki pölläyttää hänen vanhat itsetunto-ongelmansa esiin entistä vaikeampina.
Sougo taas saa vihjeen Tamakin kadonneesta pikkusiskosta, mutta kamppailee itsensä kanssa siitä, uskaltaako kertoa asiasta räjähdysherkälle Tamakille. Samalla normaalisti lapsellisen epäkohtelias Tamaki pyrkii kunnostautumaan saadakseen Sougolta tunnustusta. Nagi ja Yamato ovat vähemmän esillä omien konfliktiensa kanssa, mutta toimivat emotionaalisena tukena muille ja saavat omat ihanat tähtihetkensä.
Näitä keskuskonflikteja pyöritellään sarjassa valtavan tyydyttävällä tasapainolla – niitä ei ole järjestetty erillisiksi parin jakson tarinakaariksi, vaan kutakin konfliktia viedään eteenpäin rinnakkain muiden kanssa painotusta vaihdellen. Konfliktien ja niiden ympärillä pyörivien hahmosuhteiden rytmitys ja niiden lomassa muillekin hahmoille suodut merkitykselliset hetket ajavat sarjaa eteenpäin arvostettavalla tarkkuudella, eikä koskaan jäädä paikalleen nyhväämään. Turhia minuutteja ei sarjasta löydy, vaan se käyttää kaiken aikansa tehokkaasti olematta kuitenkaan täyteen ahdetun tuntuinen.
Vaikka IDOLiSH7 on pohjimmiltaan hyvin positiivinen sarja, se uskaltaa myös pakottaa hahmonsa käsittelemään hyvin monimutkaisia ja vaikeita tunteita. Erityisen hienoa mielestäni on, että monet kauden keskeiset konfliktit liittyvät menestykseen ja siihen liittyviin vaikeuksiin, mikä ilmentää uutta vaihetta idolitiimille, joka ykköskaudella vielä aloitteli toimintaansa mutta on kakkoskauteen mennessä saavuttanut juuri merkittävää huomiota. Fanien ja median reaktiot on välillä vaikea ottaa vastaan, ja etenkin Rikun ja Iorin välien kiristymisessä näkyy, miten paljon fanien kiistat siitä, kumpi olisi parempi keskuspoika, vaikuttavat suoraan heidän toveruuteensa surullisella tavalla.
i7-ryhmän lisäksi myös kilpailevat idoliryhmät TRIGGER ja Re:vale ehtivät saada syvennystä, ja Re:valeen keskittyykin yksi kauden keskuskonflikteista. Monet sarjat eivät saa näin paljon aikaan hahmojensa kanssa edes suuremmalla jaksomäärällä ja pienemmällä hahmokaartilla. IDOLiSH7:ssä on valtava määrä hahmoja, jotka kaikki saavat kuitenkin omaa valokeilaansa, mielenkiintoista hahmonkehitystä ja merkityksellistä roolia tarinassa. Kukaan ei jää seinäruusuksi. Se on melkoinen saavutus.
Varjopuoliakin hahmokirjoituksessa on, sillä Rikun perheestä pois adoptoitu kaksoisveli, TRIGGER-tiimin keskuspoika Tenn, saa minut aina esiintyessään raivon partaalle. Minulla on pitkään ollut vaikeuksia ymmärtää, miksi hahmon pitää olla niin ihmeellinen mulkku, joka on aina kritisoimassa idolikollegoja todella epäasiallisella tavalla ja lyttäämässä itseään jumaloivaa pikkuveljeä jankkaamalla, että tästä ei ole mihinkään. Kakkoskausi kuitenkin tarjosi tyydytyksekseni jopa tähän vaikeiluun varsin pätevän selityksen äärimmäisen skitsoista kasvuolosuhteista ja sai minut jopa hitusen ymmärtämään hahmoa (silti ihan huonoin poika siinä hyi voisitko kasvaa aikuiseksi ja käyttäytyä kuin fiksut ihmiset).
5. jakso: The Sudden Visitor
Valaistuksen käyttö tässä kohtauksessa on vain yksi jakson monista onnistuneista visuaalisista vedoista.
Kakkoskauden viides jakso jäi mieleeni yhtenä viime vuoden parhaista yksittäisistä jaksoista. Jaksossa kaikki TRIGGERin ja Re:valen jäsenet päätyvät i7-poikien asuntolaan vieraisille vähän eri reittejä.
Tästä koituu yhtäältä paljon hauskaa ja äärimmäisen viihdyttävää häsellystä ympäri taloa, kun eri porukat eivät ole tietoisia siitä, mitä muut puuhaavat. Mutta samalla Tenn on ensimmäistä kertaa tullut aktiivisesti tapaamaan Rikua (ihan vain lytätäkseen tämän maan rakoon koska olisi häpeällistä koko idolibisnekselle, jos Riku pettäisi fanit astmansa takia), ja veljekset käyvät hyvin ahdistavan välienselvittelyn kaiken talossa vallitsevan sirkuksen kaikuessa taustalla. Jakson päätteeksi kaikki hahmot päätyvät i7:n asuntolan yhteiseen oleskelutilaan, ja hauska tunnelma muuttuu hiljalleen pysäyttävän hyytäväksi, kun Rikun ja Tennin keskustelu kärjistyy ilmiriidaksi.
Yksittäisessä animejaksossa harvemmin näkee yhtä huikean terävää käsikirjoitusta, mutta tämä jakso nousi ylipäänsä laadukkaalla kirjoituksellaan loistavan sarjan kruununjalokiveksi. Jakso kuljettaa useampaa eri keskustelua ja kanssakäymistä sujuvasti eteenpäin, ja aina on selkeää, kuka on milloinkin missäkin ja kenen kanssa. Hauska muihin hahmoihin ja heidän vuorovaikutukseensa syventyminen antaa välillä tilaa veljeskaksikon dramaattisemmalle keskustelulle. Vakavan draaman, hahmosisällön, vitsien, hassujen sattumusten ja ihan vain symppiksen hauskanpidon jonglööraaminen teki valtavan vaikutuksen, etenkin kun kaikki langat solmitaan lopussa yhteen niin herkullisesti.
Kaiken lisäksi jakso on animoitu hämmentävän ilmeikkäästi ja eläväisesti. Naisyleisölle suunnatulta, nättipoikia pursuavalta sarjalta ei yleisenä sääntönä kannata odottaa kauhean komeaa tuotantoa, mutta IDOLiSH7 on kauttaaltaan näyttänyt hurjan hyvältä. Siinä on kaikenlaista ohjauksellista näkemystä ja visuaalisen kerronnan sulavuutta, joka saa periaatteessa designien puolesta aika tyypillisen näköisen nättipoikasarjan loistamaan yllättävän persoonallisena. Jakso 5 tykitti vielä erityisellä huolella hahmojen reaktiot ja sekä dramaattisen että komedisen ajoituksen niin, että lopputuloksena oli aika lailla täydelliseksi hiottu timanttijakso.
ED
Vaikka idolibiisit eivät usein ihan jaksa koskettaa, on tämä duetto mielestäni tosi kaunis.
Kappale: Mirai Notes wo kanadete (Re:vale)
ED näyttää löytyvän valitettavan heikosti videopalveluista, mutta sen voi muistuttaa mieleen vaikka Crunchyrollin tämän jakson kohdasta 22:30.
Vanhempi ja vakiintuneempi kahden hengen idolisenpaitiimi Re:vale oli Second Beat! -kaudella suuressa osassa, ja yksi kauden merkittävimmistä konflikteista keskittyi kaksikon leikkisämmän osapuolen, Momon, yhtäkkiä iskeneeseen kykenemättömyyteen laulaa. Tämän takia näihin keskittyvä ED on paikallaan. Se on muiden sarjan tunnareiden tapaan musiikkivideo, ja oikein hurmaava sellainen.
Momon ja Yukin yhteensopivat, kasarihtavan ylisuuret puvut ovat kerrassaan ihana kombo, ja niiden yksityiskohdat korostavat pitäjiensä persoonallisuuksia todella miellyttävästi: Momon teemavärille uskollinen pinkki solmuke on huolettomasti auki ja housunlahkeet kääritty puolisääreen, dramaattisemman mutta kypsänhillityn Yukin paita taas on siististi housuissa ja teemaväritetty vihreä solmuke on solmittu korrektisti mutta löysästi. Molemmilla on teemaväriinsä sopivalla lakalla värjätyt kynnet ja molemmista asukokonaisuuksista tulee niin huolettoman tyylikäs fiilis, että siitä jää kovin hyvä olo ja mieli.
Kun kaksikon välillä kytevä konflikti valtaa sarjassa enemmän alaa, ED muistuttaa aina, miten kivasti heidän erilaiset persoonallisuutensa korostavat toisiaan ja miten hyvä ja harmoninen fiilis heistä tiiminä tulee – mikä taas lisää heidän välilleen kertyneiden säröjen painavuutta. Lopputunnarilla on myös tärkeä tehtävä parivaljakon tiimidynamiikan vakiinnuttajana, koska emme ole päässeet ennen kakkoskautta tutustumaan heihin kauheasti.
En itse välitä erityisesti Momon äänenä lapsekkaan nasaalisti laulavasta Souichirou Hoshista, mutta Shinnosuke Tachibanan pehmeän melodista Yukia voisin kuunnella enemmänkin. Ja kyllä he kuulostavat tässä yhdessä aika kivalta.
Kuvat @ BNO/IDOLiSH7 Project