Huikentelevainen hurmuri Adam Canning saa tehtäväkseen toimia oikeusministerin henkivartijana ja saa selville, että oikeusministerin ärtyisä sukulaispoika Joel onkin ministeri itse, joka vain naamioituu virkaa toimittaessaan. Joel ja Adam kietoutuvat erinäisiin poliittisiin vallankaappauskonflikteihin, ja Adam rakastuu palavasti Joeliin.
Tekijä: Tsuta Suzuki
Julkaisu: Magazine Be x Boy (Libre Shuppan), englanniksi Seven Seas
Luettuna: 4/4
Barbaritiesin keräämät osumat merkitty vaaleansinisillä tähdillä Adamin vaaleansinisen teemavärin kunniaksi.
Fantasiamaailma:
Tällaista matalan fantasian maailmaa, jonka maantieteelliset ja poliittiset voimasuhteet on mietitty tarkkaan ja tarina rakennettu niiden ympärille, on aika ilo lukea. Miljöön rakennus onkin tosi kunnianhimoista. Maailma tuntuu kiinnostavalta ja mielekkäältä, ja sen kantimiin on rakennettu myös varsin siisti poliittisen juonittelun ja vallankaappausyritysten ympärillä pyörivä juoni, jota oli tosi mielenkiintoista seurata.
Vähän sääli, ettei sarjan yleinen tunnelma onnistunut hurmaamaan yhtä kovasti. Suzuki kastaa välillä varpaita dramaattisemman puolelle, mutta aina palataan tosi nopeasti jotenkin vähän löysän tuntuiseen kevyeen sävyyn, ja sarjassa pyörivien kahden pikkuprinssin välisen lapsekkaan ihastuksen kuvaaminen oli suorastaan etovan söpöilevää. Tunnelman sävy on selkeä tyylivalinta, mutta itse olisin nauttinut vähemmän höyhenenkepeästä menosta.
Mieleenpainuva hahmo:
Joel on ykköspokkarista lähtien hurmannut minut täysin hahmona. Hän on ärtyisä, tunnollinen ja huikean älykäs järjestelmäuudistaja, joka tekee uupumuksen partaalle asti töitä saavuttaakseen idealistiset tavoitteensa realistisiin suunnitelmiin nojautuen. Hän on kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista yleisesti, mutta ei ole oikein hyvä toimimaan ihmisten kanssa.
Hahmo nousee tosi erottuvaiseksi ja mieleenpainuvaksi yhdistelmäksi naiivia tunnehaavoittuvuutta ja piinkovaa strategikkoa. Lisäksi en voi vastustaa miestä, jolla on näin ihanan väsyneet silmät! Liian nuori seksikkääksi setämieheksi valitettavasti, mutta energia on paikallaan!
Bi-hahmo:
Semehahmo Adam taas ei ollenkaan maistunut. Harvemmin käy niin, että toinen puolisko BL-pariskunnasta ihastuttaa valtavasti ja toinen enemmän vihastuttaa, mutta tässä näin valitettavasti kävi. Adam tuntuu lähes koko ajan huumorihahmolta, jota on vaikea ottaa vakavasti ja jonka tefloninen asenne lähinnä ärsytti lukiessa. En oikein välitä hahmoista, joihin mikään ei tunnu tekevän lommoa.
Adamkin sai kuitenkin viimeisessä pokkarissa aika hyviä dramaattisia kohtauksia, jotka vähän pelastivat hahmoa minulle. Ja hän ei kummemmin tunnu erottelevan rakastajia sukupuolen perusteella, joten saakoon bi-osuman.
Herkullinen voimasuhde:
Kummankin päähenkilön hahmonkehitys keskittyi vahvasti heidän välilleen muodostuvan riiailusuhteen ympärille. Joelin vähäinen kiinnostus ihmisiin henkilöinä ja romanssiin konseptina alkaa sarjan myötä lisääntyä Adamin vaikutuksesta, ja hänen henkilökohtainen elämänsä alkaa saada muutakin sisältöä työn lisäksi. Adamin huikentelevainen naistennaurattaja-asenne taas alkaa siirtyä kohti aitoa välittämistä ja sitoutumista.
Nalkuttavana tosikkona Joel vaikuttaa aina olevan aivan kohtsillään häviämässä Adamin tilaavaltaavalle vaikutukselle ja loputtomalle itsevarmuudelle, mutta tykkäsin hahmojen suhteessa siitä, että Joel ei ole intiimeissäkään kohtauksissa vain vietävänä, vaan laittaa välillä Adamille jauhot suuhun ja pitää itsensä väkisin tämän kanssa samalla viivalla puutteellisesta ihmissuhdekokemuksestaan huolimatta. Hän pääsee etenkin viimeisessä pokkarissa yllättämään kypsällä aktiivisuudellaan.
Jos olisin oppinut tykkäämään Adamista niin tämä olisi voinut olla tosi innostava suhde.
Hempeä kansikuva:
Tänä vuonna lukemani viimeisen pokkarin kannessa Joel hymyilee ensimmäistä kertaa lempeästi Adamin suuntaan. Aiemmissa kansissa Joel on pälyillyt epäileväisenä itsevarmasti hymyilevää Adamia kurtistettujen kulmiensa alta, joten sinällään viimeiseen pokkariin sopii lempeämpi meininki.
En vain kauheasti tykkää siitä, miten Joel on viimeisessä kannessa piirretty. Jotenkin hän ei näin valoisasti hymyillen näytä oikein itseltään (missä mun väsyneet silmät ;__;).
Sarjassa on ylipäänsä tosi hauska kansidesign-tyyli, ja sinällään menee ihan oikein, että viimeisessä on vähän erilainen tunnelma – mutta se ei ole mielestäni kuvana yhtä onnistunut kuin nämä aiemmat.
Muita huomioita:
Melkein annoin tälle jännän piirrostyylin osuman, mutta ehkä hain ”jännällä” enemmän epätyypillisen näköistä. Barbarities on kuitenkin huikean kaunis sarja. Taustat ovat aika olemattomia, mutta hahmopiirrosten viivatyöskentely ihan salpaa hengityksen, ja etenkin hahmojen ilmeet ovat vaikuttavan näköisiä. Tyyli ei sinällään ole ehkä varsinaisesti ”jännä”, joten jätin osuman antamatta, mutta hitsi kun elegantti viivankäyttö pääsee tässä oikeuksiinsa.
En muista kiinnittäneeni aiemmin Suzukin töissä huomiota viivan ja hahmopiirrosten kauneuteen, joten vaikea sanoa, onko hän vain panostanut tässä sarjassa visuaaliseen puoleen erityisesti, vai korostaako fantasiamiljöö vain hänen normaalistikin huikeaa taidettaan uudelle tasolle.
Tämä sarja oli siitä jännä lukukokemus, että siinä oli monia piirteitä, joista pidin erittäin paljon, mutta toisaalta monia, jotka eivät osuneet yhtään maaliin. Ei tuntunut oikealta antaa sarjalle aika mid -osumaa bingosta, vaikka se ehkä keskiarvoisesti siihen suuntaan jäikin, koska reagoin aika vahvasti sekä negatiivisiin että positiivisiin puoliin.
Sivuhuomiona on myös mainittava, että Seven Seas -kustantajan Barbarities-printtipokkarit ovat tosi miellyttäviä ja kauniita esineitä. Oikein poikkeuksellisen ihana mattapintainen kansimateriaali ja miellyttävän jämäkkä kokonaisuus!
Kuvat © Tsuta Suzuki, Libre Shuppan
