Kun nyt kerran olen aiemmin kiinnittänyt erityistä huomiota Kuroshitsujin eli Black Butlerin introihin, pitänee jatko-osankin alkupätkille uhrata muutama ajatus, kun nekin tekevät kovin mielenkiintoisia juttuja ja miellyttävät lopulta enemmän kuin varsinainen sarja, jonka käsiin leviäminen oli aika traagista katsottavaa.
Tämä on sen sarjan OP, jona Kuroshitsuji II:ta promottiin. Uusina päähenkilöinä kuvataan psykoottisesti virnuilevaa aristokraattipoika Aloisia ja stoalaisen ilmeetöntä demonihovimestari Claudea vanhan parin Cielin ja Sebastianin tilalla. Ennakkotieto päähenkilöiden vaihdosta aiheutti kevään mittaan fanipiirissä paljon nurinaa, mutta itse odotin innolla, mitä uudesta parista saataisiin irti. Sitä paitsi käänne kuulosti ihan järkevältä, koska ensimmäisen sarjan lopusta uuteen tarinaan kiemurtelemista olisi tuskin voinut tehdä kovin tyylikkäästi.
Ja onkin tosiaan aika häpeilemättömän tyylikäs intro; jos sarjaa lähdettäisiin pelkästään alkutekstien perusteella katsomaan, niin kyllä minä tuon perusteella ottaisin tämän ohjelmaani. Pätkän dramatisointi on aivan samaa sarjaa kuin ensimmäisen sarjan ensimmäinen intro, josta niin pidän. Säästeliäästi käytetyt kirkkaat värit pomppivat esille muuten mustavalkoisesta kuvasta ja symboliikkaa annostellaan runsaalla kädellä (hurrdurr hämähäkkejä ja ruusun terälehtiä). Myös vanhan sarjan introsta tuttuja visuaalisia elementtejä toisinnetaan. Huomattavin tyylillinen muutos ensimmäisen sarjan introon on se, että ne kieli poskella -hetket (olol kohti ammuttuja luoteja lennosta nappaava Sebastian :’D) puuttuvat uuden sarjan introsta.
Tarpeetonta sanoakaan, miten mieluusti olisin nähnyt tämän OP:n kuvaaman sarjan. Valitettavasti ensimmäisen jakson lupaavuus osoittautui rölläämiseksi viimeistään kakkosjakson intron pärähtäessä soimaan.
Noh. Kyllähän Alois ja Claude ovat ihan olennaisessa osassa, mutta eivät he edes yritä syrjäyttää Cieliä ja Sebastiania pääparin korokkeelta. Tarinallisesti ratkaisu feilaa jo siitä syystä, että siitä ensimmäisen sarjan lopusta ei todellakaan pystytty juonittelemaan alkuperäistä keskusparia kunnialla uuteen seikkailuun, vaan ruma deus ex machina on kyseessä. Muutenkin tämän uuden seikkailun toteutus jättää toivomisen varaa heti alkuunsa, kun kakkosjaksosta lähtien sarjan puoleenväliin asti saadaan übersynkeästä aloituksesta poiketen jotain hassunhauskaa filleriä. Tämän sarjan käsikirjoitus on niin syvältä, että noissa alkujaksoissa meinasi melkein tulla itku silmään. Ensimmäisen sarjan lukuisat möhläykset sentään jäivät enimmäkseen puhtaan ärsytyksen tasolle, mutta epätoivoon ei niiden kanssa tarvinnut vajota.
No mutta ainakin tämä Ciel-versio introsta on onnistunut. Musiikkivalinta säilyy samana kuin Aloisin versiossa, mikä luo kivasti yhteyden pätkien välille, vaikkei omaa korvaani ihan miellytäkään. Visuaalisesti kyseessä on varsin hieno uudelleenkerronta sarjan tapahtumista, kun kaikki pätkässä kuvattu löytyy jaksojen kertomasta tarinasta. Samat asiat on kuitenkin varsin fiksusti ilmaistu niin hienovaraisesti ja kiertoteitse, ettei intro spoilaa, mutta käy jälkikäteen katsottuna täysin järkeen. Alkuun Sebastian kantaa Cielille perintösormusta purnussa, jossa Alois on sitä sarjojen välissä säilönyt ja jonka palauttamisesta Kuroshitsuji II alkaa. Seuraavaksi Alois ja Ciel juovat teetä Hannah-meidon hassussa tehtävälabyrintissä ja kävelevät sitten kumpikin odotettua suurempaan rooliin kasvaneen meidoneidon ohi. Lopputaistelun miekkakin vilahtaa, ja sitten Sebastian ja Ciel hajoavatkin ruusunlehdiksi mustavalkoisten ruusujen täyttämällä kentällä selvän ironisena viittauksena loppuratkaisuun.
Sarjasta siis kerrotaan epäsuorasti kaikki oleellinen ja erityisesti viimeisten jaksojen tapahtumat. Tällaiset introt ovat harvinaista ja erityisen maukasta herkkua; tulee ihan samalla idealla toimiva Evangelionin OP mieleen. Tämä Ciel-versio introsta ei mielestäni ole kuitenkaan ole aivan yhtä tyylikäs kuin ensiksi esitelty Aloisin versio, joka tuntuu ilmavammalta ja on tunnelmaltaan selkeästi synkempi, raskaampi ja ahdistavampi (varsinkin identtiset miespalvelijakolmoset ovat ihan jostain superpelottavasta painajaisesta). Cielin versio pelaa mielestäni väreillä liian sotkuisesti ollakseen yhtä komean näköinen.
Cielin versio on ehdottomasti sarjan pääasiallinen OP. Aloisin versio taidetaan näyttää vain kolmessa jaksossa, mikä on ihan ymmärrettävää, koska sarja ei valitettavasti kerro Aloisista ollenkaan, vaikka hänestä yritetäänkin vääntää Cielille vastapoolia. Ciel-versio esittelee kuitenkin poikia suurin piirtein yhtä paljon, jolloin sen ja Alois-version välille syntyy epätasapainoa. Aloisiahan alleviivataan niissä yhteensä paljon enemmän kuin Cieliä, kun taas itse sarjassa Aloisin rooli on keskushahmoista ehkä marginaalisin. Lisäksi kun kummassakin versiossa on sama kappale, olisi ollut äärimmäisen näppärää, jos ne olisi muutenkin rakennettu peilaamaan toisiaan sisällöllisesti samanlaisten asetteluiden, tyylikeinojen ja leikkausten avulla. Tällaisenaan introilla ei kuitenkaan ole muodon tai oikeastaan edes tunnelman kannalta taustakappaleen lisäksi juurikaan yhteistä, mikä tuntuu hyvän kaksois-OP:n idean hukkaamiselta.
Olisin itse tykännyt kaikista eniten ratkaisusta, jossa Cielin versio vastaisi rakenteellisesti ja temaattisesti Aloisin versiota ja jossa Alois ja Claude esiintyisivät vain hyvin vähän, jos ollenkaan (kun Cielkään ei saa edes cameota Aloisin versiossa). Ei ehkä sarjan sisältöön nähden yhtä hieno ja kuvaava ratkaisu kuin se, johon tekijät ovat päätyneet, mutta kaksi saman intron eri versiota -idea on niin hieno, että se jää kaipailemaan kovasti tehokkaampaa hyödyntämistä.
Kuroshitsuji II näyttää nykyisellään yrittävän hyödyntää kahta ideaa introissaan, mutta ideat on toteutettu liiaksi toisistaan riippumatta, eivätkä ne siksi pääse tukemaan toisiaan. Kaksi versiota samalla pohjalla/rakenteella olisi loistava tapa toteuttaa intro, mutta Aloisin ja Cielin versiot eivät peilaa toisiaan, joten valtaosa idean potentiaalista jää hyödyntämättä. Toisaalta sarjan epäsuora rekonstruointi introssa olisi näppärä ratkaisu, mutta Aloisin versio ei kerro sarjan tarinaa lainkaan, kun taas Cielin versio on tungettu täyteen sitä, joten taas toteutus tuntuu jääneen puolitiehen epätasapainon vuoksi.
Vaikka siis molemmat sarjan introt ovat erittäin hienoja, ne toteuttavat aivan erilaisia kerrontatyylejä ja siksi syövät toisiaan. Kumpi tahansa olisi ilman toista ollut upea ratkaisu, mutta varsinkin niiden yhdistäminen olisi varmaan noussut eeppisimmäksi intropariksi koskaan. Sääli, ettei se sitten toteutunut, mutta toisaalta näin onneton sarjantekele ei ehkä edes ansaitsisi sellaista säkenöivää briljanssia.