Kesän 2011 ensivaikutelmia: Mawaru Penguindrum

Kunihiko Ikuharan ohjaama Revolutionary Girl Utena on tunnetusti suurin animesuosikkini, joten olisi luullut, että miehen uusi ohjaustyö – ja ensimmäinen kunnollinen sarjaohjaus sitten Utenan – olisi herättänyt ennakkoon voimakkaampia tunteita. Toki Mawaru Penguindrum oli animekesäni odotetuin sarja, ja tietysti olen ollut kiinnostunut projektista niin kauan kuin siitä on tiedetty, mutta varsinainen hehku on pitkälti jäänyt puuttumaan. Twitterin puolella juuri eilen pörhistelin, etten jaksa hypettää tätä sarjaa olemattomien esitietojen perusteella, vaan odotan ensimmäisen jakson näkemiseen. NO NYT SIT SEN HYPEN AIKA.

Ihq pinq tarjoaa sinulle sateensuojaa. TEE SOPIMUS SEN KANSSA.

Tulipa siis nähtyä varmasti parhaiden katsomieni ykkösjaksojen sarjassa painiva pilotti, joka onnistuu ihan joka alueella, tietää onnistuvansa ja on tuloksena häpeilemättömän ja oikeutetun itsevarma. Sarja kertoo herättävänä vaihteluna niiden tavallisten romanssikuvioiden sijaan erittäin läheisiksi toisilleen kasvaneista kolmesta sisaruksesta. Veljekset Kanba ja Shouma passaavat sairaalasta juuri kotiutettua pikkusiskoaan Himaria, jonka vakavaksi ilmoitettua tilaa lääketiede ei hoitavan lääkärin mukaan pysty parantamaan. Jakson loppu herkuttelee jo samantyyppisillä hämyisillä insestiviboilla, jotka hyppivät siellä sun täällä Utenassakin, mutta tavanomaisesta romanssista Mawaru Penguindrumissa vihjaillut kuviot vaikuttavat edelleen olevan kaukana. Pääkolmikon välisten dynamiikkojen kehitys tulee takuuvarmasti olemaan sarjan suuri valtti pitkällä juoksulla, ja sitä pedataan ensimmäisessä jaksossa esimerkillisesti.

Visuaalisesti pilotti on kaunis. Lily Hoshinon hahmosuunnittelu näyttää todennäköisesti Ikuharan vaikutuksesta Hoshinon normaalin tyylin ja Ouran High School Host Clubin hahmodesignien risteytykseltä – vähemmän Hoshinon hempeää unelmoivuutta ja enemmän Ouranin tyylikästä ja menevää sulavuutta. Ikuharallahan ei tietenkään ollut mitään tekemistä Ouranin kanssa, vaikka Utenan ja Ouranin kylläkin käsikirjoitti sama tyyppi. Hahmodesignien käytössä on kuitenkin havaittavissa samanlaisia piirteitä kuin Utenassa, jonka designit puolestaan muistuttavat vanhanaikaisia versioita Ouranin vastaavista (muutenkin Ouran on ottanut ulkonäköönsä vaikutteita Utenasta). Yleinen sulavuus muistuttaa muutenkin kovasti Ouranin lookkia, mutta selvä yhdennäköisyys Utenankin hahmosuunnittelun kanssa on helppo nähdä varsinkin sivuprofiilikuvissa.

Animaatio on hurjan nättiä, ja visuaalinen kikkailu tuo positiivisella tavalla erittäin vahvasti mieleen Akiyuki Shinbon häröilyt. En tosin erityisemmin pitänyt jakson tavasta kärjistää peruskasvottomat ohikulkijat ympärillä liukuviksi liikennemerkkiukkeleiksi, mutta tämäkään ei vielä suuremmin häirinnyt. Himarin muodonmuutoskohtaus sen sijaa vetää komeudessaan vertoja jopa Star Driverin GINGA BISHOUNEN -fabuhenshineille. Loistokkainta muodonmuutoksessa on ehkä sen perimmäinen idea: neitokainen ei vaihdakaan vaateparttaan henshininsä aikana, vaan vaatteet häviävät tämän yltä hurmoksellisiksi audiovisuaalisiksi bileiksi eskaloituvassa happokohtauksessa.

Elegantista asustuksesta puhahtaa savuna ilmaan vaatekappale toisensa jälkeen.

Ikuhara tekee kuitenkin juuri sen, mitä olen Madoka Magikaa lukuun ottamatta aina turhaan toivonut Shinbolta. Jakso yhdistää messevää visuaalista leikittelyä tarinaan, joka ei pyri luomaan hyperkärjistettyjä hahmoja ja rikkomaan neljättä seinää ja niitä kolmea muutakin aina tilaisuuden tullen olemalla väkisin tiedostetusti fiktiota. Mawaru Penguindrum on toteutukseltaan kärkevä ja viekas, kuten shinbosarjat yleensä, mutta myös täynnä sellaista sydäntä, joka omasta katselukokemuksesta on Shinbon tekeleiden kohdalla useimmiten jäänyt puuttumaan. Keskussisaruksista ei voi olla pitämättä, kun heidän syvälle ulottuvat suhteensa toisiinsa tuodaan katsojan eteen mutkattoman kauniisti, mutta luonnollisesti ja ilman siirappisuutta.

Yleistunnelma yhdistelee äärimmäisen onnistuneesti pirtsakkaa keveyttä ja synkempiä sävyjä. Tämä on toteutettu samaan tyyliin, mutta hienovaraisemmin, kuin Utenan ensimmäisessä jaksossa, joten odotukset ovat pompanneet varsin kattoon. Sarja yhdistelee keveämpiä ja painavampia elementtejään varsin sutjakasti. Esimerkiksi sisarusten kotiin anonyymisti lähetetyssä postipaketissa jäädytettyinä saapuvat kaksiulotteisiksi tyylitellyt kolme pingviiniä ovat samanaikaisesti ihanan söpsäkänhassuja ja häiritsevän epäilyttäviä. Parasta on, että humoristisiakin piirteitä äkillisesti saavat vakavat kohtaukset säilyvät hassuista naamoista huolimatta täysin uskottavina.

Nyyh pikkusiskomme kuoli EIKU ASDFGHJKL D8

Audiopuolellakin sarja vakuuttaa. Musiikkien käyttö on kekseliästä ja hallitulla tavalla hieman oikuttelevaa, muttei silti liian itseisarvoista. Ääninäyttely toimii, joskaan mikään suorituksista ei välittömästi herätä vielä tässä vaiheessa erityistä super ihastusta. Lauluista varsinkin alkukappale iski videonsa kera kuin tuhat volttia.

Kaikki todellakin natsaa ihan järjettömän ja odottamattoman hienosti. Aloitusjakso on kauniin sympaattinen, erikoisen omintakeinen ja ihailtavan kunnianhimoinen. En muista koskaan olleeni yhtä liekeissä minkään sarjan ensimmäisestä jaksosta. Olisiko nyt sen joskus haikailemani episodibloggaamiseksperimentaation paikka?

Innostustaso: >9000/5

Prinsessa Ruusunen ja sen kaksi veljeä.