Pitkästä aikaa jaksoin naputella ajatuksiani päättyvistä animesarjoista.
Love Stage!!
Kuuluisan viihdeperheen nörttipoika Izumi puetaan mainosta varten mekkoon, jolloin pyörät alkavat pyöriä hänen ja vastanäyttelijänä toimivan, lapsuudesta tutun supertähti Ryouman välillä.
Fiilikseni Love Stagesta olivat alusta loppuun tosi ristiriitaiset. Yhtäältä sarja onnistuu selkeän tietoisesti ja usein huvittavallakin tavalla kiertämään monia BL:n vanhoja kökkökliseitä ja olemaan monesti aidon herttainen. Prinssisemeä ei tarvitse aina odotella pelastamaan pulasta, ja tämä heittäytyykin ihastuessaan määrätietoisen semesuden sijaan lemmenkipeäksi koiranpennuksi.
Sarja on myös yksiselitteisen erinomaisesti ohjattu, sillä se onnistuu kääntämään vaatimattoman oloisen budjetin edukseen sen sijaan, että antaisi visuaalisen ulosantinsa kärsiä animaatiokökköilystä. Alkuteosmangakoiden Taishi Zaoun ja Eiki Eikin hahmodesigntyyli kaartuvine ylähuulineen ja voimakkaine silmineen on jo valmiiksi niin animemaista, että hahmosuunnittelu istuu sovitukseen sellaisenaan ja näyttää staattisenakin erittäin hyvältä.
Liikeanimaatioon ei ole käytössä liikaa resursseja, mutta hahmot pysyvät hahmomalleissaan tarkasti, eikä derppinaamailua juuri näy. Ainoa osa visuaalisesta ilmeestä, josta en niin välitä, ovat reunoja kohti haalenevat ja muutenkin valjut taustat, mutta eivät nekään varsinaisesti häirinneet katselukokemusta.
Izumilla on söpöimmät vanhemmat ja sarjan hyväntuulisuus miellyttää.
Toisaalta hampaat kitisivät toisiaan vasten lukuisia kertoja katsomisen aikana. Katseluseuralle tuli useaan otteeseen avauduttua monista sarjan ylpeästi esille puskemista BL-kamaluuksista suoraan nolkytluvun alkupuolelta. Vaikka asetelmaa pehmennetään sarjan edetessä, ja kuulemani mukaan animesovituksen ulkopuolelle jatkuvassa mangassa lisääkin, roikkuu sarja edelleen kiinni nykyisin jo täysin vanhentuneissa stereotyyppisissä uke- ja semerooleissa.
Izumi on syrjäänvetäytyvä nörtti, joka tahtoisi mangakaksi, eikä edes huomaa ettei osaa piirtää lainkaan. Hänen olemattomista piirtotaidoistaan väännetään kamalia vitsejä kerta toisensa perään, eikä hänelle anneta mitään kompensoivia vahvuuksia hahmona. Ääninäyttelijä Tsubasa Yonaga tekee parhaansa kimittääkseen ja ulistakseen muutenkin perheensä kädettömäksi lellimän ja hömelön oloisen Izumin inhokkilistalleni.
Sen sijaan menestynyt näyttelijämalli Ryouma on määrätietoinen ja työteliäs, ja kaikin puolin siistimpi ja lahjakkaampi tyyppi kuin Izumi, perinteinen seme siis. Tällaisia semen paremmuudelle ja uken alemmuudelle perustuvia parisuhteita on tullut katseltua vähän vanhemmissa BL-seteissä sen verran paljon, että sietokykyni alkaa olla aika nollassa. Mikään ei saa otsasuontani pumppaamaan niin kuin absoluuttisen epätasapainoiset voimasuhteet (joista olen avautunut vähän esim täällä).
Lisäksi koin Ryouman aika kamalaksi ihmiseksi, vaikka tämä ei tarkoituksellista olekaan. Tekijät eivät tunnu edes huomaavan, miten mallipojalta ei liikene hitustakaan kunnioitusta Izumia kohtaan. Vaivaannuttavat toisen kylkeen väkisinripustautumiset, anteeksipyynnön muotoon puetut syyllistämiset ja lupauksista huolimatta toisen nukkuessa annetut salapusut esitetään söpöilynä ja kyseenalaistamatta. Toki Ryouma tekee parhaansa myös Izumin onnen eteen, mutta välillä hänen ponnistelunsa tuntuvat enemmän maaniselta stalkkerikäyttäytymiseltä kuin normaalilta ja söpöltä ihastumiselta.
Sarjan BL-perinteestä ammentavat ongelmat näyttäisivät animen lopun valossa kuitenkin potentiaalisesti heikkenevän animen kuvaaman osuuden jälkeen, joten saatan hyvinkin jatkaa tarinaa mangamuodossa. Itsessään Love Stage!! on kuitenkin lähdemateriaaliinsa sisäänrakennetuista rasitteista huolimatta varmaankin paras BL-anime koskaan. Hyväntuulinen ja asenteikas toteutus toimii niinkin hyvin, että ainakin osan sisällöllisistä ärsyttävyyksistä voi antaa anteeksi.
Kuroshitsuji: Book of Circus
Orvoksi jäänyt aristokraattipoika Ciel ja tämän demonihovimestari Sebastian pääsevät selvittämään kiertävän sirkuksen osallisuutta sen kiertoreitin varrella sattuneisiin lasten katoamisiin.
Sirkus-tarinakaari on kenties Kuroshitsuji-mangan tähän mennessä emotionaalisesti voimakkainta antia, vaikkei olekaan vielä toteutukseltaan hiotuin, jännin tai fiksuin. Juuri sirkus nosti sarjan aikoinaan ehdottomiin mangasuosikkeihini, kuten olen aikaisemminkin maininnut.
On valitettavaa, ettei Kuroshitsujin uusi animetuleminen nauti yhtä onnistuneesta ohjauksesta kuin Love Stage!!, vaan sarja näyttää visuaalisesti suurimman osan ajasta miltä sattuu. Animaatio on parhaimmillaankin tönkköä ja nykivää, mikä latistaa nekin kohdat, jotka muuten näyttäisivät siisteiltä. Tosin reiluuden nimissä kenties huumoripainotteisempana ja visuaalisesti melko yksinkertaisena sarjana Love Stage!! on helpompi saada toimimaan nätisti niukalla budjetilla kuin lähtökohtaisesti vakavampi ja näyttävämpi goottissävytteinen Kuroshit. Tämän sarjan yksinkertaisesti pitäisi optimaalisesti toimiakseen näyttää kivalta, mutta se ei vain näytä.
Jälkimmäisen ohjauksesta kuitenkin puuttuu näkemys kokonaisuudesta ja tuloksena sarjan visuaalinen identiteetti jää heikoksi (mielestäni suuremmassa määrin kuin aikaisemmissa Kuroshit-animeissa). Esimerkiksi viimeisen jakson orpokotivierailukohtaus näyttää mangassa huikean hienolta yksityiskohtaisten ilmekuvausten ja aukeama-asettelujen ansiosta, kun taas animessa kohtaus on rakennettu kömpelön tasapaksusti ja painotukset ovat unohtuneet tärkeitä hetkistä.
Ongelma ei ole niinkään siinä, että anime ei toteuta mangaa painotusten osalta tarpeeksi uskollisesti. Sen sijaan katselunautintoa syö se, ettei animea tunnu kiinnostavan yhtään minkään hetkien painottaminen. Toboson jälki on tarinankerronnallisesti voimakasta, intensiivistä ja ennen kaikkea omaperäistä, mutta animeversiota ei näytä kiinnostavan muu kuin tarinan sisällön taskulämmin ja intohimoton toisintaminen.
Lähikuvat näyttävät usein stilleinä ihan hyviltä, mutta liike vaivaannuttaa.
Animessa itse tarina ja miljöö onkin tuotu esiin varsin toimivasti ja rytmitys pelaa, joten täydellisestä sovituskatastrofista ei suinkaan ole kyse. Tarina on hyvä ja kestää toteutukselliset heikkoudet. Kymmenessä jaksossa tekijöillä on ollut tilaa ja aikaa antaa kolmipokkarisen tarinakaaren rullata eteenpäin ilman kiireestä johtuvia yksinkertaistuksia ja mukaan on sovitettu jonkin verran uuttakin materiaalia. Uudet kohtaukset ovat enimmäkseen onnistuneita ja muuttavat tarinan esillepanoa hieman, kun esimerkiksi sirkuslaisten rooli kidnappausmysteerissä paljastetaan katsojille jonkin verran aikaisemmin kuin mangassa. Tällaiset muutokset tuovat animelle hieman kaivattua omaa, mangasta riippumatonta persoonaa.
Jatkumollisesta näkökulmasta Book of Circus on jokseenkin epämääräinen, sillä sitä ei ole mitenkään visuaalisesti erotettu aikaisemmista animekausista, jotka seurasivat aivan eri jatkumoa. Toki ensimmäinen Kuroshitsuji-kausi sovitti viisi ensimmäistä pokkaria mangaa melko tarkasti, mutta missään ei tehdä täysin selväksi, missä kohdassa aikaisemmat animeversiot menettävät merkityksensä tämän mangaa seuraavan jatkumon kannalta.
Ääninäyttelijöiden tulkinnat osuvat tälläkin kertaa varsin nappiin. Daisuke Onon, Maaya Sakamoton ja Mamoru Miyanon ponnistelut hukkuvat kuitenkin vähän nöyhtäisen ohjauksen ja ponnettoman animaation alle. Anime on sinänsä melko peruskelpo, mutta emotionaalisesti vahva tarina olisi kaivannut myös voimakasta toteutusta päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa.
3 vastausta aiheeseen “Kesän 2014 animesatoa: Love Stage!! ja Kuroshitsuji”
Olen samaa mieltä Book of Circus arkista animena. Kaikki kymmenen jaksoa oli katsottavia, ja osa oikeastaan ihan hyviä, mutta jokin passiivisuus häiritsi tätä arkkia. Ihanakamala kohtaus oli esimerkiksi lapsen sieppaus kadulta, mutta silti vähän jäi auki asioita. Painotuksessa olet ihan oikeassa, mielestäni myös jotkut asiat kyllä esitettiin, muttei niin vahvasti kuin mangassa. Kuten vaikka Dollin ja Cielin kohtaaminen palavan kartanon jälkeen. Se tuntui todella vaisulta ja väljältä vaikka siihen olisi kuulunut paljon tunnetta. En tiedä tekivätkö sitten eleiden vähäisyys tai vastaava mokoman fiiliksen.
Joo, nimenomaan harvoja mangan hetkiä oli muutettu tai jätetty pois, mutta samojen kohtausten esitys ei vain tuntunut säästöanimoituna kovin vaikuttavalta. Dollin ja Cielin kohtauksen lähestyessä niskavillat nousivat pystyyn jo valmiiksi, kun olen tottunut siihen, että mangaa lukiessa se tuntuu aina pahalta. Animessa se ei sitten vaikuttanutkaan erityisen vahvalta hetkeltä. Mielestäni animaatiojälki ja kököti budjetti on iso syypää, mutta pelkällä fiksummalla visuaalisella suunnittelullakin olisi voinut elävöittää tärkeitä hetkiä.
Animesovitusta katsoessa huomasin tosi selkeästi miten vahvasti muistan monien kohtausten toteutuksen mangassa ihan vain siksi, että Toboso osaa rakentaa mangansa visuaalisesti niin, että tärkeät hetket tuntuvat hyppäävän esiin sivuilta ja imaisevat sillä tavalla mukaansa ja jäävät mieleen.
[…] niistä kivemmista sarjoista, eli Kuroshitsujin Book of Circus -kaudesta ja Love Stagesta täällä sekä Nozaki-kunista ja Free! Eternal Summerista […]