Lisää kevään ensivaikutelmia lukiodramuilun merkeissä.
Sound!Euphonium
Kumiko aloittaa lukion ja liittyy uusien ystäviensä kanssa puhallinorkesterikerhoon.
Jaksoja katsottuna: 2/??
Innostustaso: 4/5
Kuten yleensäkin, lähdin katsomaan uutta Kyoto Animation -sarjaa miedolla mielenkiinnolla ja vaitonaisella innostuksella. Ensimmäinen jakso ei sytyttänyt mitenkään erityisesti, mutta seuraava herätteli jo kiinnostusta. Euphonium ei tunnu nojaavan pätkääkään siihen pehmeänpuhmoiseen söpöilymeininkiin, jota olen studion sarjoissa yleensä karsastanut. Sen sijaan eufonium-torvea soittava Kumiko tuntuu vaihteeksi mukavan jalat maassa -tyyppiseltä ja varsin realistisesti kuvatulta päähenkilöltä. Hän ei ole oikein varma siitä, mitä haluaa tehdä elämällään, eikä hän tunnu kovin valmiilta sitoutumaan asioihin.
Koska sarja on kerrottu vahvasti Kumikon näkökulmasta, hänen ennen pitkää väistämättä edessä oleva hahmonkehityskaarensa tulee todennäköisesti tuntumaan mukavan voimakkaasti. Sarja ei tunnu rakentuvan höpöilyn, vaan hahmojensa yhteen kietoutuvien tarinoiden ympärille, mikä vaikuttaa lupaavalta fokukselta.
KyoAnin kivoilla tuotantoarvoilla suitsutettuja sarjoja on aina vähintäänkin kiva katsoa. Euphonium onkin täynnä ilmeikästä ruutuasettelua ja kauniita valaistuselementtejä, joskin sarjan nuutuneen oloinen värimaailma ei juuri säväytä. Hillityn ruskea visuaalinen ilme kuitenkin sointuu Kumikon alkuinnottomaan, itseään etsivään hahmoon ainakin tässä vaiheessa.
Puhallinorkesterimusiikki ei ole kovin lähellä sydäntäni, joten musiikkipuoli ei tarjoa suurempia elämyksiä, mutta on toki mukavaa, että sarja erottuu tältä osin muusta animemassasta. Kaikkiaan visuaalinen ja auditiivinen estetiikka sopivat tarinan yleishenkeen erinomaisesti, joten ne tuntuvat onnistuneilta, vaikkeivät miellytäkään täysin henkilökohtaisella tasolla.
My Teen Romantic Comedy SNAFU TOO! (Yahari ore no seishun Love Come wa machigatteiru. Zoku)
Auttajakerhoon pakosta liittynyt kyyninen Hikky ja kerhon muut jäsenet, pirtsakka Yui ja tyyni Yukino jatkavat seikkailujaan.
Jaksoja katsottuna: 2/??
Innostustaso: 4/5 (viimeksi 4/5)
En ollut uskaltanut edes toivoa vuoden 2013 Oregairulle kakkoskautta, mutta nyt kun sellainen saatiin, olen toistaiseksi hyvin tyytyväinen. Alun muistuttelut edellisen kauden päätöstapahtumista olisivat voineet olla vähän selkeämmätkin, mutta kärryille oli lopulta helppo päästä. Uusi kausi establisoi itsensä ja asetelmansa kahden jakson pituisella tarinalla, joka ilmaisee hyvin jämptisti sarjan syvimmän olemuksen. Ystävyyttä, yksinäisyyttä ja niihin liittyviä ongelmia käsitellään kyynisen toiveikkaasti ja nuorekkaan kypsästi.
Pidän siitä, miten molemmat päätytöt osoittavat Hikkylle heti alkuun, etteivät ole ollenkaan tyytyväisiä siihen, että tämä hoitaa muiden asioita itsensä kustannuksella. Hänen tekniikkansa on tehokas, mutta siitä jää lopulla enemmän pahaa mieltä kuin tarvitsisi, kun se perustuu Hikkyn itsensä martyrisoimiseen.
Ainoa huolenaiheeni on sarjan ranobesarja-alkuteos. Ennakkoluulot ajavat minut uskomaan lukematta ja ilman faktatietoja, ettei ranobeissa tapahdu kovin jyrkkiä status quon muutoksia, joten hahmoissa ja hahmosuhteissa ei ehkä ole niin paljon kehitysvaraa kuin toivoisin. En siis varmaan tule tälläkään kaudella saamaan kaipaamaani ratkaisua Hikkyn ja häneen ihastuneen Yuin väliselle suhteelle. Yui on niin ihana tyttö, että haluaisin vain, että hän saisi kaiken toivomansa. ;__;
Olisi kuitenkin hienoa, jos tarinaan saataisiin tällä kertaa edes vähän lopetusmaisempi lopetus, eikä se vain hiipuisi viimeisessä jaksossa, niin kuin ensimmäisen kauden loppu teki. Toivoisin myös, että pääkolmikon nuputtava ystävyydenalku jaksaisi vahvistua kunnolla tämän kauden aikana.
Yamada-kun and the Seven Witches
Yamada-kun on koulun pahis ja Urara Shiraishi mallioppilas. Vahinkopusu saa heidät vaihtamaan kehoja, ja pian koulusta alkaa löytyä muitakin jänniä taikavoimia, jotka aktivoituvat suukoilla.
Jaksoja katsottuna: 1/12
Innostustaso: 2/5
Siinä missä myöskin itsellen tuttuun mangaan perustuva My Love Story!! tuntui ennakko-odotuksistani poiketen saavan animesovituksestaan oikeasti jotain lisäihanuutta, Yamada-kun jäi animena vähän turhakkeen oloiseksi. Olin lähes välittömästi täysin myyty mangalle aikoinaan, mutta anime ei nyt herättänyt mitään tarvetta käydä tarinaa läpi uudestaan typistetyssä muodossa.
Sinänsä sovituksessa ei ole mitään vikaa. Tuotantoarvot ovat matalahkolla tasolla, mutta sarja ei näytä tai kuulosta kamalalta. Keskeiset seiyuu-suoritukset tuntuivat jopa toimivan erittäin hyvin – ensimmäisessä jaksossa kuultiin jo molemmilta päätyypeiltä kaksi hyvin erilaista suoritusta kehonvaihtotouhujen ansiosta. Vaikka mangan alkuhöpöilyistä oli leikelty osa pois, ei sovituksesta edes jäänyt töksähtelevää ja pilkottua tuntua. Kaikki on siis sinänsä ok.
Yamada-kunin mangaversio on kuitenkin niin yksiselitteisen hurmaava, ettei ”vain” ihan ookoo animeversio juurikaan joukuttele. Anime ei tunnu myöskään tuovan tarinaan mitään uutta. En usko, että kaikkien noitien 12 jaksoon tunkeminentekee tarinalle hyvää. Mangan rytmitys toimii kivasti juuri sen vuoksi, että kaikkiin noitiin ja muihin uusiin hahmoihin keretään aina tutustua rauhassa.
Voisin olla valmis kurkkaamaan muutaman jakson sieltä täältä vakuuttavan ääninäyttelyn perässä, mutta ei tätä tee mieli kunnolla katsoa. Sen sijaan voisin pikkuhiljaa palata mangan pariin, sitä on lukematta yli vuoden edestä.