Suhtaudun fiktioon intohimoisesti, mutta minulle ei yleensä nouse yhtä tai muutamaa supersuosikkisarjaa, jotka valtaisivat elämäni pitkäksi tai keskipitkäksi ajaksi. En yleensä jää makustelemaan sarjoja fanifiktion kautta, enkä seuraa tekijöitä kovin aktiivisesti. En koe kuuluvani mihinkään tiettyyn fandomiin, enkä myöskään katso tai lue samaa sarjaa montaa kertaa peräjälkeen tai lyhyen ajan sisällä.
Vaikka en ole koskaan ollut minkään tietyn sarjan harrastaja, enkä osaa uppoutua muutamaan supersuosikkiin eksklusiivisesti, minulla on kyllä useita suosikkisarjoja, joiden pariin tekee mieli välillä palata. Näitä suosikkeja saatankin lukea tai katsoa uudestaan, mutta aivan muutamia lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta (kuten Stray Dog’s Night, josta kirjoitin aiemmin) kulutuskertojen välillä on tyypillisesti useita vuosia. Näin tuntuu siltä, että teoksesta löytyy paremmin uutta, kun muistikuvat ovat ehtineet sopivasti heiketä.
Tapaani harrastaa mangaa ja animea kuuluu olennaisesti se, että haluan tutustua laajaan kirjoon teoksia. Eniten tietysti sellaisista genreistä ja tyyleistä, jotka vetoavat minuun nimenomaisesti, mutta myös vähän reunamilta monipuolisuuden ja yleistietoisuuden nimissä sekä suosituksien siivillä.
Tykkään myös katsoa useita erilaisia animesarjoja yhtä aikaa, ja yleensä on hauska katsoa peräkkäin eri sarjojen jaksoja. Samoin tykkään, että luvussa on yhtä aikaa useita mangasarjoja.
Hassuinta harrastamisessani ehkä on, että suurinta herkkuani ovat rauhaisat vapaapäivän aamupäivät, jolloin voin lukea vuorotellen luvun kerrallaan 3-5 eri sarjaa – mieluiten eri pituisia, eri genreistä, eri kohdeyleisöille ja erilaisilla tyyleillä toteutettuna. Viime aikoina olen valikoinut tarkoituksella kerralla luettavaksi myös erikielisiä sarjoja, jolloin neljän pokkarin lukupinosta voi löytyä kivasti yksi englanninkielinen, yksi suomenkielinen, yksi ranskankielinen ja yksi japaninkielinen pokkari. Japanin kieli on tosin vielä niin harjoitteluasteella, että pokkarit ovat liian raskaita luettavaksi luku kerrallaan, vaan menevät alas muutaman aukeaman pätkissä – elleivät luvut sitten ole vain muutaman sivun pituisia. Toisinaan mukaan lukujonooni eksyy tietysti myös romaaneja tai ei-japanilaista sarjakuvaa, mutta manga on fiktioharrastukseni ehdoton ydin ja minulle rakkain fiktiomuoto ja -kulttuuri.
Mangakartta-podcastia varten tulee toki joskus kiire pääaihesarjojen kanssa, jolloin täytyy keskittyä niihin. Siitä tulee kuitenkin aina vähän yksinäinen olo. Entä kaikki ne muut kiinnostavat sarjat, jotka odottavat minua?! Tuntuu kuin jäisin paitsi jostain, vaikka eiväthän ne muut sarjat ole mihinkään karkaamassa, vaikken lukisikaan niitä juuri tässä kuussa.
En ole itsekään oikein koskaan saanut kunnollista selvyyttä siitä, miksi nautin suuresti siitä, että saan vaihdella luettavaa. Luulisi, että keskittyminen toimisi paremmin, jos syventyisi yhteen sarjaan kerrallaan. Tiedän, että monilla innokkailla lukijoilla on usein monia romaaneja kesken samalla kertaa, ja luettavaa vaihdellaan fiiliksen mukaan. Ehkä oma mieltymykseni mangan kanssa on vähän samaa lajia. En ole kuitenkaan koskaan tainnut keskustella kunnolla kenenkään muun kokemuksista tällaisen lukutavan osalta.
Ehkä olen lyhytjänteinen ja elän elämääni pyrähdyksinä, eikä kultakalan keskittymiskykyni malta edistää yhtä pokkaria liian pitkään. Ehkä lukutyylini on traaginen heijastuma työelämästäni, jossa on usein viisi asiaa työn alla yhtä aikaa, ja kaikkien olisi hyvä olla valmiina viimeistään kolme varttia sitten, ja tietokonekin haluaisi päivittää itsensä just nyt.
Toisaalta olen tosi hyvä uppoutumaan fiktiomaailmoihin. Kun avaan pokkarin tai jakso lähtee pyörimään, olen sisällä maailmassa ja tarinassa, eikä sarjojen välillä vaihtamisesta tule siksi häiriötä uppoutumiseen. Olen syväuppoutuja ja myötäelän vahvasti etenkin lukiessani, ja sen takia saan yleensä myös helposti palautettua mieleen, mitä viimeksi tapahtui, ja pääsen hyppäämään mukaan siihen, missä nyt mennään, ainakin jos viime lukemisesta ei ole vuosia. Poikkeuksena ovat hyvin juonivetoiset tai tekniset sarjat, joissa en ole päässyt kunnolla mukaan hahmojen kuulumisiin.
Yksinkertaisin selitys on myös varmaan se,että ihan vaan tykkään vaihtelusta. Tykkään myös tutkia erilaisia kerrontatyylejä, ja siksi jää se yksinäinen fiilis vain yhden sarjan lukemisesta kerrallaan. Erilaiset sarjat peilaavat rinnakkain luettuna niiden erilaisia vahvuuksia, heikkouksia, painotuksia, tyylejä sekä kerronnallisia rakenteita ja ratkaisuja toisiinsa kiehtovalla tavalla. Maailma on huikean täynnä erilaisia tapoja kertoa tarinoita, ja jotenkin pystyn syleilemään sitä rikkautta paremmin, kun sarjat heijastavat toistensa erilaisuutta.
Joskus lukujonossa on syystä tai toisesta sellaistakin sisältöä, joka ei ole ihan oma juttuni ja jonka lukeminen ei siksi innosta ihan hirveästi. Lukeminen sujuu tällöin mukavammin, kun jokaisen luvun jälkeen on luvassa jotain muuta, toivottavasti enemmän mukaansatempaavaa.
Jotkut sarjat saattavat olla myös tosi raskaita lukea, joko kerronnan tai sisällön takia – jolloin on myös hauska ahmaista väliin jotain soljuvampaa. Intensiivisesti tunteisiin iskeviä lukukokemuksia on ihan mukava tasoittaa vähän leppoisemmilla tapauksilla, jotka eivät vaadi sitä, että olen hyperimussa mukana niin kovaa, ettei happi meinaa kulkea. Isovaihteisen toimintasarjan tappelun jälkeen maistuu sopivan turbulentti romanssi, romanssin jälkeen mehukkaan jännä mysteeri, mysteerin jälkeen elämää makusteleva ihmissuhdedraama. Arkikuvaukset käyvät tylsiksi, jos ei välillä saa pulahdettua fantasian puolelle. Tyylitellyn rosoisen ja omaperäisen erottuvan piirrostyylin parina on miellyttävää lukea jotain virheettömän kauniin näköistä, ja genretyypilliset hahmodesignit kaipaavat ystäväksi jotain revittelevämpää.
Näiden pohdintojen jälkeen sain ehkä tavoitettua joitain ajatuksia siitä, miksi tykkään lukea niin kuin luen. En varmaan kuitenkaan koskaan tule löytämään mitään yhtä ja selkeää syytä hassulle viikonloppuiselle aamurutiinilleni, jossa vaihdan pokkaria nopeammin kuin vaatteita. Mutta ei se haittaa – tärkeintä on, että saan viettää aikaa vaihtuvan kirjapinoni kanssa ja nauttia tyylien ja tarinoiden kirjosta sellaisella tavalla, joka antaa minulle parhaan kokemuksen.