Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes

Aki unelmoi rakentavansa valmiiksi isosiskonsa aikoinaan suunnitteleman jättirobotin.

Robotics;Notesin alkaessa katsojien odotukset olivat  aikaisemman samaan jatkumoon kuuluvan mutta tarinallisesti itsenäisen Steins;Gates-sarjan menestyksen jäljiltä aivan kohtuuttoman korkealla. Mielestäni Robonoto ei kuitenkaan jäänyt pettymykseksi ainoastaan verrattuna Steins;Gateen, vaan sarja pitkälti epäonnistuu myös itsenäisenä teoksena, vaikka siinä on myös paljon hyvää ainesta.

Hyvinä puolina sarjasta on ensimmäisenä mainittava sujuva ja kirkas, joskin vähän mitäänsanomaton animaatiotyyli sekä useimmiten erittäin tehokkaasti kohtausten tunnelmaa tukeva musiikki. Myös sarjan maailman tekniset mahdollisuudet pohjustetaan erittäin hyvin. Pääpoika Kaiton nähdään jo alkujaksoista lähtien leikkivän Iru-O-tablettinsa filtteriohjelmilla, joilla pystyy asettamaan liikkuvan ihmisen ylle vaikkapa realistisesti tämän päällä istuvan kissankorvameidoasun tabletin läpi tätä katsottaessa. Tämän jälkeen sarjan maailman tuhoutumista enteilevän mysteerijuonen liikkeelle tönäisevä ja Kaiton tablettiin asuttautuva söpö virtuaalityttö Airi tuntuu uskottavalta tekniseltä viritykseltä. Airi istuu sarjan maailmaan luontevasti, eikä nouse esiin epärealistisen oloisena käänteenä. Sarjan edetessä Iru-O-tablettien käyttömahdollisuuksia avataan pikkuhiljaa enemmänkin varsin pätevästi, mikä toimii loistavana maailmanrakennuksena.
Jatka artikkelin ”Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes” lukemista

Mangahyllyn uumenista: Girl Friends

Olen koko bloggaajaurani ajan raportoinut ahkerammin katsomastani animesta kuin lukemastani mangasta, joten ajattelin voivani petrata hieman sarjakuvaosastollakin. Mangahyllyn uumenista -kirjoituksissa kertoilen tästä lähtien hiljattain lukemistani sarjoista.

Girl Friends (Milk Morinaga)

Parhaaseen ystävään ihastumisesta seuraa supersöpöjä yurikiemuroita.

Luettuna 5/5 pokkaria (2/2 Seven Seasin omnibus-pokkaria)

Ujon kirjatoukka Marin ja pirtsakan muotitietoisen Akkon suhdetta alkavasta ystävyydestä syvempiä tunteita kohti kasvattava söpöilylukioromanssi osoittautui kaikin puolin varsin miellyttäväksi lukukokemukseksi. Koko ajan superpörröisenä säilyvä fiilis sai minut muutamaankin otteeseen kieriskelemään sängyllä hihitellen tai tunteiden selvittelyn awkwardiudesta myötähäpeillen.

Sarjan kolmanteen potenssiin ammuttu tyttömäisyys toisaalta myös hämmensi tällaista oman lukioaikansa enemmän kirjallisuuskritiikin kuin meikkien ja vaateostosten parissa viettänyttä ihmistä, mutta ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Vaikka hahmot tuntuvatkin täysin omistani eriävien kiinnostuksenkohteittensa takia välillä vähän tyhjäpäisiltä, pidän siitä, miten jokaisella sarjan keskeisen ystäväporukan jäsenellä on selvästi omat intohimonsa ja kiinnostuksenkohteensa elämässä, oli kyse sitten muodista, mangasta tai seurustelusta. Romanssipuolen lisäksi Marin ja Akkon suhteet varsinkin yhteiseen ystäväpiiriin ovat suuressa roolissa, kun koulupäivät kuluvat tyttöporukan kesken.

Jatka artikkelin ”Mangahyllyn uumenista: Girl Friends” lukemista

Pandora Hearts ja kaunein kohtaus

Tänään puriloin läpi ruutu ruudulta viime vuoden aikana minuun kaikkein suurimman vaikutuksen tehneen fiktiokohtauksen. Kyse on Jun Mochizukin Pandora Hearts -mangan pokkarin 12 luvusta 49: Night in Gale, jonka keskiosa keskittyy pikkuriikkisen niljakkaan, mutta silti niin kovin ihanan hämyhyvis Xerxes Breakin ja tämän palveleman perheen tyttären, ulkonäköään vanhemman lady Sharon Rainsworthin suhteeseen. Kohtaus on koskettavimpia ja ihanimpia hetkiä oman animangaharrastukseni historiassa, ja esittelee myös näpsäkästi Mochizukin pienieleisen tyypillistä, mutta äärimmäisen tehokasta kerrontatekniikkaa. Kirjoitus paljastaa hieman Breakin hahmoon  liittyvästä kehityksestä pokkarista 11 eteenpäin, mutta ei muuten spoilaa sarjaa.

Ensin on selviteltävä hieman taustoja seurapiirijuhliin sijoittuvalle kohtaukselle. Break on aikoja sitten menettänyt toisen silmistään, ja viime aikoina hänen ainoan silmänsä näkökyky on yllättäen heikentynyt lähes sokeuden asteelle. Muiden aistiensa terävyyden avulla Break on tähän mennessä pystynyt pitämään etenevän sokeutumisensa salassa. Eräät läheiset ovat kuitenkin tietoisia asiasta ja he ovatkin yrittäneet patistella Breakia kertomaan terveydentilastaan Sharonille. Break empii, koska Sharon on hänelle valtavan rakas ystävä ja pikkusiskohahmo, eikä hän hennoisi aiheuttaa tälle huolta ja surua, sillä pelkää uutisen olevan liikaa neidolle.

Kohtauksessa Break ja Sharon chillailevat kaksin parvekkeella ja miettivät juhlien aikana meneillään olevaa peiteoperaatiotaan ja vähän henkilökohtaisempiakin juttuja. Sharon pyytää Breakia tanssimaan kanssaan, mutta tämä kieltäytyy vedoten surkeaan tanssitaitoonsa. ”Ah, aivan. Olet tuollainen yksinäinen susi, joten et osaa mukautua tanssipartnerisi rytmiin”, Sharon toteaa kuivasti. Sitten hän kehottaa Breakia katsomaan mallia eräästä sisällä tanssivasta parista. Break vie kätensä poskiluulleen silmäkulmansa alle, ja läheisten ihmisten painostus kertoa Sharonille sokeudesta palaa mieleen.

PandoraHearts-ch49-p23-1 Pandora Hearts ch. 49, s. 23, ruutu 1

Seuraava aukeama alkaa suurikokoisella, kolmanneksen sivusta valtaavalla ruudulla, jonka tyhjänä paistava oikea puolisko pysäyttää lukijan katseen kuin tiilimuuri sitä päin pläsähtävän polkupyöräilijän. Aikaisemmat sivut ovat olleet Mochizukin normaaliin tyyliin sopivasti täytettyjä, vailla erityisen silmäänpitäviä rytmityskeinoja, joten niiden aikana lukijan katse on soljunut normaalisti tilanteen mukana ilman pysäytyksiä tai häiriöitä. Tässä kohtaa lukija törmääkin voimakkaaseen ja odottamattomaan negatiiviseen tilaan, joka poksauttaa päässä huutomerkin: seis heti paikalla ja jakamaton huomio tänne, sillä nyt on tapahtumassa jotain emotionaalisesti merkittävää. Suuri tyhjä tila katkaisee katseenkuljetuksen ja pakottaa lukijan katsomaan ruudun vasemman puoliskon täyttävää Breakia oikein kunnolla ennen eteenpäin siirtymistä.

Breakin koko olemus paljastaa lukijalle, että tämä tietää totuuden hetken olevan käsillä, sekä kuinka vaikeaa ja pelottavaa tämän totuuden paljastaminen kaikista ihmisistä juuri Sharonille on Breakin mielestä. Otsahiukset peittävät silmät ja samalla tunnetilan mitä traditionaalisimmalla mangatavalla. Asento on jäykän oloinen, ja mies on aseteltu ruutuun niin, että hän näyttää kirjaimellisesti nurkkaan ahdistetulta. Kokonaisuudessaan ruutu tekee siis lähtemättömän selväksi, että näön menetyksestä kertominen Sharonille on vaikeimpia asioita, joita normaalisti joka tilanteessa niskan päällä virnuileva, mutta nyt äkkiä kovin epävarma Break on ikinä joutunut kohtaamaan.
Jatka artikkelin ”Pandora Hearts ja kaunein kohtaus” lukemista

Desucon Frostbite 2013

Pitkien työpäivien ja muuttokiireiden lomassa coniraportointi on taas meinannut jäädä, mutta viimein löytyi hieman aikaa ja jaksamusta tällekin projektille.

Yleisesti ottaen conista jäi hirveän hyvä fiilis, mutta puitteista ei jäänyt hirveän paljon sanottavaa, ja kaikki sanottavani esimerkiksi tukahduttavan hapettomasta hiljaisesta hongasta onkin jo sanottu moneen kertaan. Tällainen tila on kuitenkin ideana erinomainen ja toivottavasti on mukana ja toteutuu paremmin seuraavissa coneissa.

Suurin osa conista meni tuttuun tapaan ohjelmissa juostessa, joten niihin keskitän jälleen loppuraporttinikin.

Poria, tissejä, robotteja ja vähän eeppistä – miksi, miksi ei? (Natasha ”Fazi” Kihlakaski)

Puhujan lähestymistapa ohjelmanpitämiseen oli virkistävän interaktiivinen, ja hänen esiintymisensä ja aiheensa ehdottomasti suurin vahvuus olikin mielestäni se, että hän sai oikeasti yleisön varsin hyvin mukaan. Tämä kun ei aina ole mikään itsestäänselvyys, ja puhuja jaksoi kannustaa yleisöä keskustelemaan avaamalla puheenaiheita ja esittämällä omia mielipiteitään. Ohjelman rakenne oli toisaalta keskustelevuutensa takia melko hajanaisen oloinen, ja samasta syystä sekä melko pinnallisten aiheiden vuoksi myös keskustelun sisältö jäi melko pinnalliselle tasolle. Ihan viihdyttävä ja onnistunut keskustelupainotteinen ohjelma kuitenkin.

Hyvät, pahat ja älyttömät (Johanna Kari)

Johannan kyynisenpositiivista esiintymistä on aina mukava seurata. Luennon sinänsä hauska mutta lähtökohtaisesti pinnallinen hassuille ja oudoille sarjapremisseille hihittelevä aihe ei kuitenkaan juurikaan kiinnostanut itseäni, eikä kokonaisuudesta jäänyt ihan hirveästi mieleen. Useimmista käsitellyistä sarjoista olen kuullut aikaisemminkin, sillä seuraan animeskeneä kohtuullisen tarkasti, joten luento ei siis tarjonnut juuri mitään uutta informaatiota tai uusia ajatuksia. Hauska esitystapa kuitenkin pelasti paljon ja välipalana ohjelma toimi.

Dokidokia minun mangassani…!!? Shoujolehtien X ja Y (Henna-Riina ”Perho” Kakkola)

Sarjojen jakautuminen eri lehtiin ja eri lehtien identiteetit ovat vielä melko uusi juttu minulle ja uskoakseni myös aika monille harrastajille, koska mangaa kulutetaan meillä päin niin erilaisessa muodossa kuin Japanissa, jossa niiden ensisijaisena markkinointikanavana toimivat usein juuri lehdet, joissa sarjojen uusimmat luvut julkaistaan. Shoujosarjat eivät muutenkaan ole vahvuuteni, joten sain tällä luennolla paljon uutta informaatiota. Eri lehtien tyylejä ja suosion syitä spekuloitiin mielenkiintoisesti ja päätelmät perusteltiin esimerkillisen selkeästi. Tämän arvioivan puolen ja sarjojen esittelyn välille oli löydetty mukavan helposti seurattava tasapaino, ja prezi-pohjainen luentomateriaali toimi erittäin kivasti.

Sword Art Online ja vastareaktio hypelle (Johannes ”Joppu” Siipola)

Näppärä ja kattava pohdinta SAOn vahvuuksista ja heikkouksista. Arvostin erityisesti sanomaa viihteestä nauttimisen tärkeydestä ja siitä, ettei teoksen parissa viihtymisen tarvitse tarkoittaa kritiikittömyyttä. Joppu on löytänyt erittäin asiallisen suhtautumistavan tyhmyyksiä tursuavaan mutta silti potentiaalisen viihdyttävään sarjaan (josta en itse tosin saanut yhtään mitään irti, mutta monet muut varmasti ovat saaneet). Ohjelma toimi sisältöpuoleltaan loistavasti ja kuvaesitys oli hyvin koottu. Heikkoudet löytyvät esitystekniseltä puolelta, sillä esitys kuulosti liikaa paperista lukemiselta, eikä siihen tullut siksi erityisen dynaamista tuntua. Joppu ei myöskään ottanut juuri kontaktia yleisöön, mikä toki on melko tuoreelle ohjelmanpitäjälle ymmärrettävää.

 Galaksienväliset ihmissuhdekartat (Tuomas ”Haider” Hiden)

Kasvavan väsymyksen ja koomautumistilan sekä kauppareissun takia en nähnyt kuin pätkän tästä setistä, joten kommenttini kannattaa lukea sillä varauksella. Näkemäni pätkän perusteella täytyy todeta, että olen varma Tuomaksen pystyvän paljon parempaankin. Nyt setti vaikutti jäävän valitettavan pinnalliseksi ja listausmaiseksi ja koostuvan enemmän lukioon sijoittumattomien sarjojen kuvailuksi. Tämä johtunee suurimmaksi osaksi ensikertalaisen luennontekokokemuksen puutteesta. Listausmaisia luentorakenteita kannattaa tulevaisuudessa varoa, sillä ne käyvät herkästi puuduttaviksi nopeasti. Nyt setin kiinnostavuus kaatui eniten ehkä siihen, että tietoa selvästi oli paljon, mutta sitä pyrittiin esittämään liikaakin, jolloin analyysin ja yhteyksien vedon määrä jäi pakostakin melko vähäiseksi.

 Merimieskauluksia, kumipukuja ja hassuja hattuja (Valtteri ”Tounis” Strömsholm ja Matias ”madu” Tukiainen)

Valtteri ja Madu vetivät erittäin viihdyttävän esityksen, jossa burgeritasot ja täysillä hönkiminen näkyivät hyvin mukavassa suhteessa. Rakenteellisesti setti jäi hiukan hajanaiseksi, mutta sen dynaamisuuden tuntu ja sympaattisuus kompensoivat enemmän kuin tarpeeksi, varsinkin kun hyviä huomioita hahmosuunnitteluun liittyen esitettiin tasaiseen tahtiin. Eri tyyppisten sarjojen ja hahmodesigntyylien käsittely jäi ohjelmakuvauksen lupauksia selkeästi niukemmaksi ja tarjonta sikäli hiemna yksipuoliseksi, mutta enimmäkseen otakusarjoihin keskittyminen toisaalta loi ohjelmaan fokusta ja kiinnekohtia. Kaikkiaan erittäin mukava ja katsomisen arvoinen setti siis.

 Ei sen näin pitänyt mennä! Rikkinäisten animein korjauspaneeli (Valtteri ”Tounis” Strömsholm, Maaret ”Arana” Stepanoff, Mikko ”Lmmz” Lammi ja Santtu ”Japsu” Pajukanta)

Täällä istuin itsekin korjailemassa Guilty Crownia, Numero kutosta ja Fate/Zeroa, ja ihan hyvin meni näin omasta näkökulmasta, vaikka siinä vaiheessa iltaa alkoikin väsymys painaa huonosti nukutun viikon jälkeen. Paneeli on kuitenkin paljon vaikeampi ohjelmamuoto saada onnistumaan kuin luento, sillä niiden pitäminen kasassa on paljon vaikeampaa, samoin kuin niihin valmistautuminen. Puhujan näkökulmasta keskustelumme oli mielestäni varsin mielenkiintoinen, mutta on toki eri asia, kokeeko pelkkä kuuntelija toisten jutustelua yhtä mielekkääksi. Idean ja toteutuksen tasolla paneeli oli kuitenkin hyvin onnistunut ja toimiva.

Myöhäisillan hahmontunnistusvisa (Matias ”madu” Tukiainen)

Pistetulosten tasaväkisyys esimerkiksi edellisvuoden hahmontunnistusvisaan kertoi selvästi, että uudistetut kilpailusäännöt olivat paremmat ja reilummat kuin aikaisemmat huuteluun perustuvat säännöt. Toisaalta ne myös hidastivat kilpailun etenemisvauhtia jonkin verran. Itse kokisin kuitenkin nämä säännöt mielekkäämmiksi kuin edelliset nimenomaan reiluuden nimissä, vaikka kilpailun spontaanius jäikin hieman matalammalle tasolle, sillä seuraaminen oli joka tapauksessa hauskaa. Ensi kerralla pistetilanteiden tiedotus voisi kuitenkin olla selkeämpää – joka kierroksen jälkeen tai muutaman kierroksen välein voisi esimerkiksi kirjoittaa pistetilanteen ylös, jotta yleisökin pysyisi kärryillä.

Arabian yöt – tarinat Magin taustalla (Minna ”DaMidnighter” Ylimäki)

Sunnuntai lähti käyntiin Magi-luennolla, joka tosin jäi hieman tyngäksi, sillä välissä täytyi juosta syömään kakkua ravintolapäivän nimissä. Se puolikas luennosta, jonka näin, vakuutti tietopuolen osalta. Esitykseen oli selvästi valmistauduttu hyvin, taustatyötä oli tehty ja aiheesta löytyi reippaasti tietoa. Luennon sisältö jäi kuitenkin mielestäni liikaa listauksen tasolle siitä, eikä tarjonnut varsinaista analysoivaa vertailua. Kukin Magin hahmon kohdalla käytiin läpi hahmon mytologiset ja historialliset juuret, mutta yleisön odotettiin itse yhdistävän mainittujen seikkojen samankaltaisuudet sarjan hahmoihin, jotka oletettiin tutuiksi ja joista ei siten annettu minkäänlaisia taustatietoja. Itse seuraan vain animea, mutten ole koskenut mangaan, joten luennolla vieraannutti se, että heti ensimmäiset käsitellyt, animessa vielä esiintymättömät hahmot jäivät täysin kontekstittomiksi. Kutakin hahmoa olisi voinut pohjustaa hieman myös sarjan sisäisestä näkökulmasta, ja kunkin sarjan hahmon ja tämän mytologisen tai historiallisen alkuperän välisiä yhteyksiä olisi voinut analysoida ääneenkin. Itselleni luento jäi siis vähän tyhjäksi, mutta Magia seuraava yleisö tuntui viihtyvän, joten selvästi kohderyhmälle luento toimi paremmin.

Menneisyyden melodia ja sysimustat sulat – symboliikka Pandora Heartsissa (Mira ”Elzy” Hovi ja Pauliina ”Aselea” Nihtilä)

Tämä setti nousi heti toiseksi conin suosikkiluennoistani, vaikka täältäkin oli lähdettävä aikaisin pois kun spoilerivaaran aiheuttama ahdistus kasvoi liian suureksi muutamaa pokkaria Japanin tahtia jäljessä seuraavalle. Heti luennon alussa pohjustettiin tärkeät hahmot ja lähtökohdat perusteellisesti, mutta esittelyosuutta ei jätetty pelkäksi infodumpiksi, vaan jo siihen sisällytettiin varsin oivaltavaa analyysiä hahmoista ja näihin liitettävistä toistuvista motiiveista, sekä näiden motiivien merkityksistä hahmon kannalta. Juuri näin esittelyosuus pitää tehdä – sarjaa tuntemattomat ja tai vähemmän seuranneet pääsevät jyvälle, mutta sarjaan paremminkaan perehtyneet eivät tylsisty sisällönpuutteen takia! Erittäin kovat propsit siis pelkästä esittelyosuudesta.

Myös varsinainen analyysiosuus vaikutti ensimmäisten kymmenen minuutin perusteella pätevältä ja kiinnostavalta. Luennon selkeä jakaminen spoilerittomaan esittelyosuuteen ja varsinaiseen spoileriosuuteen toimi myös erittäin hyvin ja kertoi siitä, että puhujat osaavat ottaa yleisönsä huomioon. Sarjaan ja aiheeseen oli myös selvästi paneuduttu antaumuksella, ja yksityiskohtien huomioimiselle täydet pisteet. Tunnelmaa loi sekin, että esiintyjät cossasivat Jack Vessaliusta ja Glen Baskervilleä.

Josei – animea vanhemmalle naisväelle (Valtteri ”Tounis” Strömsholm)

Josein määrittelystä lähtevä luento toimi näppärästi ja rajaaminen pelkkiin josei-animeihin loi vahvan fokuksen ja kokonaisuudentunnun. Valtteri sai aikaan hyvää pohdintaa juurikin josein määrittelystä. Tietoa löytyi juuri oikea määrä ja esityksen rakenne toimi. Setti löysi hyvän ja yleisaiheiselle luennolle sopivan tasapainon esittelevämmän ja analyyttisemmän otteen välimaastosta, eikä seuraaminen käynyt tylsäksi.

Kreivit, enkelit ja nahkahousut: Kaori Yukin maailma (Reetta Savaloja)

Pandora Heartsin ohella se toinen conin suosikkiohjelmistani. Tekijäkeskeiselle luennolle tyypillinen kronologinen sarja kerrallaan etenevä rakenne toimi ja analyysiä ja ajatuksia löytyi tarpeeksi. Missään vaiheessa ei vajottu sokeaan ihkutukseen tai kärjistyneeseen vihaamiseen, vaan Reetta käsitteli aihetta kriittisesti mutta rakastavasti tuoden esiin sekä Yukin ja tämän sarjojen heikkouksia että niiden vahvuuksia ja kiinnittäen tarpeeksi huomiota myös tekijän tavaramerkkityylipiirteiden kehitykseen ja esiintymiseen sarjoissa. Hyvin toimiva ja aiheeseensa syventyvä mielipidekeskeinen lopetus conille.

Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat

Viime syksyn animeanti tarjoili useita katsastuskelpoisia sarjoja, joista tässä postauksessa käsittelen yhden courin mittaiset eli joulun pintaan päättyneet sarjat. Alkupaloja katsastin näiden lisäksi myös Btooom!:sta, K:sta sekä Code;Breakerista, mutta mikään näistä ei onnistunut säväyttämään juurikaan. K jäi etäisesti kiinnostamaan ihan vain animaatiokuumotuksen ansiosta, mutta en usko palaavani senkään pariin enää.

Chuunibyou demo koi ga shitai!

Tavis-Yuuta yrittää suojautua ernu-Rikkan chuunicharmeilta.

Suhteeni Kyoto Animationiin on aina ollut hieman vaikea. Periaatteessa haluaisin kovasti pitää studion valtavan kauniisti animoiduista ja yleensä moitteettomasti dramatisoiduista sarjoista. Käytännössä en kuitenkaan ihan jaksa välittää sen pohjamateriaalista. Arkinen elämä ja söpöt tytöt ja vähän pojatkin tekemässä söpöjä ja välillä pikkuisen traagisia lukioromanssijuttuja tai muuten vain söpöjä lukiojuttuja ei vain kiinnosta niin paljon kuin monet vähän lennokkaammat konseptit.

Chuunibyou nyt kuitenkin osui lähemmäs omaa intressialuettani kuin mikään toinen KyoAnin sarja ennen sitä. Päätyttö Rikkan sinänsä vähän epäuskottavat syyt upota taistelujen ja vaarojen täyteiseen mielikuvitusmaailmaansa toimivat mielestäni ihan hyvin draaman herättelijänä. Rikka itsessään jäi hahmona liian lapselliseksi makuuni, mutta romanssi oman suuruudenhullun kahdeksasluokkalaistautinsa epätoivon vimmalla taakseen jättäneen Yuutan kanssa rakennetaan tarpeeksi uskottavasti. Söpöpilykin on onnistuneen söpöistä.

Suurimmaksi valituksenaiheekseni jäi finaalijakson lopun äärettömän kömpelö ja kompasteleva kertojaäänen käyttö. Jos hahmot ovat jo omakohtaisesti ja jättämättä lainkaan tulkinnanvaraa keskustelleet sarjan opetuksen itsensä hyväksymisestä läpi, miksi jonkun ulkopuolisen kertojan pitää vielä rummuttaa samat asiat toistamiseen? Kertojaa ei olisi millään muotoa tarvittu sarjan loppuun, eikä sen puoleen alkuunkaan, eikä sen käyttäminen tuo mitään lisäarvoa tai kiteytä katsojille mitään ideaa, jota emme olisi jo hahmojen suusta suoraan kuulleet. Tämä KyoAnille epätyypillisen iso kerronnallinen moka jätti sarjasta vähän turhan ikävän jälkifiiliksen, koska muuten pidin siitä varsin paljon. Sinänsä ongelma on kuitenkin melko triviaali ja yhteen hetkeen keskittynyt, eikä suinkaan mikään koko sarjaa vaivaava onnettomuus.

Perustykkäsin hassujen teinien hassuista mielikuvitusleikeistä, jotka onnistuivat paikoittain jopa viemään mukanaan ihan kunnolla. Suurimmaksi osaksi sarja toimii varsin kivasti, eikä mikään elementti juurikaan vierastuttanut tällaista ydinkohderyhmään kuulumatontakaan sielua (paitsi jättiläispinni keskällä paksuja otsahiuksia). Chuunibyou on melko läpeensä miellyttävä  sarja, jota ei tarvitse ottaa kauhean vakavasti, mutta joka tarjoaa muutaman tunnin varsin toimivaa viihdettä.
Jatka artikkelin ”Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat” lukemista

Nollasummausta: Joulukuu 2012

Kokeilenkin nyt vähän uudenlaista tapaa blogata viime kuussa ilmoittamani Comic Zero-Sum -toimintajoseilehden sarjojen lukemisprojektini kanssa. Alla on Storify-kooste twitter-kommenteistani kyseisessä lehdessä pyörivään, Yun Kougan kynäilemään Loveless-sarjaan ja niiden tiimoilta syntyneestä keskustelusta. Väleihin olen lisäillyt vähän laajempia huomioita sarjasta.

Toimiiko tällainen blogitusformaatti ja voisiko sitä jotenkin vielä parantaa? Palautetta saapi antaa jos jotain sanottavaa on. Jatka artikkelin ”Nollasummausta: Joulukuu 2012” lukemista

Loppukatsaus: Kesä 2012 (2/2) ja muuta katsottua

Sword Art Online

Kirito ja Asuna herppailevat ja derppailevat kivan näköisessä pelimaailmassa.

Jaksoja katsottu: 25/25
Innostustaso: -555/5 ja onneksi se on vihdoin ohi

Alkuasetelmansa puolesta SAO on varsin mielenkiintoinen tapaus. Sarja tekee kuitenkin heti alkuunsa valitettavan selväksi, ettei videopelilarppiin jumittumisesta ja siihen liittyvästä hengenvaarasta edes yritetä ottaa kaikkea – tai oikeastaan yhtikäs mitään – irti.

Sarjan kuvaus ajankulusta on köykäinen ja hahmonkehitys olematonta. Kahden vuoden viettäminen taistellen elämästä ja kuolemasta vieraassa maailmassa ei näy hahmoissa sitten mitenkään, vaan kaikki ovat tismalleen samanlaisia kuin pelin alussa. Kahden vuoden kulumista ei olisi mitenkään edes mahdollista huomata, ellei sitä olisi mainittu jossain kohtaa. Koko sarjan alkupuolisko olisi voinut kertoa yhtä hyvin kymmenen päivän ajanjaksosta, ja eroa olisi tuskin huomannut.

Juonen eteneminenkin on korvattu episodiseikkailuilla, joissa kaikki sarjan naiset rakastuvat päämölli Kiritoon. Draamankuljetus on joko olematonta tai tahattoman kornia. Hahmot ovat muutenkin nätteihin hahmodesigneihin puettuja pahvikuoria. Heitä oli kiva katsoa, mutta sisältä en löytänyt minkäänlaista sielua.

Kirito on kirjoitettu kuvitteellisen yksinäisen pelaajapoikanysvän märäksi toiveentoteutusuneksi niin tökerösti, että katsominen tekee ihan pahaa. Hän yksin on niin erikoinen, että voittaa kaikki mahdottomat esteet ja on pelin ainoa kahden miekan käyttelijä, saa pelin parhaan ja ihanimman neitokaisen omakseen ja järvenrantamökkerön ja söpösti dementoituneen lapsenkin ihan vaan koska.

Jos sarjan ensimmäinen puolisko on huono mutta jollain tasolla katsottava hyvien ideoidensa ansiosta, niin jälkimmäisen aikana meinasivat jaksamus ja usko oikeasti hiipua. Kiriton aisapari Asuna, jonka touhuja alkupuoliskolla ihan kohtuullisen mielelläni katselin, nököttää hyödyttömänä pääpahiksen vankina koko jälkipuoliskon keijuseikkailun ajan, ja sarjan naispääosan roolin vie Kiriton pikkusisko, jonka ainoa luonteenpiirre on tyttörukan onneton ja pöljä ihastus veljeen.

Nätin hahmosuunnittelun lisäksi sarjan valopilkkuna toimivat pääpariskunnan seiyuut, jotka suoriutuvat plankettirooleistaan yllättävän hyvin. Varsinkin pehmeä-äänisen Yoshitsugu Matsuokan nonverbaaliset näyttelytaidot vakuuttivat ja tekivät muuten raivostuttavasta Kiritosta siedettävää seurattavaa. Vahvan lähtöasetelmansa takia SAO:sta olisi pitänyt tulla kelpo viihdettä, joten kokonaisuudessaan pettymys oli sitäkin karvaampi, kun sarjasta ei löydy juuri mitään puolustamisen arvoista. Vuoden ehdottomasti suurin pettymys.
Jatka artikkelin ”Loppukatsaus: Kesä 2012 (2/2) ja muuta katsottua” lukemista

Loppukatsaus: Kesä 2012 (1/2)

Animekesä 2012 suorastaan hämmensi kertakaikkisella keskinkertaisuudellaan, minkä takia en ihan heti inspiroitunut siitä kirjoittamaankaan. Muistutan vielä, että innostustaso merkkaa enemmän sitä, miten positiivinen tai negatiivinen fiilis sarjoista jäi kuin sitä, miten hyvinä niitä pidän.

Kauden otome-baittaus Arcana Famiglia ajautui juonta ja kerrankin ihan siistiä käänteishaaremipäähenkilöä lupaavan alkunsa jälkeen hoipertelemaan sivuraiteille niin päämäärättömästi, että sarja jäi kolmeen tuskaisen kökköön jaksoon. Kun ideana on voittaa supervoimatappeluissa mafiadonin paikka ja tyttären käsi, on hankala olla pettymättä raskaasti, kun jaksoissa onkin kyse eksyneen kissan palauttamisesta omistajalleen ja futiksen pelaamisesta orpolapsien kanssa. Menin hölmöyksissäni sorkkimaan myös kauden toista otomepelisovitusta, mutta ensimmäistä Hakuouki-sarjaa edeltävistä tapahtumista eli Shinsengumin alkuvaiheista kertovan Hakuouki Reimeirokun hösöttävä poikapäähenkilö on vielä rasittavampi kuin päätarinan turhaketyttökeskushahmo. Sainpahan nyt kuitenkin vähäsen kummankin sarjan mehukkaimpia poikia ihkutella, joten ehkeivät nuo pari jaksoa menneet ihan hukkaan.

Arcana Famiglian ihanin Silmälappu-kun ja Hakuoukin ihanin Tuberkuloosi-kun <3

Monien mielestä kesän ehdottomasti paras sarja Jinrui wa suitai shimasta jäi itseltäni ainakin toistaiseksi viiteen katsottuun jaksoon. Sarja tuntui makuuni liiankin itseironiselta, enkä oikein saanut hahmoista kiinni. Tämän pariin palaaminen tulevaisuudessa on periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä epätodennäköistä.

Chouyaku Hyakunin isshu Utakoi

Ikivihreitä rakkausrunoja.

Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 3/5

Kesän paras anime omalla kohdalla taisi olla noin kolmentoista jenin jaksokohtaisella animaatiobudjetilla elävöitetty Utakoi, eikä sekään valitettavasti säästynyt ongelmilta. Siinä nähdään klassisen Hyakunin isshu -runokokoelman tarinoita hyvin vapaina sovituksina, jotka usein liittyvät toisiinsa kivasti. Siirappia riittää, mutta kaikki lopussa usein traagiseksi vonksahtavat tarinat ovat hirveän suloisia ja jättävät hyvän maun suuhun. Ne jäävät lyhyytensä sanelemana sinänsä melko pinnallisiksi pikkukertomuksiksi, mutta ovat itsessään varsin hurmaavia kokonaisuuksia. Hahmot eivät ehdi saada kauheasti syventävää näkökulmaa, mutta sitä ei toisaalta aivan paljoa olisi tämän mittakaavan runoja elävöittävissä tarinoissa tarvittukaan. Sarja käsittelee kuitenkin historiallisromanssiaihepiiriinsä nähden varsinkin naishahmojaan suurimmaksi osaksi kunnioitettavan näppärästi.

Visuaaliseen tyyliin ihastuin kovasti, vaikkei varsinaista animaatioliikettä näykään sitten yhtään. Hahmojen ihanan ylipaksu ääriviivoitus ja näiden vaatteissa käytetyt hehkuvat värit kuitenkin tuovat kiitettävän paljon eloa onnettomiin rakastavaisiin. Tönkön maalauksellinen, mutta tyylikäs ja pitkälle tyylitelty visuaalinen yleisilme luo sarjaan vähän kuvakirjamaisen tunnelman, jonka ansiosta en jäänyt edes varsinaisesti kaipaamaan enempää animaatiota.

Vahinko vain, että sarjan kovasti traagista ihanuutta pursuavia pikkutarinoita häiritsee humoristisuuteen tähtäävä kehyskertomus runoteoksen kokoajasta, Fujiwara no Sadaiesta eli Teikasta, joka milloin valvoo liikennettä ja milloin ottaa aurinkoa biitsillä. Heppu antaa jonkin verran suurimmaksi osaksi tarpeetonta alustusta rakkaustarinoihin ja yrittää epätoivoisen kömpelösti kirvoittaa katsojista vaivautuneita hymähtelyitä. Katsoessa alkaa suorastaan ahdistaa hepun kekkaloidessa ruudulle täysin sarjan fiilikseen sopimattomien nykyaikaviittausten kera.

Teikan kehyskertomuksen on varmaankin tarkoitus tehdä sarjaa lähestyttävämmäksi ja tuoda esiin sen romanssien soveltuvuutta myös modernille yleisölle, mutta lopputulos tuntuu kovasti katsojakunnan aliarvioinnilta. Mielestäni näissä alustuksissa ei ole mitään, mitä ilman itse tarinoiden ymmärtäminen olisi vaikeampaa. Veikkaankin, että Utakoi toimisi selkeästi paremmin, jos kaiken Teikan pyörittämän kehyshärdellin vain skippaisi suosiolla ja katsoisi vain runoihin liittyvät tarinat.
Jatka artikkelin ”Loppukatsaus: Kesä 2012 (1/2)” lukemista

Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 9: Taustamusiikit

Osa 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: Ääninäyttely – Osa 8: Insert-kappaleet

Utenassa pianonsoitto on tärkeä osa Mikin hahmoa.

Taustamusiikit ovat olennainen osa sarjan kuin sarjan tunnelmanrakennusta. Tässä tarkastelen vain tapahtumien taustalle tunteita ja fiiliksiä herättämään upotettuja instrumentaalikappaleita, kun taas lyriikalliset kappaleet olen käsitellyt jo aiemmin niiden selkeästi instrumentaalitaustoista erottuvien piirteiden vuoksi. Revolutionary Girl Utena, Star Driver ja Mawaru Penguindrum sisältävät kukin niin kepeitä taustapimputuksia kuin tiiviin ahdistavia tunnelmapätkiäkin varsin monipuolisesti. Kullakin sarjalla on kuitenkin mielestäni selkeästi omat vahvuutensa musiikinkäytössä.

Taustakappaleita arvioitaessa on otettava huomioon niiden voima itsenäisinä kappaleina, mutta mielestäni vielä tärkeämpää on niiden tehokas käyttö itse sarjan kontekstissa. Niitä kun ei niinkään sävelletä itsenäisiksi otuksiksi, vaan pikemminkin toteuttamaan tietty tunnelmanluonnin funktio tuotannossa. Tämän takia olen sekä katsonut kustakin sarjasta jaksoja nimenomaan musiikkivinkkelistä että kuunnellut kappaleita yksittäin.

Jatka artikkelin ”Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 9: Taustamusiikit” lukemista