Prinsessapäiväkirjat: Jasmine, osa 1

Elokuvasta Aladdin (1992).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Jasmine-intro

Sulttaanin tytär ihastuu katupoikaan, joka tulee myöhemmin pyytämään hänen kättään Lampun Hengen muutettua tämän prinssiksi.

Lapsuudentalouteni puhkikulutetuimman VHS-kasetin kansista saattoi hyvinkin löytyä taikasana ”Aladdin”. Leffa tuli tapitettua hyvin tehokkaasti ulkomuistiin jo pienenä, ja olen aina tykännyt siitä kovasti. En kuitenkaan ollut nähnyt sitä hetkeen ennen kuin katsoin sen tätä analyysiä varten, ja olin odottanut reagoivani varsinkin Jasminen pelastamista kaipaavaan prinsessahahmoon negatiivisemmin kuin ennen.

Yllätyin siis varsin paljon siitä, miten suuri osa leffaa Jasmine onkaan, ja muistin taas elävästi, miksi olen pienestä pitäen tykännyt hahmosta. Kaunottaren ja Hirviön tavoin Aladdin onnistuu tuomaan estradille erittäin sympaattisen ja mielenkiintoisen romanttisen pariskunnan.

Voi näitä renessanssineitokaisia, kun tekstiä vain tulee. Olin meinannut saada Jasminen mahtumaan yhteen postaukseen, mutta eipä onnistunut tälläkään kertaa. Loppuosa tulossa siis ensi viikon alkupuolella!
Jatka artikkelin ”Prinsessapäiväkirjat: Jasmine, osa 1” lukemista

Popcult 2015

Yleisfiilikset tapahtumasta

25.-26.4.2015 Helsingin kulttuuritalolla pidetty Popcult Helsinki oli monilta osin hekumoiva menestys. Liput möivät loppuun ennakkomyynnin viimeisenä päivänä, ohjelmasalit olivat usein täynnä eli ohjelma selvästi kiinnosti kävijöitä, kunniavieraasta tykättiin, kukaan ei kuollut, eivätkä kulttuuritalon kapeat käytävätkään tukkeutuneet kuin välillä hetkellisesti.

Popcult-yleinen

Conipaikalla oli paljon väriä ja väkeä.

Tapahtuman suurin ongelma oli lopulta ehkä tapahtumapaikka, sillä kulttuuritalosta löydetyt ohjelmatilat osoittautuivat toistuvasti liian pieniksi (pääsalia lukuun ottamatta). Lisäksi paikan päällä lauantaina nautittu kana-äyriäispaella oli turhan suolaista ja voisilmäpullakin kuivahko, mutta kanttiinisapuska toki on sellaista kuin on, ja siitä on turha nipottaa.

Ohjelmakartassa kummastutti aluksi se, etteivät eri saleissa pyörivät ohjelmat yleensä alkaneet samaan aikaan. Tällainen siksakkaava ohjelmakartta tekee oman coniohjelmareitin suunnittelemisesta hieman vaikeaa ja saattaa myös rohkaista luennoilta kesken poistumiseen ja kesken saapumiseen. Toisaalta tapahtumapaikalla valinta alkoikin vaikuttaa tietystä näkökulmasta järkevältä, sillä ohjelmasiipeen vievä portaikko ja käytävä eivät ole kovin tilavia. Siksak-ohjelmakartan oli varmaankin tarkoitus ehkäistä ruuhkia, ja siinä se onnistuikin melko hyvin. Järjestelyllä oli siis negatiiviset mutta myös positiiviset puolensa.

Itselle oli varsin surku, että Afureko-blogin ihanien neitojen Don Bluth -luento oli päällekkäin oman luentoni kanssa, koska olisin mielelläni nähnyt sen. Muutenkin näiden luentojen kohderyhmät ovat varmasti pitkälti samat, joten on sääli, ettei molempien näkeminen ollut mahdollista. Toisaalta kummatkin luennot olivat täynnä, joten ehkä niiden sijoittelu jakoi suuremman porukan kahteen eri ohjelmaan. Siinä mielessä luentojen aikataulut toimivat siis hyvin, kun ohjelmasalien pieni kapasiteetti osoittautui muutenkin ongelmalliseksi.

Conikokemukseni riippuu usein pitkälti ohjelman aiheista ja laadusta, joten on erityisen mukavaa, ettei ohjelmatarjontaan tarvinnut pettyä. Yleisesti ohjelma oli kiinnostavaa ja hyvälaatuista, eikä ainakaan omasta lottorivistäni löytynyt ainoatakaan pohjanoteerausta. Kaikki puhujat, joita pääsin kuulemaan, olivat myös kiitettävän luontevia esiintyjiä.

Ohjelmatarjonnassa oli mielestäni löydetty hyvä tasapaino yhteen tuoteperheeseen ja laajempiin aiheisiin keskittyvien ohjelmien välille. Animeaiheisiin coneihin verrattuna Popcultissa oli reippaasti akateemispohjaista ohjelmaa, kun paikalla oli väitöskirjojaan populaarikulttuurin aiheista työstäviä ihmisiä. Näissä seteissä tyyli oli selvästi erilainen kuin mihin lähes yksinomaan fanielta faneille -näkökulmaan perustuvissa animetapahtumaohjelmissa on totuttu.

Oma ohjelmani Naiskuva Disneyn klassikoissa oli niin täynnä, että surukseni moni kiinnostunut jäi ulkopuolelle. Sisään päässeet kuitenkin vaikuttivat tyytyväisiltä, ja omastakin mielestä ohjelma sujui hyvin. Toivottavasti alkututinat eivät näkyneet ja kuuluneet yleisöön asti kauhean häiritsevästi, esiintymisjännitys siellä vain vähän tärisytteli. Lupailin luennon jälkeen laittaa slaidini nettiin, joten tässä linkki niihin – valitettavasti sisältö on lähinnä kuvia, mutta ehkäpä niistä saa jotain irti jälkeenpäin. Olen kuitenkin mahdollisesti kirjaamassa luentoa ylös blogikirjoituksen muotoon jossain vaiheessa sitten, kun saan ensin Prinsessapäiväkirjojen seuraavan askeleen eli Jasmine-analyysin alta pois. Disnerd dreams -blogista löytyy myös ihailtavan kattava selonteko luennon pääpointeista.
Jatka artikkelin ”Popcult 2015” lukemista

Kevään 2015 ensivaikutelmia 3

Ja tässä loput alkutunnot kevään animesarjoista.

Food Wars! Shokugeki no Soumasta ja Blood Blockade Battlefrontista katselin myös ensimmäisen jakson kummastakin, mutta niistä ei jäänyt juurikaan sanottavaa. Food Wars! vaikutti ihan viihdyttävältä tapaukselta, mutta jätin överikokkauksen taakseni jo luettuani pari pokkaria Iron Wok Jania. Siinä lusikallinen soppaa laihdutti miestä muutamassa sekunnissa kilokaupalla, tässä taas vaatteet räjähtävät metaforisesti päältä, kun ruoka on niin mannaa. Ensimmäinen jakso oli tyylittömällä tavalla ihan hauska, mutta pitemmän päälle varmaan vain rasittuisin, kun olen allerginen Jump-sarjoille.

Blood Blockadesta taas olen kuullut lähes yksin hyvää, mutta itse ensimmäisen jakson katsottuani en enää muistanut juuri mitään sen loppupuoliskosta. Kenties vain katsoin väärässä mielentilassa, mutta luovun tästä suosiolla, koska sarjoja on jo ilmankin liikaa.

Punchline

Pantsu-Rain

Pääpojan henki päätyy ulos ruumiistaan, ja maailma tuhoutuu, jos hän kiihottuu liikaa nähdessään kahdet pantsut peräkkäin. Lisäksi asuntolahöpöilyä.

Jaksoja katsottuna: 2/??
Innostustaso: 2/5

En ollut etukäteen kovin innostunut Punchlinen maailmanlopun aiheuttavista pantsujenvilautteluista, koska konsepti kuulostaa täydeltä tyhjänpolkemiselta. Kaksi ensimmäistä jaksoa eivät ole nähneet kovin paljoa vaivaa ennakko-odotusteni kääntämiseksi positiivisen puolelle. Sarja on kyllä oikein kivan näköinen, ja muutamia oikeasti hauskoja juttuja, kuten kakkosjakson piristystanssi, on tullut vastaan. Tarinapuolella mikään ei kuitenkaan oikein innosta.

Hahmoissa voisi olla potentiaalia, mutta toistaiseksi heillä ei ole tehty mitään. Kaksi jaksoa on käytetty päämäärättömän oloiseen tutustumishömpöttelyyn, joka tanssii enimmäkseen tropeepiirteiden tahdissa. Sarjassa ei ole vielä esitetty minkäänlaisia panoksia – maailma toki tuhoutuu jos pääpoika kiihottuu liikaa, mutta mitä väliä sillä on, jos hän voi vain palata ajassa taaksepäin, kun niin käy? Kaikenlaisia hassuja konsepteja on heitelty esille; supersankarinaapurintytöstä, pääpojan ruumiin vallanneesta hengestä, hassunimisen taikakirjan etsimisestä ja henkien näkemisestä voisi kuvitella syntyvän ihan jännänkin sopan. Mutta missä viipyy tarina? Mitä hahmoilla on pelissä? Ei kai sarja meinaa tyytyä vain seuraamaan jaksokaupalla sitä, kun pääpojan sielu vakoilee naapurineitosten arkea?

Kaikki toivo ei ole vielä menetetty, koska kaikenlaisia ihan jänniä juonielementtejä tosiaan on esitelty. Ehkäpä sarja jaksaa vihdoin todella alkaa kolmosjaksossa ja ryhtyä sitomaan yksittäisiä höpöilyjään yhdeksi tarinaksi?
Jatka artikkelin ”Kevään 2015 ensivaikutelmia 3” lukemista

Kevään 2015 ensivaikutelmia 2

Lisää kevään ensivaikutelmia lukiodramuilun merkeissä.

Sound!Euphonium

Sound!Euphonium

Kumiko aloittaa lukion ja liittyy uusien ystäviensä kanssa puhallinorkesterikerhoon.

Jaksoja katsottuna: 2/??
Innostustaso: 4/5

Kuten yleensäkin, lähdin katsomaan uutta Kyoto Animation -sarjaa miedolla mielenkiinnolla ja vaitonaisella innostuksella. Ensimmäinen jakso ei sytyttänyt mitenkään erityisesti, mutta seuraava herätteli jo kiinnostusta. Euphonium ei tunnu nojaavan pätkääkään siihen pehmeänpuhmoiseen söpöilymeininkiin, jota olen studion sarjoissa yleensä karsastanut. Sen sijaan eufonium-torvea soittava Kumiko tuntuu vaihteeksi mukavan jalat maassa -tyyppiseltä ja varsin realistisesti kuvatulta päähenkilöltä. Hän ei ole oikein varma siitä, mitä haluaa tehdä elämällään, eikä hän tunnu kovin valmiilta sitoutumaan asioihin.

Koska sarja on kerrottu vahvasti Kumikon näkökulmasta, hänen ennen pitkää väistämättä edessä oleva hahmonkehityskaarensa tulee todennäköisesti tuntumaan mukavan voimakkaasti. Sarja ei tunnu rakentuvan höpöilyn, vaan hahmojensa yhteen kietoutuvien tarinoiden ympärille, mikä vaikuttaa lupaavalta fokukselta.

KyoAnin kivoilla tuotantoarvoilla suitsutettuja sarjoja on aina vähintäänkin kiva katsoa. Euphonium onkin täynnä ilmeikästä ruutuasettelua ja kauniita valaistuselementtejä, joskin sarjan nuutuneen oloinen värimaailma ei juuri säväytä. Hillityn ruskea visuaalinen ilme kuitenkin sointuu Kumikon alkuinnottomaan, itseään etsivään hahmoon ainakin tässä vaiheessa.

Puhallinorkesterimusiikki ei ole kovin lähellä sydäntäni, joten musiikkipuoli ei tarjoa suurempia elämyksiä, mutta on toki mukavaa, että sarja erottuu tältä osin muusta animemassasta. Kaikkiaan visuaalinen ja auditiivinen estetiikka sopivat tarinan yleishenkeen erinomaisesti, joten ne tuntuvat onnistuneilta, vaikkeivät miellytäkään täysin henkilökohtaisella tasolla.
Jatka artikkelin ”Kevään 2015 ensivaikutelmia 2” lukemista

Kevään 2015 ensivaikutelmia 1

Pitkästä aikaa pieniä alkutunnelmia uusista sarjoista! Kevätkausi on lähtenyt oikein hyvin käyntiin, ja kivoja sarjoja on löytynyt niin paljon, ettei kaikkia ehdi mitenkään edes katsoa.

Plastic Memories

Plastic-Memories

Androiditehtaan lopetuspalvelun työntekijät hakevat androidit omistajiltaan niiden käyttöiän lähetessä loppuaan ja tyhjäävät niiden muistot.

Jaksoja katsottuna: 1/??
Innostustaso: 5/5

Yoshiyuki Fujiwaran edellinen ohjaustyö Engaged to the Unidentified jäi viime vuonna puoliväliin, mitä harmittelin talven 2014 summauspostauksessani. Sarja oli oikein miellyttävä ja kerrassaan kauniisti ohjattu, joskin sisällöltään vähän mitätön. Plastic Memories taas tuntuu sisällöllisesti paljon mielenkiintoisemmalta, ja lisäksi loistaa suurimmaksi osaksi samalla pätevällä ohjaustyylillä ja visuaalisella fiiliksellä kuin edeltäjänsä. Odotukseni ovat siis suunnilleen katossa.

Ensimmäiseksi jaksoksi alku tuntui poikkeuksellisen hyvin käsikirjoitetulta siinä mielessä, että se avaa maailmaa niin paljon, että hommaan pääsee sisään, mutta jättää pitkät ekspositiohöpöt pois. Jos sama linja jatkuu myöhemminkin, maailmaa tullaan todennäköisesti rakentamaan pikkuhiljaa jaksojen edetessä sopivasti suuhun kerralla mahtuvina paloina ja ilman suuria infodumppeja. Aloitus herättää paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja lupailee myös vastaavansa niihin sarjan aikana. Sisältöä on juuri sopivasti yhden jakson tarpeiksi, ja rytmitys tuntuu maukkaalta.

Sarjan suurin haaste tulee todennäköisesti olemaan hitusen töksähtelevän huumorin sovittaminen selvästi surumieliseksi rakennettuun tarinaan. Toistaiseksi tämä tuntuu toimivan ainakin kohtuullisesti, mutta aloitusjakson loppuhöpöli rikkoi aikaisemmassa kohtauksessa hyvin rakennettua tunnelmaa liian rajusti.
Jatka artikkelin ”Kevään 2015 ensivaikutelmia 1” lukemista

Prinsessapäiväkirjat: Belle, osa 2

Edelleen elokuvasta Kaunotar ja Hirviö (Beauty and the Beast, 1991).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Bellen-ihmeseikkailu

Taikaseikkailuista lukeminen vaihtuu ihan oikeaan taikaseikkailuun, jonka arvoiseksi sankarittareksi Belle osoittautuu.

Ariel-analyysin tavoin Belle-analyysikin oli pätkäistävä kahteen osaan pituuden takia. Tämä on paljonpuhuva merkki siitä, kuinka paljon entistä mielenkiintoisemmaksi Disneyn hahmokuvaus on 90-luvun taitteessa pyrähtänyt. Päähenkilöt alkoivat olla paljon moniulotteisempia kuin ennen.

Sekä Belle että Hirviö saavat täyteläiset ja tyydyttävät hahmokaaret. He ja heidän rakkaustarinansa kannattelevat leffaa yhdessä niin hyvin, että animaatiohörppäilyt ja juonen mustat aukot on helppo antaa anteeksi. Draamapuoli toimii niin voimakkaasti, ettei vuodenaikojen skitsofreenistä vaihtelua ja muita kummallisuuksia ole välttämättä edes kovin helppo havaita.

Ensimmäisessä osassa pohdittiin Bellen persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia. Nyt vuorossa ovat roolitus sekä romanssi ja suhde isään. Sympaattisuus-kohdan siirsin aivan viimeiseksi suhde-bonusten jälkeen, koska siellä se toimii paremmin analyysin summauksena.
Jatka artikkelin ”Prinsessapäiväkirjat: Belle, osa 2” lukemista

Prinsessapäiväkirjat: Belle, osa 1

Elokuvasta Kaunotar ja Hirviö (Beauty and the Beast, 1991).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Belle-unelmoi

Kylän seikkailuja kaipaava outolintukaunotar jää vangiksi hirviöksi muutetun prinssin linnaan ja opettaa vangitsijansa olemaan taas ihminen.

Kaunotar ja Hirviö on minulle tutuimpia klassikoita, ja sitä on tullut tapitettua pienestä pitäen monia monia kertoja. Se on mielenkiintoinen kokonaisuus siinä mielessä, ettei siinä juonenkuljetuksellisesti ole toisinaan mitään järkeä, ja tekijät itsekin kohauttelevat kommenttiraidallaan olkiaan tarinan reikäiselle aikajanalle. Leffa onkin mielestäni monin tavoin mainettaan vikaisempi, mutta emotionaalisella tasolla se on silti suorastaan mestariteos. Kaikki tärkeät hahmot ja kohtaukset herättävät voimakkaita reaktioita, ja kaikista eniten näin tekevät tietenkin kaunottaremme ja hänen hirviönsä.

Tekstiä siunaantui taas sen verran paljon, että pilkoin analyysin kahdeksi osaksi, joista jälkimmäinen luvassa viikon sisään.
Jatka artikkelin ”Prinsessapäiväkirjat: Belle, osa 1” lukemista

Desucon Frostbite 2015

Yleisfiiliksiä

Tällä kertaa minulla taisi olla Frostbitessä hauskempaa kuin koskaan aiemmin. Tämä johtui suureksi osaksi varmasti omasta asenteesta, mutta tapahtuma oli myös tuttuun tapaan hyvin järjestetty. Tapahtumapaikkana aina yhtä miellyttävän Sibeliustalon talviset koristelut ihastuttivat, kävin pari kertaa tökkimässä Madoka Magica -palapeliin palasia ja söin Ravintola Lastussa hyvää ruokaa.

Ensimmäistä kertaa vaivauduin pyörähtämään iltabileissäkin, ja nostalgiset Naruto– ja Digimon-biisit olivat kivoja. Myyntipöytäsalitila toimi kävijänäkökulmasta ihan hyvin myös biletilana, vaikka janoiset baaritiskijonot olivatkin hillittömän pitkiä. Perjantainen seurustelutila DesuLounge miellytti kuitenkin enemmän hiljaisine jazz-sävelmineen.

Ajankohtaisen ja kunniavieraaseen liittyvän animeleffa Rakuen tsuhou: Expelled from Paradisen  näytös oli oiva lisä perinteiseen coniohjelmaan. Nimekäs käsikirjoittaja Gen Urobuchi itse oli erittäin mielenkiintoinen kunniavieras. Ilmeisesti oikein hyvin onnistunut haastattelu jäi valitettavasti itseltä näkemättä, koska samalla piti höpöttää omaa ohjelmaa Kuusessa. Q&A-sessiossa kävi kuitenkin selväksi, että Urobuchi oli antoisa conivieras siinä mielessä, että hänellä oli aina fiksu ja jotain uutta kertova vastaus kaikkiin kysymyksiin – jopa sellaisiin, jotka toistivat edellisiä (joita oli valitettavan monta).

Tässä conissa lauantain myöhäisillan animevisan formaatti oli ilmeisesti lainattu Yukiconista, ja toimikin paremmin kuin mikään hahmontunnistusvisa aiemmissa Desuconeissa. Koko yleisön osallistumismahdollisuus teki visasta entistä viihdyttävämmän, ja samalla puuduttavat odottelutuokiot jäivät mukavasti pois. Kiitos visan järjestäneelle madulle myös hauskoista ja oivaltavista nippelitietokysymyksistä. Joukkueemme Team Mangalehti saattoi myös vähäsen voittaa kisan. :3

Monet ovat valitelleet, ettei tyttöintressipainotteinen ohjelmakartta innostanut yhtä paljon kuin mihin Desuconissa on totuttu. Itse koin sen sijaan ohjelmatarjonnan erittäin kivaksi, koska tykkään nimenomaan tyttöjutuista. Mukavaa, että välillä saadaan näinkin painottuneita ohjelmakarttoja. Tyttömäisemmät ohjelmat vetivät myös yleisöä, joten selvästi en ollut yksin mieltymysteni kanssa.

Muutenkin ohjelmasalit olivat yleisesti ottaen mukavan täynnä koko viikonlopun. Toisaalta harva luento oli kuitenkaan niin täynnä, että luennolle mukaan pyrkivä minnamyöhäinen olisi jäänyt ovien ulkopuolelle paloturvarajojen takia, joten tilanne oli varsin optimaalinen. Sisään mahtui, mutta puhujan vinkkelistä salit näyttivät täysiltä.

Kaikki kokonaan näkemäni luennot olivat oikein hyviä ja katsomisen arvoisia. Pientä naputtamisen aihetta löytyi lähinnä muotoseikoista, ja yleisesti ottaen ohjelmaa painottavana conikävijänä minulla oli oikein hemmoteltu olo. Paljon kiinnostavia luentoja jäi myös katsomatta päällekkäisyyksien ja syömisten takia, joten niitä sitten Youtubesta jahka taltiot pääsevät nettiin. Kiitos ohjelmanpitäjille, olitte hyviä!
Jatka artikkelin ”Desucon Frostbite 2015” lukemista

Jo kuuden vuoden ajan!

6v-eclairit

Jep, 2×3 éclairia on juuri hyvä määrä!
(Mainosta ei ole maksettu, mutta jos käyt joskus Pariisissa niin tee itselleni palvelus ja herkuttele kaupungin ihanimmilla leivonnaisilla.
)

Tänään on tärkeä päivä. Ensinnäkin Desucon Frostbite 2015 alkaa tänään. Tänään on myös perjantai 13. päivä. Lisäksi tänään Linkki on pyörinyt kuusi kokonaista vuotta, eli paljon pitempään kuin alun perin kuvittelin jaksavani kirjoitella blogiin.

En ole jaksanut kovin usein juhlistaa blogin synttäreitä, viimeksi ihan kunnolla viisi vuotta sitten, kun turinoin historiastani animen ja mangan kanssa. Nyt päätin sitten näinkin erityisen päivän kunniaksi naputella fiiliksiä siitä, mitä blogin pitäminen on antanut elämälleni. En nimittäin silloin kaksikymppisenä osanut arvatakaan, mihin kaikkeen pienen elitismifanityttöilyblogin pystyyn pistäminen johtaisi.

Jatka artikkelin ”Jo kuuden vuoden ajan!” lukemista

Animevuosi 2014: Syksy

Vaikka muuten animevuosi 2014 ei jaksanut aivan kauheasti sytyttää, nousi syyskausi oikein maittavaksi ja vahvaksi. Peräti kolme koko vuoden Top 5 -maininnan saaneista sarjoista löytyi juuri syksyltä. Mikään vuoden teoksista ei oikein pääse hipomaan täydellisyyttä, ja kukin parhaistakin kärsii suurista ongelmista, mutta löytyihän niitä vahvojakin sarjoja onneksi lopulta.

Kauden yhden jakson selkeät putoajat olivat mitäänsanomattomat Denki-Gai no Honya-san ja Girlfriend (Beta), epäsympaattinen Wolf Girl and the Black Prince, armottoman kökösti sensuroitu Terra Formars ja kiva mutta yhdessä jaksossa nähty Gugure! Kokkuri-san. Garo, Rage of Bahamut: Genesis, The Seven Deadly Sins, Ronja Ryövärintytär ja Your Lie in April taas olisivat kaikki ansainneet katsomista enemmän kuin listalle lopulta päätynyt ja innokkaasti vastakarvaan hangannut Amaburi. Mainitut sarjat jäivät katsomatta ihan vain, koska osa kiinnostavistakin sarjoista putoaa taloudessani väistämättä, kun tarjontaa on enemmän kuin katsomiskapasiteettia.

The Fruit of Grisaia -VN:n animesovitus taas tipahti tietoisesta päätöksestä katselulistalta kuuden jakson jälkeen. Sarja alkoi oikein lupaavasti, mutta vajosi sitten jokusen jakson päästä tyhmiin käänteisiinsä ja epäuskottavuuksiinsa. Voittamattoman oloinen ilmeetön päähenkilö erottui joukosta, mutta ei oikeastaan edukseen, kun Inahot on jo nähty ja vihattu. Jännittävä visuaalinen toteutuskaan ei jaksanut innostaa, kun sisältö herppaili ja derppaili minne sattuu. Eipä tästä tuntunut tykkäävän moni alkuperäisenkään teoksen fani, kun sovitusta on moitittu ahkeraan tarinoiden ja hahmojen paljaaksi strippaamisesta.

When Supernatural Battles Became Commonplace (Inou-Battle wa nichijou-kei no naka de)

2014-inou-battle

Chuunipoika Andou ja muut kirjallisuuskerhon jäsenet saavat äkkiä selittämättömästi supervoimia.

Katsottuna 12/12 jaksoa.

Suhteeni InoBaton kanssa otti ensimmäisen askeleensa väärällä jalalla. Alkujaksot ulisin sarjan täydellistä tyhjänpäiväisyyttä, vaikka jo silloin vaikutuin muutamista avainkohtauksista, kuten toisen jakson romanttisen väärinkäsityksen kypsästä ja sydämellisestä ratkaisusta. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen aloin kuitenkin päästä sarjan rytmiin, kun sen huumori alkoi hellittää otettaan kivan Andoun kiusaamisvitseistä.

Andou kannattelee sarjaa poikkeuksellisen hyvin haaremiasetelman keskuspojuksi. On aina helppo nähdä, millainen suhde hänellä on kuhunkin sarjan tytöistä, ja miksi kukin näistä tykkää hänestä. Sarjan draama toimii oikein kivasti, ja teos on myös oikein kivan näköinen. Hahmodesignit ovat nättejä ja värimaailma miellyttävän pehmeästi ja kirkkaasti murrettu.

Sääli, että jakso 8 menee taas metsään pomppaamalla ihan muihin kuvioihin ja hahmoihin ja toteuttamalla siirtymän kankeasti ilmeisesti copypasteamalla sen suoraan alkuperäisranobesta. Kiinnostus meinasi taas romahtaa, mutta onneksi fokus palasi nopeasti päähenkilöihin.
Jatka artikkelin ”Animevuosi 2014: Syksy” lukemista