Avainsana: Cantarella

Kategoriat
Joulukalenteri Manga Nostalgia

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 2

Cesare

luukku-2-cesare-v2

Historiakekeilyn timanttiaatelia.

Mangaka: Fuyumi Souryo
Julkaisulehti- ja aika: Morning (Kodansha), 2005-
Pokkareita luettuna: 6/10+
Milloin löysin: 2009
Mistä kertoo: Elämänkerrallinen tarina 1400-luvun lopulla eläneestä Cesare Borgiasta ja hänen nousustaan valtaan Italiassa.

Yleensä tasaisen vahvan Fuyumi Souryon kovin panos Cesare ei vain perustu tosielämän henkilöön, vaan pyrkii esittämään tämän vaiheet niin historiallisesti tarkasti kuin mahdollista. Sarja on tehty tiiviissä yhteistyössä aikakauden asiantuntijan kanssa, ja lopputulos on yhtä huikean historiallisesti uskottava kuin Kaoru Morin tunnetumpi Aron morsiamet. Cesare teki minuun kunnianhimoisemmalla otteellaan aikoinaan ehkä hieman suuremman vaikutuksen kuin sinänsä lukukokemuksena nautittavampi mutta samalla tarinaltaan matalalentoisempi ja elämänviipaleisempi Aron Morsiamet.

Näiden sarjojen eteen tehdyn tarkan taustatyön ansiosta lukeminen vie joka tapauksessa pienelle aikamatkalle aivan eri tavalla kuin valtaosa historiallissävytteisistä mangoista. Tiukan historiallisesta näkökulmasta huolimatta Cesaren tarinasta on saatu myös dramaattisesti toimiva. Näkökulmahahmona toimiva Angelo, joka tutustuu Cesareen tämän opiskeluaikoina, aloittaa melko tyhjänä tauluna, mutta nimihahmo itse hohkaa karismaa ja älykkyyttä.

Sarja on pedanttisen asenteensa ansiosta komean ja uniikin näköinen henkeäsalpaavan kauniita Aron morsiamia karummassa, mutta yhtä yksityiskohtaisessa realistisuudessaan. Souryon verraten tyylittelemättömät hahmodesignit pienine mutta yksityiskohtaisesti piirrettyine silmineen sopivat Cesaren maailmaan saumattomasti. Piirrostyylin hienoinen jäykkyys tosin saa visuaalisen etenemisen tuntumaan välillä hitusen töksähtelevältä.

Sarja etenee hidastempoisesti ja historiatiedon murusia makustellen, uhaten välillä lipsua raskauden ja jopa pitkäpiimäisyyden puolelle. Se onnistuu kuitenkin esittämään tapahtumat ja etenkin hahmojen vuorovaikutustilanteet niin varmalla otteella, ettei kyllästyminen ole ollut lukiessa ongelma. En ole pitkään aikaan koskenut sarjaan, mutta siihen uudelleen tarttuminen on vain ajan kysymys, ja onpahan sitten riittävästi kiinniotettavaa.

Cesare Borgiasta kertoo muuten myös You Higurin fantasiahörpändörppäisempi kolmiodraamasohjoilu Cantarella, johon liittyvästä tärkeästä mangakokemuksesta olen myös muinoin kirjoittanut muutaman sanan.

Kategoriat
Anime Hahmot Manga Meta

Täydelliseen mangaan tarvitaan…

Löysin siivotessani kaapin perälle unohtuneen kasan vanhoja koulujuttuja ja sieltä pisti ihan erityisesti silmään keltainen paperi muistaakseni jostain seitsemännen luokan ajoilta. Kyseessä oli vanha äidinkielen työ, joka muistui mieleen omituisen hyvin pienen palauttelun jälkeen. Opettaja laittoi luokkani silloin aikoinaan miettimään, mistä ainesosista leivotaan hienoa kirjallisuutta, ja työnsi meidät tietokoneelle kirjaamaan reseptin ylös otsakkeen ”Mitä täydelliseen kirjaan tarvitaan” alle. Päätinpä sitten tehdä pienen vertailun siihen, mitä täydellinen viihde on mielestäni nyt kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Vanhat kriteerit ovat alkuperäisessä muodossaan ja järjestyksessään, muistakaa siis ihailla tuon ajan kummallista kirjallista ilmaisuani.

(Tästä tulikin suureksi osaksi semanttista pilkun ahdistelua.)

Edit: Jumalauta noiden tägien kanssa…

  • Mielenkiintoiset ja ennalta-arvaamattomat henkilöt

Mielenkiintoiset henkilöt ovat toki edelleen arvossaan, mutta ennalta-arvaamattomuus on vähän monimutkaisempi juttu. Mikäli olen tarkoittanut tällä, että hyvässä fiktiossa henkilöt pääsevät kuoriutumaan mahdollisista stereotyypeistään ja kehittymään tavoilla, joita en pysty ennustamaan ensimmäisen vilkaisun jälkeen niin olen yhä samaa mieltä. Se, että pystyn jatkuvasti ennakoimaan hahmon tulevaa käyttäytymistä taas on yleensä merkki liian muottiin valetusta henkilöstä.

Sen sijaan yllättävä käyttäytyminen ei ole enää minulle lainkaan itseisarvoista. On pikemminkin ensiarvoisen tärkeää, että henkilöistä muodostuu eheä, johdonmukainen kokonaisuus. Käyttäytymisen ei tosiaan saa olla täysin ennustettavissa, mutta ongelmia syntyy, jos en pysty kytkemään hahmon käyttäytymismalleja aiemmin esille tulleisiin motiiveihin, persoonallisuuteen ja muuhun informaatioon.

Pahinta onkin, jos hahmon käytös on sekä erittäin ennalta-arvattavaa että täysin ristiriidassa tästä saadun taustatiedon kanssa. You Higurin Cantarellan Chiarosta esimerkiksi tiedetään, että hän on ollut taidokas salamurhaaja lapsesta lähtien isänsä lailla, mutta se henkilö, jota manga kuvaa, on hyvin perinteinen äärimmäisen hyväsydäminen nuorimies, joka ei halua vahingoittaa ketään ellei se ole aivan välttämätöntä.

  • Kulkeva juoni

Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että olen listannut tällaisen elementin tärkeäksi ainesosaksi, sillä nykyisin enemmän kuin koskaan aiemmin arvostan sitä, että tarina liikkuu koko ajan johonkin suuntaan, minkä takia episodimaiset pätkäsarjat pärjäävät melko huonosti listoillani. Nykyään erotan toisistaan kuitenkin juonen ja tarinan käsitteet niin, että juoni on suppeampi kokonaisuus, se punainen lanka, joka muodostaa kertomuksen toiminnallisen rungon. Helpoimpana esimerkkinä toimii perinteisen miekka&magia-fantasian matka pisteestä A pisteeseen B -rakenne. Tarinan taas tulkitsen laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää paitsi sen toiminnallisen punaisen langan, myös esimerkiksi hahmonkehityksen ja kertomuksen toimijoiden henkilökohtaiset tavoitteet.

Tämän eron takia en käytä enää juurikaan sanaa ”juoni”, sillä yleensä tarkoituksenani on puhua ”tarinasta”. Juonen jatkuva kulkevuus on minulle siis eri asia kuin tarinan vastaava, sillä varsinkin slice of life -tyylisissä henkilövetoisissa teoksissa juonirunko on toisarvoinen muuttuja ja usein jopa lähes olematon. Onko viime kevään Ristorante Paradiso -animessa jatkuvasti etenevää juonta? Ei. Sen sijaan se keskittyy kertomaan kymmenisen ihmisen yksittäisistä, mutta limittäisistä tarinoista muodostuvan tarinakokonaisuuden ja näiden yksilöiden tarinat etenevät koko ajan sitä mukaa, kun heidän välisensä suhteet kehittyvät ja saamme tietää lisää heidän taustoistaan.

Lue lisää ”Täydelliseen mangaan tarvitaan…”
Kategoriat
Avautuminen Manga

Kolmiodraamapeikko

Hiton blondit

Jämähdin noin kaksi vuotta sitten You Higurin Cantarellassa kuudennen ja seitsemännen osan väliin. Aina välillä kävi mielessä aloittaa seuraava pokkari, mutta en vain pystynyt pakottamaan itseäni siihen, vaikka hyllyssä nökötti valmiiksi lukematon rivi aina yhdeksänteen osaan saakka.

Joskus tavasta hamstrata pokkareita valmiiksi on hyötyä, kuten silloin kun Fullmetal Alchemistin lukeminen oli jäänyt pitkähköksi aikaa innostumattomuuden vuoksi, minkä ansiosta sain rohmuta lopulta melkein kymmenen osaa yhteen menoon. Joskus säästelen osia ihan tahallani, koska juuri nyt ei ole otollinen aika tietylle sarjalle tai koska Kazuya Minekuran sarjoja ilmestyy niin harvaksiin tai koska olen niin laiska tilaamaan sarjoille jatkoa patonkimaasta. Joskus olen jopa unohtanut pokkarin olemassaolon.

Ja sitten on Cantarella. Sen osat mulkoilivat minua katkeran hyljeksittynä ja syyllistäen aina kirjahyllyn ohi kävellessäni tai kurkottaessani nappaamaan ylähyllyltä läheisen toisen sarjan pokkarin. Kuvaavaa on ehkä sekin, että vaikken yleensä anna pokkareitani lainaksi kavereille ennen kuin olen itse lukenut ne (mihin siis tosiaan saattaa välistä mennä ihan reippaastikin aikaa), niin Cantarellan osat kiersivät aivan onnessaan useammissakin käsissä. Luovutin ne väliaikaishuoltajille erittäin mielelläni ja melkein hymyilin sille hyllyssä ammottavalle kololle.

Noin vuosi sitten onnistuin vihdoin tarttumaan itseäni niskasta kiinni ja luin seitsemännen osan hampaita kiristellen. Taisinpa ihan konkreettisesti huokaista helpotuksesta saatuani sen karkotettua takaisin omalle paikalleen. Vasta kuukausi sitten sain luettua ne loputkin kaksi hyllyssä itkenyttä osaa läpi. Miksi sitten tällaista draamaa yhden mangan takia? Higurihan on varsin pätevä tarinankertoja (aina silloin kun en muista hänen karmeita keskinkertaisuuksiaan, Ramen Ikaga -hölmöily eturintamassa), ja Cantarella jää hänen tarinoistaan toiseksi ehkä ainoastaan sielua riipivälle Ludwig II:lle. Enkä minä nyt yleensä raivostu sarjakuvalle näin pahasti.

Lue lisää ”Kolmiodraamapeikko”
Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot

Legend of the Galactic Heroes 11-26

Nyt on sitten LoGHin ensimmäinen kausi pulkassa, ja täytyy sanoa heti alkuunsa, että jos joku sarja todella ansaitsee siihen kohdistetun järjettömän fanipoikahypetyksen, niin tämä. Ensimmäiset kaksi kolmannesta aloituskaudesta tuntuivat vielä kaikessa komeudessaankin hieman temmottomilta ja vähän liiankin tasaisilta, mutta kauden loppua kohden jaksojen intensiivisyys alkaa nousta suhinalla. Kun mukaansatempaavuuden puutekin saatiin korjattua, jää jaksoista harvinaisen vähän valittamista.

Sarja on kuitenkin kroonisesti vähän turhankin raskasta seurattavaa henkilöiden runsauden, lähes tauottoman dialogin ja sen kautta ilmaistun loppumattoman sodankäyntistrategioinnin takia. Hankalahkoa seurattavuutta kompensoivat kuitenkin tehokkaasti erinomainen hahmosuunnittelu ja henkilökirjoitus. Dialogi on niin luonnollista ja mielenkiintoista, ettei sen välittämä informaatiotulva pääse juurikaan turruttamaan. Hahmot eivät myöskään jää pelkiksi monotonisiksi puhuviksi päiksi, vaan ilmeiden pienieleinen, mutta toimiva animointi tuo heihin kaivattua eläväisyyttä.

Tällaisessa sarjassa on ehdottoman hienoa, että sodan molemmille puolille osoitetaan hyvin realistiseen sävyyn tasapuolisuutta. Galaktista Keisarikuntaa ei alienoida sen enempää kuin Vapaiden Planeettojen Allianssiakaan, ja esitysaikakin on jaettu valtojen välillä hyvin tasaisesti. Todella hienoinen Keisarikuntaan painottuminen ei itseäni haitannut lainkaan, sillä olin koko ajan enemmän mukana keisarillisen hovin juonitteluissa kuin Allianssin korruptoituneissa demokratiapeleissä. Keisarikunnan valtataistelut toivat elävästi mieleen Rose of Versailles’ssa ja oikeastaan myös kaikissa pukuelokuvissa pyöritetyt vastaavat kuviot, joista olen aina nauttinut suuresti.

Allianssin Yang Wenlistä en pidä vieläkään, mikä on hieman yllättävää siihen nähden, että hän on tähän mennessä sarjan komeinta karkkia väsähtäneine silmineen ja pyöreäkärkisine nenineen, ja yleensä yritän sentään kovasti tykätä seksikkäistä hahmoista. Alkukommenteissani olin vähän varuillani myös turhan täydelliseltä vaikuttaneen Reinhardin suhteen, mutta hänestä kehkeytyikin nopeasti sarjan mielenkiintoisin hahmo, mistä kertonee jo sekin, että kolme neljännestä muistiinpanoistani liittyy häneen.

Monarkkipuolen keskeiset hahmodynamiikat ovat muuten yllättäen roolitukseltaan samat kuin You Higurin semihistoriallisessa fantasiamanga Cantarellassa. Sen päähenkilö Cesare Borgia on, aivan kuten Reinhardkin, nuoruudestaan huolimatta osittain sukulaissuhteiden kautta valta-asemaan päässyt yaoibaittikaunispoika, joka ansaitsee paikkansa myös säkenöivällä strategisella älykkyydellään ja kunnianhimollaan. Chiaro on Cesarelle se mitä Kircheis on Reinhardille, eli lapsuudenystävä, henkinen tuki ja moraalinen ankkuri, joka on sopivasti rakastunut päähenkilön kuvankauniiseen, mutta poliittisista syistä neljännelle osapuolelle paritettuun sisareen. Oberstein ja Cantarellan Volpe taas toimivat päähenkilön kivikasvoisina, mutta pelottavan pätevinä luottomiehinä, jotka ovat kitkeriä päähenkilön parhaalle ystävälle osoittamasta erityishuomiosta.

LoGHissa kuvio ei onneksi/valitettavasti tosin ole yhtä seksualisoitu kuin Cantarellassa; Oberstein ei esimerkiksi ole aivan yhtä obsessiivisen rakastunut Reinhardiin kuin Volpe Cesareen, eivätkä Reinhard ja Annerose-sisko harrasta ainakaan tähän mennessä siblincestiä reunaavia fantasioita.

Yllätoistettu kuvio myös toimii, sillä se nousee helposti molempien sarjojen kiinnostavimmaksi henkilöihin liittyväksi yksityiskohdaksi (ja lähtee kummassakin kehittymään eri suuntaan niin, ettei lopputulos vaikuta hirveältä toistamiselta.

young, powerful and potentially evil

Markiisi Lohengramm, tervehdi satoja vuosia sitten elänyttä henkistä esi-isääsi kardinaali Borgiaa. Hänelläkin oli hienostuneet kulmakarvat, sisarkompleksi ja bromanttinen lapsuudenystävä, joka esti häntä antautumasta paholaiselle.

Edessä spoilereita näistä jaksoista sekä rasittavaa ja epäkoherenttia höpötystä henkilöistä.

Lue lisää ”Legend of the Galactic Heroes 11-26”