Kategoriat
Joulukalenteri Manga Nostalgia

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 3

 Cut

luukku 3 cutcutcut

Parhaat angstipojat.

Mangaka: Touko Kawai
Julkaisulehti- ja aika: Magazine Be x Boy (Biblos, nykyisin Libre), 2003
Pokkareita luettuna: 1/1
Milloin löysin: 2004
Mistä kertoo: Chiaki käyttäytyy itsetuhoisesti ja Eiji kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä. Yhdessä he alkavat päästä yli ongelmistaan.

Touko Kawai on yksi varhaisista BL-suosikeistani siltä ajalta, kun en paljon muita genrejä yläasteella lukenutkaan. Hänen sarjansa tykyttävät vieläkin kivasti, ja sydäntäni lähimpänä niistä on edelleen se ensimmäinen lukemani. Cut yhdistää kamalan angstin ja ihanan romanttisuuden sillä optimaalisella tavalla, johon vain Kawai pystyy.

Cut taitaa edelleen olla eheyttävin mangakokemukseni. Pääpojat saavat toisistaan tuen ahdistavien perhesuhteidensa kestämiseen ja niiden aiheuttamien traumojen ylitse pääsemiseen. Chiakin ja Eijin välille syntyy tiivis ja uskottava suhde. Heidän mielenterveydelliset ongelmansa ovat vakavia, mutta laadultaan varsin erilaisia. Kumpikin pystyy siksi näkemään toisen tilanteen sen verran eri vinkkelistä, että he pystyvät auttamaan toisiaan. Tuloksena suhde rakentuu mukavan vastavuoroiseksi.

Kawaille tyypillinen seme-uke-roolien tunnuspiirteitä sekoittava parinrakennustyyli tuntui silloin mukavan erilaiselta BL:n valtavirtaan verrattuna, ja se on myös pitänyt tarinan yhä elinkelpoisena. Romuluinen piirrostyyli puolestaan on selvästi 2000-luvun alkupuolta, eikä ollenkaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Poikien taustat ovat suorastaan itseisarvoisen ja ylilyödynkin angstisia jopa vähän hupsulla tavalla. Itsehän kuitenkin popsin yliraamitettua angstia suurella ruokahalulla, ja tarinassa on muutenkin tunne on kohdallaan. Rikkinäiset ihmiset eivät saa selvitettyä sotkujaan aivan haavereitta, mutta lopusta jää hyvä ja kaunis mieli, kun haasteita ei tarvitse ylittää yksin. Toivo tulevaisuudesta voimistuu, ja maailmasta löytyy lopulta paljon kauneutta.

Tykkään myös lekalla päähän -tyylisistä metaforista, joten kannen lentoon lähdössä oleva pulunen koskettaa sydäntäni mukavasti. :)

Kategoriat
Avautuminen Manga

9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (2/3)

Viimeksi vikisin BL-sarjojen hahmoista, nyt vuorossa seksin käyttöön liittyvää itkuvalia.

4. Raiskaus merkitsee rakkautta

Caramel

Caramel: AMG THEIR LOVE IS SO TRUE!

Kun viimeksi rupesin pääsemään vauhtiin sen kanssa, miten kaikki on kehnoa homopornon porno-osuudessa, niin kaikkien harrastajien suosikki eli semiraiskaus rakkaudenosoituksena on tietysti otettava narinan aiheeksi. Jaajossa seme uhkailee, alistaa ja painostaa uken seksiin, koska ”sanasi sanovat ei, mutta kehosi sanoo kyllä”. Puku Okuyaman Caramel saa nihkeän hien pintaan, kun semen kämppiksenä asuva uke ei pakotuksen jälkeen uskalla moneen päivään tulla kotiin, mutta silti näiden suhde yritetään jostain syystä kuvata romanttisena ja ihana. Ja Caramel on vielä aika laimea tapaus, jos verrataan vaikka Yuki Shimizun BL-klassikko Love Modeen.

Semelle seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tuntematon käsite. Koska uke selvästi tykkää hänestä ja koska hänellä on kaikki fyysiset avut ottaa pienen ja heiveröisen uken anaalineitsyys, on hänellä tietysti pettämättömän harlekiiniromantiikan logiikan mukaan tähän oikeuskin. Ukehan selvästi nauttii siitä myös! Ei koskaan antanut hyväksyntäänsä tai ollut millään tasolla mukana toiminnassa, mutta kyllä pojan kroppa reagoi, kun oikeita vipuja väänteli (PUN INTENDED). Sen päättelemiseen, mikä tässä kuviossa on vikana, ei tarvita kuin muutama toimiva hermosynapsi.

Järkevän ihmisen äimistykseksi yaoimaailmassa kukaan ei huomaa mitään erityistä tässä menettelyssä. Ukekin jatkaa semen kanssa heilailua ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska hei, hänhän tosiaan tykkää semestä. Se, että seme juuri pakotti hänet seksiin sen kummemmin kyselemättähän vain kertoo siitä, miten kovasti seme haluaa häntä. Vaikka koulu olisi täynnä fiksumpia, paremman näköisiä ja persoonallisempia ihmisiä, seme on valkannut juuri uken kiintymyksensä kohteeksi, ja siitä sietää olla otettu. Sitä paitsi semellä on ollut traaginen lapsuus ja tämä käyttäytyy siksi inhottavasti ukea kohtaan. Täten on täysin ymmärrettävä, ettei seme osaa ilmaista tunteitaan muilla tavoin kuin työntämällä sukuelintään sinne, minne se ei kuulu.

Ideologisella tasolla tällainen käytös niin semen kuin ukenkin puolelta kuvottaa minua. Raiskaus sinänsä on mielestäni erittäin validi ja kiehtova käänne fiktiossa käsiteltäväksi, mutta yaoissa tarinan pääsuhteessa tapahtuvia raiskauksia ja raiskauksenluonteisia akteja käsitellään liian usein romanttisina toimintoina. Raiskauksen esittäminen kauniina ja puhtoisena romantiikkana on suurin piirtein halventavin mahdollinen näkökulma aiheeseen.