One Piece
Riemukas joukko.
Mangaka: Eiichiro Oda
Julkaisulehti ja -aika: Weekly Shounen Jump (Shueisha), 1997-
Pokkareita luettuna: 30/75+
Milloin löysin: 2009
Mistä kertoo: Iloinen merirosvojoukkio jahtaa unelmiaan ja törmää matkalla kaikenlaisiin kommelluksiin.
One Piece on ollut minulle äärettömän haastava sarja lukea. En pitkään aikaan ollut tippaakaan kiinnostunut siitä, mutta joka puolelta valuva suitsutus ja yleissivistysargumentti saivat lopulta tekemään aloittamispäätöksen.
Alkuun sarjan lukeminen tuntui työltä ja tuskalta, enkä meinannut millään päästä sisään – paitsi sitten lopulta vähitellen Arlong Park -kaaren kohdalla Namin perhekuviot alkoivat jo vähän koskettaa. Siitä eteenpäin olen välillä tykännyt enemmän ja välillä en ihan niin paljon. Alabasta-juonikaari upposi tosi hyvin, Skypiea piti kakistella alas. Sen jälkeen olen jumiutunut sinne pokkarin 30 tienoille noin puoleksitoista vuodeksi, kun ei ole ollut innostusta ottaa uutta läpyskää käteen.
Mistä sitten kiikastaa, paitsi tietysti siitä, että suhtaudun lähtökohtaisesti epäilevästi mihin tahansa Shounen Jumpissa ilmestyneeseen sarjaan? En yksinkertaisesti oikein pidä Eiichiro Odan piirrostyylistä.
Tyyli on ilmaisuvoimainen, Oda osaa käyttää sitä taidokkaasti, ja tyylikäs vaatesuunnittelukin mieheltä sujuu. Minun silmääni voimakkaan karrikoitu kumiukkotaide ei kuitenkaan näytä houkuttelevalta. Mikä pahinta, Odan taide on niin vahvaa, että se jää kummittelemaan mieleeni: One Piecen lukemisen jälkeen kaikki mielessäni näyttää pelkältä Ykspalalta. Tämän takia en halua lukea sarjaa iltaisin; liikaa hämmentynyttä sängyssä kierimistä.
Lisäksi taistelukohtaukset tulee usein vain plärättyä summaarisesti läpi, sillä mielestäni ne ovat pääsääntöisesti tylsiä. Monesti suuri osa kerronnasta on pelkkää tappelua tappelun vuoksi, joten aikani käy välillä pitkäksi: horisontissa olisi vielä ainakin kolme pokkarin tai puolikkaan pituista taistelua, vaikka jo ensimmäinen uuvutti. Pohdin aikoinaan suhdettani taistelukohtauksiin, jolloin totesin, että minut lumotakseen tällainen kohtaus tarvitsee jotain erityistä toteutuksellista tai sisällöllistä antia. One Piecen viljelemät bulkkitaistelut tarjoavat tällaista herkkua mielestäni vain harvoin. Sen sijaan suurin fokus on yleensä rehdisti siinä, kuka voittaa kenet milläkin voimalla.
Kaikesta tästä huolimatta One Pieceä on vaikea olla kunnioittamatta. Sarja osaa olla tunnevoimainen ja käsitellä aiheitaan tehokkaasti ja aina vähän omalla tavallaan. Se on hauska ja sympaattinen, mutta tarvittaessa myös julma, liikuttava ja dramaattinen – usein kaikkea tätä jopa yhtä aikaa, mihin suurin osa fiktiosta ei ähkimättä taivu. Oikein hyvä sarja, jolla on kaiken energisen hulluttelunsa allakin yleensä jotain sanottavaa.
En myöskään kuulemani mukaan ole vielä edes päässyt parhaisiin paloihin, joten aion varmasti jatkaa lukemista. Se on vain hieman vaikeaa, kun kaikki sarjassa jaksaa muistuttaa siitä, etten ole kohderyhmää.
