Avainsana: Rainbow

Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään 2012 ensivaikutelmia: Space Brothers, Zetman, Saint Seiya ja Legend of Korra

Space Brothers

Lapsenakin pikkuveli tuntui aina olevan askeleen edellä.

Jaksoja katsottu: 1/??

Avaruusbroidit innosti ennakkoon vähän hiljaisesti, mutta katsottuani ensimmäisen jakson huomasin pitäväni sarjan rakentamasta veljesdraamasta varsin paljon. Lämpimät ja avoimet fiilikset jättänyt jakso sai sarjan tuntumaan sisarussuhteiden ja nuoruudenunelmien toteuttamisen kanssa painiviin aikuisiin keskittyvän aiheensa puolesta suorastaan klassiselta noitaminA-sarjalta.

Space Brothers ei vaikuta erityisen voimakasta katselukokemusta havittelevalta eeppisyyksiin pyrkivältä sarjalta, vaan se näyttäisi luottavan pikemminkin realistisen samaistumisen kautta jälkensä katsojien sydämeen jättävään lähestymistapaan. Hahmojen tunteet ja kokemukset eivät ole tai edes yritä olla millään tavalla elämää suurempia, vaan juuri elämän kokoisia. Monet nettikommentoijat ovat jo maininneet, miten omakohtaiseksi ovat kokeneet sarjan asetelman – oli kyseessä sitten astronautiksi haluaminen, lapsuuden unelmien toteutumatta jäämisen katuminen, lämpimät ja tärkeät sisarussuhteet tai se pieni kirvelevä tunne, kun itselle tärkeä henkilö on onnistunut jossain, mikä on itseltä jäänyt toteutumatta. Space Brothersin suurin vahvuus onkin sen äärimmäinen samaistuttavuus – sarjan alku lähtee käsittelemään sellaisia inhimillisiä tilanteita ja tunteita, jotka ovat suunnilleen jokaiselle meistä tuttuja.

Nautin erityisesti siitä, miten hienovarainen konflikti arjessa periaatteessa kohtuullisen onnistuneen, mutta kaikessa pikkuveli Hibitosta vähän jälkeen jäävän Mutton ja tämän veljen välille rakennetaan. Veljekset ovat aidosti läheisiä, eikä Muttoa kuvata katkerana pikkuveljelle, vaan pikemminkin hän on tyytyväinen tuoreen astronautin menestyksestä. Silti se, ettei hän itse ole saanut aikaiseksi edes lähteä yrittämään lapsuuden haaveiden toteuttamista, on jäänyt selvästi kalvamaan häntä. Jään ehdottomasti odottamaan innolla, miten veljesten suhde tulee kehittymään sarjan edetessä. En kuitenkaan odota mitään erityisen räjäyttävää oikeastaan millään tasolla, eikä sellainen kehitys edes todennäköisesti sopisi sarjan tyylin, vaikka yleensä etsin vähän voimakkaamman tasoista settiä kuin mitä tämä läpeensä tykättävä ja miellyttävä sarja lupailee.

Innostustaso: 4,5/5

Lue lisää ”Kevään 2012 ensivaikutelmia: Space Brothers, Zetman, Saint Seiya ja Legend of Korra”
Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Syksyn 2011 ensivaikutelmia: HxH, Phi Brain, Future Diary & Chihayafuru

Kun poikasarjoja on tullut tänä syksynä katseltua epätavallisen paljon, niin keräsinpä ensifiiliksiä niistä yhteen.

Hunter x Hunter

Ilmeeni HxH:ta katsoessani.

Ysärishounenin hahmosuunnittelu ahdistaa niin suuresti, etteivät ihan kivat tuotantoarvotkaan pysty kompensoimaan. En siis tykkää ensimmäisten jaksojen perusteella yhtään HxH:n ulkonäöstä, mikä on siinä mielessä isohko miinus, että visuaalinen maailma on itselleni hyvin tärkeässä roolissä animesta nauttimisen kannalta.

Ensimmäisten jaksojen toteutuskin loistaa niin perusperusshounenina, että poikainsarjakuville normaalisti nyrpistelevä katsoja on hieman tuskissaan. Varsinkin pilottijaksossa kaikki tapahtuu niin oppikirjan mukaan, että epätoivo melkein iski katsoessa. Tarinassa etovan ylioptimistinen peruspikkupoika haluaa hunteriksi, jonkinlaiseksi paikalliseksi sankariksi, ja tutustuu kahteen toiseen ainakin ensivilkaisulta äärityypitellyn oloiseen hunter-kokeeseen pyrkijään. Tästä ei asetelma enää perusperusshounenimmaksi mene (paitsi ehkä jos poika haluaisi Maailman Parhaaksi hunteriksi).

Useammaltakin taholta on kuitenkin lupailtu, että HxH tulee vielä yllättämään hienoudellaan, joten päätin yrittää roikkua mukana, sillä ensimmäisessa jaksossa on ylipäänsä aika vaikea tuoda mitään erityisen hienoa kuvaan. Kakkosjakso osoittautuikin yllättätyksekseni jopa melko viihdyttäväksi paketiksi, kun karsintatestit matkalla varsinaisiin kokeisiin sisältävät ihan fiksun oloisia ja oikeasti sankarin piirteitä mittaavia piilotarkoituksia. Tämänhetkinen fiilikseni on siis varovaisen positiivinen.

Innostustaso: 2/5

Lue lisää ”Syksyn 2011 ensivaikutelmia: HxH, Phi Brain, Future Diary & Chihayafuru”
Kategoriat
Anime

Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?

Olisi ehkä ihan hyvä ajatus tehdä jotain kausikatsauksiakin, ettei kaikki selitys jäisi aina vuoden loppuun pitkälle seuraavan vuoden alkuun. Tänä vuonna voisin vaikka yrittää, muistuttakaa joku jos sellaisia ei meinaa näkyä. Huomasin tässä myös, etten viime vuonna kirjoittanut ainuttakaan perinteistä arvostelua. Tämä ei ehkä sinänsä ole mitenkään suuri menetys, mutta voisihan sitä nyt muutaman silloin tällöin naputella. Arvostelu on kuitenkin ihan hauska, klassinen kirjoitusformaatti, eikä edes mikään ihan helppo sellainen.

Linkki muuten täytti viikko sitten sunnuntaina kokonaiset kaksi vuotta, mutta koomatuskissani jätin merkkipäivän viettämättä ja katsoin vain 21 Jump Streettiä ja kuolin portsari-Penhallin käsittämättömälle seksikkyydelle.

Mutta tosiaan, mitä jäi käteen kurjimmaksi ikinä moneen otteeseen kehutusta animevuodesta 2010? Paha ruveta vertailemaan edellisiin vuosiin, kun en ole koskaan ennen katsonut yhtä paljon airaavaa animea, mutta ihan laidasta laitaan löytyi laatua, niin hienoa tavaraa kuin kehnompaakin. Jaossa jälleen myös erityismainintoja sarjojen suurimmista saavutuksista.

Vuodelta 2009 jatkuneet

Hetalian katsominen on jäänyt vähäisemmälle huomiolle tänä vuonna, koska sarja on käynyt väsyttävän tylsäksi. Kivaa on se, että muutkin valtio-tanit kuin akselivallat ja liittoutuneet ovat alkaneet saada enemmän parrasvaloja. Tyhmää on se, että sketsit ovat menettäneet särmäänsä, sarja yrittää söpöillä liikaa ja aina vain keikutaan hyvin huojuen siellä hienojen absurdien oivallusten ja latisuttavien pannukakkujen välisellä muurilla. Kaikkein pahin moka Hetalia Worldiltä oli tietysti tunnarin vaihtaminen, koska se uusi kappale on täysin mitäänsanomaton. Vanhassa kunnon Marukaite Chikyuussa sentään oli oikeasti ytyä varsinkin, kun siitä kierrätettiin jaksojen lopussa useita eri versioita.

Hetalia: Pölkyin Preussi, tossuin Saksa

Fullmetal Alchemist: Brotherhood pääsi vihdoin keväällä eeppiseen päätökseensä, johon mennessä olin jo vähän kyllästynyt koko seikkailuun. Sarja on kaikin puolin varsin kelvollinen ja jopa hyvä, mutta selvästi heikompi kuin alkuperäinen manga. Olin ajatellut aikaisemmin, että se, etten osannut olla animesta yhtä vaikuttunut kuin mangasta, saattoi hyvinkin johtua suureksi osaksi siitä, että olin lukenut samat tapahtumat ensin sarjakuvamuodossa. Sarjan tarina kun ei välttämättä ole tarpeeksi vahva kestääkseen useita läpikäyntejä. Varmasti animen vähäisempi vaikuttavuus johtui osaksi myös tästä, mutta seuratessani loppupään jaksoja lukematta ensin vastaavia mangalukuja huomasin, etteivät nekään päässeet vaikuttamaan yhtä hienosti kuin manga. Brotherhoodissa ei siis ole varsinaisesti mitään vikaa ja monessa kohtaa se onnistuu erittäin mainiosti ja jopa alkuperäismateriaalia paremmin, mutta se ei vain saa toteutukseensa tarpeeksi ytyä pystyäkseen pistääkseen kunnolla kampoihin esikuvalleen syistä, joita olen tuonut esiin muissa sarjaa koskevissa kirjoituksissani.

Lue lisää ”Kuka lohduttaisi animevuotta 2010?”
Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot

Pohdintoja kevätsarjojen hahmoista: RAINBOW

Kun nyt kerran olen päätynyt seuraamaan tällä kevätkaudella niinkin päätähuimaavaa lukumäärää sarjoja kuin 12 mukaan lukien jo aiemmin pyörivät, voisin vissiin jotain niistä sanoakin. Koska fiktiossa yksi ehdottomasti tärkeimmistä tekijöistä minulle on hahmopuoli, ajattelin miettiä vähän kevään sarjojen tapoja käsitellä pelinappuloitaan. Huomaa, että käsittelyssä ei ole koko sarja, vaan nimenomaan sen asenne hahmojaan kohtaan.

————————————————————————————–

Seitsemän jätkää saavat kestää sadistista kohtelua ja bondata keskenään 50-luvun nuorisolaitoksessa.

Jaksoja katsottu: 11/??

Jos Uraboku on ennen kaikkea tarinavetoinen sarja höystettynä parituskelpoisilla geneerisillä pojilla (ja yhdellä tosi ihanalla kaksikolla), niin Rainbow yrittää puolestaan kovasti olla hardcorein hahmovetoinen sarja koskaan. Se repii hahmoistaan irti kaiken mahdollisen kärsimyksen, urheuden ja toivon kipinän ja pistää nämä vuodattamaan miehisiä kyyneliä jokaisessa jaksossa.

Lue lisää ”Pohdintoja kevätsarjojen hahmoista: RAINBOW”
Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään 2010 ensivaikutelmia: Yojouhan Shinwa Taikei & House of Five Leaves

NoitaminA edition.

Yojouhan Shinwa Taikei (The Tatami Galaxy)

En ollut mitenkään erityisesti odottanut tätä nuoren miehen yliopistoelämästä kertovaa tapausta, koska homma näytti vähän liian taiteelliselta taiteellisuuden vuoksi makuuni. Ja niinhän siinä kävi, etten nyt ihan kauheasti olekaan innostunut. Fiilis kahta ensimmäistä jaksoa katsoessa oli vähän sama kuin geneerisen ranskalaisen taideleffan kanssa – huomasin kyllä kerronnalliset meriitit, mutta en pystynyt nauttimaan niistä kokeilevuuden yliannostuksen takia.

Yojouhan tuntuu jakavan ihmisiä aika vahvasti kahteen leiriin. Elitistit vannovat, että päähenkilön ylinopea narraatiovirta on tosi hieno ja fiilistelevä kerronnallinen keino, eikä siitä ajatusputouksesta ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea (samaan tapaan kuin Sayonara Zetsubou-Senseissäkään katsojan ei ole tarkoitus pamauttaa ohjelmaa pauselle aina kun näytöllä vilahtaa iso määrä tekstiä parin sekunnin ajan). Tavikset taas nyyhkivät, että se puhetulva aiheuttaa päänsärkyä ja mielenkiinto herpaantuu viiden minuutin altistumisen jälkeen. Itse sijoitun tavisporukkaan, koska vaikka yritin ensimmäisen jakson alkuun seurata tapahtumia, monologitilitys uuvutti aika pian ja vaivutti minut horrokseen. Toki ratkaisu tuo aivan omanlaisensa fiiliksen sarjaan, mutta ei tee sitä kuitenkaan miellyttäväksi seurattavaksi minulle.

Lopulta päädyin seuraamaan tapahtumia tosissani lähinnä silloin, kun se puheripuli jäi tauolle ja tarinan sankaritar pääsi kuvaan. Jos jaksan jatkaa tämän sarjan kanssa, teen sen lähestulkoon yksinomaan Akashin takia, sillä neiti kipusi listoillani nopeasti kauden naistarjonnan parhaimmistoon. Hänen hysterisoitumisensa koiperhosten kanssa ja kohtauksen toistuminen toisessakin jaksossa sekä sekoilun jälkiselvittelyt iskivät ja lujaa, varsinkin kun hahmo muuten on niin asiallinen ja viileä. Maaya Sakamoton ääninäyttely on ehdotonta namia korville.

Muutenkin kahdesta alkujaksosta jäi vähän sellainen hehku, että jos jaksan antaa tälle vähän aikaa että pääsen sisään, voisin lämmetä sarjalle aika nopeasti. Toisen jakson aikana huomio pysyi ruudussa jo huomattavasti helpommin kuin ensimmäistä aloittaessani. Upeilla väritrippailuilla maustettu erikoinen animaatiotyylikin auttaa.

Lue lisää ”Kevään 2010 ensivaikutelmia: Yojouhan Shinwa Taikei & House of Five Leaves”
Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään 2010 ensivaikutelmia: Uraboku, Senkou no Night Raid & Rainbow

Ja kevät se vain jatkuu, tällä kertaa tähtäimessä kasa vakavahenkisempiä sarjoja.

Uragiri wa Boku no Namae wo Shitteiru (Betrayal Knows My Name)

Odota, salaperäinen pelastajani! Miksi vaikutat etäisesti tutulta?

Miksi animetuotantoon pääsee vain sellaisiin BL-mangoihin perustuvia nimikkeitä, joita minä joskus vilkaisin yhden osan verran ja jätin sitten sivuun, kun homma ei innostanut sitten yhtään? Oikeasti: Sukisho, Loveless, Junjou Romantica ja nyt sitten tämäkin. Onko vika minussa vai animetuottajissa? Noh, Urabokusta en kyllä muista muuta kuin suurin piirtein pääpariskunnan nimet, eikä tämä ensimmäinen jaksokaan antanut hirveästi osviittaa siitä, mihin tarina on menossa. Jotain hämyä tyttö kuolee ja reinkarnoituu pojaksi -toimintaa ja fantasia tunkee normipojun elämään -kuviota pukkaa, eli ei mitään, mitä ei olisi aiemmin nähty (koska siis esimerkiksi Kaori Yukin Angel Sanctuaryhän ei  lähde ollenkaan samasta pisteestä [insert sarkastista silmien pyörittelyä]).

Jos pitäisi nimetä yksi asia, joka vähentää kiinnostustani sarjan kuin sarjan seuraamiseen ainakin puolella ihan defaulttina, se olisi pohjattoman kiltti ja hyväsydäminen päähenkilö. Toisaalta tässä kyseinen poju ei vaikuta aivan hyödyttömältä, kun ainakin itsepuolustusskillzejä näyttää löytyvän, mutta niidenkin päälle pyydellään heti anteeksi, kun päälle karannut äijä on taltutettu itsepuolustukseksi.

Jakso ei oikein napannut mukaansa missään vaiheessa, mutta ihan kelpo alustusta, ja jos kerronta pääsisi kulkemaan vähän isommalla liekillä, voisin innostuakin vähän. Poikarakkaus-aspekti kiinnostaisi sinänsä aika automaattisesti, mutta tämä vaikuttaa pahasti sellaiselta poikarakkaussarjalta, jossa pääpariskuntaa baitataan toisilleen koko ajan, mutta oikeasti homoilu jää tosi epämääräisen ja platonisen soulmate-henkisen ihastusromanssin tasolle muutamalla puolihalauksella ja korkeintaan jollain tosi siveällä pikkupikkusuukolla väritettynä. En ole oikeastaan koskaan pahemmin välittänyt näistä tapauksista, mutta koska tässä kyse ei ole pelkästä lukiolässytyksestä, vaan sarjalla näyttäisi olevan oikea ja potentiaalisesti mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan, en ole vielä luopunut toivosta.

OP ja ED

Intro on erittäin tyylikäs varsinkin siihen nähden, etten tykkää laulajan äänestä sitten yhtään. Pidän siitä, että pätkä muodostaa pelkkien hahmoesittelyiden sijaan ihan kunnollisen tarinan. Ja fuck yeah, ruusunpiikki- ja kahlesymboliikkaa! Niin goottiprameaa kuin se onkin (ja sointuvuus sarjaan tämän aika maanläheisen ensimmäisen jakson valossa vähän kyseenalaista), niin kyllä kahleet ja piikit ovat parasta modernia romantiikkaa mitä löytyy. Toisiinsa symbolisesti sidotut hahmot eivät koskaan jätä minua kylmäksi. Outro tarjoaa mielikseni lisää samaa ja on muutenkin yksinkertaisuudestaan huolimatta oikein kaunis ja mätsää intron tarinaan erittäin kivasti.

Lue lisää ”Kevään 2010 ensivaikutelmia: Uraboku, Senkou no Night Raid & Rainbow”