Eeppisten käänteissankareiden taisto: Light vs. Lelouch

28.4.2009 kello 14:44

Aluksi syvimmät pahoitteluni muutaman viikon blogittelutauosta. Muutto ja muut irl-projektit ovat vieneet hävyttömästi aikaa, ja muutama pitempi postaus Linkkiin on ollut työn alla samaan aikaan. Lisäksi nettiyhteyteni on feilannut siitä lähtien, kun se saatiin pyörimään. Tarkoitus olisi kuitenkin nyt kevään kiireisyydestä huolimatta saattaa maailmaan suurin piirtein yksi postaus viikossa (kohtuullisen stressitön lukuloma ja toimettomat kirjoitusten jälkeiset viikot, kaipaan teitä jo nyt ;___;). Ja sitten asiaan!

——————

Kun Code Geass alkoi, sen päähenkilöä, Lelouch Lamperougea, verrattiin innokkaasti Death Noten Light Yagamiin, eikä suinkaan syyttä. Molemmat ovat poikkeuksellisen älykkäitä, mutta elämäänsä tyytymättömiä nuoria miehiä, jotka yliluonnolliselta taholta saadun voiman avulla ryhtyvät muuttamaan maailmaa. Kummankin persoonallisuutta voisi luonnehtia kunnianhimoiseksi, häikäilemättömäksi ja kylmäksi siihen pisteeseen, että he ovat valmiita julistamaan hyvinkin vaivattomasti kuolemantuomioita viattomille sivullisille, jos nämä tulevat heidän ja heidän päämääriensä väliin.

Hahmojen lähtökohdat ja luonteet ovat siis hyvin samoilla linjoilla, ja lähtevät vielä kehittymäänkin samaan suuntaan, kun tarinan myötä nousevien suurempien haasteiden edessä heidän täytyy alkaa tehdä yhä suurempia uhrauksia, ja toisaalta alkuperäinen utilitaristinen, yhteiseen hyvään pyrkinyt tavoite alkaa yhä enemmän hämärtyä voimistuvien henkilökohtaisten tavoitteiden tieltä. Lisäksi animessa molempien silmät hehkuvat punasävyisinä ja molemmat turvautuvat aika ajoin teatraalisiin liikesarjoihin parantaakseen dramaattista (epä)uskottavuuttaan. Pojilla on myös omat naispuoliset kätyrinsä sekä Foe Yaytä kirkuva, kiinteä suhde vastapooliinsa.

Näissä hahmoissa on kuitenkin loppupeleissä perustavanlaatuisia eroavaisuuksia, jotka saavat aikaan sen, että minä pidän hyvin paljon toisesta, mutta suhtaudun nuivemmin toiseen.

One Magnificent Bastard... TO RULE THEM ALL!

One Magnificent Bastard to rule them all.

Spoilereita luvassa molemmista sarjoista.

Avainsana on empatiakyky. Toisin kuin Light, Lelouch on kykeneväinen oikeaan myötäelämiseen ja aitoihin ihmissuhteisiin. Light käyttää molempia taitoja, mutta vain välineellisellä, yliälyllistetyllä tasolla.

Poikien alkuperäiset motiivit indikoivat jo selvästi, miten he lähtevät kehittymään emotionaalisesti sarjojen edetessä. Lelouch nousee taistoon epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksien motivoimana. Mielestäni hän haluaa ensisijaisesti henkilökohtaista kostoa, hyvitystä ja hyvin todennäköisesti valtaa. Taustalla ovat hänen ympärillään tapahtuva jokapäiväinen sorrettujen alistaminen ja erityisen vahvasti hänen sisarensa kärsimykset.

Death Notessa taas tehdään heti alkuun hyvin selväksi, että Light on kyllästynyt. Hän on kyllästynyt siihen, ettei hänellä ylivertaisesta älystään huolimatta ole oikeita mahdollisuuksia puuttua maailman vääryyksiin. Hän ei pysty määrittämään elämälleen tunneperäistä merkitystä, sillä hän ei usko, että mikään, mitä hän voisikin saada aikaan, ulottuisi tarpeeksi syvälle yhteiskuntaan, jotta sillä olisi suuremmassa mittakaavassa mitään merkitystä. Yhden pidätetyn rikollisen tilalle tulee kuitenkin aina muutama uusi. Hän on sarjan alussa jo sisäisesti tullut siihen johtopäätökseen, että jotkut ihmiset ovat yksinkertaisesti pahoja, ja maailma olisi parempi paikka ilman heitä.

Lisäksi on huomattava, ettei hänellä edes käy mielessä, etteikö hän olisi paras mahdollinen henkilö päättämään siitä, keitä nämä pahat ihmiset ovat (muistamme, että järjestyksessä toinen henkilö, jonka nimen hän kirjoittaa Death Noteen, ei ole vielä tehnyt mitään muuta kuin epämääräisesti ahdistellut yksinäistä tyttöä keskellä katua, eikä Light voi nimeä kirjoittaessaan mitenkään varmasti tietää, että tämä olisi mennyt pitemmälle). Light on siis ensihetkestä lähtien valmis nostamaan itsensä jumalaksi kaiken muun maailman yläpuolelle, ja on vielä vakuuttunut siitä, että on oikeutettua olettaa, että suurin osa ihmisistä – hyvät ihmiset – osaisivat tunnistaa hänen jumaluutensa. Hän ajattelee muita ihmisiä siinä valossa, miten hän itse pystyy parhaiten ohjailemaan näitä – mutta nämä itsessään eivät ole arvokkaita.

Mielenkiintoista kyllä, informatiivisessa 13. osassa Jumalan Sana ilmoittaa, että kuoleman muistikirjan vaikutus korruptoi Lightin niin läpeensä luultavasti, koska hän oli alun perin niin totaalisen puhdas sielu. Mutta oliko hän? Emme saa tietää hänestä paljoakaan ennen kuin hän saa Death Noten käsiinsä, mutta sen vähän korvaa jossain määrin hänen muistinmenetyksensä ja sen aiheuttama antikirautumisensa Yotsuba-tarinakaaren aikana.

Kuten sanottu, Light on kärjistyneiden ideaaliensa pohjalta jakanut ihmiset pahoihin ja hyviin jo ennen Death Noten vaikutusta, sillä tuskinpa hän muuten olisi ollut niin valmis lähtemään ristiretkelleen heti mahdollisuuden avautuessa. Yotsuba-jaksojen aikana hän ottaa toistuvasti erittäin järkkymättömästi ja jopa mustavalkoisesti halkoen kantaa moraalisiin epäsuhtiin L:n työskentelyssä (L:n metodit ovat hänelle monesti ehdottoman väärin ilman sovellusvaraa). Hän tuo esiin käsityksiään oikeasta ja väärästä korostuneemmin kuin kukaan muu tiimistä, eivätkä hänen aivonsa tunnu löytävän maailmasta harmaata aluetta. Tämän vahvan mutta hyvin jäykän oikeudentajunsa ansiosta hän tosiaan vaikuttaa puhtoiselta.

Vähän liiankin puhtoiselta, sillä vallan keskittyminen maailmaa vahvan dualistisesti katsovalle, korostuneesti omasta mielestään hyveelliselle yksilölle kuulostaa ainakin minun korvaani erittäin räjähdysherkältä asetelmalta. Tämä on tärkeä seikka, koska L, jota eivät paina muiden tiimin jäsenten tavoin eettiset näkökohdat, itse asiassa näkee suoraan Lightin moraalisen ehdottomuuden ytimeen. Kuudennessa osassa Yotsuba-tarinan aikana, luvun 45 alussa (tankoubonin sivut 34-35) Light katsoo L:ää dramaattisesti silmiin ja kysyy, näyttääkö hän todella sellaiselta ihmiseltä, joka voisi murhata toisia. L vastaa suorasukaisen myöntävästi. Tietysti tässä yhteydessä on muistettava, että L on yhä erittäin takertunut ajatukseen Lightista Kirana, joten hänen mielipiteensä on joka tapauksessa puolueellinen, mutta siitäkin huolimatta superetsivän reaktio on paljonpuhuva.

(Ja sivumennen sanoen, kyseisessä kohtauksessa Lightin syvän vilpittömissä silmissä on havaittavissa muutama shoujotähti, jos katsoo lähikuvaa tarkkaan. Vai Geasskö siellä vilkkuu?)

On kuitenkin Lightin perimmäisestä puhtaudesta huolimatta (tai kenties juuri sen vuoksi?) tärkeää huomata, ettei hänen toiminnoistaan ole nähtävissä lukijalle asti minkäänlaista empatiaa edes Yotsuba-tarinakaaren aikana, kun hän on oletettavasti täysin palannut korruptoitumattomaan alkutilaansa. Kyllä, hän kertoo kovaan ääneen, mikä on oikein ja mikä väärin. Kyllä, hän vastustaa toisten vaaraan saattamista ja julistaa ihmishenget tärkeimmäksi prioriteetikseen. Mutta ei, hän ei reagoi kehenkään henkilöön tai mihinkään tilanteeseen myötätuntoisesti. Hyvänä esimerkkinä toimii Misa, joka on viaton tyttö, eikä viattomille tytöille saa valehdella edes massamurhaajan paljastamisen toivossa, koska se on väärin. Vähän niin kuin lemmikkihamsteria ei saa roikottaa ilmassa takajalasta, koska se on väärin. Light ei kauhistu ajatusta tytön hyväksikäyttämisestä Misan itsensä vuoksi, vaan omien sanojensa mukaan siksi, että se olisi vastoin hänen periaatteitaan. Hän ajattelee näin, koska loppujen lopuksi hän pitää itseään muita parempana (mikä ei ole sinänsä ihme, sillä hän on kasvanut luokkansa, koulunsa ja koko maan opetuslaitoksen huipulla ja omaksunut siellä varsin korkean käsityksen itsestään). Heti Death Noten saatuaanhan hän tosiaan tulee siihen lopputulokseen, että hänessä on kiistämätöntä jumalmateriaalia.

Mittojen mukaan.

Entäpä, kun hänen rakas, kunnioitettu isänsä kuolee (tällä kertaa hänen ollessaan Kira-moodissa)? Löytyykö Soichiro Yagamin kuolinsivuilta pienintäkään vihjettä, joka antaisi ymmärtää, että hän oli aidosti edes hieman surullinen isänsä menettämisen johdosta tai tunsi ripauksen syyllisyyden suolaa sisuksissaan? Ei. Sen sijaan faijan typerys ei saanut Melloa tapettua vitsi mikä luuseri… Taitava ja sosiaalisesti manipuloiva näyttely puolestaan luonnistuu kuin… noh, luonnostaan. Melkein kuin hän olisi harjoittanut sitä koko elämänsä ajan. Samanlaista manipulointia on näkyvissä jo aivan sarjan alkupuolella, kun hän kutsuu luokkalaisensa treffeille saadakseen Raye Penberin ansaan. Täysin näytelty sosiaalinen taitavuus, empatiakyvyn puute ja maailman mustavalkoinen halkominen viittaavat lievään epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön tai psykopatiaan (vilkaiskaapa wikipedia-artikkelista Checkleyn oireluettelo – elämän suunnittelemattomuus taitaa olla ainoa, joka ei päde sankariimme).

Ja sitten voisin vihdoin palata siihen tämän varsin yksipuoliseksi käyvän vertailun toiseen osapuoleen. Myös Lelouch manipuloi melko häikäilemättömästi muita omaksi edukseen. Suurin syy siihen, ettei hän ole käyttänyt Geassiä kuin kouralliseen Mustista Ritareista on yksinkertaisesti se, että suoria käskyjä täytyy säästellä, sillä Geass puree kuhunkin ihmiseen ainoastaan kerran. Jos tätä rajoitusta ei olisi, tiedämme varmasti, että ainakin Kallen olisi saanut useamman käskyn, sillä juuri yrittäessään käskyttää tyttöä toiseen kertaan Lelouch huomaa voimansa rajallisuuden. Hän olisi sitä paitsi todennäköisesti liian vahvasti motivoitunut Britannian kuningashuoneen kukistamiseen rajoittaakseen vapaaehtoisesti Geassin käyttöään ihmisoikeuksien huomioimiseksi, jos hänellä olisi ehtymätön voima pillipiiparoida ihmisiä.

Lightin tavoin Lelouchin on siis turvauduttava yliluonnollisen apurinsa rajoitusten takia perinteiseen, ”manuaaliseen” manipulointiin ja suostutteluun. Tämä perustuu molemmilla hyvien sosiaalisten ja puhetaitojen mahdollistamaan viekkaaseen ohjailuun ja esiintymiseen. Ulkoisen toiminnan tasolla pojat siis toimivat suurin piirtein samalla kaavalla. Erot löytyvät kuitenkin helposti sisäiseltä tasolta.

Lelouch reagoi läheistensä kuolemaan ja kärsimykseen hyvin vahvasti. Tiedossa on kyyneleitä, hampaiden puremista, itseinhoa tursuavia megalomaanisia naurukohtauksia ja syvää angstia. Jo ensimmäisen kauden alkupuolella hän menee täysin lukkoon tajuttuaan, että on aiheuttanut välillisesti luokkatoverinsa Shirleyn isän kuoleman ja siten tuskaa ystävälleen. Hän on toki tätäkin ennen varautunut uhrauksiin ja tiennyt niiden välttämättömyydestä, mutta siitä huolimatta hän ei pysty kovettamaan itseään tragedian puhjetessa niin lähellä. Hän on loppupeleissä älystään huolimatta melko tavallinen, suhteellisen elämää kokematon lukiolaispoika, jonka tunne-elämä on ehkä kovasti paljon sekaisin, mutta jolla ylipäätään on tunne-elämä, joka ulottuu muuhunkin kuin siihen, meneekö kaikki juuri niin kuin hän on omassa ylivertaisuudessaan suunnitellut.

Lelouch reagoi sekä näkyvästi että vilpittömästi paitsi tilanteisiin ja omiin saavutuksiinsa ja epäonnistumisiinsa, myös toisiin ihmisiin. Lightin reaktiot taas ovat säännönmukaisesti joko näkyviä, jolloin hän näyttelee, tai vilpittömiä, jolloin hän sanelee moraalisääntöjään ilman todellista tunnelatausta. Molemmat ehdot toteutuvat ainoastaan silloin, kun hän riehuu yleensä yksikseen nimenomaan itseensä liittyneiden poikkeuksellisten voimakkaiden takaiskujen tai voittojen takia.

et-saa-kuolla

Lelouch kykenee pitämään itsensä kontrollissa paremmin määrätessään tuntemattomia britannialaisia työtään tekeviä kätyreitä tappamaan itsensä ja toisiaan ja asettaessaan ihmisiä sotatantereelle nimissään. Hän oikeuttaa ihmisuhrit itselleen melko lailla samalla tavalla kuin Light (nämä edustavat yhteiskunnan mädännäisyyttä tai vastustavat häntä ja siksi nämä on raivattava tieltä), mutta hän ei pidä itseään täydellisen hyvänä ja vastapuoltaan ainakaan sen johtohahmoja lukuunottamatta pahana. Olennainen ero Lightiin on se, että Lelouch todella tiedostaa aiheuttamansa inhimillisen kärsimyksen seurauksineen, sekä oman vastuunsa siitä. Hän ei pidä itseään oikeutena tai jumalana, vaan kykenee näkemään omat heikkoutensa ja toimiensa moraalisen kyseenalaisuuden.

Molempien poikien taistelu maailman muuttamiseksi kasaa heidän ylleen valtavasti stressiä ja he murtuilevatkin sen alla ja sekoilevat itse itselleen luomansa tilanteen paineessa yhtä komeasti. Lightin henkinen rasitus on kuitenkin hyvin pitkälle minäkeskistä, sillä hänen ajatuspiiriinsä ei mahdu muita ihmisiä muuten kuin välineellisessä merkityksessä. Hän ajautuu helposti raivon partaalle not as planned –tilanteissa. Sama pätee myös Lelouchiin, mutta sillä erotuksella, että Code Geassin aikaiseen henkisen painolastin kasautumiseen vaikuttaa epäonnistumisesta aiheutuneen raivon lisäksi myös syyllisyyden tunne. Vaikka hän päätyy aina jatkamaan kostoretkeään, hän myös kyseenalaistaa tavoitteidensa saavuttamisen tärkeyden verrattuna siitä maksettavaan hintaan useampaan kertaan sarjan aikana. Lightin yksijakoisempi mieli ei anna mahdollisuutta tällaiseen tiedostamiselle ja omien valintojen punnitsemiselle.

Lelouchin tunnereagointi onkin osaksi CLAMPin erittäin ilmeikkäiden hahmodesignien ansiosta koko ajan nähtävissä hänen kasvoiltaan ja käyttäytymisestään. Valtavien silmien muoto, pupillien supistuminen, leveän suun ilmaisu, kasvojen kokonaisvaltainen vahva vääntyily, hallitsemattomat käsien liikkeet ja muu animedramatiikka tuovat Britannian kapinallisprinssin elävästi katsojan ulottuville. Lightin pokerinaama taas pitää suurimman osan ajasta, jolloin hän lähinnä junailee omia suunnitelmiaan jatkuvien ajatusmonologiensa aikana. Lelouch puolestaan on läpi koko sarjansa todellisessa, lähes käsin kosketeltavassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden hahmojen kanssa. Lelouch jopa hymyilee useaan otteeseen aidosti, kun taas Light näyttää muille hahmoille ja lukijoille vain sosiaalisen hymynsä (eli jos hymyilet minulle, hymyilen takaisin, koska muuten vaikuttaisin epäkohteliaalta, tai hymyilen perheenjäsenilleni kotiin tullessani koska niin on tapana tehdä, vaikkei heidän näkemisensä herättäisikään mitään aitoa hymyä luovia vahvan positiivisia tunteita).

Se toisaalta asettaa Lelouchille lisää painolastia varsinkin loppua kohti, kun hänen on yhä enenevissä määrin otettava vastuu kaikesta tekemästään rakkaidensa ja muiden ihmisten edessä, ja hänessä on jopa miestä tekemään se vapaaehtoisesti. Lightin suhde jopa Misaan ja perheeseensä on sitä vastoin kylmä ja yksipuolinen, eikä hän suostu lopussa ottamaan minkäänlaista vastuuta omalle niskalleen. Maailma on paha paikka ja hän on (mielestään) oikeassa loppuun saakka, muut ovat vain liian tyhmiä tajutakseen sitä.

Tässä yhtälössä täytyy tuoda vielä esille se kiinnostava seikka, että Lelouch on pojista aggressiivisempi ja päällekäyvämpi, mikä nyt on selvää herkemmän tunnereagoinnin takia. Light ei koskaan tee mitään, mikä likaisi suoraan hänen omat kätensä, vaan hän toimii välillisemmin joko Death Noten tai muiden ihmisten kautta. Hänen ei tarvitse olla edes suoraan tekemisissä vahingoittamiensa ihmisten kanssa.

Lelouch taas on jopa taistelukomentajana yleensä itse fyysisesti mukana taistelukentällä, ja luonnollisesti Geassin toimintaperiaatteet edellyttävät uhrin silmiin katsomista muutaman sekunnin ajan, siis kohtuullisen intiimiä kontaktia varsinkin ventovieraiden ihmisten kanssa (intiimiyden tason määrittää tietysti Lelouchin oma kulttuuripiiri, jota on vähän hankala lähteä arvioimaan ilman tarkempia tietoja). Hän on siis tavallaan Lightia suoremmin ja konkreettisemmin mukana luomissaan konflikteissa, mikä puolestaan varmaankin lisää hänen vastuuntuntoaan niistä. Saahan hän heti ensimmäisessä jaksossa uhriensa verta kasvoilleen. Eikä unohdeta, että jo kolmannessa jaksossa hän ampuu vanhemman veljensä omin kätösin tämän anellessa armoa.

Toisaalta Lelouch näyttää merkkejä suoranaisesta julmuudesta varsinkin Rolon kanssa toimiessaan. Light ei koskaan näytä asettavan niin suurta henkilökohtaista arvoa ympärillään toimiville ihmisille, että käyttäisi henkisiä voimavarojaan vakuuttaakseen näille todella välittävänsä näistä syvästi, vaikka todellisuudessa inhoaisi heitä todella vahvasti. Hän suhtautuu Misaan enimmäkseen välinpitämättömästi ja osoittaa tälle kiintymystä ilmaisevia eleitä vain hyvin harvoin. Silloinkin hän ajattelee pikemminkin ”Hahaa, kun käyttäydyn näin, saan Misan tekemään puolestani mitä vain ja pääsen lähemmäs tavoitettani!”, eikä ”Vihaan tätä henkilöä sydämeni pohjasta, mutta käytän häntä hyväkseni ja sitten lopulta saan katsoa, kuinka hän murentuu, kun heitän hänet pois!” Lelouchin ajatus juoksee taas jälkimmäisellä kaavalla hänen kohdellessaan samalla häntä jumaloivaa Roloa ulkoisesti kuin rakasta ja tärkeää pikkuveljeä.

Päivän opetus siis on, että viattomien sivullisten ja perheenjäsentenkin kuoleman aiheuttaminen on ihan okei niin kauan kuin päässä säilyy sen verran todellisuudentajua, että kykenee tuntemaan teoistaan syyllisyyttä ja hyväksymään, että niillä on seurauksia. Toisin sanoen Light on mielestäni erittäin epäsympaattinen henkilö, kun taas huomattavan paljon inhimillisempi ja reagointiherkempi Lelouch kerää itseaiheutetun traagisessa tilanteessaan varsin kovat sympatiapisteet. Lisäksi Lelouchin kehno fyysinen kunto ja hienoinen käytännön ihmissuhdekömpelyys luovat suloista ja koomistakin kontrastia hänen kylmän strategiselle älylleen, kun taas Light on paras paitsi älyllisissä toiminnoissa, myös urheilussa ja kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Jälkimmäisessä ei missään vaiheessa näytetä minkäänlaista inhimillistävää heikkoutta, paitsi korkeintaan sarjan lopun säälittävän totaalinen romahdus (ja jopa silloin Light ryhtyy kerskailemaan uimaopettajan taidoillaan).

Shakki ja matti.

Shakki ja matti.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Lelouch olisi näistä kahdesta onnistunut henkilö ja Light epäonnistunut. Molemmat ovat itse asiassa mielestäni suorastaan poikkeuksellisen mielenkiintoisia ja kiitettävän yhtenäisesti ja monitahoisesti koottuja ja toimivia päähenkilöitä. En ehkä pidä jälkimmäisestä, mutta tunnistan kyllä hänestä huokuvan loistavan hahmonrakennuksen.

Avainsanat: ,

Aiheet: Analyysi, Anime, Hahmot, Manga, Vertailu  Tagit: , RSS 2.0

« »


7 kommenttia

  1. stargay

    En ole Geassia itse nähnyt, mutta hahmojen keskenään vertailu on aina A++, eli mielenkiintoista settiä kehissä.

    Repesin aika huolella tuossa loppua kohden, uimaope-Lighto on varmaan suosikkini kaikista Death Note -memeistä. Tuo Lighton laskelmoiva luonne tulee muuten vielä korostetummin esille sarjasta tehdyssä live action -leffassa, jossa tämä tippaakaan epäröimättä aiheuttaa oman tyttöystävänsä kuoleman osoittaakseen ettei muka ole Kira. Tuo tyttöystävä on leffantekijöiden oma lisäys, mutta sopii sinne oikeastaan aika hyvin ja tuo vielä paremmin esille kuinka KYLMÄ, KYLMÄ MIES Lighto onkaan.

  2. Arana

    Minulla uimaope-meme on tasoissa keikaku doorin kanssa. Suosituissa sarjoissa on se loistava puoli, että ne rupeavat herkästi tursuamaan hienoja memejä, koska koko 4chan katsoo niitä.

    Hyvä huomio, leffan tyttöystäväteilaus ei tosiaan jätä enää pienintäkään inhimillisyyden pihahdusta Lightiin. Tykkään siitä, miten koko juoni sopii hänen myötätunnottomaan persoonallisuuteensa. Alkuperäinen on kuitenkin mielestäni epämääräisemmässä lähestymistavassaan mielenkiintoisempi tältä kannalta, koska siinä Lightin dehumanisointia ei hinkata lukijan/katsojan aivoon ihan yhtä innokkaasti ainakaan yhtä pian.

  3. Jarko

    Minulle tuli Code Geassia katsellessa Lelouchista enemmän mieleen Legend of the Galactic Heroesin Reinhard von Lohengramm kuin Death Noten Light. Toisaalta eipä Digimon Adventure 02:n Digimon Keisarikaan tunnu kaukaa haetulta.

  4. Arana

    Hyvä pointti, eivät tuon hahmotyypin edustajat noihin kahteen rajoitu, vaikka Lulua ja Lightia onkin yleisesti käsittääkseni verrattu toisiinsa kaikista eniten. Reinhardia en kyllä aiemmin ole yhdistänyt Lelouchiin, mikä saattaa johtua siitä, etten ole LoGHissa päässyt kovin pitkälle ensimmäisen kauden yli. Nyt kun mainitsit asiasta niin kieltämättä varsinkin Reinhardin ja Kircheisin ja toisaalta Lelouchin ja Suzakun lapsuusoloissa ja lapsuuden ambitioissa on paljonkin yhtymäkohtaa. Tämä havainto sietää pitää mielessä, kun pääsen jatkamaan galaktisten sankareiden kuvioiden parissa, kiitoksia.

    Keisarin tarinakaaren taas onnistuin missaamaan aikatauluteknisistä syistä melkein kokonaan, kun Nelonen pyöritti kyseisiä jaksoja.

  5. Jarko

    Selkeitä yhtäläisyyksiä Reinhardin ja Lelouchin välillä on ainakin se, että molemmat ovat strategikkoja siinä missä Yang Wenli ja Suzaku ovat enemmän tosiaikataktikkoja.

    Sen lisäksi Reinhardin ja Lelouchin alkumotivaatio on melko sama, muuttaa kotimaansa hallitus siskolleen vähemmän uhkaavaksi.

  6. Arana

    Hyvin totta, mutta toisaalta Reinhard ei ainakaan sarjansa alkuneljänneksellä omaksu sitä Lelouchin ja Lightin harrastamaa draamariehumista ja käsien huitomista. =D

  7. Missing Link » Arkisto » Omenat ja appelsiinit

    […] Lelouch/Light-vertailussanikin tärkeintä oli avata, miksi Code Geassin antisankari Lelouch vetoaa itseeni enemmän kuin Death […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.