Kategoriat
Meta

Perustuslaki

Kuten kirjoituksistani ehkä vuotaa ajoittain näkyville, suhtaudun narratiiviseen viihteeseen lähes pakkomielteisellä antaumuksella. Ellen ole nimenomaisesti keskittynyt johonkin käsillä olevaan muuhun toimintaan, kuten nyt vaikka opiskeluun, ajattelen yleensä jotain fiktioon liittyvää. Seriös bisnis.

En ole perinteisesti mielelläni rajoittanut fiktioon kohdistuvaa raksutusta mitenkään, vaan mietiskelen juuri sitä ja siten kuin huvittaa. Kuitenkin muutaman viime vuoden aikana olen asettanut itselleni muutaman perustavanlaatuisen säännön, joita velvoitin itseni noudattamaan viihdettä tulkitessani aina ja ilman poikkeuksia. Sanoisin niiden muodostavan Aranalandian perustuslain, jos se ei kuulostaisi niin todellisuuspakoiselta.

En tiedä ollenkaan, vahtiiko kukaan muu aktiivisesti viihteentulkintansa oikeametodisuutta, mutta itse olen huomannut, että tiettyjen selkeiden sääntöjen asettaminen on kehittänyt tulkitsevaa silmääni varsin huomattavasti, monipuolistanut huomioni kohteiden alaa (vielä pari vuotta takaperin keskityin teoksessa lähinnä tarinankulkuun, juonenkäänteisiin ja henkilöihin, kun taas nykyisin tarkkailen lisäksi kerronnan keinoja, rakennetta ja muuta olennaista) ja pakottanut minut tutkimaan kohteitani samalla kertaa yksityiskohtaisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

EDITTO: Tämä teksti saa hyvin luultavasti minut vaikuttamaan elämättömältä avaruusolennolta, joka syö aivoja.

1 § Minulla on tai pystyn nopeasti muodostamaan selkeän mielipiteen mistä tahansa fiktioon liittyvästä asiasta, jos minulla on siitä tietoa.

Sinänsä tämä näyttää ihan hemmetin itsestäänselvältä asialta, mutta omalle kohdalle on aikoinaan osunut muutamia tilanteita, joissa olen huomannut, etten tosiasiassa ajatellut juuri näkemästäni/lukemastani/kokemastani yhtään mitään. Se taas on ollut aika iso kolaus sellaisen Aranan itsetunnolle, joka on niin pitkään kuin muistaa ollut ylpeä fiktiontulkintaintohimostaan ja siitä, ettei tunnista omakohtaisesti ns. aivot narikkaan -viihteen käsitettä.

Toisin sanoen minä haluan ja minun täytyy pitää aivoni naksuttamassa jopa sen pöljän ja geneeristäkin geneerisemmän massasarjan aikana. Mikään nimike ei ole liian turhanpäiväinen rakentavan aivotyön pohjaksi. Viihteen kuluttaminen ei ole minulle keino aivotoimintojen sammuttamiseen tai rauhoittamiseen, vaan sen kuuluu aktivoida niitä (kääntöpuolena olenkin sitten menettänyt monet yöunet tämän periaatteen ansiosta, kun olen esimerkiksi innostunut unta odotellessani erittelemään sarjan introvideota niin tehokkaasti, että päädyin lopulta kirjoittamaan siitä pitkää analyysiä aamukolmesta lähes keskipäivään).

2 § Minun täytyy pystyä perustelemaan mielipiteeni tarpeeksi tyhjentävästi.

Joskus yläasteen lopulla ja lukion alkupuolella tuli vastaan muutama tilanne, jossa joku kysyi, miksi ajattelin niin kuin ajattelin, ja jäin vain takeltaen tuijottamaan kysyjää, koska en ollut ikinä miettinyt, mille mielipiteeni tarkalleen ottaen perustui. Tunsin itseni monin verroin tyhmemmäksi ja epäuskottavammaksi kuin normaalisti sosiaalisissa tilanteissa (en ole ikinä ollut hyvä tai luonnollinen keskustelija, ja tuohon aikaan olin muutenkin melko arka), joten muutama vuosi sitten päätin, että minun on kyettävä aina antamaan kunnolliset perustelut mielipiteilleni, kysyttiin niitä tai ei.

Ensimmäisen pykälän aivot narikkaan -tausta sopii tähänkin kohtaan. Lisäksi perusteluvaatimus on osoittautunut yllättävänkin tehokkaaksi itsetutkiskelun ja sitä kautta itsetuntemuksen sekä itsetunnon kohottamisen välineenä. Jokaisen fiktion herättämän ensisijaisen ajatuksen syiden jäljittäminen on yhtäältä haastavaa ja tekee ajatuksista mielenkiintoisempia ja yksilöidympiä, toisaalta sen avulla voin vakuuttaa sekä itselleni että muille, että ajatukseni ovat todella minun ajatuksiani, enkä vain toista jonkun toisen mielipiteitä ominani.

3 § Ilmaisen mielipiteeni rehellisesti.

Tämän vaatimuksen täyttäminen on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää kahdesta syystä. Ensinnäkin itsearvostukseni huusi tuskissaan aina kun mukauduin näennäisesti mielipiteelläni toisten näkökantoihin, mitä tein ryhmätilanteissa ennen lukiota jonkin verran ja ennen yläastetta hyvin paljon. Toisekseen pelkäsin, että unohtaisin, mitä olin aiemmin luritellut ja puhuisin itseni pussiin myöhemmin.

Priimaesimerkki löytyy neljänneltä luokalta, jolloin kuljin kolmen muun tytön kanssa melko tiiviissä porukassa. Keskustelimme joskus ruokavälitunnilla Pokemonin henkilökaartista, ja kaikki muut ilmoittivat Ashin olevan todella ärsyttävä. Muistan elävästi, miten inhosin itseäni, kun muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen yhdyin kuoroon, vaikka tosiasiassa pidin kyseisestä geneerisestä mestarikandidaatista tuolloin varsin paljon.

Tällä säännöllä vältän myös joitain äärettömän noloja ja säälittäviä tilanteita, joissa olen aikoinaan kuullut keskustelukumppanin mielipiteen väärin ja kilttinä konformistina sen kummempia ajattelematta yhtynyt siihen, vaikka olisinkin ollut eri mieltä. Sen jälkeen toinen tietysti korjasi käsitykseni, jolloin jäin siis jumiin sellaisen mielipiteen kanssa, joka ei ollut omani ja joka oli kaiken lisäksi se sosiaalisesti ”väärä” mielipide.

Nykyisin olen onnistunut kitkemään tällaisen miellytyshakuisen valehtelun viihteen sektorilla oikeastaan kokonaan käytöksestäni, minkä on mahdollistanut perusteluvaatimukseni. Kun tiedän, että pystyn antamaan tarvittaessa yksityiskohtaisenkin selonteon tuntojeni syistä, minun on helppo kertoa ne vähemmänkin yleisesti hyväksytyt mielipiteeni, koska en vaikuta ainakaan omasta mielestäni yhtään tyhmemmältä tai vähemmän pidettävältä niiden takia. Olen tosin muutamaan otteeseen huomannut suorasukaisen eri mieltä olemisen joskus hämmentävän ihmisiä, mutta on mielestäni reilumpaa sekä itselleni että toisille, etten yritä turhaan mukautua.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten haluaisi ottaa vaikutteita muiden mielipiteistä. Olen ollut aina ehkä vähän liiankin valmis integroimaan toisten ajatuksia omiini. Edelliseen esimerkkiin palatakseni ajatuksenjuoksuni meni suurin piirtein näin: ”Jos kaverini eivät pidä Ashistä ja suurin osa internetissä vastaan tulleista mielipiteistä on samalla linjalla, Ash ei voi olla kovin hyvä hahmo.” EI NÄIN. En halua olla jotain mieltä vain siksi, että joku muukin on. Onneksi perusteluvaatimus auttaa aina. Olen nykyisin tarkka siitä, etten ota muiden mielipiteitä annettuna tai varasta muiden hienoja ajatuksia, vaan minun täytyy aina perustella itselleni omakohtaisesti, miksi saatan muuttaa tai tarkistaa omaa mielipidettäni jonkun toisen näkökulman aiheesta kuultuani tai luettuani. Se, etten voi vain napata jonkun toisen ajatuksia omikseni, vaan minun on aktiivisesti perusteltava, miksi olen samaa mieltä, on tietysti vuorostaan vähentänyt vierasmielipiteiden omaksumista.

4 § Kaikki on suhteellista.

Ei ole olemassa sellaista viihteenpalasta, joka olisi laatunsa kannalta absoluuttisessa nollapisteessä, eikä mikään ole myöskään täydellistä sanan tiukimmassa merkityksessä (”täysin virheetön”). Toisaalta minun ajatukseni ovat nimenomaan omia ajatuksiani, eivätkä siis objektiivisesti katsoen yhtään sen oikeampia kuin kenenkään muun ajatukset, vaikka minulle henkilökohtaisesti ne ovat tietenkin lähimpänä totuutta. Lisäksi mielipiteeni eivät ole absoluuttisia, vaan arvioni ovat koko ajan dynaamisessa liikkeessä. Muuttelen esimerkiksi MyAnimeList-tililläni antamiani yksittäisiä arvosanoja suuntaan ja toiseen varsin usein.

Tämä on näistä säännöistä ainoa, joka määrittelee mielipiteideni varsinaista sisältöä, ei vain niiden muotoa tai olemassaoloa. Minulle on tärkeää, etten kahlitse ajatteluani tällä tasolla pitävästi mitenkään muuten kuin tavallaan varmistamalla, että näkökulmani pysyy avoimena, enkä jämähdä itsepintaisesti tiettyihin ajatuksiin, vaan olen aina valmis löytämään ja näkemään jotain uutta tarkasteluni kohteessa leimaamatta sitä heti ensisilmäyksellä.

Tämä sääntö ei kuitenkaan missään nimessä estä varmojen mielipiteiden muodostamista. Kyse ei siis ole siitä, että pitäisin tahallani kaikki arvioni niin ympäripyöreinä ja kompromissiytettyinä, ettei niistä enää saisi mitään selvää. Pikemminkin tuloksena on, että havainnoin aktiivisesti kokemaani ja yritän löytää vähänkin merkittäviä uusia tai vahvistavia piirteitä ja yksityiskohtia, enkä esimerkiksi sulje silmiäni kaikilta tiettyä hahmoa sympaattisemmaksi tekeviltä seikoilta vain, koska en pidä kyseisestä hahmosta.

—-

Tarinan opetus? Arana tykkää puhua itsestään ja purkaa menneisyyden traumoja.

2 vastausta aiheeseen “Perustuslaki”

Mielenkiintoinen kirjoitus! Itse tuppaan tulkitsemaan fiktiota hyvinkin kevyesti tai en ollenkaan, koska ylitulkitseminen on jotain mitä pyrin itse kaihtamaan kuin ruttoa :F Tietysti joskus voisi olla ihan hyväksi miettiä jotain juttuja vähän pidempäänkin sen sijaan että vain tuijottaisi ruutua lasittunein silmin kuolan valuessa suupielestä.

”Sen jälkeen toinen tietysti korjasi käsitykseni, jolloin jäin siis jumiin sellaisen mielipiteen kanssa, joka ei ollut omani ja joka oli kaiken lisäksi se sosiaalisesti ’väärä’ mielipide.” – voin kuvitella että on vähän nakerrellut sisäisesti tuon jälkeen :-D

…mutta itse asiassa syy, minkä takia tätä vastausta aloin kirjoittaa, oli tämä: ”Tällä säännöllä vältän myös joitain äärettömän noloja ja pateettisia tilanteita” – pateettinen tarkoittaa suomessa mahtipontista, ei surkuhupaisaa (siis toisin kuin pathetic) ;/

Oho, anglismi-fail. Kiitoksia, korjataan. ^^;
(Itse asiassa minun olisi pitänyt tietää tuo itsekin, mutta siksi sitä kai kutsutaankin feilaamiseksi…)

Minusta ylitulkinta voi olla tiettyyn pisteeseen saakka ihan kivaa, kunhan samalla tiedostetaan, että mennään omassa spekuloinnissa vähän alkuperäistekstiä pitemmälle (paino sanalla ”vähän”). Lievä ylitulkitseminen tai teorioiden kehittely on lisäksi varsin sallittua, kun kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan Jumalan Sanan ei automaattisesti täydy olla ainoa oikea ja ehdoton totuus, vaan suuri osa fiktion sisällön merkityksen luomisen vastuusta on myös vastaanottajalla. Kaikki tulkinta, meni se yli tekijän tarkoituksen eli ei, on mielestäni kuitenkin perustettava tukevasti aineistoon. Sitten voidaan alkaa riidellä erilaisten tulkintamallien paikkansapitävyydestä. =D

(Lisäksi toisin kuin yleensä kuvitellaan, lasittuneet silmät ja kuola eivät välttämättä rajoitu pelkkiin aivojen tyhjäkäyntitilanteisiin.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *