Kategoriat
Anime Hype Länsiviihde Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 3: Pokémon- ja Disney-jutut

Sitten vielä viimeiset palaset Tokion matkaraportista. Aiemmissa osissa pohdin manga- ja animeaiheisia kokemuksiani, nyt ovat vuorossa vielä Pokémon Center -vierailu ja Disney-asiat.

Kuvat saa jälleen klikkaamalla isommaksi.

Pokémon Center

Ikebukuron Pokémon Centerin valikoima oli kivempi kuin olin aiemmin kuulemieni kommenttien perusteella odottanut. Tykkäsin erityisesti pehmolelutarjonnasta, ja mukaan lähtikin oma XY-aloituspoké Fennekin.

Fennekin on XY-sukupolven starttereista ainoa, jonka ulkomuodosta tykkään kaikissa kehitysmuodoissa, ja sen isot tuplakorvat on toteutettu plushiessa aivan ihanasti. Peleissä tosin jäi potuttamaan, että kun kivoin aloituspoké on tulityyppiä, niin tietysti heti alkunetreillä tulee vastaan tosi kiva ja kova tulilintu Fletchling/Fletchinder/Talonflame.

[Ensimmäisen sukupolven Red-Blue-peleissä taas suosikkinistartterini oli Bulbasaur, vaikka Kanto-maailmassa tulityypin Charmanderista olisi ollut enemmän hyötyä, kun alkumatkasta ei oikein tule tulityyppiä vastaan. Miksi aina väärä poké on se söpöin? Eihän startteria voi valita järjellä vaan sen pitää tapahtua sydämellä!]

Pokeystavat

Pokémon Centerin kivat ostokset. Niin sööttejä kaikki!

Fennekinin lisäksi pehmo-osastolta kiipesi joka tapauksessa koriin ihan tuhoisan höpökkä Ditto muikeine hymiönaamoineen. Yleisesti ottaen pehmot näyttivät erittäin kivoilta. Pokémonien piirteet, värit ja muodot toistuvat paljon kauniimmin kuin olin odottanut, ja olisin voinut haalia monia muitakin kavereita mukaan. Varsinkin valtava Wailord ihastutti suuresti onnellisen virneensä kanssa, mutta jäi hyllyyn massiivisen kokonsa vuoksi. Valitettavasti vanha suosikki Bulbasaur ei poikkeuksellisesti näyttänyt erityisen hyvältä, joten se jäi ostamatta.

Avainnippuun nappasin tosi nätin Xerneasin huikean laajasta avainkillutinvalikoimasta. En myöskään voinut vastustaa söpöjä pinkkejä Fennekin-pinnejä. kaupan valikoima ilahdutti muuten, mutta Eeveen uusimman keiju-kehitysmuoto Sylveonin vähyys jäi hämmentämään. Niin kiva höpönpinkki keijutidesign, olisin halunnut mielelläni. ;___;

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri

Joulukalenteri 2010 – 23. päivä

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Kuten aloitustekstissä lupailin, neljä viimeistä joulukalenterin päivää vietetään hieman eri merkeissä kuin ensimmäiset 20. Loput joulunalusluukut on nimittäin omistettu Aranalle erityisen rakkaiksi jääneille useamman kuin kahden henkilön porukoille. Jos fiktiossa on haastavaa luoda yksittäinen upea hahmo ja vielä rankempaa saada kirjoitettua kahdesta hahmosta hieno pari, niin aina vain vaikeammaksi menee, kun pitäisi saada toimimaan tästäkin suurempi joukko ja nimenomaan ryhmänä.

Yleisötehtävä samankaltaisten ihmissuhdekuvioiden ilmoittamisesta on muuten yhä voimassa.

Rakettiryhmä

Mistä he ovat: Pokémon; Lapset keräävät palloihin örkkejä ja laittavat ne tappelemaan toisiaan vastaan.
Keitä he ovat:

James ja Jesse: Päähenkilön ötöjä havittelevan Rakettiryhmän yhden kolmen hengen yksikön diivamaiset ihmisjäsenet.
Meowth: Puhuva kissapokémon, Rakettiryhmän jäsen ja Jessen ja James pomo/kollega.

Kategoriat
Blogi Meta

Kakku…

…se ei sittenkään ollut valhetta!

Tänään Missing Link on ollut olemassa yhden kokonaisen vuoden ajan. Nyt jälkikäteen toivoisin, että olisin julkaissut ensimmäisen postaukseni vasta muutamaa viikkoa myöhemmin, enkä jo kolmastoista päivä, sillä vielä siistimpää olisi jos armas Linkkini täyttäisi vuoden samana päivänä kun itse täytän 21. Hassua, etten tajunnut tuota vuosi sitten.

Joka tapauksessa vielä puolitoista vuotta sitten, kun oman blogin perustaminen kävi ensi kertaa mielessäni, olin aika varma idean olevan kohtuullisen toteuttamiskelvoton. ”En mä kuitenkaan jaksais sinne mitään kirjottaa” oli melko nopea reaktio moiseen ajatukseen, sillä en ollut vuosiin saanut kovin aktiivisesti kirjoiteltua mitään fiktiota kommentoivaa, vaikka aina välillä kovasti olinkin ollut yrittävinäni. Siispä kun lopulta sain naputettua ensimmäisen viestini tänne, päätin ja lupasin itselleni pyhästi, että kirjoittaisin mahdollisimman aktiivisesti ja säännöllisesti vähintään yhden vuoden ajan, ja sen jälkeen voisin arvioida tahtiani uudelleen tai pahimman burn-outin iskiessä luopua leikistä kokonaan. Yksi vuosi oli kuitenkin pakko jaksaa vaikka henki menisi. Ihan vain että näkisin, olisiko minusta siihen.

Kuluneen kahdentoista kuukauden aikana on kuitenkin käynyt koko ajan selvemmäksi, että kirjoitettavaa ja intoa riittää vielä pitkäksi aikaa eteenpäin, vaikka tahti onkin niistä alkukuukausista hiipunut (lukuloma silloin viime vuonna oli tosi hienoa aikaa). Olen itse asiassa vähän yllättynyt siitä, miten ahkerasti olen jaksanut tämän harrastuksen kanssa puuhata, sillä yleensä olen erittäin saamaton ja hidas. Vaikka olin blogista innoissani vuosi sitten, en olisi osannut kuvitella, että tänne kirjoittaminen olisi niin hauskaa ja palkitsevaa kuin se on ollut. Juhlapäivän kunniaksi ajattelin kerrata hieman matkaani animen ja mangan maailmassa, koska kokemuksillani näillä markkinoilla on ollut yllättävän suuri vaikutus elämääni ja etenkin siihen, millaisten silmälasien läpi katson fiktiota yleensäkin.

Varoitus: Edessä pitkä ja henkilökohtainen historiikki.

Kategoriat
Anime Avautuminen Manga

Viisaat ja ihaillut mentorimme

[Huomatkaa, että olen viime päivinä jumittanut palauttamassa mieleen Suzue Miuchin The Glass Maskin ja Saiyo Shinjin Iron Wok Janin alkuosia. Suosittelen kaikille hermoromahdusta kaipaaville.]

Japanissa tuloksia saavutetaan kovalla työllä, ja jos suoritus ei ole täydellinen niin sitten vuodetaan verta ja hikeä. Tämän olen oppinut mangasta, kuten moni nuori mangasankarikin. Opettajana toimii mentorihahmo, eli se sälli joka ohjaa ja neuvoo ja läimii korville kun muuten hienon i:n päältä jäi piste pois.

glassmasksadisticmentor

Takaisin lavalle siitä, ja uskallapas enää myöhästellä repliikeissäsi! 40 asteen kuume ei ole mikään tekosyy!

Kategoriat
Meta

Perustuslaki

Kuten kirjoituksistani ehkä vuotaa ajoittain näkyville, suhtaudun narratiiviseen viihteeseen lähes pakkomielteisellä antaumuksella. Ellen ole nimenomaisesti keskittynyt johonkin käsillä olevaan muuhun toimintaan, kuten nyt vaikka opiskeluun, ajattelen yleensä jotain fiktioon liittyvää. Seriös bisnis.

En ole perinteisesti mielelläni rajoittanut fiktioon kohdistuvaa raksutusta mitenkään, vaan mietiskelen juuri sitä ja siten kuin huvittaa. Kuitenkin muutaman viime vuoden aikana olen asettanut itselleni muutaman perustavanlaatuisen säännön, joita velvoitin itseni noudattamaan viihdettä tulkitessani aina ja ilman poikkeuksia. Sanoisin niiden muodostavan Aranalandian perustuslain, jos se ei kuulostaisi niin todellisuuspakoiselta.

En tiedä ollenkaan, vahtiiko kukaan muu aktiivisesti viihteentulkintansa oikeametodisuutta, mutta itse olen huomannut, että tiettyjen selkeiden sääntöjen asettaminen on kehittänyt tulkitsevaa silmääni varsin huomattavasti, monipuolistanut huomioni kohteiden alaa (vielä pari vuotta takaperin keskityin teoksessa lähinnä tarinankulkuun, juonenkäänteisiin ja henkilöihin, kun taas nykyisin tarkkailen lisäksi kerronnan keinoja, rakennetta ja muuta olennaista) ja pakottanut minut tutkimaan kohteitani samalla kertaa yksityiskohtaisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

EDITTO: Tämä teksti saa hyvin luultavasti minut vaikuttamaan elämättömältä avaruusolennolta, joka syö aivoja.