Kategoriat
Blogi Meta

Episodipostauksista

Animeblogeja oltiin jossain vaiheessa kovasti jakamassa karkeasti ottaen episodiblogeihin ja editoriaaliblogeihin, joista edelliset keskittyvät julkaisemaan jaksokohtaisia postauksia kirjoittajien kulloinkin seuraamista sarjoista ja jälkimmäiset painottuvat etsimään yleisempiä aiheita animen piiristä. Editoriaalipainotteisten animeblogien postaukset tuppaavat myös ainakin yleisen käsityksen mukaan olemaan pitempiä ja analyyttisempiä kuin ajankohtaisia sarjoja jaksoittain seuraavat blogit. Viime kädessä edisodiblogaajat mielletäänkin usein animeväen vähämielisemmäksi fanipoikalaumaksi ja niiden muiden postausten kirjoittajat nirppanokkaisiksi elitisteiksi. Aivan viime aikoina en ole enää itse törmännyt tähän jakoon niin paljon kuin vielä jokin aika sitten, ja hyvä niin, sillä moisen kahtiajaon tarkoituksenmukaisuus ja kuvaavuus eivät ole kovinkaan vahvoilla (on esimerkiksi koko joukko blogeja, jotka eivät sovi kumpaakaan ryhmään tai sopivat osittain molempiin).

Mainitussa jaottelussa on kuitenkin mielestäni mukana myös totuuden siemen, sillä blogit todellakin monesti erikoistuvat joko episodipostauksiin tai muunlaisiin postauksiin. Elitisti-ihmiset tuntuisivat saavuttaneen keskenään jonkinlaisen konsensuksen siitä, ettei episodipostauksissa ole mitään ideaa, ainakaan sillä kaavalla kuin episodiblogit niitä suoltavat samaa tahtia seuraamiensa sarjojen viikoittaisen esittämisen kanssa. Toisaalta ajankohtaiset ja sekä kirjoittajan että lukijan puolella helposti käsiteltävät episodipostaukset eittämättä vetävät enemmän lukioita kuin niskalimalla väännetyt koukeroiset analyysit, ja ainakin amerikkalaisilla blogaajilla tuntuisi olevan suurtakin päähänpinttymää lukijamäärien kasvattamisen kanssa.

Itse pidän episodipostauksista. Yleensä katsottuani animejakson luen mielelläni muutaman muunkin harrastajan mielipiteen siitä. Yleensäkin hakeudun aina fiktion parissa viihdyttyäni lukemaan tai kuulemaan muiden ajatuksia kyseisestä teoksesta, olipa se sitten animejakso tai -sarja, manga-tankoubon, romaani, elokuva, tv-sarjan jakso tai lavataide-esitys. Muiden ajatusten suhteuttaminen omiin ajatuksiini on jo pitkään ollut suuri huvini – on mielestäni äärettömän mielenkiintoista nähdä eroja ja samuuksia ihmisten mielipiteissä ja miettiä niiden syitä.

Episodipostauksiakin on toki (ainakin) kahdenlaisia; sellaiset postaukset, joiden kautta blogaaja seuraa uutta sarjaa tietämättä mitä tuleman pitää ja sellaiset postaukset, joiden tarkoituksena on avata jo katsottua sarjaa syvemmällä tasolla – jälkimmäiset ovat luonnollisesti paljon harvinaisempia työläytensä vuoksi. Minun Wild Adapter -postaukseni sopisivat kyseiseen kategoriaan kuin vaahteranlehti Kanadan lippuun, jos ei huomioida sitä, että ne käsittelevät manga-albumeita eivätkä animaatiojaksoja. Muita hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Fuzakennan Utena-postaukset ja Cruel Angel’s Thesesin Darker than Black -postaukset.

Tässä kirjoituksessa olen kuitenkin enemmän kiinnostunut ensiksi mainitun tyypin episodipostauksista (koska nuo toisen tyyppiset ovat enemmän sukua editoriaalityylisille postauksille). Ensimmäisenä myönnettäköön, että ne koostuvat aivan liian usein kasasta ruutukaappauksia, pitkästä ja yksityiskohtaisesta synopsiksesta ja lyhyestä kirjoittajan omia kommentteja sisältävästä kappaleesta. Tämän formaatin suosion näkisin silkaksi kirjainten ja ajan tuhlaukseksi. Varmasti juoniselostukset ovat ihan käteviä niille, jotka katsovat animensa ilman tekstityksiä eivätkä ole sujuvia japanin taitajia ja niille, jotka haluavat vain pysyä kärryillä sarjasta, josta eivät kuitenkaan ole tarpeeksi kiinnostuneita katsoakseen jaksoja. Minun harrastustyylini kannalta juoniselostukset ovat kuitenkin silkkaa sanojen ja ajan tuhlausta.

Silti englanniksi löytyy kasa episodiblogeja, joita luen erittäin mielelläni ja joiden kirjoittajat osaavat taikoa sen nälkävuoden pituisen juonikuvauksen sijaan tai lisäksi muutakin sisältöä teksteihinsä. Star Crossed Anime Blogin episodipostaukset tulee katsastettua aika rutiininomaisesti jokaisen katsotun jakson jälkeen, vaikka mielipiteeni menevät vain harvoin yksiin psgelsin kanssa. Hän blogaa monia sarjoja ja tekee sen sen verran ajatuksella, että saa aikaan relevanttia tekstiä ilman juonikuvauksia. Wakaranain Washi keskittyy vieläkin vahvemmin jaksojen sisällön ja laadun kriittiseen ja hyvinkin tiukkaan arviointiin. THAT Anime Blogin kirjoittajilta löytyy myös monesti ihan kiitettävän osuvaa kommentointia synopsisten jälkeen, ja siellä kommentoijat osallistuvat usein laajoiksikin kasvaviin keskusteluihin aktiivisesti (tai osallistuivat ainakin ennen, nyt en ole vähään aikaan seurannut THATiä, joten ajat ovat toki saattaneet muuttua). Muitakin laadukkaita episodiblogeja toki on ja saa mainita, jos mieleen tulee. The Cart Driveria en ehkä laskisi edes varsinaiseksi episodiblogiksi, sillä Scamp kirjoittaa ihan reippaasti muutakin, mutta hänen episodipostauksensa ovat usein mielenkiintoisia ja esimerkiksi Sora no Woton metablogaus – episodipostaaminen muiden blogien kyseistä jaksoa koskevien väitteiden kommentoinnilla – on varsin herkullinen ja tuore idea.

Episodipostauksilla on toki ajankohtaisuutensa, keveytensä, nopeutensa ja jaksokohtaisen tarkkuutensa vastapainoksi joitakin hyvin suuria miinuksiakin. Suurin näistä ainakin minun kirjoissani on niiden armoton arvonlasku. Episodipostauksille kun jää yleensä harvinaisen vähän merkitystä enää siinä vaiheessa kun seuraava jakso on katsottu. Ne vanhenevat nopeasti, eikä vanhojen jaksojen blogauksien pariin yleensä ole mitään motiivia palata myöhemmin tai muulloin kuin juuri kyseisen jakson katsomisen jälkeen. Tämän vuoksi episodiblogaajan on oltava täsmällinen ja julkaistava kirjoituksensa mahdollisimman nopeasti jakson ilmestymisen jälkeen, sillä muuten lukijat kerkeävät kiertämään muiden blogien samaa jaksoa käsittelevät postaukset ensin, eivätkä välttämättä jaksa enää lukea sitä viimeistä kirjoitusta varsinkaan, jos ihmisten reaktiot eivät ole kyseisen jakson kohdalla eronneet toisistaan juurikaan.

Kaikesta tästä huolimatta haluaisin kokeilla episodiblogaamista eräänlaisena haasteena itselleni – tarkoituksena saada tuntumaa siitä, miltä säännöllinen tietystä jaksosta kirjoittaminen tuntuu, kun sarjan tulevaisuus on vielä pimennossa. Toisaalta haluaisin ottaa selkoa siitä, millaista tekstiä voisin saada aikaiseksi tällaisen projektin puitteissa. En epäile, ettenkö löytäisi jotain sanottavaa jokaisesta jaksosta, jos vain osaan valita blogattavan sarjan huolellisesti. Yleensä kohteen rajaaminen vain auttaa minua keskittämään huomioni pieniinkin yksityiskohtiin. Enemmän haastetta tuottaisi tällaisessa projektissa ajankäyttö, kun en halua uhrata kaikkia muita tekstejäni episodiblogauksen alttarille. Tosin sainhan minä joulunakin aikaan tekstiä joka päivä, kun oli tarpeeksi vahva aikataulu ja tarkasti rajattu aihe. Ja ainahan sitä saa heittää pyyhkeen kehään, lyhentää tekstejä tai esimerkiksi kirjoittaa joka toinen viikko kahdesta jaksosta, jos viikkotahti ei meinaa pysyä yllä.

Uskon kuitenkin, että jonkin sarjan jaksoittaisesta blogaamisesta voi hyvinkin saada irti syvemmälle ulottuvan kokemuksen kuin pelkästä katsomisesta. Jaksotasolla pystyy kuitenkin tarkastelemaan sarjan yksityiskohtia aivan eri tarkkuudella kuin laajempia kokonaisuuksia käsittelevässä kirjoituksessa. Jokin Durarara!!n kaltainen sarja esimerkiksi voisi olla loistava kohde, mutta luulenpa jättäväni sen rauhaan jo sillä perusteella, että sen edustus blogeissa on muutenkin aika kovaa. Tietysti, kuten aiemmin mainittu Scamp huomauttaa, yliblogatun sarjan voi nähdä haasteena. GAR GAR Stegosaurus -blogissakin adaywithoutme käsitteli kakkosjaksoa erittäin mielenkiintoisella ja uniikilla tavalla liittämällä sen psykologian näkökulmaan itsemurhasta. Toisaalta jokin Fullmetal Alchemist: Brotherhoodin kaltainen sarja voisi olla blogaamisen arvoinen siinä mielessä, että sen toteutus ja toteutuksen vertaaminen mangaan olisivat aika mehukasta pureskeltavaa. Tai ehkäpä löydän kevätkaudelta jotain episodiblogaamisen arvoista… :3

Vale-edit: Kappas kun melkein unohtuikin, että olenhan minä tavallaan episodiblogannut ihan uuttakin sarjaa, keväällä 2006 nimittäin kirjoittelin jaksoittain arvioitani Shinigami no Balladista päiväkirjaani, jossa seurasin aikoinaan muutamaa mangasarjaakin kirjakohtaisesti jonkun matkaa. Nykyisin medialukutaitoni vain on parantunut sen verran, että saisin varmasti aikaan tarkempaa ja analyyttisempää tekstiä.

Yksi vastaus aiheeseen “Episodipostauksista”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *