Kevään 2011 ensivaikutelmia: Tiger & Bunny, Steins;Gate & Hanasaku Iroha

14.4.2011 kello 23:12

Tällä kertaa ensivaikutelmien kirjoittaminen olikin harvinaisen kivaa, kun kaikki kolme ensimmäistä vilkuilulistalleni päässeistä sarjoista vaikuttavat poikkeuksellisen lupaavilta tapauksilta. Kevät on päässyt näiden siivellä nousujohteiseen alkuun, eikä vielä olla edes päästy noitaminAan.

Tiger & Bunny

Tiikerillä ja Pupulla on yhteistyöongelmia

Tiikerin ja Pupun supersankariseikkailut ovat kahden ensimmäisen jakson perusteella osoittautumassa minulle kevään isoimmaksi sarjaksi. Tykkään lähtökohtaisesti supersankaritouhuilusta, vaikken kauheasti olekaan Marvel-maailman sarjakuvia seurannut. Konsepti on kuitenkin kiinnostava, sillä supersankari-setting on mitä oivallisin alusta lyödä läpi tarinaa, joka varsinkin draamallisesti ottaa itsensä tosissaan, mutta tunnistaa myös asetelmansa hoopouden. Toisaalta olen ihan sydäminä suuri taakka yksilön harteilla -asetelmaan ja sen kuvaamiseen, miten hahmot selviytyvät voimavaroja vievästä kaksoisidentiteetistään. Viime syksyn Heromanin jätin kesken juuri sen takia, että se sekä ottaa itsensä liian vakavasti että möhlää kaiken mahdollisen hahmofokuksen. T&B sen sijaan on vahvoilla juuri näillä alueilla. Tekijät ovat taatusti katsoneet Ihmeperheensä, joka ei voisi olla positiivisempi roolimalli.

T&B:n suurin hyve tällä hetkellä on sen kertakaikkinen sympaattisuus. Alkujaksoista on hankala löytää mitään vihattavaa, kun hahmot vaikuttavat rakastettavilta, Sunrise tuo peliin Code Geassissä ihastuttaneen supertietoisen tuoteasettelunsa (tällä kertaa ihan tarinaan liittyvän syyn kanssa) ja meininki on sujuvaa ja kepeääkin, muttei liian kanssa. Sarjan perussöpöyteen integroituu myös aimo annos syvälle purevaa ja asetelman kiinnostavuutta lisäävää kyynisyyttä, kun supersankarit ovat vihulaisten torjumisen ohella imagoaan luovia ja sponsorien armoilla riippuvia tosi-tv-tähtiä.

Vastahakoisen tiimin muodostavan pääkaksikon kautta tuodaan esiin perinteisellä tavalla mutta kätevästi pelastajatouhuilun kaupallistumisen vaikutuksia. Keski-ikää lähestyvä Kotetsu T. Kaburagi eli Wild Tiger on vanhan koulukunnan poikia, joka nostaa idealistisesti rauhan säilyttämisen ja hädänalaisten auttamisen suurimmaksi arvokseen eikä osaa supersankarina olemisen show-puolta kovin hyvin. Parikymppinen Barnaby Brooks Jr taas suunnittelee näyttävimmän hetken ilmaantua paikalle pelastamaan päivä ja toimii muutenkin oman esiintymisensä ja suosionsa maksimoimiseksi – vaikka sitten joutuisikin tinkimään pyyteettömän supersankarin arvoista. Naiivi Kotetsu ja kyyninen Barnaby muodostavat siitä hienon duon, että kerrankin se hommia pitkään tehnyt konkari ei ole kaikennähnyt kyynikko ja vastaavasti tuore tulokas ei kompastele omaan idealismiinsa ja innostukseensa. Erityiskiitos siitä, että kumpikin sankareista saa suurin piirtein yhtä paljon parrasvaloja, eikä Barnabya ole päästetty hallitsemaan sarjaa, vaikka hänet esitetäänkin parin selvästi tehokkaampana ja voimiltaankin ylivoimaisena puoliskona. Hitsi muuten tykkään näistä alkusointuisista supersankarihahmojen nimistä.

Visuaalisestikin sarja on voittoisa. Hahmosuunnittelu on erittäin silmää miellyttävää. Joidenkin supersankareiden univormuihin kuuluvat sardiinipurkkikypärät ovat aika rumia, mutta pääkaksikon virtaviivaiset haarniskat toimivat. Tietokonetta on käytetty reilulla kädellä, ja se näkyy, mutta kerrankin CG ei pistä ikävästi silmään, vaan jopa tukee sarjan teknologiaan luottavaa maailmaa. Auringonnousun studiolla on tietysti vielä monta jaksoa aikaa kääntää juna raiteiltaan ja iskeä se betoniseinään, mutta kun ensimmäiset jaksot ovat olleet näin viihdyttävää katsottavaa ja kokonaisuudessaan erittäin onnistuneita, uskallan jatkaa katsomista toiveikkain mielin.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , Kommentteja: 2 »


Star Driverin ensimmäinen jakso on rautaa ja glitteriä

9.4.2011 kello 00:47

IT’S A PIIIINCH.

Viimeinen puolivuotinen on ahkerasti seurattu galaktisen nättipojan fabuilua Star Driverissa, ja vihdoin sarja on päässyt ilotulituspäätökseensä. Luonnollisesti siis paras aika arvostella ensimmäinen jakso, sillä oma uusintakierrokseni tähtiajurin parissa kerkesi jo alkaa.

Star Driverin pilottijakso on ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista aloitusjaksoista. Ei tosin välttämättä ensikatsannossa, jossa se voi aiheuttaa katsojassa lievää valtavalla tähtisadetikulla päähän nuijimisen tuntua. Uusintakierroksella se kuitenkin nousee kerrontateknisellä tasolla reippaasti yli pilottikollegojensa (tainojaa, mistäs minä sitä tiedän niin varmasti kun en ole niitä muita katsonut uusiksi paitsi Five Leavesin myöskin vallan loistavan aloitusjakson).

Tämä jakso on korostuneella tasolla esittelyjakso jopa suuremmassa määrin kuin ensimmäiset jaksot normaalisti, mutta sen määrätietoisuus ja tiiviys onnistuivat ihastuttamaan etenkin uudella katsomiskerralla. Se esittelee lähes kaikki sarjan ydinideat näppärästi ja tehokkaasti. Jakso tuntuu täydeltä, mutta se on hyvän käsikirjoituksen ja selkeän ohjauksen ansiosta kuitenkin seurattava ja paljastaa ensikertalaiselle juuri ne asiat, jotka ensimmäisellä katsomiskerralla on tarkoituskin huomata. Yhtään tyhjäkäyntiä jaksoon ei ole jäänyt, vaan aivan kaikki sekunnit käytetään tulevia tapahtumia petaamaan. Nämä esiin tuodut avainkonseptit toistuvat sitten läpi sarjan lähes jokaisessa jaksossa, mikä on itsessään hyvin mielenkiintoinen rakenteellinen ratkaisu.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime  Tagit: Kommentteja: 0 »


Ennen äänenmurrosta

2.4.2011 kello 22:16

Otokoyakut eli miesrooleja näyttelevät naiset ovat tunnetusti yleinen ilmiö animen äänitysskenessä. Tältä saralta onkin tullut kuultua jos jonkinmoista suoritusta, joiden kauheimmistosta (ja vastapainoksi paremmistostakin) on nyt ajankohtaisen potutuksen vuoksi aihetta avautua.

Olen huomannut reagoivani toistuvasti hyvin negatiivisesti miespuolisiin hahmoihin, joita näyttelevillä naisilla ei ole minkäänlaista kapasiteettia saada itseään kuulostamaan edes etäisesti teinipojalta. Tällainen räikeä virheroolitus on jo useampaan kertaan animea katsoessani osoittautunut tunnelman tappajaksi laajemmin kuin pelkästään kyseisen hahmon osalta. Mitä keskeisempi rooli on, sitä suurempi negatiivinen vaikutus sillä on koko sarjalle.

Tämän talven Fractale ei muutenkaan ole paras sarja ikinä koskaan, mutta viimeistään Yuu Kobayashi päähenkilö Clainin roolissa naulaa arkun kiinni ja lujasti. Se ihminen, joka Kobayashin rooliin valitsi, ei varmaan ole koskaan kuullut teinipojan puhetta. Läpi täysin selvästi kuuluva tyttömäisyys vain korostaa Clainin hajuttomuutta ja mauttomuutta ja vie lopunkin uskottavuuden muutoinkin latistetusta hahmosta. Melko vähärepliikkisessä sivuroolissa kuten Higurashi no Naku koro ni -sarjojen Satoshina Kobayashi ei häiritse lainkaan yhtä paljon, mutta pääroolia hänen tyttömäinen äänensä ei kanna.

Viime vuonna tismalleen sama efekti iski muiltakin osiltaan monin puolin umpityhmässä Heroman -supersankarianimessa. Mikako Komatsun tulkinta Joey Jones -pojasta on niin tappavan tyttö, että koko sarjan uskottavuudelta putoaa heti alkumetreillä pohja pois. Hahmodesign ei toki myöskään auta – itsehän petyin kovasti kun sain selville päähenkilön olevan poika eikä tyttö, vaikka ulkonäkö olisikin antanut olettaa muuta. Joeyn ja Clainin hahmojen epämukavuutta vain korostaa se, että kumpikin pääsee sankarillisesti suojelemaan oikeaa tyttöä, joka kuitenkin vaikuttaisi olevan kaikin puolin pääpojua pätevämpi yksilö.

Hieman kaukaisempi mutta sitäkin ikimuistoisempi tapaus on Hikaru no Gon animeversio. Muuten ihan kelpo kamaa, mutta äärimmäisen äänekkäästi kimittävä Tomoko Kawakami nimihahmo Hikaruna häiritsi katsomistani aivan kohtuuttomasti. Kawakami toimii ihan hyvin Hikarun ollessa ala-asteella alkujaksoissa, mutta useamman vuoden ajanjaksoa kuvaavan sarjan loppupuoliskolla Hikaru on kasvanut niin henkisesti kuin fyysisesti täysin ulos korkeana piipittävästä äänestään. Sarjan keskivaiheiden paikkeilla rupesin ajattelemaan, että kaiken järjen ja varsinkin huomattavasti aikuistuneen hahmodesignin mukaan Hikarun pitäisi ihan uskottavuuden takia kokea äänenmurros mielellään mahdollisimman pian. Valitettavasti koko ajan oli täysin selvää, ettei anime aikonut tehdä mitään Hikarun tyttöäänelle, ja tämä ärsytti aivan anteeksiantamattoman paljon. Lisäksi on aika hölmön näköistä, kun Light Yagamin pikkuveljen näköinen heebo puhuu Kawakamin miukumaukuäänellä.

Kaikki näistä kolmesta seiyuusta yrittävät kovasti pitää äänensä matalana, mutta eivät kykene siihen kuin korkeintaan hetkittäin. Heidän suorituksensa jäävät epätasaisiksi, eivätkä ne saavuta tarvittavaa luontevuutta. Lopputulos on suunnilleen yhtä vakuuttava kuin Mulan ensimmäistä kertaa miehenä esiintyessään.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Avautuminen, Hahmot  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 14 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.