Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 1/4)

22.5.2011 kello 18:46

 

 

Oheistaiteen hamstraaminen on aina kivaa, mutta harva mangaka on saanut aikaan yhtä paljon arttia kuin suuri suosikkini Kazuya Minekura. Tarjolla on niin röykkiöittäin silmäkarkkia, että olisi helppo kuvitella toiston jo imevän kaikki mehut kuvien tuijottelusta. Minekuran jälki on kuitenkin vuodesta toiseen säilynyt katsomisen arvoisena, sillä hänen arttinsa tuntuu jatkuvasti pursuavan niin uusia ideoita kuin vanhempien onnistunutta jalostamista. Toistoa esiintyy väistämättä materiaalin runsauden vuoksi, ja Minekuran tyyppipiirteet näkyvät selvästi kaikissa kuvissa, mutta mukana on mangakan ehtymättömän kokeilunhalun ja uskalluksen ansiosta aina jotain uutta ja katsomisen arvoista. Tunnelmallisesti mennään sarjojen välillä ja samankin sarjan kuvituksen kohdalla todella suloisesta reippaan hyväntuulisuuden kautta aina häiritsevän pelottaville ja sydäntäriipaisevan kauniille laitumille.

Käyn seuraavien viikkojen aikana lyhyehköissä ja kuvapainotteisissa postauksissa läpi sitä, miten Minekura käyttää artissaan erilaisia tyylikeinoja ja saa niiden avulla kuvituksensa pysymään tuoreena ja aina yhtä kuolattavana. Oheistaiteeksi lasken kaiken teoksiin liittyvän artin, joka ei ole osa sarjakuvamuotoista tarinankuljetusta.

Tulen kesän Desuconissa puhumaan Marja Heikkilän kanssa Minekuran tarinankerrontatrendeistä, joten jos kiinnostuit tekijästä niin tule ihmeessä seuraamaan ohjelmaamme lauantaina kello yhdeltä. Ohjelma sopii paitsi Minekurasta kiinnostuneille myös yleisemmin tarinankerronnasta ja sarjakuvakerronnasta kiinnostuneille.

Viemällä hiiren kuvan päälle näet listausta siinä käytetyistä Minekuralle tyypillisistä visuaalisista elementeistä. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Piirrostyyli

Kuten Stephanie Folse asian niin ytimekkäästi ja kuvaavasti ilmaisi kirjoituksessaan edesmenneen Tokyopopin sivuilla:

“Artwise, Minekura has developed a distinct style, with bishounen built like toast racks on heroin.”

Ehdoton valtaosa Minekuran taiteesta esittää hänen uuh-aah-kuumia mieshahmojaan, jotka näyttävät rosoisuudessaan niin erikoisilta, että tyylin jäljittely on äärimmäisen haastavaa. Anime-adaptaatioiden designit ovat parantuneet jokaisen sarjan varrella huomattavasti, vaikka jopa uusimmassa animesovituksessa eli Saiyuki Gaiden -OVAssa varsinkin lapsihahmot ovat vähän vääntyneen oloisia (we must go wiiiiiiiiiiiiiiiiider…). Ilmeisesti etenkin Minekuran viime vuosina kulmikkaaksi ja länkisääriseksi kehittyneen tyylin muodossaan pitäminen animaatiossa on varsin haastavaa. Animesovitukset eivät muutenkaan meinaa millään saada budjettia, joka tekisi oikeutta alkuperäistöiden ilmeikkyydelle (FFFF mikään muu ei liiku kuin korkeintaan hiukset tuulessa). Hyvää fanitaidettakaan ei tahdo löytyä sitten mistään, koska harva fanitaitelija onnistuu Minekuran tyylin toisintamisessa (mutta tässä erittäin toimiva esimerkki Saiyukin pojista).

Hahmosuunnittelun kulmikkuus ja epäsymmetrisyys yhdistettynä pikkutarkkaan viivaan ja kovasti tyylitellyn yltiöcooliin lookkiin määrittää Minekuran hahmoja. Käsiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, sillä yhtä kuumia kouria ei ihan kaikkialla näe. Varsinkin sormet ovat usein artissa erittäin aktiivisessa ja olennaisessa käytössä – silloinkin kun se ei ole kuvan tarkoituksen kannalta aivan välttämätöntä.

Tässä välissä on huomautettava, että Minekura on kehittynyt taiteilijana varsin radikaalisti viimeisen viidentoista vuoden aikana. Vielä viime vuosituhannen puolella hänen kynästään lähti toisinaan hyviä ideoita, mutta jälki haki tyyliään vahvasti.

Saiyukin Sanzo ja Gojyo demonstroimassa, kuinka hunksiutumista on tapahtunut.

Nyttemmin miehet ovat saaneet lisää lihasmassaa, joka mangahahmoille hyvin epätyypillisesti jopa näkyy säännönmukaisesti ihon alta muullakin populalla kuin superbodarikarhuilla. Yksityiskohtaisuus on lisääntynyt ja valon ja varjojen käyttö on huomattavasti miellyttävämmän näköistä. Poikien kehonkieli on sulavoitunut ja sen ilmaisuvoima tuplaantunut. Tyylikkyyspisteet ovat nousseet ja weeaboopisteet laskeneet, kun housujen lantio on kiivennyt jotakuinkin säädylliseksi ja sepaluskin osataan jo pitää kiinni (ah 90-luku ja aukinaiset sepalukset…).

Vaikka sieltä vanhasta ysärityylistäkin löytyy jotain ihan kivoja yksittäistapauksia, Minekura pääsi kokonaan nolouskynnyksen yläpuolelle vasta 2000-luvun puolella, ja sieltä hänen parhaat arttinsa löytyvätkin.

Kunkin sarjan ominainen tyyli

Kuhunkin sarjaan liittyy selkeästi tietty ryhmä toistuvia motiiveja ja tietty tunnelma, jotka eroavat toisistaan jopa saman sarjaperheen sisällä. Minekuran pääteos Saiyukin, sen suoran jatkon Saiyuki Reloadin ja edelleen Saiyuki Reload Blastin artissa neljä päähenkilöä poseeraavat melkeinpä enemmän milloin missäkin muotihepenissä ja kravateissa kuin normaaleissa fantasiavärittyneissä tamineissaan. Valtaosa kuvastosta näyttää korostuneella tavalla photoshootilta.

Erityisesti mustavalkoiset kuosit on pop.

On huomattava, että tällaisissa kasuaali-kuvissa Gokulla (ruskeat hiukset) ei koskaan ole hänen normaalia power limiter -tiaraansa, jota ilman hän kaanonissa muuttuu verenhimoiseksi jumalolennoksi. Hakkailla (mustat hiukset) taas on normaalikuosiin kuuluvan monokkelin sijaan tavalliset silmälasit.


Normivermeissäänkin pojat ovat yleensä reippaita ja toimintavalmiita

Saiyukin 500 vuotta pääsarjaa edeltävään aikaan sijoittuva, päähäiskien edellisistä inkarnaatioista kertova esisarja Saiyuki Gaiden taas saa huomattavasti vakavahenkisempää oheistaidetta, jossa viljellään lähes aina jonkin sortin kukkasta; jos ei muuta niin vähintään jokunen kirsikankukkalehtinen yleensä pilkistää jostain. Muidenkin Saiyuki-sarjojen yhteydessä kukat ovat yleinen motiivi, mutta niiden merkitys on kaikista suurin Gaidenin artissa. Gaidenin puolella tunnelma on seesteisempää ja kuvat ovat väreiltään ja asetteluiltaan tarkoituksellisesti paljon dramaattisempia ja kauniimpia kuin emosarjan pirtsakammassa ja räväkämmässä oheiskuvituksessa.

Konzenilla on aina käsi pikku!Gokun ympärillä, koska Konzen on hyvä äiti.

Onnellisempiakin Gaiden-kuvia vainoaa surumielisyys.

Toisen esisarjan eli 50 vuotta ennen Saiyukin tapahtumia alkavan Saiyuki Ibunin artti on tunnelmansa puolesta kevyempää kuin Gaidenin artti, mutta muuten muistuttaa sitä huomattavasti. Toisaalta muotivaatteita emosarjan mallin mukaan löytyy myös, mikä asettaa Ibunin artin aika lailla Gaidenin ja Saiyukin taiteen välimaastoon. Päähenkilö Houmei heruttelee sulojaan jokaisessa kuvassa kuin viimeistä päivää.

Saisko olla?

Samaan tapaan Wild Adapterin taide on synkistelevämpää, tunnelmallisempaa ja raskaampaa kuin samojen hahmojen AU-versioista kertovan Executive Committeen taide, jossa säännönmukaisesti virnitään ja otetaan energisiä poseja ilman tietoakaan mistään vakavahenkisemmästä.

Vasemmalla Executive Committee, oikealla WA; ero heijastuu suoraan sarjojen varsin paljon toisistaan eroavista tunnelmista.

Toisaalta esimerkiksi Honey Combin oheistaide on perustyyliltään huomattavasti muiden sarjojen arttia harmaasävyisempää ja rauhallisempaa. Tämä käy järkeen, kun sarja itse kertoo huomattavasti muiden sarjojen päähenkilöitä vanhemmista miehekkeistä ja yleisfiilis on muutenkin kypsempi ja tyynempi.

——————-

Jatkoa seuraa ensi viikonloppuna.

 

Avainsanat: , , , ,

Aiheet: Analyysi, Hype, Manga, Taide ja tyyli  Tagit: , , , , RSS 2.0

« »


7 kommenttia

  1. Denelis

    ”Jatkoa seuraa ensi viikonloppuna.”

    Masentavin teksti ikinä, koska se tarkoittaa, että postaus loppuu.

    Mutta toisaalta… Lisää on tulossa. (<–Huomaatko? Luotan sinuun. Muuten verbi olisi ollut "lienee". :D)

  2. stargay

    Voi uuh näitä kuvituksia. Oma lempparikikkani Minekuran kuvitustyylissä on mustavalkoiset tai muuten hillityn väriset kuvat joissa on sitten joku tehosteväri, niin kuin vaikka ne Wild Adapterin alussa nähtävät. *_*

    Tätä lukiessa rupesi taas harmittamaan ettei siitä Saiyuki-lukupiiristä tullut koskaan mitään. Ehkä saan joskus luettua ne omin avuin sitten…

  3. Arana

    Denelis: Luotat siihen, että lisää tulee, koska tiedät koko setin olevan jotakuinkin valmis. :p

    Mutta uh-oh, taitaa olla se ensi viikonloppu jo.

    stargay: Tehostusvärimustavalkokuvat ohjelmassa tänä viikonloppuna muun visuaalisen kokeilullisuuden ja kikkailun seurassa. Ihan omiakin suosikkeja, varsinkin WA:n yhteydessä.

    Toisaalta eihän vielä ole myöhäistä herätellä lukupiiri-ideaa. Katsotaan, jos saataisiin etenemään sekin projekti.

  4. Missing Link » Arkisto » Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 2/4)

    […] jatkaa Kazuya Minekuran oheistaiteen trendien analysoimista! Viimeksi käsittelin piirrostyyliä sekä tyylin, tunnelman ja visuaalisten elementtien mukautuvuutt… Tänään ovat vuorossa kuvan fokus ja visuaalinen […]

  5. Missing Link » Arkisto » Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 3/4)

    […] Ensimmäisessä osassa käytiin läpi piirrostyyliä ja artin tyyliriippuvaisuutta sarjan mukaan. Toisessa osassa vuorossa olivat kuvan fokus ja visuaalinen kekkalointi. Tänään kirjoituksen aiheena ovat kuvasarjat ja kuvien asettelu. […]

  6. Missing Link » Arkisto » Kirsikankukkia ja dramaattista posetusta (osa 4/4)

    […] Osa 1 – piirrostyyli ja tyylin sarjakohtaisuus Osa 2 – kuvan fokus ja visuaalinen kokeilullisuus Osa 3 – kuvasarjat ja asettelu […]

  7. Missing Link » Arkisto » Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri

    […] työskentelyyn varsinkin tällaiselle fanille, joka on jopa kirjoittanut aiheesta aika monta sanaa blogiinsa. Luonnoksia on tullut katseltua myös Minekuran Twitter-tililtä, koska hänen hyvin moniviivainen […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.