Ääniefektien kustomointia ja muuta mukavaa

23.11.2012 kello 14:41

Eri kustantajat tekevät varsin erilaisia valintoja mangajulkaisujensa kustomoimiseksi kotimaan markkinoille käypään kuosiin. Nämä ratkaisut vaikuttavat väistämättä jossain määrin lukukokemukseen, vaikka sitä ei välttämättä aivan helposti huomaa – yleensähän yhdestä sarjasta ei päädy yhdelle ihmiselle lukuun kuin yksi versio.

Olen siis päässyt harvemmin vertailemaan eri maiden julkaisuja, mutta nyt käsillä olikin äkkiä peräti neljä erimaalaista versiota Yana Toboson hiljattain Suomessakin alkaneesta Kuroshitsujista (yhtään en silti suhtaudu obsessiivisesti kyseiseen sarjaan). Omasta hyllystä löytyvät Punaisen jättiläisen suomenkielinen, Yen Pressin englanninkielinen ja Kanan ranskankielinen versio, ja kämppiksellä oli tarjota Carlsenin saksankielistä julkaisua tutkimuskohteeksi. Tässä postauksessa vertailen eri kustantajien lähestymistapoja pokkareiden muodon ja kansien suunnitteluun sekä erityisesti ääniefektien kääntämiseen.

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Ylävasemmalta myötäpäivään kiertäen Punaisen jättiläisen suomijulkaisu, Yen Pressin jenkkijulkaisu, Carlsenin saksajulkaisu ja Kanan ranskajulkaisu.

KUOSI

Yen Pressin pokkari on läpimitaltaan selvästi suurempi kuin muut. Kustantajan tunnetaankin panostavan julkaisujen ensiluokkaisuuteen, joten tämä ei liene yllätys. Toiset versiot ovat käsittääkseni lähempänä alkuperäistä japanilaista pokkarikokoa. Kana on suojannut kirjansa näistä kustantamoista ainoana ranskapokkareille tyypillisesti ihanilla dustcovereilla kansien päällä.

Saksan ja Ranskan julkaisijat käyttävät englanninkielistä nimikäännöstä, luultavasti siksi, että se sisältää iskevän alkusoinnun ja on helposti käsitettävässä länsimaisille lukijoille. Punis taas on pitäytynyt alkuperäisessä nimessä, mutta lisännyt selventävän alaotsikon kuin 90-luvun videokasettilevittäjä. Alaotsikon tuoma lisäpituus sekä nimen hankalahko lausuttavuus tekevät suomalaisesta otsikosta raskaan näköisen kirjan kannessa. Black Butler on nimenä tässä ympäristössä ilmaisevampi, iskevämpi ja ilmavampi, vaikka englanninkielisen nimen käyttöä olisikin ollut hieman hankala perustella suomenkielisestä perspektiivistä muuten kuin sen vakiintuneisuudella länsimaissa (toisaalta fanikanta käyttää melko uskollisesti alkuperäistä nimeä, joten tuo vakiintuneisuuskin on melko suhteellista).

Asettelullisesti ranskalainen versio kannesta vie mielestäni voiton. Kanan ratkaisu leikata osa kuvan alalaidasta pois ei vahingoita kuvaa, sillä leikkauksessa on menetetty vain siivut jaloista, mutta vastineeksi on saatu tarpeeksi tilaa mahduttaa sarjan nimi leijumaan pokkarin yläosaan. Amerikkalainen pokkari tulee hyvänä kakkosena, vaikka siihen onkin valittu rumahko kirjainfontti.

Saksalaisessa pokkarissa sarjan nimi peittää aivan turhaan puolet kauniista kansikuvasta, varsinkin kun kirjainten ympärillä hohtavat valkoiset reunukset ovat tarpeettoman paksut. Pokkarinumeron valtavuus ei auta asiaa lainkaan, enkä aivan ymmärrä, mitä varten Butler-sanaan on lisätty punertavat liukuvärit. Nyt kirjaimet eivät aivan istu, sillä ne sekoittavat peräti kolmea väriä. Toisten julkaisujen yksinkertaiset mustat sointuvat kannen muutenkin mustavalkoiseen kuosiin paljon nätimmin. Lisäksi saksaversiossa tekijän nimi on kirjailtu kanteen leijumaan aivan omituiseen paikkaan ja täysin tunnelmaan sopimattomalla fontilla (jenkkiversion fontti ei tosin ole juuri parempi).

Suomalaisen pokkarin ongelma taas on päinvastainen – nimen pituus saa sen näyttämään vähän liian ahtaaseen tilaan tungetulta. Toisaalta raskauteensa nähden nimi on istutettu kanteen varsin kelvollisesti. Suomipokkari on myös säilytetty asettelultaan uskollisimpana japanijulkaisulle

Ranskalainen ja saksalainen pokkari saavat muutaman risun siitä, että kustantamot ovat läntänneet iloisan värikkäät logonsa kansien alareunaan kansikuvan mustavalkoisuuden tyylikkyyttä häiritsemään. Toisaalta ranskapokkarissa värit toistuvat nätimmin kuin muissa, joissa on ylivalotus- ja keltatautiongelmaa.

ÄÄNIEFEKTIT

Esimerkki 1.

Carlsenin saksalaisessa versiossa alkuperäiset ääniefektit on siivottu kokonaan pois ja korvattu saksankielisillä vastineilla, kuten Saksassa tuntuu yleisemminkin olevan tapana (tosin itselläni on tietoa vain Carlsenista, joka toisaalta on suurimpia saksalaisia mangaksutantajia). Tämä tapa toimii varsinkin pienempien ja puhtaasti selittävien, muotoilemattomien efektien kohdalla hyvin, sillä niiden osalta alkuperäisten katakanojen viereen tungetut efektikäännökset saavat kuvan helposti näyttämään turhan täyteen ahdetulta ja sotkuiselta. Esimerkin 1 vasemmanpuoliset pikkuruudut demonstroivat, kuinka paljon siistimmältä pikkuefektien  kokonaan korvaaminen näyttää käännöksen lisäämisen rinnalla.

Pitäisin kuitenkin itse enemmän tyylistä, jossa suuremmat ja kuvasommittelullisesti olennaisemmat ääniefektikanat jätettäisiin rauhaan, sillä mangassa ääniefekteillä on monesti visuaalista merkitystä jopa enemmän kuin tiedonvälityksellistä. Valtaosasta varsinkin isompia ja toiminnallisempia ääniefektejä on kuitenkin varsin helppo jo käytettyjen merkkien ulkomuodosta päätellä, millaista toimintaa, liikettä tai tunnetta ne edustavat. Ne ilmaisevat mielestäni usein äänen nimenomaan visuaalisessa muodossa ennemmin kuin yrittävät jäljitellä varsinaista ääntä.

Carlsenin julkaisussa on jännästi paikoin korvattu alkuperäisefektien voimakas kulmikkuus pyöreämmillä kirjaimilla, kuten alla esimerkissä 2, kun taas paikoin alkuperäisten pyöreälinjausten efektien käännökset ovatkin terävämuotoisempia, kuten esimerkissä 1. Koko sivun visuaalinen ilme siis muuttuu kiistatta hieman, kun isommat efektit korvataan kokonaan. Siitä voidaan toki keskustella, haittaako tämä muutos loppupeleissä lukukokemusta lainkaan.

Kaiken kaikkiaan ääniefektien kokonaan korvaaminen on kuitenkin perusteltavissa oleva, toimiva ja ennen kaikkea siisti ratkaisu, vaikkei minua henkilökohtaisesti aivan kaikilta osin miellytäkään. Parhaiten tämä lähestymistapa sopii mielestäni sellaiseen mangaan, jossa ei ole erityisen paljon ääniefektejä, eivätkä ne ole erityisen suuri osa sarjan visuaalista ilmettä. Toboso kuitenkin viljelee Kuroshitsujissa varsin runsaasti efektejä, jotka ovat muodoiltaan ja ilmiasultaan erittäin vaihtelevia ja jotka on integroitu muuhun kuvitukseen varsin tiukasti, joten tällaiselle sarjalle efektien kokonaan korvaaminen ei ole välttämättä sujuvin ratkaisu.

Esimerkki 2.

Yen Pressin yleisemmänkin tason helmasynti kustantajana taas on liiankin autenttisuuden tavoittelu. Neronleimauksena on ollut lisätä alkuperäisten ääniefetien viereen sekä romanisaatio efektissä käytetyistä kirjoitusmerkeistä että sulkuihin ahdettu englanninkielinen käännös efektistä. Ymmärrän sinänsä, mitä tällä tyylillä on haettu – yrityksenä on tietysti vastata fanikannan vaatimuksiin mahdollisimman kattavasti. Silti Yen Pressiltä tuntuu unohtuneen se, että jokaisella on omat preferenssinsä efektiasioissa, eikä kaikkia ole mahdollista miellyttää kerralla sotkematta koko sivua efektiteksteihin.

Efektien käännökset länsimaisille aakkosille ovat mielestäni täysin turhia. Jos joku haluaa välttämättä tietää, miten kukin ääniefekti pitäisi ”autenttisesti” lausua, kyseinen ihminen todennäköisesti on sen verran perillä japaninkielestä, että osaa avata netissä katakanakartan ja etsiä sieltä oikeat äänteet. Väitän kuitenkin, että suurinta osaa meistä kieltä osaamattomista normilukijoista ei juuri kiinnosta, miten tietty ääniefekti tulisi japanilaisittain lausua.

Tuplakäännökset vievät turhaan tilaa ja tekevät sivuista täyteen ahdetun näköisiä, minkä takia koko sarjakuvan visuaalinen ilme ja sitä kautta tunnelma kärsivät herkästi. Vielä vakavammaksi virhearvioinnin tekee se, ettei käännöksiä ees yritetä istuttaa osaksi sivuja, vaan ne vain jätetään leijumaan tilantäytteeksi aina samalla vakiofontilla, joka ei useinkaan lainkaan sovi sarjakuvan muuhun visuaaliseen ilmeeseen. Englantikäännösten ahtaminen sulkuihin murentaa viimeisetkin uskottavuuden rippeet ja vakuuttavat lukijan siitä, ettei tuplakäännösten ole kustantajankaan mielestä tarkoitus edes yrittää olla osa tarinaa. Tämä on ongelmallista siksi, että alkuperäisten ääniefektien on nimenomaisesti tarkoistus olla tiiviisti sarjakuvan kuvitukseen integroitu tarinankerrontaelementti. Näin ollen Yen Pressin tuplakäännökset jäävät pelkäksi puhtaaksi häiriöksi, vaikka sisältävätkin paljon (tarpeetonta) informaatiota. Suurten efektien kohdalla, kuten esimerkissä 2, ne eivät juuri haittaa, mutta pienempien kohdalla ne häiritsevät sitäkin enemmän.

Yen Press on onneksi ainoa tällaisen ikävän tuplakäännöstekniikan soveltaja jenkkimarkkinoilla. Osa amerikkalaisista kustantajista korvaa kaikki alkuperäiset efektit käännöksillä, osa lisää käännökset alkuperäisten viereen. Toisaalta edesmennyt Tokyopop on esimerkiksi Saiyuki-julkaisuihinsa lisännyt pokkarin taakse kattavan efektikäännöslistan fanaattisimmille lukijoille, kun taas itse sarjakuvasivuilla ei ole minkäänlaisia käännöksiä. Useimmiten Tokyopop taisi kuitenkin jättää kaikki efektit tyystin kääntämättä osana ”sataprosenttisen autenttisuuden” kustannussäästölinjaansa, mikä ei mielestäni juuri alentanut pokkarien luettavuutta tai ymmärrettävyyttä.

Esimerkki 3.

Puniksen suomijulkaisu on tältä osin paljon siistimpi kuin Yen Pressin tuplakäännökset. Suomipokkarissa on jenkkiversion tavoin säilytetty alkuperäiset efektit, mutta niiden oheen on lisätty pelkkä efektisuomennos, joka yrittää vieläpä useimmiten hieman sointua alkuperäisen efektin tyyliin, jottei vaikuttaisi olevan aivan väärässä paikassa. Itseäni suomalaisen pokkarin ulkoasu ei efektisuomennosten kannalta juuri häiritse, vaan pidän sitä varsin mukiinmenevänä tapana hoitaa homma kotiin. Välillä käännökset tuntuvat tuovan liikaa tavaraa ruutuihin, mutta hillitty ja varsin tarkka asettelu toimii erittäin hyvin. Efektisuomennokset eivät pomppaa silmään ikävästi, eikä niihin tarvitse pahemmin kiinnittää huomiota. Ranskapokkariin verrattuna Puniksen versiossa efektikäännökset on lisäksi piilotettu tiiviimmin alkuperäisten efektien tyveen, eivätkä ne siten vie tilaa varsinaisilta piirroksilta, täytä turhaan tyhjiä kohtia tai muutenkaan hypi silmille.

Oma suosikkityylini löytyi kuitenkin Kanan ranskapokkarista. Ranskalaiset kustantamot tyypillisesti joko korvaavat alkuperäiset ääniefektit kokonaan tai hieman yleisemmin vain lisäävät ranskalaiset käännökset alkuperäisten merkkien lähettyville. Ranska-kustantamot kuitenkin tuntuvat pitävät huolta erityisesti siitä, että jokainen efektikäännös istuu mahdollisimman hyvin kontekstiinsa (poikkeuksena lähinnä nihkeän rumasti alkuperäiset efektit kokonaan korvaava Sakka). Kuroshitsujissa tämä näkyy erityisen mallikkaasti. Joka ikiselle efektikäännökselle on haettu tismalleen alkuperäismerkkien olemukseen täsmäävä malli ja muoto. Käännökset on säännönmukaisesti myös aseteltu erittäin huolellisesti niin, että ne näyttävät enemmän alkuperäisten efektien jatkeilta kuin näitä selittäviltä jälkeenpäin lisätyiltä käännöksiltä. Monia efektejä saa oikeasti katsoa hieman tarkemmin, että ylipäänsä rekisteröi käännöksen olemassaolon (esimerkki 3). Toisaalta ranskalaisten efektikäännökset tuntuvat joskus olevan hieman liiankin huomiohakuisia, kuten esimerkissä 2, jossa käännös on sijoitettu erityisen näkyvään paikkaan. Saman esimerkin kohdalla Yen Pressin ja Puniksen versiot puolestaan piilottavat efektikäännöksensä vähemmän huomiota herättävään ja sinänsä käännökselle sopivampaan paikkaan.

SISÄLTÖ

Kaikki kustantajat ovat säilyttäneet alkuperäiseen julkaisuun kuuluvat lisäherkut, mutta Yen Press ansaitsee tunnustusta kirjan taakse koottujen varsin avuliaiden kääntäjän huomioiden lisäämisestä. Painolaatu on parasta jenkki- ja ranskaversioissa, eikä saksaversiossakaan ole valittamista (ainakaan ensimmäisen hiukan sotkurasterisen pokkarin jälkeen), mutta ainakin ensimmäisen suomipokkarin ikävä tummuus ja rasterien klimppisyys häiritsevät.

Avainsanat:

Aiheet: Analyysi, Manga, Meta, Taide ja tyyli, Vertailu  Tagit: RSS 2.0

« »


2 kommenttia

  1. isokana

    Kiva lukea vertailua eri maiden julkaisujen väliltä. Pistää miettimään, kuinka paljon kyse on maan tavasta ja kuinka paljon jonkun editorin mielipiteestä.

    Ranskalaisten kannesta olen kyllä eri mieltä. Minulle tuo Kanan kansi hyppäsi silmään epäonnistuneena tapauksena, jossa nimestä ja kuvasta ei ole onnistuttu tekemään luontevaa kokonaisuutta. Sen sijaan että nimi leijuisi ylhäällä, se näyttää painavan Sebbua alaspäin (helvettiin?). Jos Black Butlerin olisi laittanut yhdelle riville niin, että se täyttää koko leveyden, tulos olisi varmasti parempi. Muissa kansissa nimi seurailee mukavasti piirroksen linjoja ja täyttää tilaa järkevällä tavalla (tosiaan Carlsenin viritys on muuten kauhea). Lisäksi jalkojen leikkaus vie kuvasta vauhtia ja dynaamisuutta, kun jalkojen liike ei välity kunnolla.

    Tyksin kyllä eniten Puniksen kannesta: ei ole kuvan päällä tauhkaa ja nimi mahtuu juuri sopivasti selän taakse. Kun olisivat vielä apinoineet Japanin kantta siinä, että tekijän nimi jatkaa kaadettavan teen virtausta, niin olisi täydellinen.

  2. Arana

    Puniksen kansi toimii kyllä erittäin näppärästi, mutta en vain ihan pääse yli tuosta sitä vähän vaivaavasta raskaudesta. Ranskiskansi on minusta miellyttävän ilmava, vaikka kieltämättä tuo Seben pään yllä kahdessa rivissä leijuva otsake tekee siitä vähän vähemmän ryhdikkään kuin Puniksen ja Yen Pressin versioista. Carlsenin versio on mielestäni noista ainoa suunnittelullinen epäonnistuminen, kun taas kaikki muut toimivat. Tuon ranskiskuvan jalkojen pätkäisyn luoma vauhdikkuuden menetys on kyllä hyvä huomio, en ollut itse ajatellutkaan asiaa noin, mutta onhan se siistimpää että Sebastian DEKANTOI TEETÄ NOIN KORKEALTA SAMALLA KUN KÄVELEE kuin jos hän pelkästään dekantoisi korkealta. Eli jotain on menetetty ranskiskannenkin kuvasta, mutta asettelullisesti se toimii silti mielestäni nätimmin kuin nuo muut.

    Mielestäni Puniksen kansi ei ihan kestäisi enempää ylhäältä-alas-suuntaiseksi käännettyä tekstiä, sillä länkkäriöökkösiä kirjoitetaan kuintenkin horisontaalisesti, joten tekstien kääntäminen näyttää aina vähän hömelöltä. Nimi menee vielä jotenkuten tuolla tavalla käännettynä, koska Sebastianin seläntaus on oikeastaan ainoa paikka, johon se mahtuu peittämättä kuvaa. Toboson nimi taas mahtuu ihan kivasti oikeinkin päin, joten minusta se saa hyvin olla niin.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.