Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 3: Pahikset

1.3.2012 kello 23:01

Osa 0: Esittely
Osa 1: Sankarit
Osa 2: Neidot pulassa

Utenassa päähenkilöä symboloiva pinkki ruusu saa kenkää, kun Akio astuu kuvaan.

Pahis tekee tarinan, kuten tropee kertoo. Sankarittaren ahdinko motivoi päähenkilöitä ja saa juuri heidät liikkumaan, mutta pahiksen juoni on yleensä jollain tapaa sankarittaren ahdingon takana. Siten pahis on viime kädessä se voima, joka saa muut hahmot ja koko tarinan liikkeelle. Loppupeleissä kaikkien kolmen käsiteltävänä olevan sarjan pääantagonistit ovatkin järjestäneet koko sarjan rakenteen omien etujensa saavuttamiseksi tai vähintäänkin hyödyntävät sitä kuin olisivat sen rakentaneet.

Niin Revolutionary Girl Utenan, Star Driverin kuin Mawaru Penguindruminkin Isot Pahat ovat juonittelevia manipuloijia, joilla riittää valtaa ja karismaa, ja jotka eivät epäröi hetkeäkään käyttää muita ihmisiä pelinappuloinaan näille koituvista seurauksista piittaamatta. Siitä huolimatta jokaisessa näistä miehistä tuodaan esille vaivihkaisesti myös traagisempi puoli – tekojen taustalla ainakin jossain vaiheessa häilyneet täyttymättömät toiveet ja unelmat.

Spoilereita kaikista sarjoista.

”Näytän teille, missä maailma loppuu.”

Utenan järjettömän kuuma Akio Ohtori on jäänyt monen mieleen kovana ja määrätietoisena miehenä, joka ei epäile käyttää ketä tahansa hävyttömästi hyväkseen omien päämääriensä saavuttamiseksi. Hän kirjaimellisesti pyörittää koko sarjan kaksintaistelushow’ta varjoista käsin; kaikki pilviin kaltevasti kohoavaa taisteluareenaa ja sen päällä ylösalaisin pyörivää linnaa myöten on hänen tekaisemaansa. Akio edustaa aikuistumisen haasteita käsittelevässä sarjassa korruptoitunutta aikuista, jonka maailma houkuttelee ja pelottaa yhtä aikaa.

Vaikka Akio on yksi paatuneimmista vastaan tulleista pahiksista, hän ei kuitenkaan ole lopulta paha ihminen. Kaikki juonet on punottu, jotta hän saisi takaisin jotain, minkä on kauan sitten menettänyt: oman prinssiytensä. Hän on kuitenkin sarjan alkaessa sotkeutunut omaan, itse luomaansa noidankehään niin pahasti, että on menettänyt vision siitä, mitä todella haluaa saavuttaa kieroutuneella pelillään, jossa muut ihmiset ovat pelkkiä itseisarvottomia nappuloita. Välillä sarja tarjoaa varsinkin äärimmäisen pikkutarkan ja monisyisen ilmekielensä avulla välähdyksiä siitä, että kaiken sulavan ja tunteettoman pinnan alle on jäänyt jotain muutakin (esimerkiksi Akion paljonpuhuva, mutta moniselitteinen ilme hänen katsoessaan koulunäytelmää kohdassa, jossa kerrotaan siitä, kuinka prinssi lakkasi olemasta, on tuskaisen täynnä katumusta). Nämä välähdykset tekevät Akiosta silmissäni suorastaan surullisen hahmon, joskaan eivät sympaattista.

”Minua nyt väsyttää. Kerro joku kiva tarina. Voisin kans vähän itkeä kun väsyttää niin paljon.

Star Driverin manipuloijapahis Head on olemukseltaan melkeinpä Akion vastakohta. Siinä missä Akio on määrätietoinen ja ylväs, kierii Head laiskanpulskeasti divaanilla kuuntelemassa satuja ja nurisemassa honottavalla akiraishidaäänellään, miten kaikki on tylsää ja tyhmää. Head on pehmeällä tavalla luihu juonittelija, joka kuitenkin onnistuu keräämään kaikenkokeneen ponnettomaan käytökseensä kunnioitettavan määrän karismaa. Akion tavoin hänkin vaikuttaa pyörineen kuvioissa nilkkeilemässä niin kauan, ettei alkuperäisen päämäärän saavuttaminen tosiasiallisesti ole enää välttämättä kauhean relevanttia, kunhan peli vain pyörii ympärillä.

Headista on myös vaikea aistia samanlaisia inhimillistävän surumielisiä henkäyksiä kuin Akiosta. Hänen jatkuva itsetietoinen whinetyksensä ja laiskan alentuvat hymynsä antavat hänestä pitemmän päälle vain läpeensä niljakkaan kuvan. Toisaalta hänen pehmeytensä ja kanssakäymisensä hänelle sarjan alkupuolella tarinoita kertovan Sakana-chanin kanssa tuo häneen myös inhimillisyyttä.

”Ihmiset sulkevat itsensä laatikoihin koko elämäkseen ja unohtavat, miltä näyttivät aikaisemmin.

Penguindrumin Sanetoshi taas ottaa lempeän mentorimaisen lähestymistavan manipuloivaan karismapahikseen. Pehmeä valkoisen ja vaaleanpunaisen dominoiva värimaailma, levollisen ymmärtäväiset silmät ja aina yhtä rauhallisen seesteinen, mutta ryhdikäs puhetyyli eivät kuitenkaan hämää katsojaa, sillä Sanetoshissa tuntuu koko ajan olevan jotain äärimmäisen pielessä, mikä tekee hänestä uhkaavamman ja painostavamman hahmon kuin Akio ja Head ovat. Penguindrum esittää hänet koko ajan niin epämääräisen karmivassa valossa, että pieni ahdistus hiipii automaattisesti mieleen aina, kun hän astuu ruutuun. Sanetoshin inhimillisyys kumpuaa eniten hänen suhteestaan Momokaan, tyttöön, joka ainoana näki maailman samalla erityisellä  tavalla kuin hän. Hänen muisteluistaan on erotettavissa pienenpieni säväys surullisuutta, kun se yksi henkilö, joka olisi voinut olla hänelle tärkeä, on torjunut hänet. Myös Sanetoshin mentorihenkiset keskustelut Himari-tytön kanssa luovat hahmoon hieman lämpöä, sillä ne ovat ainoita hetkiä, jolloin Sanetoshi puhuu toisen hahmon kanssa ilman minkäänlaista ilkeilyä.

Kaikki kolme toteuttavat juoniaan hyvin pitkälti sivuhahmojen kautta, houkuttelemalla nämä toimimaan toivotulla tavalla päähenkilöiden suhteen. Pahisten oman lähikontaktin aste päähenkilöihin vaihtelee suuresti, ja samalla toki se, miten henkilökohtaiseksi näiden manipulointitouhut menevät.

Head ottaa hyvin vähän suoraa kontaktia protagonisteihin, ja lähestyykin itse ainoastaan pääkolmikon arvoiltaan harmainta jäsentä Sugataa. Nämä kaksi kehittävätkin melko kiehtovan yhteisymmärryksen, jonka seuraaminen teki itselleni kummastakin hahmosta kiinnostavamman. Akio taas pyörittää tarinan sankaria Utenaa kuin hyrrää niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, ja ottaa kaiken hyödyn irti tytön heikkouksista, mikä saa hänet vaikuttamaan toisiin kahteen verrattuna erityisen brutaalilta pahikselta. Eikä tietenkään sovi unohtaa hänen läheistä, mutta läpeensä kieroutunutta suhdettaan sisareensa, tarinan sankarittaseen Himemiyaan. Sanetoshi jää jonnekin näiden ääripäiden väliin, tosin tässä suhteessa ehkä vähän lähemmäksi Headin irtautunutta taktiikkaa, sillä hän ei vie suhdettaan päähenkilöihin yhtä henkilökohtaiselle tasolle eikä siksi satuta näitä prosessissa yhtä paljon kuin Akio Utenaa (ja Himemiyaa). Silti hän käy paljon dialogia varsinkin Himarin ja tämän veljen Kanban kanssa, edellisen kanssa isällisempään ja lempeämpään sävyyn ja jälkimmäisen kanssa leikittelevämpään ja ylenkatsovampaan sävyyn.

Akio ja Sanetoshi ovat siitä erikoisia pahiksia, että he esiintyvät sarjoissaan ensimmäisen kerran kunnolla vasta huomattavan myöhäisessä vaiheessa, toisin kuin heti Star Driverin alussa esitelty Head. Akion ja Sanetoshin esittelyjaksot ovat lisäksi hyvin erikoisia ja pahaenteisiä tapauksia, jotka esittävät tähtensä tavalla, joka ei kerro vielä juurikaan miesten rooleista sarjoissa, vaan jättää katsojan himoitsemaan lisää informaatiota näiden agendasta. Akio tulee kuvioihin Utenan jaksossa 13, jossa hän pohtii sarjan menneitä kaksintaisteluita ja Utenaa jääden itse vielä pelkäksi varjoksi. Penguindrumin openingissa alusta asti katsojia hämmentäen kummitellut Sanetoshi taas ilmestyy jaksossa 9 johdattamaan Himaria unenomaisen kirjastolimbon läpi, mutta hänen tarkoitustaan sarjalle tai hänen henkilökohtaisia tarkoitusperiään on mahdoton päätellä tästä enemmän symbolisesta kuin konkreettisesta ensiesiintymisestä.

Akio ja Head taas jakavat yhteisenä piirteenä sen, että sarjan loppuun jätetty suuri ”paljastus” heidän todellisesta henkilöllisyydestään on itse asiassa täysin tarkoituksellisesti ollut niin päähenkilöiden kuin katsojankin tiedossa jo hyvän aikaa. Akio vahvistetaan kaikkea pyörittäneeksi End of the Worldiksi ja Head Takuton isäksi. Todellisen yllätysmomentin puuttuminen on kummassakin tapauksessa niin hyvin laskelmoitu juttu, että sitä on mahdotonta sotkea huonoksi ja ennalta-arvattavaksi käsikirjoittamiseksi. Pikemminkin se vakuuttaa määrätietoisena tarinan ajamisena kohti vääjäämätöntä kliimaksia ja lopullista välienselvittelyä kaikkien pikkutaisteluiden jälkeen. Tuota lopputaistelua voidaan viivyttää vain niin kauan, kun kukaan ei sano ääneen sitä, minkä kaikki jo tietävät.

Sanetoshia lähestytään vähän eri tavalla, sillä hänen todellinen luontonsa selviää yllätyksenä niin katsojalle kuin päähenkilöillekin. Sanetoshin aidosti yllätyksellinen paljastus tuntuu ehkä Akion ja Headin huolellisesti pohjustettuja muodollisia paljastuksia vasten vähän tyhjästä revityltä, mutta toimii kuitenkin ihan kelvollisesti.

Kaikkiaan tämä kolmikko muodostaa loistavan ja äärimmäisen kiehtovan, sisäistä voimaa uhkuvan pahisgallerian. Tässäkin suhteessa Star Driver jää kuitenkin viimeiseksi, sillä vaikka Head on kiinnostava hahmo, hänen väsähtänyt flegmaattisuutensa vie hänestä kaiken uhkaavuuden. Hän vaikuttaakin mielestäni lopulta olemukseltaan enemmän pikkunilkiltä kuin elämää suuremmalta pahikselta. Sanetoshi ja Akio taas ovat hyvinkin tasaväkisiä kuskeja. Sanetoshi on suorastaan pelottavan uhkaava hahmo, mutta Akioon mennään sarjassa mielestäni hieman syvemmälle, joten Utena vetää tälläkin kertaa voiton kotiin, vaikkakin hyvin täpärästi.

Ensi kerralla luvassa pohdintaa sarjojen keskuskolmiodraamoista.

Avainsanat: , ,

Aiheet: Anime, Hahmot, Vertailu  Tagit: , , RSS 2.0

« »


Yksi kommentti

  1. Missing Link » Arkisto » Vallankumouksellinen tyttö vs. galaktinen nättipoika vs. kohtalokas kristalliprinsessa osa 9: Taustamusiikit

    […] 0: Esittely – Osa 1: Sankarit – Osa 2: Neidot pulassa – Osa 3: Pahikset – Osa 4: Kolmiodraamat – Osa 5: Maskotit – Osa 6: Hahmot tarinassa – Osa 7: […]

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.