Eli Wendy Darling elokuvasta Peter Pan (1953).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.
Leena pääsee arpomaan lapsuuden satuihmeiden ja aikuisuuden vastuunoton välillä.
Peter Pan ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini edes Disneyn vanhemmista klassikoista, joista en ylipäänsä välitä yhtä paljon kuin renessanssituotoksista. Suureksi osaksi tämä johtuu leffan kevyen hupsuttelevasta otteesta sekä tarinaansa että hahmoihinsa. Unelmointiseikkailu on makuuni liian kepeä olematta kuitenkaan erityisen hauska tai edes taiteelliselta anniltaan muistettava. Se on kuitenkin mielenkiintoisesti yksi niistä harvalukuisista Disneyn klassikoista, jotka nostavat estradille peräti kaksi naispääosaa, joista Leena pääsee käsittelyyn tänään ja Disneyn ikoniksi paikkansa vakiinnuttanut Helinä-keiju seuraavaksi.
Elokuva itsessään ei sytyttänyt edelleenkään nyt pitkän tauon jälkeen uudelleen katsottuna. Kumpikin sen tärkeistä naishahmoista tuo kuitenkin estradille jotain selkeästi uutta aikaisempiin sankarittariin verrattuna.
1. Persoonallisuus
Leena tuntuu monellakin tapaa hyvin samanlaiselta hahmolta kuin Liisa. Kummankin kanssa haetaan selkeästi tavanomaisuutta ja ihannoitavaa naapurintyttömäisyyttä. Oikeastaan Leena vaikuttaa suorastaan päivitetyltä versiolta Liisasta. Molemmat tytöt puhuvat samalla tavalla hienostelevan kopeasti ja kuulostavat yhtä teennäisiltä ja pikkuvanhoilta. Kummankin roolin takaa löytyykin alkuperäisraidalla Kathryn Beaumontin ääni.
Tytöillä ei ole mitään erityistä asemaa tai statusta, vaan he ovat aivan tavallisia hyvän perheen tyttäriä vaihteluna alistetuista olosta nouseviin hyveellisiin prinsessoihin. Puhetyylistä kumpuava pikkuvanha nenäkkyys myös tuo heihin jonkin verran enemmän särmää kuin ahdistettu ja hyveellinen neito pulassa -roolissaan tasaisempiluonteiset Lumikki ja Tuhkimo saavat.
Leena vaikuttaa kuitenkin selvästi vastuuntuntoisemmalta hahmolta kuin Liisa. Tämä johtunee hänen asemastaan veljistä huolehtivana isosiskona, kun taas Liisan on pikkusiskona turvallista ja odotettavaakin vähän kapinoida. Pikkusisarella kun ei ole perinteisesti yhtä suurta tarvetta näyttää aikuisempaa esimerkkiä häntä ihaileville nuoremmille sisaruksille.
Peter Pan tuo Leenan Mikä-mikä-maahan äidiksi Kadonneille lapsille.
Liisan tavoin Leenakin on arjen unelmoija, joka nauttii mielikuvitusmaailmastaan. Leena ei kuitenkaan niinkään pakene arjelta taruihmeisiinsä, vaan on pystynyt juuri tämän seikkailuja täynnä olevan satumaailman kautta luomaan vahvat siteet pikkuveljiinsä Jukkaan ja Mikkoon jakamalla sen näiden kanssa. Leena tietää kaiken Peter Panin maailmasta, ja hän veljineen uskoo aidosti satujen Peter Panin olevan täyttä totta. Sen takia hän ei lainkaan ylläty Peter Panin ilmestyessä ilmielävänä lasten makuuhuoneeseen varjoaan hakemaan. Se tuntuu hänestä suorastaan luonnolliselta.
Liisan kohdalla kummallisiin asioihin suhtautuminen kuin ne olisivat aivan luonnollisia selittyi unilogiikalla. Leenan kohdalla taas kyse on enemmän siitä, että Peter Panin todellisuudessa Peter Pan tuntuu olevan konkreettisesti olemassa samalla tavalla kuin Joulupukki, Pääsiäispupu, Nukkumatti ja Hammaskeiju Viisi Legendaa -leffassa, ja tällaisessa maailmassa ihmeellisiin asioihin uskominen ei ole omituista vaan toivottavaa.
Leenan persoonallisuus muotoutuu selkeämmin kuin Liisan, sillä unimaailma ei vääristä Leenaa samalla tavalla. Hän tuntee Mikä-mikä-maassa olonsa täysin turvalliseksi ja uskaltaa jättää veljensäkin vieraiden poikien huostaan. Tämä johtunee hänen vakaasta luottamuksestaan satujensa sankariin Peter Paniin. Edes pojan ADHD-hölinän seuraaminen ei järkytä tätä luottamusta, vaan Leena on valmis kävelemään pelottomasti lankulta uskoen Peter Panin saapuvan pelastamaan.
Tämä vähän omituisenkin pitkälle menevä luottamus perustuu siihen, että Leena on leffan kertojan mukaan suorastaan Peter Pan -asiantuntija, tietää kaikki tästä kertovat tarinat ja ihailee tätä suuresti. Jopa satusankari itse käy kuuntelemassa Leenan tarinoita iltaisin, niin hyvin neiti osaa ne kertoa (ja niin mielellään sankari kuulee ylistäviä sanoja itsestään). Leena on myös aika ihastunut Peteriin, vaikkei unelmasiipasta olekaan kyse (koska Peterhän on alkuperäisessä leffassa suureksi osaksi täysi mulkvisti). Lisäksi Leena seisoo tiiviisti moraalikäsitystensä takana ja on myös aina oikeassa, mikä antaa hänelle tiettyä aikuisen näkökulmaa Mikä-mikä-maan lapsellisessa maailmassa.
Toisaalta Leena on myös selvästi vielä lapsi, mikä tulee esille erityisesti hänen pöhköstä puheripulistaan. Innostuessaan hän tuntuu tilanteesta ja kuulijoista riippumatta höpöttävän epämääräisessä järjestyksessä kaiken mieleensä tulevan ilmoille välittämättä lainkaan siitä, etteivät muut aina ymmärrä ollenkaan, mitä hän sanoo. Tässä suhteessa tilannefiksu Liisa vaikuttaa huomiokykyisemmältä Beaumont-hahmolta.
2. Hahmonkehitys
Leenan hahmonkehityskaari on melko samantyyppinen kuin Liisalla, joskin hänen seikkailunsa vaikuttavat häneen paljon selkeämmin kuin Liisan epämääräiseksi jäävät unessa tajutut opetukset. Tarinan alussa Leena haluaa pysyä lapsena ja jatkaa kietoutumistaan Peter Panin satumaailmaan. Suutahtaneen isän määräys hänen siirtämisestään lastenhuoneesta omaan huoneeseen on hänelle hirvityksen kauhistus, sillä se merkitsisi symbolista lapsuuden loppua ja aikuistumista.
Kun Peter Pan vie Leenan ja veljet oikeasti viettämään aikaa Mikä-mikä-maassa, jossa kukaan ei koskaan kasva aikuiseksi, Leenan asenne kuitenkin muuttuu. Ihastus Peter Paniin ja äitihahmona ja roolimallina toimiminen vapaudestaan huolimatta äitiä kaipaaville Kadonneille Pojille saavat Leenan huomaamaan, että aikuiseksi kasvaminen ja aikuisemman roolin ottaminen eivät olekaan niin epätoivottavia asioita. Hän joutuu ottamaan Mikä-mikä-maassa vastuuta sekä itsestään että muista ja kasvaa samalla.
Leffan lopussa kotiin palatessaan Leena onkin valmis astumaan aikuisuuteen ja muuttamaan omaan huoneeseen, vaikka isä onkin jo heltynyt ja antaisi hänen jäädä lastenhuoneeseen. Mielenkiintoisesti leffa jättää lopulta avoimeksi sen, muuttaako Leena omaan huoneeseensa symbolisena eleenä aikuiseksi kasvamiselle vai jääkö hän vielä lastenhuoneeseen kypsyttelemään aikuistumisvalmiuttaan hieman lisää. Joka tapauksessa hänen innokkuutensa lapsien seikkailuista kotiin palanneille vanhemmilleen kertoessaan tekee selväksi, ettei hän aio aikuistumispäätöksestään huolimatta jättää satumaailmaa ainakaan täysin taakseen.
Vuoden 2002 Peter Pan ja paluu Mikä-mikä-maahan kertoo Leenan tyttärestä ja on siirtänyt Leenan sivurooliin. Jatko-osa tekee kuitenkin selväksi, että Leena tosiaan on aikuisuudessaankin säilyttänyt vakaan uskonsa satujen voimaan. Hän jopa käyttää niitä hyväkseen kertomalla jännittäviä tarinoita Peter Pania vuorostaan ihannoivalle pienelle pojalleen lievittääkseen tämän ahdistusta toisen maailmansodan pommitusten keskellä.
Disneyn jatko-osat eivät aina ole kovin uskollisia alkuperäisteokselle, mutta Leenan hahmokaarta jatketaan saumattomasti myös aikuisuudessa.
Lopulta Leena on siis aikuistumispäätöksestään ja konkreettisesta aikuistumisestaan perheen perustamisineen huolimatta kyennyt pitämään uskonsa satumaailmaan. Siksi hän pystyy vaikeuksienkin keskellä löytämään tarinoista lohtua ja levittämään sitä myös muille.
Tämä ei ole itsestäänselvyys, sillä näemme alkuperäisessä leffassa Leenan ja veljien isän, joka vaikuttaa pitävän satuja turhana huuhaana. Kun perhe leffan lopuksi huomaa Peter Panin pilvilaivan, vihjataan, että isäkin on ehkä piipahtanut Mikä-mikä-maassa joskus kauan sitten, mutta yksinkertaisesti unohtanut kokemuksen. Isä on aluksi näytetty rähjäävänä ja tympeänä aikuisena, jonka elämässä ei juuri iloa näy, ja kenties tämä johtuu juuri siitä, että mies on kadottanut uskonsa satuseikkailuihin ja fantasiaan. Leena sen sijaan vaikuttaa aikuisenakin olevan täynnä ihmetystä ja iloa juuri sen takia, että hän saa voimaa satumaailmasta.
Leenan hahmonkehityskaari onkin ehdottomasti tähän mennessä parhaiten toteutettu ja soljuvin Disneyn päähenkilönaiskaartista, eikä yhtä ilahduttavan kokonaiseen suoritukseen päästä pitkiin aikoihin Leenan jälkeenkään.
3. Hahmodesign
Leena on niitä harvoja Disney-sankarittaria, joilla ei ole ikonista ja muistettavaa hahmodesignia. Hän juoksee koko leffan ajan yöpaidassa, ja hänen kampauksensa on nätti mutta yksinkertainen ja nykyään myös auttamattoman vanhanaikaisen näköinen. Hänen ulkomuodossaan ei ole mitään erityisen muistettavaa.
Liisan ja Leenan alkuperäinen ääninäyttelijä Beaumont on toiminut myös kummankin hahmon live-mallina, mikä selittää hahmojen samantyyliset ruumiinrakenteet ja lähes identtiset kasvonpiirteet. Leenalta kuitenkin puuttuu Liisan hahmodesignin muistettavaksi tehnyt silmiinpistävä mekko ja hahmoon liittyvät voimakkaat värit.
Se, että Leena ja veljet viettävät koko elokuvan yöpuvuissaan, on ihan mukava design-yksityiskohta, joka kertoo siitä, että sisaruskolmikko on vain käymässä Mikä-mikä-maassa. He eivät oikeasti kuulu sinne, toisin kuin kaikki muut satumaailman asukkaat. Tässäkin mielessä Leena kulkee Liisan jalanjäljissä, jonka hahmodesign myös erotti tämän Ihmemaan asukeista.
4. Roolitus
Uroon käsivarsille onnistutaan tipahtelemaan jokunen kerta leffan aikana.
Leena suorittaa tavallaan love interest -hahmon virkaa elokuvan nimihahmolle, jonka maailmasta tarina kertoo. Toisaalta Leena on myös yleisön pääasiallinen näkökulmahahmo, jonka kautta tarinaa seurataan. Tämä asema nostaa hänen roolinsa elokuvassa hyvin tärkeäksi, sillä Leenan tavoin yleisö on myös vain vierailemassa Mikä-mikä-maassa.
Leena myös kasvaa elokuvan aikana, kun taas Peter Pan säilyy tismalleen samana alusta loppuun. Vaikka Peter suojelee ja pelastelee Leenaa useammankin kerran leffan aikana, ei poika jättänyt itselleni päähenkilöfiilistä juuri tästä syystä. Elokuva ei rakenna hänelle varsinaista tarinaa, ja siksi hän jää staattiseksi hahmoksi. Vaikka Leena on pelastettavana turhan paljon ja jättää aktiivisen toiminnan täysin poikien huomaan, hän jää tuntumaan paljon Peteriä itseään merkityksellisemmältä hahmolta, sillä leffan tapahtumat vaikuttavat nimenomaan häneen. Silti moderni katsoja toivoisi, että elokuvalle näin olennainen tyttöhahmo pääsisi tekemään muutakin kuin saarnaamaan moraaliohjeita syrjässä toiminnasta.
5. Sympaattisuus
Leena on mielestäni reippaasti paranneltu versio Liisasta, suureksi osaksi jo sen takia, että hänellä on leffassaan vastapelureitakin, eikä hänen tarvitse kannatella koko elokuvaa yksinään. Siihen hän ei pystyisi sen enempää kuin Liisa, sillä hahmo on pohjimmiltaan sama, ja tätä vaivaa myös sama mitäänsanomattomuus ja mieleenpainumattomuus.
Tuntui kyllä vähän pahalta Leenan puolesta, kun koko Mikä-mikä-maa vaikutti vihaavan.
Leenan höpötyspuuskat ovat kuitenkin hieman ärsyttävällä tavalla huvittavaa seurattavaa ja tekevät hänestä Liisaa persoonallisemman oloisen hahmon. Toisaalta omatoimisesti leffaansa eteenpäin vievään Liisaan verrattuna Leenan jääminen kaiken aktiivisen toiminnan ulkopuolelle vie häneltä mahdollisuuden päästä hyödyntämään voimakkaampaa persoonallisuuttaan. Lopputuloksena Leena on ihan ookoo, mutta ei juuri sen enempää.
Beaumontin ääni rasittaa taas, eikä näyttelijästä jää erityisen monipuolista kuvaa, kun roolisuoritus on pilkulleen sama kuin Liisan kanssa (vaikka kieltämättä tämä sama roolisuoritus on melko hyvä ja sopii kummankin hahmon suuhun). Tietyllä tavalla hienosteleva puhe toimii tässä leffassa kuitenkin paremmin, koska vanhempi pikkuveli Jukka kuulostaa aivan yhtä sietämättömän teennäiseltä. Suomalaisesta heikosta, korkeasta äänestä taas puuttuu muutaman tuubiklipin perusteella kaikki tunne, eikä se tunnu sopivan hahmon suuhun, joten parannusta ei löydy siltäkään suunnalta.
Bonus: Romanssi tai jotain siihen suuntaan
Vähän lähellä mutta silti aika kaukana.
Leenan ja Peter Panin melkein-romanssi ei millään tasolla teeskentele rakentavansa tosirakkautta tai edes mitään pysyvää, henkilökohtaista suhdetta. Tämä tekee siitä paljon realistisemman kuin Lumikin ja Tuhkimon satulogiikkaansa kompastelevat romanssit ovat. Romanssintyngän kasuaali luonne antaa myös osapuolille enemmän liikkumavaraa toistensa suhteen kuin aitoa rakkautta ja syvää tunnetta kuvaavat tarinat. Parin ei tarvitse päätyä yhteen, eivätkä he päädykään.
Toisaalta tästä syystä romanssiin ei liity kauhean suuria tunnepaukkuja, vaan se tuntuu jäävän hieman latteaksi. Se ei kuitenkaan edes yritä olla merkittävä osa elokuvaa, eikä oikeastaan edes Leenan ja Peterin välistä suhdetta, joka rakentuu enemmän Leenan Peteriin kohdistuvalle ihailulle ja pojan kunnioituksen voittaneille tarinankerrontataidoille kuin varsinaisesti romanttisille tunteille. Parissa onkin ihan hauska piirre se, että he tavallaan tuntevat toisensa jo ennen ensitapaamistaan, mutta eri tavoin: Leena tuntee Peterin tarinoidensa sankarina ja Peter on käynyt usein salaa kuuntelemassa Leenan kertomia tarinoita.
Leena on selkeästi kiinnostunnut Peter Panista, joka näyttäisi olevan hänen suuri ensi-ihastuksensa. Hän lähestyykin poikaa jopa vähän päällekäyvästi, ja vain mustasukkaisen Helinä-keijun väliintulo estää pakotussuukon pariskunnan ensikohtaamisen aikana. Myös vähemmän kypsä, romantiikan käsitettä vielä tajuamaton Peter Pan on selvästi kiinnostunut Leenasta. Peterin tärkeälle tarinankertojalleen suomat kiintymyksenosoitukset tulevat kuitenkin esille lähinnä pikkupoikamaisena esittelyhaluna ja uhona.
Peter pyrkii jatkuvasti tekemään vaikutuksen Leenaan ja viettääkin paljon aikaa kahdestaan tämän kanssa. Hän ei kuitenkaan kypsymättömyytensä ja heikon tunneälynsä takia esimerkiksi osaa huomioida tämän tunteita intiaanileirissä, vaan tanssittaa päällikön tytärtä samalla kun kylän nuivat eukot käskyttävät Leenaa. Merenneitojen kiusatessa Leenaa poika vain nauraa räkäisesti, eikä ymmärrä ollenkaan, miksi mustasukkaisten merenneitojen ilkeily vihastuttaisi vierasta. On muutenkin vähän vaikea sanoa, miten erityisenä ihmisenä Peter Leenaa pitää, mutta Helinän ja merenneitojen ilmeisen vihamielinen mustasukkaisuus antaisivat ymmärtää, että ainakin hieman.
Tämä pieni ja unohdettava ihastus saa ihan kivan keveän päätöksen, kun hahmot palaavat yhteisen pienen seikkailun jälkeen omille teilleen ilman sen kummempia tuntemuksia. Kumpikaan ei ole heittämässä omaa elämäänsä pois toisen vuoksi tai luopumassa mistään itselleen tärkeästä. Toisin kävi esimerkiksi vuoden 1991 näytellyssä Hook – Kapteeni Koukku -elokuvassa, jossa Peter Pan on jättänyt Mikä-mikä-maan voidakseen olla Leenan kanssa – vain kasvaakseen juuri Leenan isän kaltaiseksi mielikuvituksettomaksi tosikoksi [Edit 12.1.2015: Eipäs käynytkään näin, Peter menikin naimisiin jonkun ihan toisen naisen kanssa. Muisti vain teki tepposet, kun leffan näkemisestä on niin kauan aikaa.] Animaatiossa parin lapsenomainen, molemminpuolinen kiinnostus elää Leenan ja veljien seikkailun ajan, mutta ei jää haikeaksi menetetyksi rakkaudeksi kummankaan mieleen.
Jatko-osassa näytetään, että kumpikin tosiaan on jatkanut elämäänsä. Leena on löytänyt ilmeisesti onnellisen parisuhteen tosimaailmasta ja Peter Pan jatkanut Kadonneiden Poikien kanssa toheltamista satumaailmassa samaan tapaan kuin aina ennenkin. Silti he jakavat loppua kohden yhden kohtauksen, joka osoittaa, että he ovat yhä toistensa sydämissä ensi-ihastuksina, jotka eivät ihan johtaneet mihinkään, mutta eivät jättäneet pahaa mieltä tai jääneet kaduttamaankaan. Vaikka Paluu Mikä-mikä-maahan on muuten monin puolin heikko leffa, on loppukohtaus hienoisessa mutta positiivissävytteisessä haikeudessaan varsin kaunis ja onnistunut nyökkäys Leenan ja Peter Panin yhteisille muistoille ja kokemuksille.
