Prinsessapäiväkirjat: Belle, osa 1

8.3.2015 kello 20:10

Elokuvasta Kaunotar ja Hirviö (Beauty and the Beast, 1991).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Belle-unelmoi

Kylän seikkailuja kaipaava outolintukaunotar jää vangiksi hirviöksi muutetun prinssin linnaan ja opettaa vangitsijansa olemaan taas ihminen.

Kaunotar ja Hirviö on minulle tutuimpia klassikoita, ja sitä on tullut tapitettua pienestä pitäen monia monia kertoja. Se on mielenkiintoinen kokonaisuus siinä mielessä, ettei siinä juonenkuljetuksellisesti ole toisinaan mitään järkeä, ja tekijät itsekin kohauttelevat kommenttiraidallaan olkiaan tarinan reikäiselle aikajanalle. Leffa onkin mielestäni monin tavoin mainettaan vikaisempi, mutta emotionaalisella tasolla se on silti suorastaan mestariteos. Kaikki tärkeät hahmot ja kohtaukset herättävät voimakkaita reaktioita, ja kaikista eniten näin tekevät tietenkin kaunottaremme ja hänen hirviönsä.

Tekstiä siunaantui taas sen verran paljon, että pilkoin analyysin kahdeksi osaksi, joista jälkimmäinen luvassa viikon sisään.

1. Persoonallisuus

Belle on ennen kaikkea perusteellisesti pohjustettu hahmo. Elokuvan suurimpia onnistumisia onkin hahmon lähtökohtien hyvin laaja avaaminen tämän esittelyvaiheessa. Prologin jälkeen elokuvan starttaava Belle-musikaalikohtaus kertoo nimihahmosta ja tämän suhteesta ympäristöönsä aivan valtavasti. Oikeastaan koko elokuvan alkuosuus siihen saakka, kun Belle lähtee Hirviön linnaan, nimenomaan pohjustaa hahmoa – opimme tuntemaan hänen elämäntilanteensa, unelmansa, intohimonsa ja luonteensa sekä suhteensa isäänsä, Gastoniin ja muuhun kylään. Kaikkea tätä alussa välitettyä informaatiota tarvitaan leffan myöhemmissä vaiheissa.

Bellen hahmo rakentuu hänen lukemisharrastuksensa ympärille. Hän rakastaa kirjoja, koska niiden kautta hän pääsee elämään fantastisia seikkailuja, joita ei voi pienessä maalaiskylässä toteuttaa. Mielikuvitus avaa kirjojen tarinoista hänelle täysin uusia maailmoja. Hän laulaa Belle-kappaleen ja myöhemmin sen reprise-osuuden aikana siitä, miten toivoisi pääsevänsä lähtemään kylästä omaan seikkailuunsa. Lukemisinnolla viestitään myös, että Belle on älykäs ja tiedonjanoinen ja että hänellä on vilkas mielikuvitus.

Arielin tavoin Bellen persoonallisuus koostuu monista eri piirteistä, jotka on sidottu yhteen. Bellen negatiiviset piirteet eivät kuitenkaan ole yhtä ilmeisiä kuin edeltäjänsä. Ne tuodaan esille paljon verhotummin. Seikkailunhalun vastapuolena näkyy nimittäin ylimielisyys. Hän katsoo olevansa muun kylän yläpuolella ja pitää itseään kyläläisiä älykkäämpänä. Hän tahtoo enemmän kuin pienen elämän pienessä kylänpahassa, joka riittää ehkä pienille kyläläisille, mutta ei hänelle.

Luen-vain-japanilaisia-sarjakuvia!

Kotikylässä älykkyyttä ei arvosteta: ”Koko kaupunki puhuu sinusta. Ei nainen voi lukea. Kohta alat ajatella… ei saa!”

Bellen ylimielisyys ei kuitenkaan tunnu korostetulta, koska hän on väheksyvästä asenteestaan huolimatta aina ystävällinen kaikille, jotka ovat ystävällisiä hänelle. Hän pyrkii mahdollisuuksien mukaan olemaan ystävällinen jopa kylän ihailemalle koppavalle Gaston-komistukselle, joka kohtelee häntä täysin mulkeromaisesti ja jota hän ei voi sietää. Nämä kaksi puolta – ylimielisyys ja ystävällisyys – sidotaan hahmossa yhteen niin, ettei Belle vaikuta epämiellyttävältä, vaikka katsookin kyläläisiä vähän nenänvarttaan pitkin.

Myös kyläläisten näkökulma esitellään kappaleen aikana. He suhtautuvat Belleen ystävällisesti mutta kummeksuen, eivätkä ymmärrä, millainen tyttö haihattelee kirjojen tarinoita pää pilvissä, eikä ota kunnollista kontaktia muuhun yhteisöön ja käyttäydy niin kuin nuoren naisen kuuluisi.

Neito itsekin kyseenalaistaa itsensä leffan alkupuolella puhuessaan keksijä-isänsä Mauricen kanssa. Hän kysyy, onko tämän mielestä omituinen – jospa vika sopeutumisongelmissa onkin hänessä, eikä vain kylässä. Belle kuitenkin tietää sisimmässään täsmälleen, kuka on ja mitä haluaa. Hän ei edes harkitse esimerkiksi Gastonin kosinnan hyväksymistä, vaikka jopa Mauricen mielestä tämä voisi olla oiva sulho.

Kukaan kylässä ei ymmärrä häntä, eikä hän yksinkertaisesti osaa ottaa näihin kontaktia, sillä hän ajattelee täysin eri tavalla kuin muut. Hän yrittää kyllä nimikkokappaleensa aikana saada kontaktia leipuriin. Tämän kysyttyä ohimennen hänen kuulumisensa hän innostuu välittömästi kertomaan lukemastaan kirjasta, mutta luovuttaa huomatessaan, ettei leipuri itse asiassa ole lainkaan kiinnostunut hänen vastauksestaan, vaan kysyi ihan kohteliaisuuttaan.

Belle-kappaleen englanninkielisen reprisen aikana hän laulaa myös toivovansa löytävänsä jonkun, joka ymmärtäisi häntä. Tämä säe ei ole kääntynyt suomennokseen, mutta viesti menee kuitenkin perille kappaleen sävyn ja isän kanssa käydyn keskustelun ansiosta: Belle on yksinäinen.

Bellellä ei ole mitään kontaktia kyläläisiin, kun taas Gaston on kierittänyt jokaisen näistä pikkurillinsä ympärille. Tämän takia leffan loppuhuipennuksen lähestyssä Bellen vakuuttelut Hirviön kiltteydestä kaikuvat kuuroille korville kohtauksessa, joka johtaa The Mob Song -musikaalinumeroon. Gastonin vakuuttelut Hirviön pahuudesta sen sijaan uskotaan täysin. Gaston on itsekäs öykkäri, mutta hän ymmärtää, miten kyläläiset ajattelevat ja toimivat. Belle on monin puolin parempi ja ylväämpi ihminen kuin Gaston, mutta hänen eritäytyneisyytensä kostautuu lopulta.

Belle-yksin

Tällaista tämä on, ei kai sille mitään voi. Belle tuntuu hyväksyneen paikkansa kylän oudokkina, eikä toimi juurikaan tilanteen parantamiseksi.

Belle on paljon Arielia hillitympi ja arvokkaampi hahmo, mutta yhtä lailla unelmoija. Kaikesta seikkailunhalustaan huolimatta hän kokee olevansa kahlittu kylään, sillä ei lähde sieltä varsinaisesti omasta aloitteestaan. Vasta tiedemessuille lähteneen isän ahdinko ajaa hänet liikkeelle, ja hän päätyy elämään kaipaamaansa seikkailua huomaamattaan.

Lähdettyään seikkailuun Belle osoittaa olevansa rohkea, voimakastahtoinen, oma-aloitteinen ja määrätietoinen nuori nainen. Hän uhraa oman vapautensa pelastaakseen sairaan isänsä Hirviön vankitornista. Jäätyään Mauricen tilalle vangiksi Belle kykenee kuitenkin heikosta tilanteestaan huolimatta hallitsemaan monia kohtauksia, joissa esiintyy kookkaan ja aluksi vihaisen Hirviön kanssa.

Bellen uteliaisuus ja seikkailunhalu toisaalta viestittävät, ettei hän ole aina kovin järkevä ihminen, vaan valitsee usein dramaattisen vaihtoehdon järkevän sijasta. Hirviö sallii hänelle täyden vapauden linnassa sillä rajoituksella, että länsisiipeen ei ole astuminen. Rajoitus ei tunnu aivan kohtuuttomalta tilanteeseen nähden, ja linnan muissakin osissa varmasti riittäisi tutkittavaa päiväkausiksi. Silti Bellen on itsepäisen uteliaisuuden vallassa aivan pakko päästä heti välittömästi ensimmäisenä remuamaan kiellettyyn linnan kolkkaan, koska Hirviö selvästi piilottelee jotain. Siellä pitää tietysti hiplata jännän näköisiä taikajuttuja ilman minkäänlaista varovaisuutta tai Hirviön yksityisen tilan kunnioitusta.

Belle-ja-uteliaisuus-tappoi-kissan

Taikaa kimmeltävä ruusu vetää fantasiasaduissa koko elämänsä viettänyttä neitosta puoleensa kuin hehkulamppu hyönteistä, vaikka siihen ei varmaan olisi hyvä koskea.

Hirviön yllätettyä Bellen taikaruusun ääreltä ja karjuttua hänelle hän myös ryntää suin päin ulos lumimyräkkään keskellä yötä suojanaan vain pieni viitta. Isääkin pitää alkujaankin lähteä pelastamaan kertomatta asiasta kenellekään kyläläiselle. Varomattomuus ja impulsiivisuus eivät ole luonteenpiirteitä, joita näkee kovin usein yhdistettävän Belleen, mutta mielestäni ne näkyvät hänen käyttäytymisessään läpi leffan. Ehkä neidin mielikuvitus juoksee liiankin villinä.

2. Hahmonkehitys

Bellen menneisyydestä ei kerrota juuri mitään. Hänen nimikkokappaleensa alkuperäislyriikat vihjaavat kuitenkin, että hän ja Maurice eivät ole aina asuneet kylässä: ”Every morning just the same / Since the morning that we came / To this poor provincial town…” Tuntuukin uskottavalta, että hän on niin kovin erilainen kuin muut kyläläiset, koska on itse asiassa kasvanut ainakin osan lapsuudestaan jossain muualla.

Itse elokuvan aikaiset tapahtumat muodostavat Bellelle varsin toimivan hahmokaaren. Hän aloittaa leffan elämällä mielikuvitusseikkailuja kirjojensa kautta, ja päätyy sitten elämään ihka oikeita seikkailuja. Niiden aikana hän oppii ensinnäkin näkemään prinssin Hirviön rujon ulkokuoren alla.

Sinänsä tässä ei ole kyse erityisen pontevasta kehityksestä, sillä jo leffan alussa on tehty selväksi, ettei pinnallinen pölkkypää Gaston voisi vähempää kiinnostaa neitoa, vaikka komea koiras onkin. Bellen täytyy toki jossain määrin päästä yli Hirviön ulkokuoren aiheuttamasta järkytyksestä, mutta enemmän hän tuntuu parin alkuhetkinä karsastavan tämän hirviömäistä käytöstä. Belle tuntuu olevan valmis hyväksymään Hirviön tämän ulkomuodosta huolimatta heti, kun tämä osoittaa, ettei ole sisältä hirviö.

Ulkokuoren alle sisimpään näkeminen ei siis varsinaisesti ole koskaan Bellen ongelma. Belle on aina ollut kiltti ihmisille, jotka ovat hänelle kilttejä. Sen sijaan se, jonka on nähtävä pintaa syvemmälle, on Hirviö itse, joka alkaa hirviöksi ulkoisesti muututtuaan myös käyttäytyä kuin peto. Belle auttaa Hirviötä löytämään prinssiytensä ja ihmisyytensä uudestaan.

Bellen kannalta tärkeämpi kehityskaari liittyy tähän, mutta muotoutuu enemmän siitä, että Hirviötä auttamalla hän saa alussa kaipaamansa ystävän, joka ymmärtää hänen kiinnostuksenkohteitaan. Tämä tuodaan leffan alkuperäisessä versiossa esille hyvin pikaisesti ja ohimennen, kun Belle ja Hirviö istahtavat Something There -laulun lopussa takan ääreen lukemaan yhdessä kirjaa.

Vuonna 2002 leffaan lisätty uusi musikaalikohtaus Human Again (joka oikeastaan sävellettiin jo alkuperäistä leffaa varten, mutta leikattiin tuolloin pois) sisältää Bellen ja Hirviön välisen suvantohetken, joka korostaa Hirviön kiinnostusta tarinoihin enemmän kuin pelkkä alkuperäinen takkahetki (kohdasta 3:48). Lisätyssä kohtauksessa Belle on juuri saanut luettua Romeon ja Julian Hirviölle ääneen, ja tämä pyytää haltioituneena häntä lukemaan sen uudestaan.

Belle-lukee

 Tämä tyyppihän on ihan eri laatua kuin se Gastonin juntti!

En välitä uudesta korvamatolaulusta, mutta Bellen ja Hirviön hetki sen lopussa on mielestäni erinomainen lisä painottamaan sitä, miksi Belle rakastuu Hirviöön. Bellen hahmonkehityksen kannalta on täysin välttämätöntä, että hän löytää sen ymmärtävän sielun, josta on unelmoinut. Sen ystävän, jonka seurassa hän ei ole yksinäinen – kontrastina siihen, miten hän on elänyt aikaisemmin ilman läheisiä uskottuja isäänsä lukuun ottamatta.

Bellen tarina olisi jäänyt täysin tyngäksi, jos Hirviö ei olisi ollut selvästi kiinnostunut samoista asioista. Belle kun etsi elämäänsä juuri sellaista kumppania, joka ymmärtää hänelle tärkeitä asioita. Something There -kappale korostaa sitä, että tämä on ensimmäinen kerta, kun Belle kokee romanttisia tunteita toista henkilöä kohtaan: hänen tunteensa ovat hänelle jotain uutta ja ihmeellistä – tai englanniksi ”new and a bit alarming”.

Belle saa siis juuri ne asiat, joita on leffan alussa toivonut. Hän pääsee seikkailuun ja saa kumppanin, joka on enemmänkin kuin pelkkä rakastettu: oikea ystävä. Bellen kaksi toivetta kietoutuvat mukavasti toisiinsa, kun Hirviön tapaaminen, tämän pinnan alle näkeminen, sielunkumppanuuden löytäminen tästä ja tähän rakastuminen muodostavat Bellen seikkailun ydinpisteet. Neitokaisen hahmokaari onkin tähän mennessä Disneyn sankaritartarjonnan ehdottomasti komein saavutus.

3. Hahmodesign

Bellen-prinsessamekkoli

Vaaleankeltaiset ääriviivat luovat juhlamekkoon ihanan hohteen ja erottavat sen muista Bellen puvuista, joiden ääriviivat ovat niiden perusvärejä tummemmat.

Tuhkimon tavoin Bellen designissa on selvästi haluttu tuoda esiin hahmon eri puolia: yhtäältä vaatimaton mutta nätti kylätyttö-look sinivalkoisen maatiaismekon muodossa ja toisaalta ylimaallinen kaunis prinsessa-look kullanhehkuisen juhlaleningin muodossa. Belle kuitenkin vaihtelee leffan aikana vaatteitaan orgaanisemmin kuin Tuhkimo, jonka jokainen vaatekerta tuo julistuksenomaisesti esiin jonkin puolen hänen persoonallisuudestaan. (Tämä ei missään nimessä ole haukku Tuhkimoa kohtaan, vaatesuunnittelu kun on mielestäni hänen hahmonrakennuksensa suurimpia onnistumisia.) Belle pukeutuu enemmänkin tilanteen vaatimalla tavalla. Maatiaiskylässä hän käyttää yksinkertaista maatiaismekkoa, linnassa hieman näyttävämpiä leninkejä ja tanssiaisissa kimaltelevaa prinsessamekkoa.

Kasvojen ja ruumiinrakenteen osalta Bellen design on selvästi pehmeämpi kuin Arielin räiskyvän alleviivattu ja kärjistetty design. Vyötärö ei ole yhtä pikkupikku tiimalasi, eikä designiin kuulu mitään räikeänpunaisten ja massiivisten hiusten tai simpukkabikinien kaltaisia herätepiirteitä, jotka vetävät välittömästi katsojan huomion. Bellen  nätit ruskeat hiukset ja punakat posket tuovat hahmoon kaikin puolin maanläheisemmän fiiliksen (pun intended).

Bellen-normomekkolit

Kuten Cilla totesi, Belle saa kaikki värit näyttämään hyvältä yllään.

Toisaalta Bellen design on kuitenkin seksikkäämpi ja persoonallisempi kuin Lumikin ja Tuhkimon neutraalin realistiset designit. Myös suurien, ilmeikkäiden silmien ja korostetun ekspressiivisen, ilmehdintään keskittyvän animaation osalta Belle seuraa Arielin jalanjäljissä.

Bellen kasvoanimaatio derppailee varsin paljon, mikä on epäilemättä suureksi osaksi seurausta leffan tekemisaikataulun valtavasta kiireestä. Tärkeät kohdat kuitenkin yleensä näyttävät hyvältä, ja leffa kompensoi dramaattisella yleisilmeellään ja oivaltavalla sekä voimakkaalla hahmosuunnittelullaan animaation yhtenäisyysongelmia. On huomionarvoista, ettei Bellen animoinnissa näytetä aina lähikuvissakaan keskitytyn siihen, että hän näyttäisi mahdollisimman kauniilta joka hetki. Sen sijaan emootion kuvaaminen tuntuu olleen Mark Hennin johdossa toteutetulle animaatiolle usein staattista kauneutta tärkeämpää.

Sekin vaikuttanee, että Bellellä on varsin paljon muista Disney-neidoista eroavat kasvonpiirteet. Hänen poskensa ja huulensa ovat hyvin täyteläiset. Toisin kuin Arielilla, hänen poskensa eivät kuitenkaan nouse kohottamaan suurten kauriinsilmien alaluomia kovin usein, vaan hänen ilmaisunsa on rauhallisempaa, ja silmien alakaaret pysyvät yleensä kaarevina. Selkeästi hahmodesigniin kuuluva vilkkuluomi tekee Bellen silmistä erittäin kauniit ja varsinkin persoonalliset – vilkkuluomet kun jätetään yleensä piirtämättä piirroshahmoille. Eivät ne Kaunottaressa ja Hirviössäkään animaation epäyhtenäisyyden takia näy aina, mutta hyvin usein.

Bellen-vilkkuluomi-on-kaunis

Bellen kasvonpiirteissä korostuvat pehmeät ja täyteläisen pyöreät muodot.

——————————-

Jatkuu ensi viikolla.

Avainsanat:

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat, Vertailu  Tagit: RSS 2.0

« »


4 kommenttia

  1. Niina

    Mainio syväluotaava katsaus Bellen hahmoon. Paljon oli myös sellaisia asioita, joita en ole aiemmin ajatellut, vaikka Kaunotar ja Hirviö on sentään lempielokuvani. Esimerkiksi tuo Bellen habitus. Kirjoitin blogiini vasta arvostelun Kaunottaren ja Hirviön joulusta. Pitää tehdä myös Kaunottaresta ja Hirviöstä, jossain vaiheessa. Elokuva vaan on siskollani lainassa tällä hetkellä :)

  2. Arana

    Mukavaa että sait kirjoituksesta irti uusia ajatuksia! Käy vain itsekin leffan kimppuun kun saat karhuttua sen takaisin, eri ihmisten ajatuksiin samasta teoksesta on aina hauska tutustua. Sinun näkemyksesi Lumotusta joulusta esimerkiksi vaikutti paljon omaa vaikutelmaani positiivisemmalta ja olit löytänyt kivasti positiivisia juttuja, jotka antoivat ajattelemisen aihetta.

  3. Niina

    Mukavaa, että kävit lukemassa sen. Disneyn jatko-osat harvemmin yltävät edeltäjänsä tasolle. Ajattelen kaunottaren ja Hirviön joulua lähinnä joulu-tunnelma elokuvana enkä niinkään jatko-osana. Mukava että löysit siitäkin jotain uutta vaikka ei suosikkilistalle pääsisi. Olen viimeaikoina perehtynyt kuuluisien satujen alkuperiin. Äskettäin sain Mulanista tekstin valmiiksi. Jännittävästi alkuperäiseen legendaan tutustuminen kohotti Disneyn animaation asemaa silmissäni ja pidän Disneyn Mulanista nyt huomattavasti enemmän mitä ennen. Pitänee siitäkin pian kirjoittaa.

  4. Arana

    Teknisesti katsoenhan Lumottu joulu ei edes ole jatko-osa vaan niin sanottu midquel eli väliosa. Mutta voin ymmärtää, että leffa tuntuu hauskemmalta kun sitä ei ajattele kiinteänä osana Kaunottaren ja Hirviön jatkumoa, koska omat ongelmani tulevat juuri siitä, etten pidä siitä, miten jatko-osa käsittelee hahmojaan enkä siksi pidä siitä että leffa on tungettu keskelle alkuperäisen leffan aikajanaa. En varmaan itse tule toista kertaa katsomaan tätä, mutta ihan kiva tietää, mistä on kyse.

    Minustakin on ihan mielenkiintoista vertailla Disneyn sovituksia ja alkuperäisiä tarinoita, koska Disneyn versiot ovat yleensä hyvin löyhiä sovituksia ja niissä tehdään usein hyvin mielenkiintoisia ja monesti oikein toimivia perinteisestä/alkuperäisestä poikkeavia ratkaisuja.

Kommentoi tätä kirjoitusta



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.