Syksyn 2011 ensivaikutelmia: HxH, Phi Brain, Future Diary & Chihayafuru

15.10.2011 kello 18:28

Kun poikasarjoja on tullut tänä syksynä katseltua epätavallisen paljon, niin keräsinpä ensifiiliksiä niistä yhteen.

Hunter x Hunter

Ilmeeni HxH:ta katsoessani.

Ysärishounenin hahmosuunnittelu ahdistaa niin suuresti, etteivät ihan kivat tuotantoarvotkaan pysty kompensoimaan. En siis tykkää ensimmäisten jaksojen perusteella yhtään HxH:n ulkonäöstä, mikä on siinä mielessä isohko miinus, että visuaalinen maailma on itselleni hyvin tärkeässä roolissä animesta nauttimisen kannalta.

Ensimmäisten jaksojen toteutuskin loistaa niin perusperusshounenina, että poikainsarjakuville normaalisti nyrpistelevä katsoja on hieman tuskissaan. Varsinkin pilottijaksossa kaikki tapahtuu niin oppikirjan mukaan, että epätoivo melkein iski katsoessa. Tarinassa etovan ylioptimistinen peruspikkupoika haluaa hunteriksi, jonkinlaiseksi paikalliseksi sankariksi, ja tutustuu kahteen toiseen ainakin ensivilkaisulta äärityypitellyn oloiseen hunter-kokeeseen pyrkijään. Tästä ei asetelma enää perusperusshounenimmaksi mene (paitsi ehkä jos poika haluaisi Maailman Parhaaksi hunteriksi).

Useammaltakin taholta on kuitenkin lupailtu, että HxH tulee vielä yllättämään hienoudellaan, joten päätin yrittää roikkua mukana, sillä ensimmäisessa jaksossa on ylipäänsä aika vaikea tuoda mitään erityisen hienoa kuvaan. Kakkosjakso osoittautuikin yllättätyksekseni jopa melko viihdyttäväksi paketiksi, kun karsintatestit matkalla varsinaisiin kokeisiin sisältävät ihan fiksun oloisia ja oikeasti sankarin piirteitä mittaavia piilotarkoituksia. Tämänhetkinen fiilikseni on siis varovaisen positiivinen.

Innostustaso: 2/5
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , Kommentteja: 6 »


Kesän 2011 ensivaikutelmia: Sacred Seven, Kamisama Dolls & No. 6

14.7.2011 kello 19:55

Kesän 2011 ensivaikutelmat kerkesin jo aloittaa jalat altani pyyhkineellä Mawaru Penguindrumilla, mutta katsellaanpa, mitä muuta animen kesäsesongilla on tarjota.

Kamisama Dolls

Ei hajuakaan, mitä tässä tapahtuu, mutta juuri siksi kiinnostaakin.

Tämä viritelmä puolestaan toimi aivan päinvastoin kuin Sacred Seven. Kamisama Dolls avaa ensimmäisen jaksonsa raisulla alkukohtauksella, joka nappasi jakamattoman mielenkiintoni välittömästi. Mitään alun tulipiinasta ja veriroiskeista ei selitellä katsojalle, mutta vastauksia selkeästi luvataan. Sama pätee myös jakson muuhun juoniosuuteen. Prologinsa jälkeenkään Kamisama Dolls ei luota pelkkään perinteiseen pohjustukseen, toisin kuin Sacred Seven, vaan heittää katsojan suoraan tapahtumien keskipisteeseen, eikä tarinakaaria vasta hiljaksiin aloitella, kuten animesarjoilla on ensimmäisessä jaksossaan tapana tehdä. Silti jakso ei ole vaikeaselkoinen, vaan se on sen verran hyvin kirjoitettu ja rakennettu, etten tuntenut putoavani kärryiltä.

Ensimmäisen jakson toteutus on suurimmaksi osaksi kovasti mieleeni, mutta en ole vielä aivan hurraamassa sille, millaiseksi sarja vaikuttaa olevan muodostumassa sisällöltään. Level E:n mieleen tuova ysäriromcomsähellys jakson alkupuolella ei varsinaisesti häirinnyt, mutta toivon, ettei siitä ole tulossa isompaa osaa sarjaa. Sinänsä homma voisi muuten toimiakin, mutta valitettavasti päähenkilön love interest -tytteli on ihan samanlainen mitäänsanomattomuus kuin vaikkapa sen Level E:n vastaavaa roolia täyttävä likka.

Enemmän huolettaa kuitenkin tässä vaiheessa se, mihin sarja on menossa ohjattavien jumalrobojensa kanssa. Konsepti epäilyttää, mutta voisi myös oikeissa käsissä toimia. Pääpojan salaperäinen kotikylä ja siitä levitellyt informaationriput kuitenkin nappasivat huomioni sen verran vahvasti positiiviseen suuntaan, etten vielä tässä vaiheessa vaivaudu suuremmin huolestumaan epäilyttävämmistä alueista.

Pilotissa on paljon tavaraa, mutta sen esittäminen ja aukkojen jättäminen vaikuttaa harkitulta ja tekijöiden käsissä kiitettävästi pysyvältä liikkeeltä. Tuloksena on vetävä aloitus, josta on hyvä jatkaa eteenpäin, vaikkakin muutaman varauksen kanssa. Taustalla hönkivä pieni ysärifiiliskin luo tunnelmaan vähän erikoisen säväyksen.

Innostustaso: 3,5/5
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , Kommentteja: 0 »


Kesän 2011 ensivaikutelmia: Mawaru Penguindrum

8.7.2011 kello 21:51

Kunihiko Ikuharan ohjaama Revolutionary Girl Utena on tunnetusti suurin animesuosikkini, joten olisi luullut, että miehen uusi ohjaustyö – ja ensimmäinen kunnollinen sarjaohjaus sitten Utenan – olisi herättänyt ennakkoon voimakkaampia tunteita. Toki Mawaru Penguindrum oli animekesäni odotetuin sarja, ja tietysti olen ollut kiinnostunut projektista niin kauan kuin siitä on tiedetty, mutta varsinainen hehku on pitkälti jäänyt puuttumaan. Twitterin puolella juuri eilen pörhistelin, etten jaksa hypettää tätä sarjaa olemattomien esitietojen perusteella, vaan odotan ensimmäisen jakson näkemiseen. NO NYT SIT SEN HYPEN AIKA.

Ihq pinq tarjoaa sinulle sateensuojaa. TEE SOPIMUS SEN KANSSA.

Tulipa siis nähtyä varmasti parhaiden katsomieni ykkösjaksojen sarjassa painiva pilotti, joka onnistuu ihan joka alueella, tietää onnistuvansa ja on tuloksena häpeilemättömän ja oikeutetun itsevarma. Sarja kertoo herättävänä vaihteluna niiden tavallisten romanssikuvioiden sijaan erittäin läheisiksi toisilleen kasvaneista kolmesta sisaruksesta. Veljekset Kanba ja Shouma passaavat sairaalasta juuri kotiutettua pikkusiskoaan Himaria, jonka vakavaksi ilmoitettua tilaa lääketiede ei hoitavan lääkärin mukaan pysty parantamaan. Jakson loppu herkuttelee jo samantyyppisillä hämyisillä insestiviboilla, jotka hyppivät siellä sun täällä Utenassakin, mutta tavanomaisesta romanssista Mawaru Penguindrumissa vihjaillut kuviot vaikuttavat edelleen olevan kaukana. Pääkolmikon välisten dynamiikkojen kehitys tulee takuuvarmasti olemaan sarjan suuri valtti pitkällä juoksulla, ja sitä pedataan ensimmäisessä jaksossa esimerkillisesti.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat, Hype  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 5 »


IT GETS BETTER!

8.5.2011 kello 23:18

Olen viime aikoina kuunnellut vanhoja ANNcast-jaksoja, joista eräässä keskustellaan arvostelemisesta. Jakso on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja kuuntelemisen arvoinen, mutta eniten huomioni kiinnittyi puhujien äärimmäisen negatiiviseen suhtautumiseen fandomin piirissä yleiseen puolustusrepliikkiin: IT GETS BETTER! Podcastissa tuskaillaan sitä, miten huono aloitus on jo itsessään suuri heikkous sarjassa, sillä viihteen on saatava yleisö mukaansa välittömästi; muuten se on epäonnistunut jo lähtökohdiltaan. Eihän kenelläkään ole tuntitolkulla aikaa ja kärsivällisyyttä tuhlata tuskaiseen huonouteen tai keskinkertaisuuteen, kun saman ajan voisi käyttää aktiviteettiin, josta saa jotain irti.

Näinhän se on; vahva aloitus on aina elintärkeä osa sarjaa. Lasken itse heikon alun aina suureksi miinukseksi, kun tarkastelen sarjan kokonaisarvoa, -rakennetta ja -viihdyttävyyttä. Negatiivinen asenne on ymmärrettävissä ihan kokemustasolla. Varmasti moni meistä on joskus ruvennut katsomaan tai lukemaan jotain minkä alku ei ole lainkaan vakuuttanut siinä uskossa, että se fanien lupausten mukaisesti paranee huomattavasti viimeistään keskivaiheille tultaessa. Sarja voi oikeasti parantua tai sitten koko homma saattaa päättyä fiaskoon kuten Scampilla, joka odotti koko Princess Tutun katsomisen ajan että se paranisi, eikä se lopulta hänen silmissään koskaan muuttunut paremmaksi, vaan jäi yhdeksi hänen suurimmista inhokeistaan.

Silti on mielestäni on aika kova asenne vain luovuttaa heti, kun joku väittää sarjan laadun paranevan myöhemmin. Omasta kokemuspiiristä löytyy useampia sarjoja, jotka ovat puhjenneet täyteen kukkaansa vasta reippaasti esittelyseikkailujen jälkeen ja jotka ovat todella nousseet suosikeiksi asti myöhemmin. Varsinkin mangan puolella kyse on monesti ihan rehellisestä laadun paranemisesta – mangaka ei vain osannut aluksi, mutta pääsi sitten paremmin jyvälle. Sekin vaikuttaa, että lukijoita kalastellaan sarjan alussa irrallisilla ja helposti lähestyttävillä pikkutarinoilla ja kunnollisten tarinakaarien pariin uskaltaudutaan vasta myöhemmin. Animen kanssa taas olen huomannut erilaisen trendin. Ne sarjat, jotka vaikuttavat alkavan aika keskinkertaisesti tai ihan kivasti, mutteivät tunnu mitenkään erikoisilta heti kättelyssä, tekevät sen välillä täysin tahallisesti. Katsojaa hämätään luulemaan, että kyseessä on tietynlainen sarja, mutta sitten panokset kovenevatkin ja sarja muuttaa kurssinsa paljon luultua kunnianhimoisemmille vesille.

Tässä ovat ilman sen kummempaa järjestystä top-5 IT GETS BETTER -mangani sekä bonuksena ilmiötä edustava live action -sarja. Joskus myöhemmin ehkä luvassa samaa settiä animeistakin.

Pahis-ekspositiota koska pahikset saavat aina hienoimmat shotit.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Ensivaikutelmat, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 17 »


Kevään 2011 ensivaikutelmia: Tiger & Bunny, Steins;Gate & Hanasaku Iroha

14.4.2011 kello 23:12

Tällä kertaa ensivaikutelmien kirjoittaminen olikin harvinaisen kivaa, kun kaikki kolme ensimmäistä vilkuilulistalleni päässeistä sarjoista vaikuttavat poikkeuksellisen lupaavilta tapauksilta. Kevät on päässyt näiden siivellä nousujohteiseen alkuun, eikä vielä olla edes päästy noitaminAan.

Tiger & Bunny

Tiikerillä ja Pupulla on yhteistyöongelmia

Tiikerin ja Pupun supersankariseikkailut ovat kahden ensimmäisen jakson perusteella osoittautumassa minulle kevään isoimmaksi sarjaksi. Tykkään lähtökohtaisesti supersankaritouhuilusta, vaikken kauheasti olekaan Marvel-maailman sarjakuvia seurannut. Konsepti on kuitenkin kiinnostava, sillä supersankari-setting on mitä oivallisin alusta lyödä läpi tarinaa, joka varsinkin draamallisesti ottaa itsensä tosissaan, mutta tunnistaa myös asetelmansa hoopouden. Toisaalta olen ihan sydäminä suuri taakka yksilön harteilla -asetelmaan ja sen kuvaamiseen, miten hahmot selviytyvät voimavaroja vievästä kaksoisidentiteetistään. Viime syksyn Heromanin jätin kesken juuri sen takia, että se sekä ottaa itsensä liian vakavasti että möhlää kaiken mahdollisen hahmofokuksen. T&B sen sijaan on vahvoilla juuri näillä alueilla. Tekijät ovat taatusti katsoneet Ihmeperheensä, joka ei voisi olla positiivisempi roolimalli.

T&B:n suurin hyve tällä hetkellä on sen kertakaikkinen sympaattisuus. Alkujaksoista on hankala löytää mitään vihattavaa, kun hahmot vaikuttavat rakastettavilta, Sunrise tuo peliin Code Geassissä ihastuttaneen supertietoisen tuoteasettelunsa (tällä kertaa ihan tarinaan liittyvän syyn kanssa) ja meininki on sujuvaa ja kepeääkin, muttei liian kanssa. Sarjan perussöpöyteen integroituu myös aimo annos syvälle purevaa ja asetelman kiinnostavuutta lisäävää kyynisyyttä, kun supersankarit ovat vihulaisten torjumisen ohella imagoaan luovia ja sponsorien armoilla riippuvia tosi-tv-tähtiä.

Vastahakoisen tiimin muodostavan pääkaksikon kautta tuodaan esiin perinteisellä tavalla mutta kätevästi pelastajatouhuilun kaupallistumisen vaikutuksia. Keski-ikää lähestyvä Kotetsu T. Kaburagi eli Wild Tiger on vanhan koulukunnan poikia, joka nostaa idealistisesti rauhan säilyttämisen ja hädänalaisten auttamisen suurimmaksi arvokseen eikä osaa supersankarina olemisen show-puolta kovin hyvin. Parikymppinen Barnaby Brooks Jr taas suunnittelee näyttävimmän hetken ilmaantua paikalle pelastamaan päivä ja toimii muutenkin oman esiintymisensä ja suosionsa maksimoimiseksi – vaikka sitten joutuisikin tinkimään pyyteettömän supersankarin arvoista. Naiivi Kotetsu ja kyyninen Barnaby muodostavat siitä hienon duon, että kerrankin se hommia pitkään tehnyt konkari ei ole kaikennähnyt kyynikko ja vastaavasti tuore tulokas ei kompastele omaan idealismiinsa ja innostukseensa. Erityiskiitos siitä, että kumpikin sankareista saa suurin piirtein yhtä paljon parrasvaloja, eikä Barnabya ole päästetty hallitsemaan sarjaa, vaikka hänet esitetäänkin parin selvästi tehokkaampana ja voimiltaankin ylivoimaisena puoliskona. Hitsi muuten tykkään näistä alkusointuisista supersankarihahmojen nimistä.

Visuaalisestikin sarja on voittoisa. Hahmosuunnittelu on erittäin silmää miellyttävää. Joidenkin supersankareiden univormuihin kuuluvat sardiinipurkkikypärät ovat aika rumia, mutta pääkaksikon virtaviivaiset haarniskat toimivat. Tietokonetta on käytetty reilulla kädellä, ja se näkyy, mutta kerrankin CG ei pistä ikävästi silmään, vaan jopa tukee sarjan teknologiaan luottavaa maailmaa. Auringonnousun studiolla on tietysti vielä monta jaksoa aikaa kääntää juna raiteiltaan ja iskeä se betoniseinään, mutta kun ensimmäiset jaksot ovat olleet näin viihdyttävää katsottavaa ja kokonaisuudessaan erittäin onnistuneita, uskallan jatkaa katsomista toiveikkain mielin.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , Kommentteja: 2 »


Talven 2011 ensivaikutelmia: Level E, Wandering Son & Fractale

18.1.2011 kello 20:58

Tässä koko talven ohjelmistoni. Lupaavalta näyttää, vaikka mikään ei aivan satakympillä kolahdakaan vielä ensimmäisen jakson perusteella.

Level E

Kaunista tunnelmointia komedian keskellä.

Kun blondilta bishiltä näyttävä avaruusolento saa ujutettua jalkansa paikkakunnalle juuri muuttaneen urheilijalukiolaisen oven väliin, voi tuloksena olla ainoastaan komediaa (tai poikarakkautta, mutta tämä sarja ilmestyi alun perin Shounen Jumpissa). Kuten tunnettua, sietokykyni kyseisen genren kanssa on melko alhainen, mutta Level E:n hyveeksi on luettava, että ainakaan vielä sarja ei näytä eikä tunnu mitenkään puhtaalta komedialta. Sen hauskat hetket ovat hauskoja, mutta ainakin pilotti osaa näyttää vakavampaakin naamaa, mitä arvostan suuresti.

Outo tyyppi tulee normaalin tyypin elämää sotkemaan -lähtöasetelma on ehkä animeteollisuuden väsyneimpiä juonikuvioita, mutta Level E:ssä se toimii yllättävän pirteällä tavalla. Huumori on oivaltavampaa tavaraa kuin pelkkä slap-stick, eikä raatele hahmoja ja tarinaa ympäriinsä, kuten varsinkin chibeilykomiikalla on tapana. Se myös sidotaan vakavammin otettavaan sisältöön varsin nätisti, kun esimerkiksi tavispäähenkilö katsoo ensin järkyttyneenä, kun alien-blondi hyppää viidennen kerroksen parvekkeelta kadulle täysin vahingoittumatta ja törmää siitä suoraan ohi ajavan auton alle. Turmaa ei näytetä visuaalisesti, eikä äänitehosteistakaan saada muuta kuin törmäystä indikoiva vaimea ”tum”. Hetki onnistuu olemaan hauska juuri pienieleisyytensä ansiosta. Sitä seuraa näppärä ja osuvan dramaattinen parantumiskohtaus, joka ei edes yritä olla hauska, mutta ei myöskään piehtaroi vakavuudessaan. Tuloksena on ensin toimiva komediakohtaus, jonka jälkeen seuraa ilman häiritsevän suurta tunnelmanmuutosta toimiva fiilistelykohtaus.

Pidin siis kovasti jakson huumoripuolen ja vakavamman sisällön tasapainotuksesta, mutta suhtaudun lopputuotteeseen vielä varovaisesti, sillä sarja on listattu kaikkialle nimenomaan komediana. Toivottavasti löytyy tulevissakin jaksoissa maltetaan esitellä muutakin kuin hauskaksi tarkoitettua sisältöä, mutta tässä vaiheessa ainakin vaikuttaa hyvältä. Toisaalta en uskalla olla ylitsevuotavan optimistinen sen takia, että jakso muistuttaa tavassaan sekoittaa huumoria vakavaan hyvin paljon Kuroshitsujin ensimmäisen kauden loistavaa pilottia, ja junaonnettomuushan siitä lopulta kehkeytyi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , Kommentteja: 9 »


Syksyn 2010 ensivaikutelmia: Star Driver, The World God Only Knows, Otome Youkai Zakuro & Kuragehime

27.10.2010 kello 22:52

Star Driver

Edes Gendo pose ei säästy fabuloussilta.

Revolutionary Girl Utenan uudeksi tulemiseksi on syksyn mittaan miljuunaan kertaan hihkuttu tarinaa galaktisesta nättipojasta, joka pelastaa söpöä tyttöä koulun bondagefetissipahisten kerholta sukkahousuprinssimechallaan (kuten Wolf kyseisen jättirobohaarniskan olemuksen niin osuvasti vangitsi). Ei liene mikään salaisuus, että Utena on suurin animesuosikkini ikinä, joten korkeat ennakko-odotukseni tuskin yllättävät ketään.

Tähtiajuri on niin paljosta velkaa Utenalle ja vielä niin häpeilemättömän tietoisesti, että maltan tuskin odottaa sarjan loppumista keväällä että pääsen kirjoittamaan jonkun eeppisen pilkunahdisteluvertailun. Näin neljän ensimmäisen jakson jälkeen pidän näkemästäni kovasti, sillä potentiaalia tursuaa vähän joka raosta, kunnianhimosta nyt puhumattakaan.

Blogosfäärissä sarjaa on hehkutettu ensisijaisesti itsetiedostavien OMGLULZien ja glitterillä vuorattujen hulvattomien henshin-kohtausten takia. Minulle ne ovat olleet kohtuullisen toissijaista plussaa siihen verrattuna, että ote itseivaan ja hölmöyteen löytää kuitenkin tasapainon vakavastiotettavuuden kanssa. Kyseessä ei kaikista tähdenlennoista huolimatta ole missään nimessä komedia tai pelkkä hölmöilytarina (ellei tekijätiimi sitten trollaa ja pahasti). Utenassakin on surffaavia norsuja ja munivia tyttöjä ja sepalus auki liikkuvan auton konepellille hyppiviä hunkseja, eivätkä kyseiset häröilyt suinkaan laske sarjan arvoa.

Star Driver on niin ilmiselvästi haastamassa esikuvaansa, että odotan suurella mielenkiinnolla, onnistuuko se pääsemään samalle tasolle ja Utenaan nähden itsenäiseen asemaan. Avoimin mielin ja silmä tarkkana, mutta omaa sisältöäkin odotan hyvältä animelta löytäväni, sillä silkalla sieluttomalla kopioinnilla ei pitkälle pötkitä.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 5 »


Syksyn 2010 ensivaikutelmia: Yakumo, Panty&Stocking, Iron Man & Togainu

20.10.2010 kello 23:00

Noniin, jospa saisi heiteltyä vihdoin vähän ensivaikutelmiakin peliin, kun syyskausi on jo vaikka miten pitkällä ja kesälläkin jäivät välistä. Viime keväänä huomasin haukkaavani vähän liian isoa piirakkapalaa, kun yritin pysyä kärryillä suunnilleen kaikkien aloittamieni sarjojen kanssa. Monen sarjan seuraaminen oli hauskaa, kun sain niin kattavan kuvan kevätkaudesta, mutta olin myös koko ajan ties kuinka monta jaksoa jäljessä, mikä taas ahdisti. Vapaa-aikaakin voisin käyttää muuhunkin kuin animun tuijottamiseen, joten nyt lähestyn sarjoja paljon karsivammalla politiikalla. Jokainen josta en löydä tarpeeksi potentiaalia jää tällä kertaa pois.

Bakumanista raivosin jo viikonloppuna, eivätkä tunteeni sarjaa kohtaan ole muuttuneet tässä välissä. En jaksa käyttää nyt aikaani animeversiointiin sen suuremmin, koska adaptaatio on kuitenkin sitä kuvakulmantarkasti alkuperäistä jäljittelevää mallia, joka ei hirveän usein saa sukkia pyörimään jaloissani.

Psychic Detective Yakumo

Alan kyllästyä siihen, ettei henkien tai kuolleiden näkemisestä haluta koskaan ottaa animessa ja mangassa irti kuin aivan minimimäärä draamaa. Yakumo vaikuttaa jatkavan samaa linjaa, eikä niillä kuolleiden hengillä edes ole suurempaa roolia kahden ensimmäisen jakson aikana. Episodimysteeritkin ovat olleet latteita ja epäinspaavia, vaikka kummassakin jaksossa vilauteltu pääpahis näyttäisi voivan potentiaalisesti tuoda isomman tarinakaaren kuvioihin.

Sarja yrittää ehdottomasti liikaa siihen nähden, ettei sillä ole tähän mennessä ollut oikein mitään sanottavaa. Kuolleiden henkiä näkevällä punaisella silmällä siunattu Yakumo-poitsu on yritetty esittää äärimmäisen coolina välinpitämättömänä jätkänä, mutta vaikuttavuus on vähän niin ja näin, kun tekijöiden ”katsokaa miten kuuuu-ul tää on!” -hihkaisujen kuuluessa selvästi ohjelman läpi. Samoin sitä kaikin tavoin persoonattoman ja turhan oloista kivaa ja symppistä päähenkilötyttöä tyrkytään liian kovasti tosi kivana ja södenä normaalina näkökulmahahmona, joka varmaan parantaa Yakumon piinatun sydämen sarjan kuluessa tai jotain. Hahmotarjonta on siis todella meh, vaikka nimihahmo voisi angstin määrästä riippuen kehkeytyä ihan kelpuutettavaksi tapaukseksi sitten kun jatkuva tarina pääsee syrjäyttämään tylsät pikkumysteerit.

Varmaan antaisin tämän suurin piirtein olla, ellei kerrassaan upea, raahaavan painostava intropätkä vähän vihjailisi jotain crawling in my skin -henkistä identiteettikriisiä päähenkilölle. Sellaisen tarinan toivottaisin avosylin tervetulleeksi, joten seurailen varmaankin ainakin jonkin verran pitemmälle hyvin epävakuuttavasta alusta huolimatta. Tähän mennessä mikään muu aspekti sarjassa musiikkia lukuun ottamatta ei kannustaisi kauheasti. Alkuseikkailujen asetelma, eli tyttö tulee pyytämään apua yliluonnollisia keissejä selvittävältä enigmaattiselta dyydeltä ja sitten jää jostain käsittämättömästä syystä hengaamaan sarjaan tämän groopiena, on tismalleen samanlainen kuin vähän aikaa sitten lukemassani Hanako and the Terror of Allegory -mangan ensimmäisessä osassa. Niin samanhenkistä on meno, että tapahtumat sekoittuvat alati mielessäni ja joudun jatkuvasti miettimään, että kummassa nyt olikaan kalamonstereita ja hetkinen eihän Yakumo missään vaiheessa saanut keihästä torsonsa läpi tai tehnyt hienoja kuolonloikkia rakennuksen katolta (tällaisiin stuntteihin nähden kyseinen mangakin on yllättävän pliisu). Pidän nyt joka tapauksessa sormet ristissä, jos Yakumo vaikka pääsisi vielä vauhtiin ja rupeaisi kehittämään psykologista mysteeriä.

Sitä paitsi heterokromia.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , Kommentteja: 3 »


Bakuman ja seksismi

15.10.2010 kello 23:20

Toteuttakaamme tärkeät miehiset unelmamme kuin uljaat oriit!

On ollut mielenkiintoista seurata, minkälaisia reaktioita Bakumanin työteliäiden mangakapoikien animedebyytti on herättänyt ihmisissä ensisijaisesti siksi, että suuri osa sarjaa kommentoineista on ottanut varsinkin toisen jakson seksismishaiban yhteydessä asiaan jotenkin kantaa. Osa kommentoijista on hörähdellyt vähättelevästi, että näistäkö parista repliikistä koko kalabaliikki johtuu, osa on räyhännyt asiaankuuluvalla volyymillä ja jotkut jättäneet koko sarjan katsastamatta sen maineen vuoksi.

Koska käteni ovat muutenkin syyhynneet kirjoittamaan aiheesta viimeiset pari vuotta, suon nyt itselleni sen ilon että ränttään vähän pitemmin. En ole ikinä jaksanut saada kyseistä postausta aikaan siksikin, ettei kukaan tykkää kuola suupielissä valuen vesikauhuilevista feminatseista, mutta nyt minulla on asian ajankohtaisuuden vuoksi täydellinen tekosyy itkeä ja valittaa kuolonvihkosetien pahasta seksismistä.

Ensin on syytä palata ongelman juurille, nimittäin Death Noteen, Bakumanin mangakatiimin eli Tsugumi Ohban ja Takeshi Obatan edelliseen sarjaan. Suuri syy siihen, etten pidä kyseistä sarjaa aivan maineensa veroisena hienoutena, on tapa, jolla se käsittelee naishahmojaan. Death Note taitaa olla melkeinpä ensimmäinen viihteellinen nimike, joka on saanut minut ihan tosissani ärsyyntymään korostuneen miesvaltaisella asenteellaan. Tämä on aika jännittävä huomio sikäli, että eteen on Death Notea aikaisemminkin tullut toki vaikka mitä tasa-arvonäkemyksillä sorsaa heittänyttä teosta, mutta jokin juuri DN:ssä herätti sisäisen feministini aika tehokkaasti.

Kyse on tosiaan siitä, miten sarja kohtelee naishahmoja. Tärkein heistä on Misa, joka on yleisen konsensuksen mukaan ilmapäisimpiä ilmestyksiä koko animangamaailmassa (mikä sanoo aika paljon). Mutta hei, Naomi Misora on älykäs! Siis joo, hän on jättämässä FBI-agentin työnsä, koska on menossa naimisiin toisen agentin kanssa, vaikka sarjassa periaatteessa annetaan ymmärtää hänen olevan tulevaa miestään pätevämpi työssään. Mutta ainakin hän on älykäs ja cool ja pukeutuu seksikkääseen nahkatakkiin! Tekijät jopa kertovat, että hänestä oli tarkoitus tulla tärkeämpikin hahmo, mutta sitten hän olikin liian älykäs, joten heidän oli ihan tosi pakko tappaa hänet. No… ööh… Sitten on tietysti Takada, joka on fiksu ja tyylikäs hahmo, mutta kun Light soittaa häntäkin kuin Nuuskamuikkunen huuliharppua.

Ohba ja Obata ovat myöntäneet, etteivät osaa käsitellä naishahmoja, ja se näkyy. Disclaimerina nyt kuitenkin sanottakoon, että puutteistaan ja mainitusta berserk buttonistaan huolimatta ihan oikeasti pidän Death Notea tärkeänä ja varsin hyvänäkin sarjana. Mutta entäs Bakuman?

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Avautuminen, Ensivaikutelmat, Manga  Tagit: , , Kommentteja: 32 »


Kevään 2010 ensivaikutelmia: Yojouhan Shinwa Taikei & House of Five Leaves

3.5.2010 kello 22:02

NoitaminA edition.

Yojouhan Shinwa Taikei (The Tatami Galaxy)

En ollut mitenkään erityisesti odottanut tätä nuoren miehen yliopistoelämästä kertovaa tapausta, koska homma näytti vähän liian taiteelliselta taiteellisuuden vuoksi makuuni. Ja niinhän siinä kävi, etten nyt ihan kauheasti olekaan innostunut. Fiilis kahta ensimmäistä jaksoa katsoessa oli vähän sama kuin geneerisen ranskalaisen taideleffan kanssa – huomasin kyllä kerronnalliset meriitit, mutta en pystynyt nauttimaan niistä kokeilevuuden yliannostuksen takia.

Yojouhan tuntuu jakavan ihmisiä aika vahvasti kahteen leiriin. Elitistit vannovat, että päähenkilön ylinopea narraatiovirta on tosi hieno ja fiilistelevä kerronnallinen keino, eikä siitä ajatusputouksesta ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea (samaan tapaan kuin Sayonara Zetsubou-Senseissäkään katsojan ei ole tarkoitus pamauttaa ohjelmaa pauselle aina kun näytöllä vilahtaa iso määrä tekstiä parin sekunnin ajan). Tavikset taas nyyhkivät, että se puhetulva aiheuttaa päänsärkyä ja mielenkiinto herpaantuu viiden minuutin altistumisen jälkeen. Itse sijoitun tavisporukkaan, koska vaikka yritin ensimmäisen jakson alkuun seurata tapahtumia, monologitilitys uuvutti aika pian ja vaivutti minut horrokseen. Toki ratkaisu tuo aivan omanlaisensa fiiliksen sarjaan, mutta ei tee sitä kuitenkaan miellyttäväksi seurattavaksi minulle.

Lopulta päädyin seuraamaan tapahtumia tosissani lähinnä silloin, kun se puheripuli jäi tauolle ja tarinan sankaritar pääsi kuvaan. Jos jaksan jatkaa tämän sarjan kanssa, teen sen lähestulkoon yksinomaan Akashin takia, sillä neiti kipusi listoillani nopeasti kauden naistarjonnan parhaimmistoon. Hänen hysterisoitumisensa koiperhosten kanssa ja kohtauksen toistuminen toisessakin jaksossa sekä sekoilun jälkiselvittelyt iskivät ja lujaa, varsinkin kun hahmo muuten on niin asiallinen ja viileä. Maaya Sakamoton ääninäyttely on ehdotonta namia korville.

Muutenkin kahdesta alkujaksosta jäi vähän sellainen hehku, että jos jaksan antaa tälle vähän aikaa että pääsen sisään, voisin lämmetä sarjalle aika nopeasti. Toisen jakson aikana huomio pysyi ruudussa jo huomattavasti helpommin kuin ensimmäistä aloittaessani. Upeilla väritrippailuilla maustettu erikoinen animaatiotyylikin auttaa.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Ensivaikutelmat  Tagit: , , , , , , , , Kommentteja: 8 »


« Vanhemmat artikkelit // Uudemmat artikkelit »


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.