Prinsessapäiväkirjat: Pocahontas, osa 1

16.11.2015 kello 21:20

Elokuvasta Pocahontas (1995).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Pocahontas-intro2

Intiaaniprinsessa rakastuu tutkimusmatkailijaan ja estää sodan heimonsa ja englantilaisten siirtolaisten välillä.

Disneyn Pocahontasilla ei ole kovin paljon tekemistä historian kanssa, mistä leffaa onkin kritisoitu kuuluvasti. Se jättää täysin huomiotta faktatietoja Pocahontasin elämästä, ja tarina on rakennettu historiallisesti epävarman John Smithin pelastamislegendan ympärille. Intiaanien kulttuurin kuvauksestakin on löydetty yhtä ja toista valitettavaa.

Mutta oli historiaa vanuteltu miten päin vain, kirjoitan Pocahontasista nimenomaan tämän leffan hahmona. Elokuva on ensimmäisiä näkemiäni Disneyn klassikoita ja hyvin mahdollisesti ensimmäinen, jonka näin elokuvateatterissa. Sillä on minulle valtava nostalgia-arvo, ei vain upean värisuunnittelun ja huikean musiikkiohjauksen vuoksi, vaan myös ja jopa ennen kaikkea nimihahmonsa vuoksi. Pocahontas on tavallaan lapsuuden sankarini.

Ja taas teksti venähti kaksiosaikseksi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Nostalgia, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 3 »


Prinsessapäiväkirjat: Kiara

27.9.2015 kello 15:03

Elokuvasta Leijonakuningas 2 Jylhäkallion ylpeys (The Lion King 2: Simba’s Pride, 1998).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Kiara-intro

Leijonakuningas Simban tytär etsii itseään ja rakastuu edellisen leffan pahis Scarin ulkomaille karkoitettuun ottopoikaan.

[Elikkäs tarkoitus oli kirjoittaa tiivis pieni sepustus Kiarasta, mutta en koskaan osaa kirjoittaa tiiviisti, joten tästä tulikin vähän pitempi setti. Tämän kirjoituksen syntyprosessi oli itse asiassa malliesimerkki siitä, miksi tykkään kirjoittaa hahmoanalyysejä. En ollut oikein mitään mieltä Kiarasta ennen kuin rupesin kirjoittamaan, mutta tekstin myötä aloinkin ajatella hahmoa selvemmin positiivisessa valossa.]

Jylhäkallion ylpeys vaatii leffana hyvin anteeksiantavaisen asenteen, sillä koko alkuasetelma on niin tunkkaista retconnausta, että uskottavuus kärsii kovasti. Mitä ovat nämä Scarille uskolliset leijonat, joita ei viime leffassa näkynyt? Miksi kukaan olisi ollut uskollinen Scarille, kun oli selvää, ettei tämä kohdellut ketään naarasleijonaa arvostaen? Miksi sekä jylhäläislauma että hatusta vedetty ulkolaislauma ovat yhtäkkiä kumpikin isompia kuin alkuperäinen lauma, vaikka kaikki ovat sieltä kotoisin? Scarilla oli puoliso? Ja lapsia? Ja lisäksi adoptoitu lapsi (joka näyttää ihan häneltä)? Missä? Miten? Häh?

Jos näin paljon retconnausta pystyy kuitenkin jalosti antamaan anteeksi, on Jylhäkallion ylpeys mielestäni Disneyn parhaita jatko-osia. Se näyttää kivalta – ei toki yhtä henkeäsalpaavan komealta kuin Leijonakuningas, mutta kivemmalta kuin valtaosa jatko-osista. Varsinkin hahmoanimaatiota kelpaa katsoa. Leffa ei edes yritä tunkea liian paljon porukkaa liikkumaan ruudulle kerralla, mutta valokeilaan pääsevät liikkuvat oikein nätisti, vaikkakaan eivät enää yhtä autenttisen eläinmäisesti kuin edeltäjässä. Värimaailmaa ja valaistusta käytetään myös hyvin tehokkaasti.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 2 »


Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: Overlord

3.9.2015 kello 20:52

Ains Ooal Gown / Momonga (Satoshi Hino)

Overlord-kalloukko

Videopelimaailmaan supervoimakkaan demoniruhtinashahmonsa kehoon jumiin jäänyt nuori mies.

Ains – alun perin nimeltään Momonga – on yksi niistä melkoisen harvinaisista tärkeistä anime- ja mangahahmoista, joilla ei ole ihmismäisiä kasvoja, joilla ilmehtiä. Yksi Overlordin vahvimmista puolista on se, miten tällainen kasvoton kallopäähenkilö on saatu elävöitettyä sarjan ilmeikkäimpien hahmojen joukkoon. Tärkeässä osassa tätä suoritusta on seiyuu Satoshi Hinon panos.

Ainsista luodaan mielenkiintoisen monikerroksinen hahmo hyvin yksinkertaisella tempulla. Hino puhuu Ainsin ajatusrepliikit kuin kuka tahansa narukäsipäähenkilöpoika miellyttävän pehmeällä ja nuorekkaalla äänellä. Näyttely kuulostaa tällöin rennolta ja luontevalta.

Sen sijaan kun Ains oikeasti puhuu ääneen, Hino käyttää matalampaa ja kumeampaa ääntä. Silloin hahmo kuulostaa oivallisen aidosti siltä, kuin yrittäisi kovasti puhua tavalla, joka ei välttämättä ole tälle aivan luonteva ja joka välillä meinaa hieman säröillä. Ains on auktoriteettihahmo ja johtaja, jota hänen alaisensa ihailevat, elleivät jopa jumaloi. Siksi RPG-nörtin on vähän pinnisteltävä pitääkseen olemuksensa tarpeeksi suureellisena ja vaikuttavana.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot  Tagit: , , Kommentteja: 0 »


Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: My Love Story!!

24.8.2015 kello 18:31

Takeo Gouda, Rinko Yamato ja Makoto Sunakawa

Mun-stoori!!

Järkäleen kokoinen ja massiivisen vahva Takeo ja siron suloinen Yamato ihastuvat toisiinsa. Takeon lapsuudenystävä Sunakawa tukee pariskuntaa taustalla.

Takeo, Yamato ja Sunakawa muodostavat kärjistetyn pääkolmikon. Kukin hahmoista on ennen kaikkea sympaattinen karikatyyri, ja näiden ääninäyttelijät onnistuvat korostamaan tätä entisestään.

Takuya Eguchi jylisee antaumuksella kaikkeen voimakkaasti reagoivana Takeona. Hän onnistuu helpon oloisesti tuomaan hahmon ääneen niin paljon massaa, että tämä kuulostaa uskottavalta valtavan ja hupsun hahmodesignin kanssa. Hahmo huutaa joka toisen repliikkinsä miehisen tunteikkaasti, ja Eguchi saa tämän kuulostamaan valtavan energiseltä. Takeon ääni ei kuitenkaan menetä suuruuttaan ja miehekkyyttään silloinkaan, kun hahmo puhuu rauhallisemmalla äänellä.

Megumi Hanin kimitys korostetun tyttömäisenä Yamatona taas tekee tytöstä hurjan söötin vaahtokarkkipalleroisen. Piipitys kuulostaa kuitenkin yllättävän miellyttävältä sitä tasaavan aivan keveän käheyden ansiosta. Oman charminsa hahmoon tuo sekin, että tämän korkea ääni menee hieman rikki aina tämän huutaessa, hengästyessä tai tunnekuohuillessa. Hanin ihailuntäyteiset ja ekstaattiset kuumotuskähinät tämän ajatellessa Takeota kuulostavat överiydessään aidosti hauskan vilpittömiltä.

Sunakawa ei höpöttele tai touhota turhia, vaan seuraa tilanteita tarkkaavaisesti ulkopuolisen asemasta. Nobunaga Shimazaki tuo hahmon kuivakkaan ja vähän tylsistyneeseen puhetapaan rauhallista lämpöä ja ystävällisyyttä. Näin normaalisti koleaa hahmotyyppiä edustava hiljainen ja fiksu sivustaseuraaja hahmo saakin välittömästi miellyttävän auran.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: Gakkou gurashi!

17.8.2015 kello 20:13

Ääninäyttelijät eivät ole ihan ominta alaani, eikä heihin tule aina kiinnitettyä erikseen huomiota. Aika useinkin jonkun seiyuun näyttelysuoritus onnistuu kuitenkin tekemään huomaamattakin vaikutuksen. Kuluva kesän animesesonki on tarjoillut useitakin vakuuttavia ja joukosta erottuvia roolisuorituksia. Ajattelin siis käydä lyhyesti läpi tällaisia tapauksia seuraavien parin viikon aikana.

Megumi Sakura (äänenä Ai Kayano)

Megu-nee

Tuore opettaja jäi neljän oppilaan kanssa loukkuun kouluunsa zombiapokalypsin riehuessa ulkona.

Söötti ja helposti syrjään jäävä Megu-nee valloitti sydämeni viimeistään häneen keskittyvässä Gakkou gurashin eli Shcool-Liven kolmannessa jaksossa. Hän on ainakin tähän mennessä ollut ainoa sarjan hahmoista, joka on todella saavuttanut tunteeni ja sympatiani, vaikka onkin tavallaan koulutyttöjä syrjäisemmässä roolissa.

Ai Kayanon pehmeässä äänessä on valtavan paljon lempeyttä ja kärsivällisyyttä. Kayano saa ilmaistua kauniisti myös Megu-neen epävarmuuden. Hahmo tiedostaa, ettei ole aina aivan tilanteen tasalla, vaikka hänen pitäisi opettajana olla automaattisesti johtajan roolissa ja hänellä pitäisi olla velvollisuus ja kyky suojella tyttöjä, joilla ei ole turvanaan ketään muuta aikuista. Silti hän jää usein piipertämään voimattomana taustalle, eikä hänellä ole tyttöihin nähden mitään auktoriteettia.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot  Tagit: , Kommentteja: 0 »


Prinsessapäiväkirjat: Nala

12.7.2015 kello 18:53

Elokuvasta Leijonakuningas (The Lion King, 1994).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Nala-intro

Leijonaneito kannustaa velvollisuuksiaan isän kuoleman jälkeen pakenevaa prinssisulhoaan ottamaan paikkansa ekosysteemin kuninkaana.

Leijonakuningas kuuluu itselleni tutuimpiin klassikkoihin, mutta ei ehkä niihin kaikkein rakkaimpiin. Leffa on hämmentävän komea pläjäys visuaalisesti ja ohjauksen osalta. Ikonisia, unohtumattomia kohtauksia riittää pilvin pimein, ja koomiset ja dramaattiset hetket vaihtelevat sujuvasti pitäen tunnelman koko ajan soveliaan vakavana ja suureellisena mutta myös tarpeeksi kevyenä ja viihdyttävänä. Varsinkin musiikkipuoli aivan salpaa hengen.

Leffa ei kuitenkaan kykene oikein vangitsemaan tunteitani, vaan sen arvot ovat minulle ennen kaikkea esteettisiä. Hahmot tuntuvat jäävän vähän latteiksi. Naispääosa Nalan ponneton rooli kohtuullisen vähämerkityksisenä love interest -hahmona päähenkilö Simballe ei ainakaan auta emotionaalisessa sitoutumisessa leffaan.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 5 »


Prinsessapäiväkirjat: Jasmine, osa 2

18.5.2015 kello 17:14

Edelleen elokuvasta Aladdin (1992).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Jasmine-intro2alt

Tällä kertaa prinsessan rooli ei ole kovin suuri, mutta Jasmine tekee silti vaikutuksen.

Jasminenkin teksti oli lopulta katkaistava keskeltä kahtia pituuden vuoksi, vaikka hän ei ole edes yhtä keskeisessä roolissa kuin kaksi edellistä neitokaista. Hups.

Nyt Aladdinin uusimmalla katsomiskerralla huomioni kiinnittyi erityisesti veitsenterävään ohjaukseen. Yksinkertaisen värimaailman täydellinen hallinta, tapahtumien näyttäminen heijastusten kautta ja tehokkaat perspektiivit tekevät leffasta aivan huikean toimivan paketin. Varsinkin hämärissä iltakohtauksissa valaistus- ja värisuunnittelu saavat leffan näyttämään todella kauniilta, ja Jafarin päästessä valtaan palatsissa leimuava punainen hehku luo tehokkaasti painostavan tunnelman loppumittelöön. Jasmine ei siis ole ainoa nätti asia leffassa, vaan koko pätkä näyttää upealta alusta loppuun, vaikkeivät Ihmeiden onkalossa käytetyt tietokone-efektit enää nykypäivänä aivan vakuutakaan.

Ensimmäisessä osassa pohdittiin Jasminen persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia. Nyt vuorossa ovat roolitus sekä romanssi ja suhde isään. Sympaattisuus-kohdan säästin jälleen viimeiseksi summaamaan analyysin.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 6 »


Prinsessapäiväkirjat: Jasmine, osa 1

14.5.2015 kello 20:24

Elokuvasta Aladdin (1992).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Jasmine-intro

Sulttaanin tytär ihastuu katupoikaan, joka tulee myöhemmin pyytämään hänen kättään Lampun Hengen muutettua tämän prinssiksi.

Lapsuudentalouteni puhkikulutetuimman VHS-kasetin kansista saattoi hyvinkin löytyä taikasana ”Aladdin”. Leffa tuli tapitettua hyvin tehokkaasti ulkomuistiin jo pienenä, ja olen aina tykännyt siitä kovasti. En kuitenkaan ollut nähnyt sitä hetkeen ennen kuin katsoin sen tätä analyysiä varten, ja olin odottanut reagoivani varsinkin Jasminen pelastamista kaipaavaan prinsessahahmoon negatiivisemmin kuin ennen.

Yllätyin siis varsin paljon siitä, miten suuri osa leffaa Jasmine onkaan, ja muistin taas elävästi, miksi olen pienestä pitäen tykännyt hahmosta. Kaunottaren ja Hirviön tavoin Aladdin onnistuu tuomaan estradille erittäin sympaattisen ja mielenkiintoisen romanttisen pariskunnan.

Voi näitä renessanssineitokaisia, kun tekstiä vain tulee. Olin meinannut saada Jasminen mahtumaan yhteen postaukseen, mutta eipä onnistunut tälläkään kertaa. Loppuosa tulossa siis ensi viikon alkupuolella!
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 5 »


Mitä tulee, kun lumi sulaa?

4.4.2015 kello 10:43

Kevät tietenkin!

Natsuki Takayan modernin shoujon klassikko Fruits Basket on varmaan monelle harrastajalle nostalginen sarja, olihan se ensimmäisten länsimaissa suurta mainetta saaneiden tyttömanganimikkeiden joukossa. Itse muistelen sarjaa lämmöllä aina, kun kevätaurinko alkaa sulattaa lumia pois. Kun menneellä viikolla takatalvipyrytys musersi aurinkoisen viikon jälkeen pääkaupunkilaisten lämpöä odottavat sielut, kevään kaipuu ponnahti rintaani erityisen voimakkaasti.

Nyt kun sateet ovat taas tehneet lumista suurimmaksi osaksi selvää jälkeä, voin kevään kunniaksi naputtaa vähän juttua iki-ihanasta Furubasta. Pistän sarjan keskiössä pyörivän kiinalaisen horoskoopin eläinten hengillä kirotun Souma-suvun jäsenet järjestykseen inhokeista suosikkeihin.

Sarjaa leimaa hahmojen kannalta tietty kaksijakoisuus, jonka puitteissa Takayan kehittyminen tarinankertojana näkyy kovin selvästi varsinkin hahmojen käsittelemisessä. Furuban alkupuolella kaikki hahmot aloittavat niin syvältä omasta stereotyypistään, että on hankala uskoa, että siellä mitään oikeaa hahmoa onkaan. Kutakin hahmoista dominoi jokin oikku, joka tekee tästä söpön ja hassun. Sarjan puolivälin jälkeen Takaya ryhtyy kuitenkin tasoittamaan näitä rankkoja hömpsöilypiirteitä ja tuomaan esille enemmän hahmojen elämässään kohtaamia vaikeuksia. Tässä vaiheessa kuvioihin tulevat uudet hahmot ovat alusta asti vähemmän liioiteltuja ja syvemmällä otteella kirjoitettuja. Siksi he saavat osakseen myös vähemmän kehitystä.

Onkin todella sääli, että animeversiointi sarjasta loppuu juuri siihen pisteeseen, jossa homma alkaa muuttua. Sarja muuttuu söpöstä mutta överiydessään vähän rasittavasta höttösohjosta aidosti kiintoisaksi psykologiseksi tarinaksi, ja rupeaa todella käsittelemään hahmoja ja näiden ongelmia.

Aloitin Furuban lukemisen joskus vuonna nappi ja haarukka, ja sain sen päätökseen kuutisen vuotta sitten, joten aivan tuoreimmassa muistissa homma ei ole. Tästä postauksesta olen naputtanut tosin suuren osan jo kolme vuotta sitten, ja teksti on jäänyt luonnoslimboon vuosiksi, joten nyt voin hyvin mielin vihdoin päästää pätkän lentämään vapaana internettiin. Tuleepahan joka tapauksessa sekin testattua, kuinka ikimuistoisia hahmot lopulta ovat.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Manga, Nostalgia  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Prinsessapäiväkirjat: Belle, osa 2

14.3.2015 kello 14:46

Edelleen elokuvasta Kaunotar ja Hirviö (Beauty and the Beast, 1991).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Bellen-ihmeseikkailu

Taikaseikkailuista lukeminen vaihtuu ihan oikeaan taikaseikkailuun, jonka arvoiseksi sankarittareksi Belle osoittautuu.

Ariel-analyysin tavoin Belle-analyysikin oli pätkäistävä kahteen osaan pituuden takia. Tämä on paljonpuhuva merkki siitä, kuinka paljon entistä mielenkiintoisemmaksi Disneyn hahmokuvaus on 90-luvun taitteessa pyrähtänyt. Päähenkilöt alkoivat olla paljon moniulotteisempia kuin ennen.

Sekä Belle että Hirviö saavat täyteläiset ja tyydyttävät hahmokaaret. He ja heidän rakkaustarinansa kannattelevat leffaa yhdessä niin hyvin, että animaatiohörppäilyt ja juonen mustat aukot on helppo antaa anteeksi. Draamapuoli toimii niin voimakkaasti, ettei vuodenaikojen skitsofreenistä vaihtelua ja muita kummallisuuksia ole välttämättä edes kovin helppo havaita.

Ensimmäisessä osassa pohdittiin Bellen persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia. Nyt vuorossa ovat roolitus sekä romanssi ja suhde isään. Sympaattisuus-kohdan siirsin aivan viimeiseksi suhde-bonusten jälkeen, koska siellä se toimii paremmin analyysin summauksena.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Prinsessapäiväkirjat, Vertailu  Tagit: Kommentteja: 2 »


« Vanhemmat artikkelit // Uudemmat artikkelit »


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.