Prinsessapäiväkirjat: Megara, osa 2

24.7.2016 kello 12:00

Edelleen elokuvasta Herkules (Hercules, 1997)
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Megara-introkuva2

Antagonistin puolelta sankarin tueksi loikkaaminen tekee Megarasta uniikin Disney-sankarittaren.

Megarasta on vuosien varrella muodostunut minulle hyvin henkilökohtainen hahmo, ja osittain tämän takia hänen Prinsessapäiväkirjojensa valmistuminen kesti erityisen pitkään. Haluaisin tehdä tunteilleni kreikkalaiskaunotarta kohtaan oikeutta, mutta välillä tuntuu siltä, että päädyn monessa kohtaa jaarittelemaan. Megara oli jopa tähän asti haasteellisinta prinsessapäiväkirjaneito Pocahontasiakin vaikeampi hahmo kuvata sanoin. Kuitenkin tuttuun tapaan olen löytänyt hahmosta niin paljon uutta ja pukenut ensimmäistä kertaa sanoiksi monia tähän asti mielessä epämääräisemmässä muodossa häilyneitä tuntoja, että tuntuu ihan siltä kuin olisin löytänyt Megaran ensimmäistä kertaa.

Ensimmäisessä osassa käytiin läpi Megaran persoonallisuutta, hahmonkehitystä ja hahmodesignia. Tällä kertaa vuorossa roolitus, tärkeät suhteet muihin hahmoihin ja sympaattisuus.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Hype, Länsiviihde, Nostalgia, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 0 »


Liebster Award

30.1.2016 kello 21:43

Viime aikoina suomi-blogeissa on kierrellyt ilmiö nimeltä Liebster Award, ja kuun alussa Court of Eleanorin Eleanor antoi tunnustuksen Missing Linkille, kiitoksia tästä ja hauskoista kysymyksistä!

liebster

Tunnustuksen tarkoituksena on jakaa huomiota vähemmän tunnetuille blogeille, ja tunnustukset kiertävät blogin pitäjältä toiselle seuraavien sääntöjen mukaisesti:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Koska hauskat kiertokirjeet ovat hauskoja, jaan tunnustusta seuraaville blogeille:

Afureko
Animepyon
Hyvät, pahat ja otakut
Wasurenagusa
Pyörivä nuoli
Kalevala Snark

Lukijamäärien kelvollisuudesta en tiedä, Afureko ainakin on aika tunnettu ja vakiintunut, mutta olennaisin kriteeri on, että ajattelin, että näillä tyypeillä voisi olla hauskaa vastata kysymyksiin ja heidän vastauksensa voisi olla hauskaa lukea. Joukossa on vähän erityyppisiä blogeja, mutta ainakin niitä yhdistää pitäjien ihastus fiktioon, joten sitä käsittelevät kysymyksenikin. Jos kysymykset tuntuvat hauskoilta niin niihin saa toki vastata kuka tahansa blogini lukija omassa blogissaan, kommenteissa tai vaikka Twitterissä.

Tunnustuksen saajat voivat siis halutessaan jakaa sitä eteenpäin ja/tai vastata alla esittämiini kysymyksiin tai osaan niistä fiiliksen mukaan:

1. Lapsuuden suosikkiteos, joka ihastuttaa, viihdyttää ja/tai tekee vaikutuksen edelleen?
2. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita negatiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
3. Erityisesti mieleen jäänyt, voimakkaita positiivisia tunteita herättänyt fiktiohetki ja/tai hahmo?
4. Viimeisin kuluttamasi teos, joka kosketti sieluasi syvästi?
5. Teos, josta olisit halunnut kaikella sydämelläsi pitää mutta et vain pysty?
6. Teos, josta et olisi ikinä uskonut pitäväsi, mutta päädyit yllättäen tykkäämään kuitenkin?
7. Onko fiktiohahmo saanut sinut joskus syvästi liikuttumaan? Jos niin kuka?
8. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen jännittävän visuaalisen toteutuksensa takia?
9. Teos, joka on jäänyt erityisesti mieleen musiikkiensa takia?
10. Teos, jossa on viehättänyt erityisesti maailmanrakennuksensa/lorensa takia?
11. Kolme kivointa Disney-neitoa? (Sori spesifisyys mutta tämä on tärkeää!)

Alla sitten Eleonorilta saamani kysymykset ja vastaukset:

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Blogi, Länsiviihde, Manga, Meta, Nostalgia  Tagit: , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 8 »


Prinsessapäiväkirjat: Pocahontas, osa 1

16.11.2015 kello 21:20

Elokuvasta Pocahontas (1995).
Linkki Prinsessapäiväkirjat-postaussarjan esittelyyn.

Pocahontas-intro2

Intiaaniprinsessa rakastuu tutkimusmatkailijaan ja estää sodan heimonsa ja englantilaisten siirtolaisten välillä.

Disneyn Pocahontasilla ei ole kovin paljon tekemistä historian kanssa, mistä leffaa onkin kritisoitu kuuluvasti. Se jättää täysin huomiotta faktatietoja Pocahontasin elämästä, ja tarina on rakennettu historiallisesti epävarman John Smithin pelastamislegendan ympärille. Intiaanien kulttuurin kuvauksestakin on löydetty yhtä ja toista valitettavaa.

Mutta oli historiaa vanuteltu miten päin vain, kirjoitan Pocahontasista nimenomaan tämän leffan hahmona. Elokuva on ensimmäisiä näkemiäni Disneyn klassikoita ja hyvin mahdollisesti ensimmäinen, jonka näin elokuvateatterissa. Sillä on minulle valtava nostalgia-arvo, ei vain upean värisuunnittelun ja huikean musiikkiohjauksen vuoksi, vaan myös ja jopa ennen kaikkea nimihahmonsa vuoksi. Pocahontas on tavallaan lapsuuden sankarini.

Ja taas teksti venähti kaksiosaikseksi.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Analyysi, Hahmot, Länsiviihde, Nostalgia, Prinsessapäiväkirjat  Tagit: Kommentteja: 3 »


Mitä tulee, kun lumi sulaa?

4.4.2015 kello 10:43

Kevät tietenkin!

Natsuki Takayan modernin shoujon klassikko Fruits Basket on varmaan monelle harrastajalle nostalginen sarja, olihan se ensimmäisten länsimaissa suurta mainetta saaneiden tyttömanganimikkeiden joukossa. Itse muistelen sarjaa lämmöllä aina, kun kevätaurinko alkaa sulattaa lumia pois. Kun menneellä viikolla takatalvipyrytys musersi aurinkoisen viikon jälkeen pääkaupunkilaisten lämpöä odottavat sielut, kevään kaipuu ponnahti rintaani erityisen voimakkaasti.

Nyt kun sateet ovat taas tehneet lumista suurimmaksi osaksi selvää jälkeä, voin kevään kunniaksi naputtaa vähän juttua iki-ihanasta Furubasta. Pistän sarjan keskiössä pyörivän kiinalaisen horoskoopin eläinten hengillä kirotun Souma-suvun jäsenet järjestykseen inhokeista suosikkeihin.

Sarjaa leimaa hahmojen kannalta tietty kaksijakoisuus, jonka puitteissa Takayan kehittyminen tarinankertojana näkyy kovin selvästi varsinkin hahmojen käsittelemisessä. Furuban alkupuolella kaikki hahmot aloittavat niin syvältä omasta stereotyypistään, että on hankala uskoa, että siellä mitään oikeaa hahmoa onkaan. Kutakin hahmoista dominoi jokin oikku, joka tekee tästä söpön ja hassun. Sarjan puolivälin jälkeen Takaya ryhtyy kuitenkin tasoittamaan näitä rankkoja hömpsöilypiirteitä ja tuomaan esille enemmän hahmojen elämässään kohtaamia vaikeuksia. Tässä vaiheessa kuvioihin tulevat uudet hahmot ovat alusta asti vähemmän liioiteltuja ja syvemmällä otteella kirjoitettuja. Siksi he saavat osakseen myös vähemmän kehitystä.

Onkin todella sääli, että animeversiointi sarjasta loppuu juuri siihen pisteeseen, jossa homma alkaa muuttua. Sarja muuttuu söpöstä mutta överiydessään vähän rasittavasta höttösohjosta aidosti kiintoisaksi psykologiseksi tarinaksi, ja rupeaa todella käsittelemään hahmoja ja näiden ongelmia.

Aloitin Furuban lukemisen joskus vuonna nappi ja haarukka, ja sain sen päätökseen kuutisen vuotta sitten, joten aivan tuoreimmassa muistissa homma ei ole. Tästä postauksesta olen naputtanut tosin suuren osan jo kolme vuotta sitten, ja teksti on jäänyt luonnoslimboon vuosiksi, joten nyt voin hyvin mielin vihdoin päästää pätkän lentämään vapaana internettiin. Tuleepahan joka tapauksessa sekin testattua, kuinka ikimuistoisia hahmot lopulta ovat.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Hahmot, Manga, Nostalgia  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 22

22.12.2014 kello 09:00

1999 Shanghai (1999nen 7 no Tsuki Shanghai)

luukku-23-1999-shanghai

Kielletty rakkaus väkivallan keskellä.

Mangaka: Setona Mizushiro
Julkaisulehti ja -aika: Hanaoto (Houbunsha), 1996-1998 (päättymisvuosi on vähän arvaus, koska infoa siitä löytyy nihkeästi)
Pokkareita luettuna: 4/4
Milloin löysin: 2005
Mistä kertoo: Dawun ja Xiaoxuen välille syntyy suhde, vaikka nuorukaiset kuuluvat kilpaileviin hongkongilaisjengeihin.

Boys Next Doorin tavoin 1999 Shanghai on sellainen yläasteelta jäänyt BL-suosikki, joka tuli luettua myöhemmin uudestaan ja joka jätti silloin vielä syvemmän vaikutuksen kuin ensimmäisellä kerralla. Mietin eräänä iltana lukion loppumisen tai yliopistoilun alun aikoihin, miksi sarja oikeastaan oli jäänyt niin voimakkaasti mieleen. Puoliväliin päästyäni kello oli jo paljon, joten kävin nukkumaan aikeenani jatkaa lukemista aamulla. Puoli tuntia jaksoin kieriskellä sängyssä ennen kuin oli pakko palata lukemaan viimeiset kaksi pokkaria.

Harvassa sarjassa on ollut niin paljon imua, ettei lukemista ole kerta kaikkiaan voinut jättää kesken. Yleensä kulutan mangaa luvun yhdestä sarjasta, pokkarin toisesta ja sitten muutaman luvun vielä kolmannesta, eikä useampipokkarista sarjaa ole useinkaan tarvetta rohmuta kokonaan kerralla. 1999 Shanghai  on kuitenkin sekä kerronnallisesti että emotionaalisella tasolla niin voimakkaasti rytmitetty, että lukemista on vain pakko jatkaa.

Romeo ja Julia -skenaario tarjoaa tukevan pohjan sydäntä vääntävälle ja suorastaan ahdistavan jännitteiselle hahmodraamalle. Tarina on rankka eikä säästele lukijan tunteita, hahmoista nyt puhumattakaan. Kerronnan intensiivisyys kasautuu loppua kohti samalla tavalla kuin rinteen laelta pyörimään lähetetty lumipallo kerää matkallaan alas yhä enemmän massaa ja nopeutta.

Dawun ja Xiaoxuen välille muodostuva romanssi on esitetty varsin kauniisti ja dramaattisesti, mutta silti siitä on jäänyt erityisesti mieleen sen hieman surumielinen raukeus, joka leimaa suhdetta sarjan alati tiukentuvan ilmapiirin keskelläkin. Hahmosuhteita löytyy mukavasti pääparin ohella muitakin, mutta kaikki suhdesolmut on toisaalta sidottu tarinaan tukemaan pääromanssia ja sen kehittymistä. Sarjan tarinallinen vetovoima puskee esille siitäkin huolimatta, että Setona Mizushiron piirrosjälki ei ollut todellakaan huipussaan vielä 90-luvulla.

Mielestäni 1999 Shanghai on Mizushiron kovalaatuisen tuotannon intohimoisin teos, sillä useissa tämän myöhemmissä sarjoissa on lähtökohtaisesti kylmempi perussävy. Kaikista Mizushiron sarjoista juuri tämä onkin tehnyt minuun suurimman vaikutuksen tunneväkevyytensä takia. Lopun lähestyessä alkaa aina olla pala kurkussa.

Ainiin ja kannattaa lukea myös stargayn neljän vuoden takainen teksti sarjasta.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 17

17.12.2014 kello 09:45

Saiyuki

luukku-17-saiyuki

Dramaattista posetusta ja hienoja hetkiä.

Mangaka: Kazuya Minekura
Julkaisulehti ja -aika: Saiyuki: GFantasy (Square Enix), 1997-2002; Reload: Zero-Sum (Ichijinsha), 2002-2009; Reload Blast: Zero-Sum, 2009-; Gaiden: Zero-Sum Ward, 2000-2009; Ibun: Zero-Sum Ward, 2009-
Pokkareita luettuna: Suunnilleen kaikki/9+10+2+4+1+
Milloin löysin: 2006
Mistä kertoo: Neljä jätkää lähtevät matkaamaan länteen palauttaakseen rauhan ihmisten ja youkaiden välille Journey to the West -kiinalaiseepoksen uusversioinnissa.

Saiyukiin iskin silmäni Banana Fishiä myöhemmin. Se on kuitenkin kulkenut mangamatkallani mukana tasaisemmin siitä lähtien, kun otetaan huomioon kaikki sarjaperheen tulemiset alkuperäisestä Saiyukista suoriin jatko-osiin (Saiyuki Reload ja Saiyuki Reload Blast) ja esiosiin (Saiyuki Gaiden ja Saiyuki Ibun). Yksikään toinen manganimike ei ole jättänyt muistoihini yhtä montaa tärkeää, voimakkaita tunteita nostattavaa hetkeä.

Minut meinaa nielaista tunneähky, kun rupean vain ajattelemaankin suosikkihetkiäni Saiyukin varrelta. Kun normaalisti porukan epäkypsin Goku lätkäisee mahjong-palikat pöydälle ja rökittää lannistusmielen pois matkakumppaneista. Kun nuori Gojyo istuu ahdistuneena huoneessaan isoveljen rauhoitellessa väkivaltaiseksi käynyttä äitipuolta. Kun Hakkai tuo Gojyolle sateenvarjon. Kun Konzen palauttaa berserk-Gokun järkiinsä. Kun Goku ihailee Gatin lihaksia. Kun pääantagonisti Ukoku luuttuaa Sanzolla lattioita. Kun Gojyo itkee katarttisesti välibossin luokse johtavilla portailla. Kun kuusi miinus kaksi on yhteensä nolla mandariinia, koska jokainen päänelikosta syö yhden.

Mieleeni ikimuistoisina pinttyneitä hetkiä on niin valtavasti, ettei niistä ole mahdollista listata kuin murto-osa. Pieniä ja suuria, hauskoja ja liikuttavia, dramaattisia ja arkipäiväisempiä, niitä vain riittää. Saiyukissa viehättää myös sen suuruus tarinana, ja useaan tytärsarjaan jakaminen rytmittää sitä mielenkiintoisesti.

Saiyuki Gaiden sisältää yhden niistä neljästä sydämensirpaloijalopetuksesta, jotka mainitsin Banana Fishistä kirjoittaessani. Minekuran kynästä on lähtöisin myös toinen tällainen erityisen ihanankamalankomea ja katkeransuloisenhirveä loppu. Kyseessä olevasta Stigma-tarinasta ja siihen liittyvistä fiiliksistäni voi lukea tänään tilaajille ilmestyvästä uusimmasta Anime-lehdestä numero 80, Lukemattomia mangoja -palstalta.

Myös Minekuran Wild Adapter on herättänyt kaikki tunteet ja enemmänkin. Minekura-tägi paljastaa kaikki blogiin kirjoittamani lukuisat fiilikset hänen töistään, enkä siltikään ole ehtinyt kirjoittaa kaikesta merkittävästä vielä. Mikään toinen teos ei ole tainnut iskeä ihan yhtä kovalla voimalla sieluun ja sydämeen kuin Minekuran sarjat.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 15

15.12.2014 kello 09:45

Banana Fish

luukku-15-banaanikala

Tunnetta ja toimintaa.

Mangaka: Akimi Yoshida
Julkaisulehti ja -aika: Betsucomi (Shogakukan), 1985-1994
Pokkareita luettuna: 19/19
Milloin löysin: Jossain 2002-2003 paikkeilla
Mistä kertoo: Nykkiläinen jengipomo Ash ja Japanista saapunut valokuvaaja Eiji päätyvät metsästämään yhdessä mystistä Banana Fish -huumetta.

Matkani Banana Fishin kanssa on ollut epätavallisen pitkä. Aloitin lainaamalla sarjaa kirjastosta niihin aikoihin, kun kaupan pokkareihin lyötiin hinta sekä euroina että markkoina. Koska kirjastosta ei enempää saanut ja koska olin ehkä vähän liian pikkuinen ymmärtääkseni Akimi Yoshidan karua piirrosjälkeä, jäi lukeminen tuolloin kolmeen pokkariin.

Unohdin sarjan pitkäksi aikaa, ja aloin ostaa pokkareita vasta vuosia myöhemmin, kun Fantasiapeleistä löytyi vanhaa flipattua painosta höpsönhalpaan hintaan. Sitten ostelin uudempaa painosta lisää silloin tällöin ja vähitellen koukkuunnuin. Vaikka sarja on luettu iät sitten, on kerääminen edelleen kesken, sillä out of print -kurimuksen pyörteisiin hukkuneesta kolmannesta pokkarista saa nykyisin pulittaa kovan hinnan.

Muistan yhtäältä oikein hyvin sen, ettei sarja jaksanut herättää suurta kiinnostusta, kun alun perin aloitin lukemisen. Toisaalta mieleen on jäänyt erityisen selkeästi sarjan loppu, joka on yksi niistä noin neljästä mangalopetuksesta, jotka ovat repineet sydämeni ja kaikki muutkin sisuskaluni riekaleiksi. Sarjan yleissävy on muutenkin kokonaisuudessaan hurja, kun väkivalta leimuaa valtoimenaan. Rankin sisältö löytyy kuitenkin Ashin lapsuuteen liittyvästä hyväksikäytöstä ja muusta kamalasta, jota ei tarvitse sivuilla katsella, mutta joka kummittelee hahmon koko olemuksen taustalla.

Banana Fish erottuu sohjosarjain massasta erityisesti seinen-henkisen, Katsuhiro Otomon tyyliä muistattavan piirrosjälkensä ansiosta. Yoshida on yksi niistä harvoista shoujomangakoista, jotka eivät lainkaan seuraa tyttöinsarjojen visuaalisia sääntöjä. Hahmoilla on pienet silmät, vahvat leuat ja leveät hartiat. Ruutujako nojaa suorastaan kliinisen tiukasti suorakulmioihin, eikä tyttöjensarjoille tyypillisiä kukkais- ja muita kuviorastereita näy missään. Ronskissa visuaalisessa ilmeessä ei ole kerrassaan mitään herkkää, tyttömäistä tai siloiteltua.

Tunnepuolen kuvaus ja hahmovetoisuus kuitenkin tekevät ensisijaisen kohderyhmän selväksi. Ashin ja Eijin hienovaraisen homohtava suhde vetää intensiivisyydellään mukaansa, ja muutenkin sarja on täynnä mielenkiintoisia hahmojännitteitä ja monimutkaisia tunteita. Tämän klassikon uudelleen lukemiselle pitäisi ehdottomasti raivata aikaa lähitulevaisuudesta.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , , Kommentteja: 1 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 14

14.12.2014 kello 09:00

Fruits Basket

luukku-14-furuba

Lämmin, hupsu ja edetessään kypsyvä draama.

Mangaka: Natsuki Takaya
Julkaisulehti ja -aika: Hana to Yume (Hakusensha), 1998-2006
Pokkareita luettuna: 23/23
Milloin löysin: Jossain 2004-2006 paikkeilla
Mistä kertoo: Lukiotyttö Touru päätyy asumaan kolmen miehen luokse. Nämä ja monet muut näiden vanhan suvun jäsenet muuttuvat kiinalaisen horoskoopin eläimiksi vastakkaisen sukupuolen edustajan heitä halatessa. Kommelluksia seuraa.

Fruits Basketin anime oli minulle jo yläasteaikoina tärkeä sarja. Silloin tuntui, ettei maan päältä sellaista ihmistä löydykään, joka ei olisi tuosta animesta tykännyt. Mangaa maistelin enemmän vasta lukiossa, kun lainailin pokkareita kaverilta ja lueskelin ilman suurempia intohimoja. Ihan kiva sarja, mutta kaikki se slapstick-huumori alkoi olla vähän liikaa.

Kun kuitenkin reippaan vuoden ranskaa opiskeltuani reissasin äitini kanssa Pariisissa, ja tukeakseen kielenopiskeluani hän tarjoutui ostamaan mangaa. Valitsin loppumattoman oloisesta tarjonnasta helpon oloisia teoksia, kuten Furubaa siitä kohdasta alkaen, johon olin englanninkielisissä pokkareissa jäänyt. (Lisäksi mukaan lähti Kaori Yukin God Childia, josta opin nopeasti paljon tyypillistä Yuki-sanastoa, kuten ”tappaa”, ”kiduttaa”, ”pettää”, ”veri” ja ”vihata”.)

Näin ollen Furuba oli ensimmäinen mangasarja, jota luin ranskaksi. Tämä tarina kannattaa muuten muistaa, jos satut opiskelemaan jänniä kieliä ja joskus mietityttää, miten vanhemmilta saisi enemmän rahallista tukea harrastukselle. En liioittele kovin paljoa, kun sanon, että opin ranskan kielen lukemalla mangaa. Harrastajalle manga on motivoiva lukukohde, ja sarjakuvista saa selvää silloinkin, kun proosatekstin lukeminen vieraalla kielellä ei vielä suju, koska kuvituksesta voi usein päätellä tapahtumien ytimen ja tuntemattomien sanojen merkityksen.

Furuba itsessään kestää oikein hyvin lukemista ainakin alkupuolen hösökohtia lukuun ottamatta, ja sarja paranee edetessään harppauksin. Piirrostyylin radikaali kehitys johtaa siihen, että loppuosien miellyttävän pehmoisenseesteisen ulkoasun jälkeen silmät putoavat päästä, jos erehtyy heti vilkaisemaan tikkukulmikkaan susirumia varhaisia pokkareita.

Häsellyshuumorin volyymi vääntyy pikku hiljaa pienemälle ja draamapanokset kasvavat. Loppupuoliskon mielenkiintoiset ja taidolla toteutetut psykologiset kehityskulut tekivät usein todellisen vaikutuksen. Natsuki Takaya on saanut puristettua hupsun oloisesta alkuasetelmastaan paljon enemmän potentiaalia kuin alussa olisi millään uskonut. Draama myös äityy kerronnan lämminhenkisyydestä huolimatta usein yllättävän rankaksi. Suunnilleen kaikki ihmissuhdesotkut ratkeavat myös lopulta tyydyttävästi ja monet niistä myös kiitettävän kypsällä otteella.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 10

10.12.2014 kello 09:00

Salapoliisi Conan (Meitantei Conan)

luukku-10-salapoliisi-conan

Pirteä dekkari.

Mangaka: Gosho Aoyama
Julkaisulehti ja -aika: Weekly Shounen Sunday (Shogakukan), 1994-
Pokkareita luettuna: 47/83+
Milloin löysin: 2004
Mistä kertoo: Lukiolaisetsivänero Shinichin ruumis kutistuu onnettoman sattumuksen kautta kuusivuotiaaksi. Hän ottaa käyttöön nimen Conan, mutta rikosten ratkaiseminen muuttuu uskottavuuspulan ja identiteetin piilottelun takia entistä haastavammaksi.

Ihastuin ala-asteen jälkimmäisellä puoliskolla Agatha Christien dekkareihin ja varsinkin Hercule Poirot -kirjoihin. Christien siivellä tuli peruskoulun aikana lueskeltua muitakin kulta-ajan dekkareita ihan riittävästi. Siispä kun muun muassa Christien ja Arthur Conan Doylen töiden inspiroima Salapoliisi Conan rantautui Suomeen vuonna 2004, aloin lukea sitä innolla. Ostin kaupasta uskollisesti jokaisen uuden pokkarin, kunnes osa 28 jäi ostamatta, eikä sen jälkeenkään ollut enää oikein intoa. Kaverin vinkattua jonkin siistin jutun tapahtuman pokkarin 40 tienoilla luin kirjaston antimina vielä sinne asti ja vähän ylikin.

Sitten Conanin aika oli salapoliisikirjallisuuden tavoin osaltani ohi. Ei niinkään siksi, että sarja olisi huono, vaan enemmänkin sen takia, että koin saaneeni jo kaiken, mitä sillä on annettavanaan. Se on mielestäni aidosti hauska sarja, enkä ole yhtäkään toista mangaa seurannut yhtä pitkälle. Sen episodiluonteisuus vain ei jaksanut lopulta enää vangita mukaansa.

Silti sarjan murhamysteerit olivat entiselle dekkarien ystävälle aina mukavaa lukemista, ja erityisesti viihdyin niiden tarinoiden parissa, joissa Conan touhuaa tarhakavereidensa kanssa. Todennäköisesti tulen palaamaan sarjan pariin vielä tulevaisuudessa vähintäänkin lukemalla uudestaan varhaisia pokkareita.

Gosho Aoyaman piirrostyyli ansaitsee erityiskehun ja toisenkin. Sen tunnistettavuus hakee vertaistaan menettämättä kuitenkaan omaleimaisuutensa takia piiruakaan siisteydestään, ilmeikkyydestään ja lähestyttävyydestään. Harva manga näyttää yhtä voimakkaasti omanlaiseltaan ja samalla yhtä korostetulla tavalla mangalta. Suurisilmäiset hahmot ovat usein kekseliäillä tavoilla ilmeikkäitä, ja hahmomallit pysyvät täydellisesti mangakan otteessa, vaikka tämä käyttää harvinaisen monipuolisesti erilaisia kasvo- ja vartalomalleja.

Hyllyssä Conanin suomijulkaisut pitävät ylpeänä paikkaansa. Psykedeelisen väriset kannet olivat pokkareita ostaessa suuri iloni, kansikuosit tuntuvat niin vallattoman itsevarmoilta että pakkohan selkämyksistä muodostuvaa sateenkaarta on rakastaa. Julkaisu on muutenkin tosi hauska ja pirteä, ja varsinkin selkämysten yläosan kuvista muodostuva jatkotarina jaksaa edelleen viihdyttää joka kerta, kun päädyn tutkailemaan kodin shounen-hyllyn sisältöä.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , Kommentteja: 2 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 9

9.12.2014 kello 09:00

Boys Next Door (Shounen zanzou)

luukku-9-naapurinpoijjat

Loisteliaiden sekasotkujen mestarin ainoa tarinallisesti tiukka tuotos.

Mangaka: Kaori Yuki
Julkaisulehti ja -aika: Hana to Yume Step -erikoisnumero (Hakusensha), 1998
Pokkareita luettuna: ½/½ (satasivuinen lyhäri, samaan pokkariin on koottu muitakin lyhäreitä, mutta ne ovat aika kökköjä)
Milloin löysin: 2005
Mistä kertoo: Adrian on kiva lastentarhanopettaja, jonka lapsuudentraumat ajavat hänet öisin murhaamaan miesprostituoituja, kunnes potentiaalisen uhri Lawrencen kanssa alkaa muodostua romanssia.

Kaori Yuki on yksi varhaisemmista mangakasuosikeistani, muttei välttämättä täysin mangantekotaitojensa vuoksi, sillä niistä löytyy puute jos toinenkin. Yukin tarinankerrontatyyli koostuu usein siistien ideoiden keksimisestä ja niiden tunkemisesta kulloinkin kesken olevaan teokseen vailla suurempaa systematiikkaa. En kuitenkaan ole voinut olla nauttimatta Yukin tuotoksista, sillä ne ovat kaikessa sinkoilevuudessaan todella viihdyttäviä, ja mangakan tarinasta toiseen toistuvat, överiskitsot suosikkikonseptit kutkuttavat dramatiikkahermoani kivasti. Hahmopuoleltakin löytyy yleensä ainakin jotain täysillä tykkäämisen arvoista (esimerkiksi tämä tyyppi on koskettanut kovasti).

Päädyin lukiossa pläräämään uudestaan läpi satasivuisen Boys Next Doorin saatuani käsiini ranskalaisen julkaisun. Tarina oli jo silloin yläasteajoilta tuttu vanha suosikki Yukilta, mutta muistot siitä eivät olleet kovin vahvoja. Yllätys olikin suuri, kun jouduin tarinan luettuani toteamaan sen olevan täysin koherentti ja selkeästi etenevä tarina. Alku, keskiosa ja loppu muodostavat eheän kokonaisuuden.

Yukin muut lyhärit tuntuvat usein tunkevan sisältöönsä suhteessa vielä enemmän tavaraa kuin pitemmät sarjat, joten nekin polveilevat yleensä joka suuntaan. Mutta ei Boys Next Door, joka sitoo punaisella langallaan itsensä tiukasti yhdelle polulle ja seuraa sitä alusta loppuun.

Tämä on se Yukin kerrontateknisesti katsoen toimiva nimeke, ja taitaapa olla myös hänen ainoa oikeasti BL-tarinaksi laskettava työnsä. Kaikista suureellisin ja coolein tai edes mielenkiintoisin hänen tuotannostaan se ei välttämättä ole, mutta traaginen rakkaustarina on rakennettu voimakkaasti ja jopa tyylillä. Tarinan lopun heti alkuun paljastava rakenne muodostaa myös tehokkaan kehyksen tarinalle ja pitää koko ajan lukijan mielessä, ettei lopetus tule olemaan onnellinen.

Minulle Boys Next Door onkin tuosta uudelleen lukemisesta lähtien ollut hyvä muistutus siitä, että mangakat saattavat toisinaan yllättää tekemällä jotain eri tavalla kuin yleensä. Pitkä lyhäri koostuu kaikesta siitä siisteydestä, joka meitä dramatiikanahmijoita Yukin muissakin töissä vetää. Se kuitenkin tuntuu paljon muuta tuotantoa ammattilaismaisemmin kerrotulta.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , Kommentteja: 1 »


« Vanhemmat artikkelit /


 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.