BL-hyllyn uumenista: Umibe no étranger ja Harukaze no étranger

1.5.2017 kello 19:57

Liityin vuoden 2016 lopussa ranskalaiseen BL-kirjakerhoon. Kustantaja Boy’s Love toimittaa minulle joka toinen kuukausi kymmenen pokkaria uusimpia BL-julkaisujaan. Ajattelin kirjakerhon olevan oiva tapa elvyttää BL-tuntemustani, koska poikarakkaustarinoiden lukeminen on jo pitkään jäänyt hyvin taka-alalle. Kirjakerho antaakin ihan hyvän läpileikkauksen genreen ja varmistaa, että saan itseni tutustumaan genren viimeaikaiseen kirjoon monipuolisesti, kun en itse pääse valitsemaan pokkareita.

Kokeilu on toistaiseksi osoittautunut varsin positiiviseksi jutuksi. Ensimmäiseen pakettiin mahtui mukaan niin kehnoja, keskinkertaisia kuin vahvojakin teoksia. Siispä ajattelin kirjailla ylös ajatuksiani ainakin ensimmäisen paketin sisällöstä tässä tulevien kuukausien aikana.

******

etranger-du-zephyr

Merta tuijotteleva lukiolainen Mio ja häitään Okinawalle paennut kirjailija Shun tapasivat kolme vuotta sitten. Mion täytyi muuttaa saarelta, mutta valmistuttuaan lukiosta hän palaa tapaamaan Shunia ja pojat alkavat seurustella.

Tällä hetkellä kaksipokkarinen ja yhä jatkuva L’étranger du Zephyr (Harukaze no étranger) on jatkoa Kanna Kiin yksipokkariselle L’étranger de la plage -tarinalle (Umibe no étranger), jonka luin BL-paketista löytyneen Zephyrin ykköspokkarin alle pohjaksi. Sarja on täynnä hyvin määnläheistä ja tropeista riisuttua pienen kertoimen draamaa, ja Shunin ja Mion suhteen kehittymistä on mukava seurata. Tarinan hiljaisen melankolinen sävy luo romanssiin haikean nostalgisen tunnun.

Toisaalta tarinan vaikuttavutta vähän kompastuttaa romanssien yleinen ongelma – päähenkilöt tuntuvat tykkäävän toisistaan lähinnä sen vuoksi, että ovat romanssitarinan päähenkilöitä. Syitä siitä, miksi kummallekin juuri se toinen on se tärkeä ihminen, ei oikeastaan esitellä. Pääkaksikko tuo toisaalta vähän mieleen Fumi Yoshinagan What Did You Eat Yesterdayn homopariskunnan, jonka osapuolten suhde ei ole varsinkaan tarinan alussa kovin romanttinen tai rakastava, vaan enemmän kasuaaliin kumppanuuteen luottava.

On ihan mukavaa, ettei romanssin aina tarvitsekaan tarjota palavia tunteita. Toisaalta Mion ja Shunin välillä ei tunnu oikein edes kipinöivän, enkä saanut heidän yhteisistä hetkistään minkäänlaisia sydämentykytyksiä. Suhdekuvauksen arkinen melankolisuus ei siksi jätä kovin voimakasta fiilistä eikä ole muutenkaan kauhean hyvin räätälöity omaan makuuni. Poikien välinen kanssakäynti on kuitenkin oikein sööttiä ja sympaattista, ja he ovat kivasti toistensa tukena.

Vaikka kerronta on leppoisan ryppyotsattomalla tavalla vakavahenkistä, ovat sinne tänne ripotellut huumorinmuruset erittäin onnistuneita. Kiin hassut reaktionaamat ilmestyvät sivuille harvoin, mutta silloin kun niitä nähdään, ne ovat aidosti hauskoja ja tuovat muuten vähän lakoniseen kerrontaan lämpöä ja sympaattisuutta. Myös huumorihetkien ajoitus on erittäin tarkkaa, ja hauskuudet istuvat siksi muuhun kerrontaan erinomaisen saumattomasti.

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Kiin sarjakuvista. Reippaasti BL-kansiestetiikan valtavirrasta poikkeavien, ilmavan tunnelmallisten kansikuvien takia odotukseni olivat melko korkealla, enkä joutunut pettymään. Sarja ei ehkä tarjoillut juuri omille mieltymyksilleni, mutta Kiin tarinankertojan taidot vakuuttivat, ja lopputuloksena on toimiva tunnelmointipainotteinen välipalamanga. Zephyrin ensimmäinen pokkari jäi vielä cliffhangeriin, joten hyvä että toukokuun kirjakerhopaketissa on tulossa seuraava pokkari.

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , , , Kommentteja: 0 »


Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 7

7.12.2014 kello 09:00

Antique Bakery (Seiyou Kottou Yougashiten)

luukku-7-antique

Niin paljon ihania leivoksia!

Mangaka: Fumi Yoshinaga
Julkaisulehti ja -aika: Wings (Shinshokan), 1999-2002
Pokkareita luettuna: 4/4
Milloin löysin: Varmaan joskus 2005-2006 paikkeilla, ei voi muistaa tarkasti ;__;
Mistä kertoo: Neljän miehen kööri pyörittää yömyöhään auki olevaa leipomoa.

Fumi Yoshinaga on vakuuttanut töillään kerta toisensa jälkeen, ja onkin yksi suosikkimangakoistani. Hänen töistään yksikään toinen ei ole kuitenkaan yltänyt aivan samanlaisiin tykytyksiin kuin varhaiseen tuotantoonsa kuuluva Antique Bakery. Sarja on täyttä hahmojen vuorovaikutuksen juhlaa, jossa jokainen pieni hetki niin leipomon pyörittäjien kuin sen monien asiakkaidenkin elämässä tuntuu merkitykselliseltä.

Yoshinagan mangoille ominainen jäyhä ja vaalea visuaalinen tyyli näyttää tihrusilmäisine hahmoineen alkuun hieman omituiselta. Se kuitenkin sointuu mangakan maanläheiseen, pieniä asioita korostavaan tarinankerronnalliseen otteeseen kuin keksipohja juustokakkuun. Yoshinagan dramatisoinnin tyyppipiirre, poikkeuksellisen runsaan sivutilan antaminen hahmojen hienovaraisille reaktioille, tuntui Antique Bakeryn lukemisen aikaan suorastaan vallankumoukselliselta. Tämä tekee nimenomaan rennon arkisesta Antique Bakerystä herkullisen elämäniloisen sarjan, kun pieniltä vaikuttavat asiat esitetään juuri niin suurina kuin miltä sellaiset monesti omassakin elämässä tuntuvat.

Sarja on myös täynnä rakkaita hahmohetkiä, joiden muistelu tuo liikutuksen rintaan tai hymyn kasvoille. Varsinkin homoseksuaalin sokerileipuri Onon kehitys kosketti syvästi. Erityisen vahvasti on jäänyt mieleen hetki, kun elämänsä läpi ajelehtinut mies ymmärtää ratkaisevalla hetkellä, että aikaisemmista välinpitämättömistä väitöksistään huolimatta hän on alkanut aivan huomaamattaan suhtautua ammattiinsa intohimoisesti ja löytää siitä tukipilarin elämälleen.

Toisaalta puodin monista asiakkaista on jäänyt hauskoja muistoja. Erityisen unohtumattomaksi voisin nostaa jäykän ankarasta olemuksestaan huolimatta salaa kakkuja rakastavan hillityn herran. Hänen hassun töksähtävä hymynsä ja monet muut sarjan vakavan koomiset hetket saavat minut edelleen hihittämään. Harva toinen manga on iskenyt huumorinsa osalta yhtä kovasti.

DMP:n julkaisemien pokkareiden scratch and sniff -kannet ovat muuten täyttä huijausta. En ikinä haistanut mitään, vaikka kuinka raaputin. :/

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , Kommentteja: 0 »


Nollasummausta: Huhtikuu 2013

27.6.2013 kello 13:18

Tässä huhtikuun Zero-Sum-koonti, jälleen aiheeseen liittyvät Twitter-viestini ja keskusteluni Storify-versiona lihotettuna lisäkommenteilla. Aiheena Karneval, ja tarina löytyy itsenäisenä myös täältä.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Anime, Manga  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (3/3)

29.9.2011 kello 00:04

Tähän mennessä olen valittanut homomangan hahmoista ja seksin roolista, nyt vuorossa avautumista genren yleisestä kunnianhimottomuudesta.

7. Poikarakkaus on ainoa sisältö

No Touching At All:ssa ei ole mitään vikaa, mutta eipä hirveästi muistettavaakaan.

Pääparin suhteen lisäksi jaajotarinassa ei ole mitään muuta sisältöä, koska yaoi-genren pointtina on juuri kertoa siitä (epähomosta) homosuhteesta. Mitään muuta ei oikeasti tapahdu, vaikka välillä joissain hauskoissa skifiympäristöissä yritetäänkin kloonata Jeesusta ja muuta pinnallisella tasolla epämääräisen trololokiinnostavaa. Kulissitarina pornokohtauksen ympärillä on kuitenkin perinteisesti niin minimalistiseksi stripattu, ettei siihen mahdu enää mitään muuta kuin pakollinen ensitapaaminen, hetken kosiskelu ja sitten monta sivua täysin luokatonta panemista.

Tämä ei sinänsä ole yhtä anteeksiantamaton yaoitropee kuin monet muut, sillä kahden henkilön välisessä ihmissuhdedraamassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Odottaisin kuitenkin välillä jotain tarinallistakin kunnianhimoa. Olen viime aikoina lukenut aivan liian monta puhdasta poika tapaa pojan -tarinaa, joilla ei ole nätin ulkonäön ja ihan toimivan, joskin kaavamaisen draama-aineksen lisäksi juurikaan tarjottavaa, kuvan No Touching At All hyvänä esimerkkinä tällaisesta sinänsä onnistuneesta, mutta laimean fiiliksen jättävästä tarinasta.

Mielestäni se ihmissuhde voisi ihan hyvin olla pääosassa, vaikka teoksen sisältö ei siihen rajoittuisikaan. Parhaat fiktiiviset ihmissuhteet löytyvätkin tällaisista tarinoista, jotka tarjoavat muutakin sisältöä kuin pelkän ihmissuhteen. Useimmat BL-mangakat eivät vain ole niin hyviä tarinankertojia, että osaisivat sitoa tuotoksiinsa mitään muuta kuin sitä itseään. Useiden tarinankerronnallisten tasojen (esim limittyvät tarinakaari-, aika- tai tematiikkarakenteet) käyttäminen on monesti joko olematonta tai yritettynäkin kömpelöä tai vähintään lamaannuttavan yksinkertaista, mikä liittyy myös vahvasti seuraavaan ongelmakohtaani. Vielä harvempi tarinoitsija uskaltautuu jättämään homosuhteen kauemmas taka-alalle kertoakseen tarinaa jostain ihan muusta homohahmoilla.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 15 »


9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (2/3)

13.9.2011 kello 22:11

Viimeksi vikisin BL-sarjojen hahmoista, nyt vuorossa seksin käyttöön liittyvää itkuvalia.

4. Raiskaus merkitsee rakkautta

Caramel

Caramel: AMG THEIR LOVE IS SO TRUE!

Kun viimeksi rupesin pääsemään vauhtiin sen kanssa, miten kaikki on kehnoa homopornon porno-osuudessa, niin kaikkien harrastajien suosikki eli semiraiskaus rakkaudenosoituksena on tietysti otettava narinan aiheeksi. Jaajossa seme uhkailee, alistaa ja painostaa uken seksiin, koska ”sanasi sanovat ei, mutta kehosi sanoo kyllä”. Puku Okuyaman Caramel saa nihkeän hien pintaan, kun semen kämppiksenä asuva uke ei pakotuksen jälkeen uskalla moneen päivään tulla kotiin, mutta silti näiden suhde yritetään jostain syystä kuvata romanttisena ja ihana. Ja Caramel on vielä aika laimea tapaus, jos verrataan vaikka Yuki Shimizun BL-klassikko Love Modeen.

Semelle seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tuntematon käsite. Koska uke selvästi tykkää hänestä ja koska hänellä on kaikki fyysiset avut ottaa pienen ja heiveröisen uken anaalineitsyys, on hänellä tietysti pettämättömän harlekiiniromantiikan logiikan mukaan tähän oikeuskin. Ukehan selvästi nauttii siitä myös! Ei koskaan antanut hyväksyntäänsä tai ollut millään tasolla mukana toiminnassa, mutta kyllä pojan kroppa reagoi, kun oikeita vipuja väänteli (PUN INTENDED). Sen päättelemiseen, mikä tässä kuviossa on vikana, ei tarvita kuin muutama toimiva hermosynapsi.

Järkevän ihmisen äimistykseksi yaoimaailmassa kukaan ei huomaa mitään erityistä tässä menettelyssä. Ukekin jatkaa semen kanssa heilailua ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska hei, hänhän tosiaan tykkää semestä. Se, että seme juuri pakotti hänet seksiin sen kummemmin kyselemättähän vain kertoo siitä, miten kovasti seme haluaa häntä. Vaikka koulu olisi täynnä fiksumpia, paremman näköisiä ja persoonallisempia ihmisiä, seme on valkannut juuri uken kiintymyksensä kohteeksi, ja siitä sietää olla otettu. Sitä paitsi semellä on ollut traaginen lapsuus ja tämä käyttäytyy siksi inhottavasti ukea kohtaan. Täten on täysin ymmärrettävä, ettei seme osaa ilmaista tunteitaan muilla tavoin kuin työntämällä sukuelintään sinne, minne se ei kuulu.

Ideologisella tasolla tällainen käytös niin semen kuin ukenkin puolelta kuvottaa minua. Raiskaus sinänsä on mielestäni erittäin validi ja kiehtova käänne fiktiossa käsiteltäväksi, mutta yaoissa tarinan pääsuhteessa tapahtuvia raiskauksia ja raiskauksenluonteisia akteja käsitellään liian usein romanttisina toimintoina. Raiskauksen esittäminen kauniina ja puhtoisena romantiikkana on suurin piirtein halventavin mahdollinen näkökulma aiheeseen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 7 »


9 erittäin hyvää syytä olla lukematta poikarakkausmangaa (1/3)

29.8.2011 kello 20:51

Ja 9 vielä parempaa syytä kokeilla kuitenkin.

Aikanaan stargay haastoi minut kirjoittamaan jotain ihka oikeasta BL-mangasta, kun en ole näiden kahden ja puolen vuoden aikana kerennyt aihetta kunnolla käsittelemään, vaikka genreä on tullut luettua pelottavan korkeat vuoret. Varsinkin yläasteaikoina kulutin aika hirmuiset määrät jaajoa ja onnistuin jotenkin tuhlaamaan aikaani mitä hirveimpiin sotkuihin. Ähkyhän siitä syntyi, ja niistä ajoista BL-kulutukseni on vähentynyt ratkaisevasti. BL on yksi jumiutuneimmista ja ikävimmistä genreistä, joihin olen tutustunut, tai ainakin se tuntuu sellaiselta kenties juuri yliannostuksen vaikutuksesta. Joka tapauksessa tässä tulee täysin sekalaisessa järjestyksessä 9 suurinta syytäni siihen, miksi en suosittelisi yhtään kenellekään syvempää poikaraukkauden ihmeelliseen maailmaan tutustumista. Toisaalta jokaisen kohdan perässä nostan esiin poikkeuksia keskinkertaisuuden massasta osoittamaan, että poikarakkaussarjojenkin viitekehyksestä löytyy myös niitä korvaamattoman arvokkaita jalokiviä tai ainakin uskallusta rikkoa vakiintuneita rajoja.

Etukäteisjohtopäätöksenä voisin vielä mainita, että BL on pääpiirteissään käsittämättömän huonoa sarjakuvaa, jos sitä yrittää lukea täysin sattumanvaraisesti tai vaihtoehtoisesti yrittää ahmia kaiken eteen tulevan shaiban. Porskutin itse aikoinaan jälkimmäisellä metodilla ja kyynistyin, mutta toisaalta kun nykyään mietin suosikkimangakoitani, lähes kaikki heistä tuntuvat jotenkin kummasti piirtäneen myös BL-henkistä tarinaa ja ison osan olen jopa löytänyt BL-mangan puolelta. Taitavia tekijöitä ja ehdottomasti lukemisen arvoisia teoksia siis löytyy ihan runsaasti, vaikka siltä ei välttämättä päältä päin näytä.

Koska tekstiä tuli taas niin paljon, katsoin parhaaksi katkoa postauksen kolmeen osaan, joista tässä ensimmäisessä fokuksessa on, mikä kaikki poikarakkausmangan hahmoissa on pielessä.

1. Vinku-uket ja semesudet

No Money! vie ukeuden ja semeyden äärimmilleen.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Avautuminen, Hahmot, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 6 »


Lyhyestä laatua

23.3.2011 kello 00:23

(Hei mitä tämä on, Arana päivittää taas vaihteeksi.)

Manga on tilaa vievä formaatti. Yhteen pokkariin mahtuu vain rajallinen määrä informaatiota, mikä tekee mielekkäiden lyhyiden tarinoiden kynäilemisestä melko haastavan tehtävän varsinkin hahmojen kannalta. Koska manga tunnetusti maksaa ja opiskelijan varat ovat vähäiset, lyhyilläkin mangakertomuksilla on toki paikkansa manganystävän kirjahyllyssä, sillä vaikka 19-osainen Banana Fish on äärimmäisen hieno tarina, sen kerääminen ja lukeminen vaatii niin ajallista kuin rahallistakin panostusta. Onneksi vähemmän on kuitenkin joskus enemmän, kuten seuraavat neljä kovasti arvostamieni mangakojen kynistä muotoutunutta yksiosaista tarinaa osoittavat.

Toistaiseksi jälkimmäiset kaksi ovat valitettavasti monelle vielä kielimuurin takana, kun kukaan ei ole älynnyt niitä englanniksi julkaista ainakaan mitään virallisia teitä.

Fumi Yoshinaga: All My Darling Daughters

Tämä teos löytyi suunnilleen jokaisen mangablogin vuoden 2010 parhaimmisto -listalta, eikä lainkaan aiheetta. Vaikka All My Darling Daughters koostuu viidestä jokseenkin itsenäisestä kertomuksesta, luonnehtisin sitä enemmän yhtenäiseksi tarinaksi kuin novellikokoelmaksi. Kertomukset liittyvät toisiinsa koko ajan mukana kulkevan kehyskertomuksen, määrätietoisen rakenteen ja temaattisen yhteisyyden kautta hyvin samaan tapaan kuin eräässä suosikkikirjoistani, Leena Krohnin maailmanlopun konseptia eri kulmista käsittelevässä Pereat Mundusissa (jonka alaotsake onkin osuvasti ”Romaani, eräänlainen”). Kertomusten keskiössä ovat milloin äitinsä hyvin nuoresta uudesta aviomiehestä järkyttyvä tytär, milloin kolmen nuoruudenystävyksen tulevaisuudenunelmat. Ne etenevät Yoshinagalle tyypilliseen tahtiin erittäin maanläheisenä, ihmissuhteita tutkiskelevana draamana.

Yoshinaga lukeutuu suosikkimangakoihini muiden syiden muassa poikkeksellisen terävähuomioisen yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Darling Daughters ihastuttaa hänenkin mittapuullaan harvinaisen korkeana omistautumisena aiheelle. Kokonaisuus tarkastelee osatarinoidensa kautta japanilaista yhteiskuntaa erityisesti siellä elävien naisten vinkkelistä, enkä voi sanoa koskaan törmänneeni yhtä yhteiskunnallisesti tiedostavaan ja älykkääseen tuotteeseen. Tarina ei sorru hiukkaakaan mustavalkoiseen ajatteluun, vaan lähestyy aihettaan realistisesti ja ilman rankkoja stereotyypittelyjä.

Vaikka mainittu yhteiskuntakritiikki on huomattavassa roolissa, tarinan sydän kumpuaa ennen kaikkea draamasta, joka on luonnollisesti taattua Yoshinaga-laatua, mutta kerrankin pääroolit täyttyvät naisilla. He ja heidän lähipiirinsä tuntuvat mangakuvioihin tottuneen silmissä suorastaan hämmentävän aidoilta ja todellisilta ihmisiltä vahvuuksineen, puutteineen, päähänpinttymineen ja omituisuuksineen.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Arvostelu, Manga  Tagit: , , , , , , , Kommentteja: 4 »


Joulukalenteri 2010 – 21. päivä

21.12.2010 kello 09:15

Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.

Kuten aloitustekstissä lupailin, neljä viimeistä joulukalenterin päivää vietetään hieman eri merkeissä kuin ensimmäiset 20. Loput joulunalusluukut on nimittäin omistettu Aranalle erityisen rakkaiksi jääneille useamman kuin kahden henkilön porukoille. Jos fiktiossa on haastavaa luoda yksittäinen upea hahmo ja vielä rankempaa saada kirjoitettua kahdesta hahmosta hieno pari, niin aina vain vaikeammaksi menee, kun pitäisi saada toimimaan tästäkin suurempi joukko ja nimenomaan ryhmänä.

Yleisötehtävä samankaltaisten ihmissuhdekuvioiden ilmoittamisesta on muuten yhä voimassa vink vink.

Tänään Arana tulee Pariisista. :D

Antique Bakeryn pojat

Mistä he ovat: Antique Bakery; Fumi Yoshinagan mangassa neljä jätkää pyörittävät yömyöhään auki olevaa leipomoa.
Keitä he ovat:

Keiichiro Tachibana: Antiquen nuoruuden kakkutraumoista kärsivä vähän yrmy omistaja.
Yuusuke Ono: Puodin supertaidokas naisia pelkäävä pääleipuri, joka kykenee hullaannuttamaan itseensä joka ainoan miehen, johon ihastuu (paitsi Tachibanan).
Eiji Kanda: Vamman takia nyrkkeilijän ammatistaan vetäytynyt herkkusuu, joka siirtyy Onon oppilaaksi.
Chikage Kobayakawa: Tachibanan komea, kiltti ja umpityhmä nuoruudenystävä, josta muut yrittävät huonoin tuloksin kouluttaa välttävästi selviytyvää tarjoilijaa.

Yoshinagan maanläheinen tyyli kertoa hienovaraista mutta vakuuttavaa draamaa ihastuttaa ylipäänsä, mutta kaikista kauneimmat hänen kynästään lähteneet ihmissuhteet löytyvät Antique Bakerystä. Näiden neljän miehen suhteet ovat ulkoisesti ennen muuta työhön liittyviä, mutta heidän välilleen kehittyy tarinan kuluessa niin vahvat sidokset, että lopussa alkava teiden erkaneminen tuo äärettömän haikean olon. Nelikon väliset kanssakäymiset ovat kuitenkin monesti myös hulvattoman hauskaa luettavaa.

Legendaarinen homo!

Päähenkilöt tavallaan jakautuvat kahteen ryhmään. Eiji ja Chikage ovat vähän hitaita oppijoita, mutta he suhtautuvat intohimoisesti itselleen tärkeisiin asioihin; Eiji pistämällä kaikkensa peliin leipurinkoulutuksessaan, koska hän rakastaa herkkuja yli kaiken, ja Chikage yrittämällä pökkelöpäästään huolimatta olla parhaansa mukaan hyödyksi ja tukena Tachibanalle. Tachibana ja Ono sen sijaan ovat vähemmän määrätietoisia. Tachibana on ilmeisestä älykkyydestään ja monitaituruudestaan huolimatta melko välinpitämättömän oloinen – mies pyörittää kakkukauppaa, vaikkei edes pidä leivonnaisista. Ono taas ei ole erityisen kiintynyt ammattiinsa, vaikka onkin maailmanluokan leipurilahjakkuus. Siinä missä Eiji ja Chikage puskevat eteenpäin lannistumattomalla tarmolla täysin tietoisena rajoituksistaan, Tachibana ja Ono tuntuvat pikemminkin harhailevan ympäriinsä etsien puolivillaisesti sitä omaa juttua itselleen.

Kaikkia neljää yhdistää kuitenkin se, että Antiquesta kehittyy jokaiselle tärkeä paikka, jossa työskentely tuo heidän elämäänsä merkityksellisyyttä. Vain Tachibana ja Chigake tuntevat toisensa hyvin alusta asti, mutta muuten hahmot ovat lähes yhtä kuin vieraita toisilleen aloittaessaan yhdessä työskentelyn. Heidän välinsä kehittyvät sarjan mittaan läheisemmiksi ja heistä tulee koko ajan tärkeämpiä toisilleen.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Hahmot, Joulukalenteri, Manga  Tagit: , Kommentteja: 1 »


Coniraportti desu~!

19.6.2010 kello 20:35

No oliko Desucon 2010 Suomen paras con?

Joo, kyllä se taisi olla.

Kaikki ovat tietenkin jo kirjoittaneet aiheesta ummet ja lammet, mutta jokaisen conikokemus onkin erilainen. Itse olin tosi aidoissa conitunnelmissa, kun lauantai-iltana neljän ja yhdeksän välillä orastava päänsärky ei halunnut jättää rauhaan ja sunnuntainakin oli vähän outo olo noin kolmen ja puolen  tunnin hajanaisten yöunien jälkeen (ah näitä koko vuorokauden conien iloja; pakkohan siellä oli heilua pikkutunneille). Eipä tuo menoa haitannut, mutta lievästi kehnoinen olo sai kyllä arvostamaan kahta kovemmin sitä, että missä tahansa olinkin, vierestä löytyi aina kylmää vettä. Anime- ja AMV-huoneiden antia kerkesin katsastamaan aika vähän, mutta sunnuntai-aamuna oli kyllä oikein mukava käydä ennen conin kunnollista toiminnallista heräämistä tapittamassa Spice and Wolfin ensimmäiset jaksot. Erittäin kiva, kun conista löytyy tällaistakin ohjelmaa, varsinkin kun animelista oli oikein hyvin kasattu.

Minulle Desucon 2010 oli ehdottomasti tähänastisista conikokemuksista hienoin ja ikimuistoisin, koska uskaltauduin itse ensimmäistä kertaa jopa puhujanpönttöön asti (no okei, olin viime vuonnakin sopertamassa jotain yaoi-paneelissa, kun Janne Kemppi oli kipeytynyt viime hetkessä). Pieni askel ihmiskunnalle, ajattelette ehkä, mutta ujolle, esiintymistä neuroottisella tarmolla koko elämänsä karttaneelle pienelle Aranalle kyseessä oli jättiläismäinen harppaus.

Vähän ehdin jo pelästyä, kun edeltäjäni kirjautui ulos koneelta oman ohjelmansa jälkeen ja läppäri päätti tietysti, että juuri silloin oli se kaikkein täydellisin aika ruveta asentamaan päivityksiä. Noh, eipä se viivyttänyt Utena-luentoa kuin viisi minuuttia, pahemminkin olisi voinut käydä. Yllättävän rauhallinen olin sitten kun pääsin puhumaan. Unohdinpa siinä hötäkässä kuitenkin kysyä luennon alkuun, olisiko joku salissa tarvinnut briiffausta Utenasta sarjana ennen yksityiskohtiin menoa – aika olennainen moka, mutta kyllä monet vaikuttivat sitten jälkeenpäin olevan ihan tyytyväisiä, vaikka alkuun oli kuulemma tuntunutkin aika sekavalta.

Kaikki kuitenkin lopulta pelitti tosi hienosti, enkä tuota alku-unhoitusta lukuun ottamatta möhlinytkään juurikaan. Lopuksi oli tosi hienoa, kun yleisöstäkin tykitettiin fiksuja pointteja ja syntyi keskustelua. Ylipäänsä olin ihan yllättynyt siitä, miten paljon porukkaa siellä oli, kun olin odottanut jotain maksimissaan parinkymmenen hengen väenpaljoutta. Kiitos kaikille, olitte hyvä yleisö! ~<3

Illemmalla suoriuduin sitten vähän kehnommin, kun esittelimme Maijan kanssa yaoi-ohjelmassa genren parhaimmistoa. Meikäläisen puhetaito on vähän niin ja näin, enkä oikein ollut siinä vaiheessa iltaa enää kovassa iskussa, mutta toivottavasti ohjelma nyt edes täytti tarkoituksensa ja katsojat löysivät jotain uutta tai ainakin saivat bongailla omia suosikkejaan listoiltamme.  Huomattiin sitten vielä myöhemmin, että aurinko häikäisi niin, etteivät diat näkyneet aivan kunnolla, mikä tietysti jäi potuttamaan. PDF-faili powerpointista kannattaa kuitenkin ladata Maijan blogista, jos BL yhtään kiinnostaa, koska dioista löytyy aika laaja kirjo kaikenlaista hauskaa sieltä paremmasta päästä ja toivottavasti moneen makuun.

Ainiin ja kiitosta sinulle, joka tulit ohjelman jälkeen suosittelemaan Prunus Girliä, vähänkö ihana sarja <3. Enpä ennen tiennytkään, että poikarakkauttakin löytyy heteropojille suunnattuna, mutta Hideyoshi-fanit varmasti ahmisivat päähenkilötyttöpojan suihinsa jos saisivat tästä anime-version.

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Tapahtumat  Tagit: , , , , Kommentteja: 5 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.