Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 14

14.12.2014 kello 09:00

Fruits Basket

luukku-14-furuba

Lämmin, hupsu ja edetessään kypsyvä draama.

Mangaka: Natsuki Takaya
Julkaisulehti ja -aika: Hana to Yume (Hakusensha), 1998-2006
Pokkareita luettuna: 23/23
Milloin löysin: Jossain 2004-2006 paikkeilla
Mistä kertoo: Lukiotyttö Touru päätyy asumaan kolmen miehen luokse. Nämä ja monet muut näiden vanhan suvun jäsenet muuttuvat kiinalaisen horoskoopin eläimiksi vastakkaisen sukupuolen edustajan heitä halatessa. Kommelluksia seuraa.

Fruits Basketin anime oli minulle jo yläasteaikoina tärkeä sarja. Silloin tuntui, ettei maan päältä sellaista ihmistä löydykään, joka ei olisi tuosta animesta tykännyt. Mangaa maistelin enemmän vasta lukiossa, kun lainailin pokkareita kaverilta ja lueskelin ilman suurempia intohimoja. Ihan kiva sarja, mutta kaikki se slapstick-huumori alkoi olla vähän liikaa.

Kun kuitenkin reippaan vuoden ranskaa opiskeltuani reissasin äitini kanssa Pariisissa, ja tukeakseen kielenopiskeluani hän tarjoutui ostamaan mangaa. Valitsin loppumattoman oloisesta tarjonnasta helpon oloisia teoksia, kuten Furubaa siitä kohdasta alkaen, johon olin englanninkielisissä pokkareissa jäänyt. (Lisäksi mukaan lähti Kaori Yukin God Childia, josta opin nopeasti paljon tyypillistä Yuki-sanastoa, kuten ”tappaa”, ”kiduttaa”, ”pettää”, ”veri” ja ”vihata”.)

Näin ollen Furuba oli ensimmäinen mangasarja, jota luin ranskaksi. Tämä tarina kannattaa muuten muistaa, jos satut opiskelemaan jänniä kieliä ja joskus mietityttää, miten vanhemmilta saisi enemmän rahallista tukea harrastukselle. En liioittele kovin paljoa, kun sanon, että opin ranskan kielen lukemalla mangaa. Harrastajalle manga on motivoiva lukukohde, ja sarjakuvista saa selvää silloinkin, kun proosatekstin lukeminen vieraalla kielellä ei vielä suju, koska kuvituksesta voi usein päätellä tapahtumien ytimen ja tuntemattomien sanojen merkityksen.

Furuba itsessään kestää oikein hyvin lukemista ainakin alkupuolen hösökohtia lukuun ottamatta, ja sarja paranee edetessään harppauksin. Piirrostyylin radikaali kehitys johtaa siihen, että loppuosien miellyttävän pehmoisenseesteisen ulkoasun jälkeen silmät putoavat päästä, jos erehtyy heti vilkaisemaan tikkukulmikkaan susirumia varhaisia pokkareita.

Häsellyshuumorin volyymi vääntyy pikku hiljaa pienemälle ja draamapanokset kasvavat. Loppupuoliskon mielenkiintoiset ja taidolla toteutetut psykologiset kehityskulut tekivät usein todellisen vaikutuksen. Natsuki Takaya on saanut puristettua hupsun oloisesta alkuasetelmastaan paljon enemmän potentiaalia kuin alussa olisi millään uskonut. Draama myös äityy kerronnan lämminhenkisyydestä huolimatta usein yllättävän rankaksi. Suunnilleen kaikki ihmissuhdesotkut ratkeavat myös lopulta tyydyttävästi ja monet niistä myös kiitettävän kypsällä otteella.

Aiheet: Joulukalenteri, Manga, Nostalgia  Tagit: , , , Kommentteja: 0 »


IT GETS BETTER!

8.5.2011 kello 23:18

Olen viime aikoina kuunnellut vanhoja ANNcast-jaksoja, joista eräässä keskustellaan arvostelemisesta. Jakso on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja kuuntelemisen arvoinen, mutta eniten huomioni kiinnittyi puhujien äärimmäisen negatiiviseen suhtautumiseen fandomin piirissä yleiseen puolustusrepliikkiin: IT GETS BETTER! Podcastissa tuskaillaan sitä, miten huono aloitus on jo itsessään suuri heikkous sarjassa, sillä viihteen on saatava yleisö mukaansa välittömästi; muuten se on epäonnistunut jo lähtökohdiltaan. Eihän kenelläkään ole tuntitolkulla aikaa ja kärsivällisyyttä tuhlata tuskaiseen huonouteen tai keskinkertaisuuteen, kun saman ajan voisi käyttää aktiviteettiin, josta saa jotain irti.

Näinhän se on; vahva aloitus on aina elintärkeä osa sarjaa. Lasken itse heikon alun aina suureksi miinukseksi, kun tarkastelen sarjan kokonaisarvoa, -rakennetta ja -viihdyttävyyttä. Negatiivinen asenne on ymmärrettävissä ihan kokemustasolla. Varmasti moni meistä on joskus ruvennut katsomaan tai lukemaan jotain minkä alku ei ole lainkaan vakuuttanut siinä uskossa, että se fanien lupausten mukaisesti paranee huomattavasti viimeistään keskivaiheille tultaessa. Sarja voi oikeasti parantua tai sitten koko homma saattaa päättyä fiaskoon kuten Scampilla, joka odotti koko Princess Tutun katsomisen ajan että se paranisi, eikä se lopulta hänen silmissään koskaan muuttunut paremmaksi, vaan jäi yhdeksi hänen suurimmista inhokeistaan.

Silti on mielestäni on aika kova asenne vain luovuttaa heti, kun joku väittää sarjan laadun paranevan myöhemmin. Omasta kokemuspiiristä löytyy useampia sarjoja, jotka ovat puhjenneet täyteen kukkaansa vasta reippaasti esittelyseikkailujen jälkeen ja jotka ovat todella nousseet suosikeiksi asti myöhemmin. Varsinkin mangan puolella kyse on monesti ihan rehellisestä laadun paranemisesta – mangaka ei vain osannut aluksi, mutta pääsi sitten paremmin jyvälle. Sekin vaikuttaa, että lukijoita kalastellaan sarjan alussa irrallisilla ja helposti lähestyttävillä pikkutarinoilla ja kunnollisten tarinakaarien pariin uskaltaudutaan vasta myöhemmin. Animen kanssa taas olen huomannut erilaisen trendin. Ne sarjat, jotka vaikuttavat alkavan aika keskinkertaisesti tai ihan kivasti, mutteivät tunnu mitenkään erikoisilta heti kättelyssä, tekevät sen välillä täysin tahallisesti. Katsojaa hämätään luulemaan, että kyseessä on tietynlainen sarja, mutta sitten panokset kovenevatkin ja sarja muuttaa kurssinsa paljon luultua kunnianhimoisemmille vesille.

Tässä ovat ilman sen kummempaa järjestystä top-5 IT GETS BETTER -mangani sekä bonuksena ilmiötä edustava live action -sarja. Joskus myöhemmin ehkä luvassa samaa settiä animeistakin.

Pahis-ekspositiota koska pahikset saavat aina hienoimmat shotit.
Lue koko artikkeli »

Aiheet: Ensivaikutelmat, Manga  Tagit: , , , , , , , , , , , , Kommentteja: 17 »


Atogakit ja muut tekijäkommentit

22.11.2009 kello 21:43

Olen huomannut, että arvostukseni mangakaa kohtaan voi kasvaa tai laskea muistakin syistä kuin itse sarjojen kokonaislaadun mittarina. Puhun nyt niinkin epätähdellisen tuntuisesta asiasta kuin tekijöiden kommenttilaatikot mangapokkareiden sivuilla ja atogaki-jälkipapatukset.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kertomusten luojien näkökulmasta omiin tuotoksiinsa sekä kertomusten luomisen prosessista. DVD-vallankumous kymmenisen vuotta sitten nappasi heti kannatusta täältä nimenomaan levyille tungettujen ekstrojen ansiosta, varsinkin kommenttiraidat ovat lähellä sydäntäni. Niitäkin löytyy toki sekä hyviä että kämyisempiä. Ensimmäiseltä Pirates of the Caribbean -lätyltä löytyvä Jack Davenportin ja Keira Knightleyn kommenttiraitapätkä leffan alusta esimerkiksi havainnollistaa kumpaakin mahdollisuutta varsin oivallisesti. Kilpakosija-Norringtonia näyttelevä Davenport yrittää pohtia elokuvan tekoon liittyviä kokemuksia suklaisella äänellään hyvin asiallisesti, kun taas naispääosa-Elisabethin näyttelijä Knightley kirkuu koko ajan miehen päälle: ”Tuo olen minä! Tuossa on stuntti! Nyt taas minä! Stuntti! Tämä kuvattiin studiossa! Tätä ei! Tuossa on Johnny Deppin stuntti! Nyt näkyy Johnny! Ja nyt taas minä! Johnny! Stuntti! Studio! Minäminästunttijohnnystudiojohnnyminästunttiminäjohnnykorsetti!” Vähän samanlaista jakoa olen huomaillut mangakoiden kommenttitilojen käytössä, mikä ei liene ihme, kun ne muistuttavat varsin paljon juuri leffojen kommenttiraitoja.

Kommenttilootia tuntuisivat täyttävän enemmän shoujo-mangakat kuin muut, tai ainakaan en muista lukeneeni pahemmin tekijöiden kommentteja kyseisen genren ulkopuolelta, joten nostan tähänkin esille muutaman shoujokan.

Davenportia vastaa tässä tapauksessa Kaori Yuki, jota ylistän loistavan informatiivisista ja reflektiivisistä mietinnöistä kommenttilootissa sekä pitkistä ja valaisevista atogakeista. Hän kertoo milloin tarinan tai tapahtuman varhaisista vedoksista, milloin näkemyksistään tietystä hahmosta tai näiden vaatteista tai muista varusteista (God Childin reunassa ainakin nostetaan esille allekirjoittaneen ihastukseksi sarjassa nähtyjä kidutuslaitteita pariin otteeseen).

Lue koko artikkeli »

Aiheet: Manga, Meta  Tagit: , , , , , Kommentteja: 3 »


Fanipostia

12.3.2009 kello 17:39

Hyvä Kaori Yuki,

Ennen olit sairaalloisen, rajoja rikkovan kerronnan kuningatar. Kahdeksanvuotias loli-prinsessasi vietteli isänsä, herrasmiehesi pukivat nuoria poikia tytöiksi ja kiduttivat heitä, lastentarhanopettajasi murhasi poikaprostituoituja, natsienkelisi pukeutuivat kiiltonahkaisiin mikroshortseihin ja repivät vihollisiaan kappaleiksi infernaalisilla lonkerojohdoillaan, komea nuori sankarisi keräili naisten ruumiita ja shota-poikasi halaili sisäelimiä.

Nykyisin nollaat traagiseksi kehittyvät kohtaukset ja (melo)draama-arvoaan kasvattavat ihmissuhteet välittömästi huomatessasi lipsuvasi vakavuuteen.  Sellainenhan voisi vaarantaa sen täydellisen epäonnistuneen hassunhauskan tunnelman, jota yrität epätoivoisesti ylläpitää, koska uskot ettei kukaan muuten jaksaisi lukea yhä epäloogisemmiksi käyviä sotkujasi.

Tiedän, että osaat  yhä rakentaa niitä makaaberilla tavalla vaikuttavia, vatsaa vääntäviä tilanteita, joita lukijanasi rakastan. Jostain syystä olet kuitenkin päättänyt viime vuosina ryhtyä köykäiseksi tilannekoomikoksi hurmaavan yliampuvan tavaramerkkisynkkyytesi kustannuksella. Olen pettynyt sinuun.

Ystävällisin terveisin, Arana

——-

Ihan totta, Ludwig Revolutionin finaali on niin huono.

Aiheet: Avautuminen, Manga, Välipala  Tagit: , , , , , , Kommentteja: 0 »



 

Tämä blogi pyörii WordPressin voimalla. Amaryllis-teema © Anda 2009. RSS: kirjoitukset / kommentit.