Kategoriat
Anime Arvostelu

Kevään 2013 animesatoa: Oregairu, Karneval ja Hataraku Maou-sama!

Vahvasta aloituksestaan ja kiinnostavasta sarjakattauksestaan huolimatta kevätkausi osoittautui mukavahkoksi mutta melko heikoksi esitykseksi. Ensivaikutelmia näistä sarjoista löytyy täältä ja täältä.

Yahari ore no seishun Love Come wa machigatteiru.

Vetäytyjäpoikaa kannustetaan sosialisoitumaan pakottamalla tämä liittymään kerhoon, joka auttelee koulun oppilaita näiden moninaisissa ongelmissa.

Jaksoja katsottu: 13/13
Innostustaso: 4/5 (ensivaikutelmissa 3/5)

Oregairu ei ole yleisen ihanuuden puutteensa takia saanut suurta kannatusta, mutta omalla listallani sarja ampaisi melko nopeasti kauden nautittavimmaksi animeksi, vaikkei kaikin puolin tuotantona laatua hehkukaan. Itse tunnuin tykkäävän juuri siitä piirteestä, joka on useimmat käännyttänyt sarjan tieltä, eli sen jatkuvasta ja periksiantamattomasta mutta hieman pehmeäreunaisesta kyynisyydestä.

Sarjan visuaalinen tyyli on mukava mutta tylsähkö ja mielikuvitukseton. Animaatiobudjettia ja animaation kekseliäisyystasojakin on vaikea lähteä kehumaan. Itselleni muu visuaalinen tylsyys oli kuitenkin epätavallisen helppo antaa anteeksi, koska hahmodesignit ovat hauskoja ja täynnä sivuhahmojakin kivasti yksilöiviä yksityiskohtia, jotka tuovat sarjaan persoonallisuutta.

Nautin erityisesti sarjan draamapuolesta ja hahmoista enemmän kuin minkään toisen kevään sarjan kanssa. Kyynistynyt yksineläjäpääpoika Hachiman Hikigaya eli tuttavallisemmin Hikky kantaa sarjaa varsin hyvin epätyypillisen nuivalla asenteellaan, erottuen kerrankin pliisujen self-insert-pääpoikien massasta. Oli mielenkiintoista seurata, miten pojan ajatusmaailmassa jokainen sosiaalinen ongelma selviää osoittamalla yhteinen vihollinen syntipukiksi luomaan yhteishenkeä muiden välille. Useimmiten Hikky astuu tämän vihollisen saappaisiin itse täynnä hieman alentuvaan ja vähän tiedostamattomaan martyyriyteen taipuvaista itseinhonsekaista ylpeyttä. Samalla Hikky yrittää parhaansa mukaan olla näkemättä ja tulkitsematta häneen ihastuneen Yui-tytön lähestymisyrityksiä tarrautuen lakonisesti suojamantraansa siitä, miten epätodennäköistä olisi, että joku luokkakaveri voisi tykätä hänestä.

Tämä sarjaa dominoiva ihmissuhdevääristymä suorastaan huutaa jonkinlaista positiiviseen vuorovaikutukseen liittyvää oivallusta Hikkyn puolelta. Sarjan heikoin puoli onkin, että se tuntuu jäävän aivan kesken, kun tällaista oivallusta ei sen päätteeksi saada. Kesken loppumisen ongelmaa ei auta myöskään se, että sarjan viimeiseksi jaksoksi on jätetty sitä edeltävään pitempään koulufestivaalitarinakaareen mitenkään liittymätön ja mahdollisimman antiklimaattinen sivutarina.

Heikko lopetus ei kuitenkaan jättänyt aivan huonoa makua sarjasta, koska nautin sen hahmojen kanssakäymisestä suuresti. Hikkyn vaivihkainen ystävystyminen auttajakerhoa johtavan, Hikkyä alati näpäyttelevän Yukinon sekä heidän seurakseen kerhoon liittyvän Yuin kanssa on kuvattu myös varsin sympaattisesti. Suhteen kehittymistä kumpaankin tyttöön rasittavat toisaalta sarjan yleistunnelmalle uskollisesti myös negatiiviset sävyt, joista hahmot alkavat pikkuhiljaa päästä yli jaksojen edetessä.

Hikkyn kaino pintaihastus luokan söpönihanaan tennismoepoika Saikaan antaa sympaattisen rehellisen sävyn muuten tekosyitä ihmissuhteettomuudelleen urakalla keksivään poikaan. Hänen epätoivoiset yrityksensä olla pitämättä luokan mukavimmasta ja suosituimmasta pojasta, joka yrittää välillä hieroa ystävyyttä, ovat myös höpöllä tavalla hellyttävää katsottavaa. Myös Hikkyn suhde pikkusisko Komachiin on kuvattu hurmaavan aidosti. Sisarukset ovat selkeästi tärkeitä toisilleen ja jakavat yhteisen historian. Vaikka Hikky yrittääkin suhtautua siskoon viileästi, hän päätyy aina tekemään, mitä tämä pyytää, kun taas pirteänviekas Komachi yrittää monesti käyttää tätä manipulointivaltaansa veljen ihmissuhdeasioiden parantamiseen ja edistämiseen.

Kaikkiaan Oregairu jäi negatiivisesta pintasävystään ja kliimaksittomasta rytmitysongelmaisuudestaan huolimatta itselleni mitä todennäköisimmin yhdeksi vuoden ihanimmista katselukokemuksista. Kerrankin vähän perushöttöisestä ranoberomanssikarjasta fiilikseltään eroava yksilö.

Kategoriat
Anime Manga

Nollasummausta: Huhtikuu 2013

Tässä huhtikuun Zero-Sum-koonti, jälleen aiheeseen liittyvät Twitter-viestini ja keskusteluni Storify-versiona lihotettuna lisäkommenteilla. Aiheena Karneval, ja tarina löytyy itsenäisenä myös täältä.

Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään 2013 ensivaikutelmia: Karneval, Hataraku Maou-sama!, Attack on Titan & Devil Survivor 2

Karneval

Karneval ihana yogi ihana tsukumo

Sirkus-puolustusjärjestön ihanat taistelijat Tsukumo ja Yogi saavat tehtäväkseen suojella takaa-ajettuja päähenkilöpoikia.

Jaksoja katsottu: 2/13
Innostustaso: 4

Karneval-mangalla on sarjana kaksi heikkoutta, jotka saavat sen alkuun vaikuttamaan heikommalta kuin se onkaan. Ensinnäkin se alkaa melko hitaasti ja toisekseen sillä ei ole selkeää, yksikertaisesti ilmaistavaa alkupremissiä. Animeversio vetää varsin pätevästi monet mangan alun turhat kiemurtelut suoraksi, mutta siitä huolimatta ensimmäiseen jaksoon puristetut haahuilut jättävät käteen varsin vähän. Sarja lähtee tynnyrikasvaneesta albiinopojasta, joka etsii tapaamansa pommitaituritsunderepojan avustuksella kadonnutta isovelihahmoaan, mutta varsinainen tarina alkaa vasta toisen jakson puolivälissä kansallisen puolustusjärjestö Sirkuksen haaliessa pojat suojiinsa. Tästä soppaa kiehutellaan hiljalleen laajemmaksi ja mielenkiintoisempia elementtejä tuodaan mukaan vähitellen.

Toinen jakso on jo huomattavasti parempi kuin heikoksi jäänyt ensimmäinen, ja hajanaisuus ja poukkoilevuus vaivaavat vähemmän, vaikka eivät olekaan kokonaan kadonneet. Animaatiotyyli ja hahmodesignit toimivat, vaikka mangan nätteyden tasolle ei olla tietenkään pääsemässä. Sarjan värienkäyttö pisti silmään siinä mielessä, ettei se tunnu löytäneen itselleen aivan omaa skaalaansa, vaan kirkkaat ja tummat juoksevat iloisesti käsi kädessä ja toisinaan ruutuun poksahtavat vahvat mustat taustat tuntuvat ehkä vähän liiankin voimakkaalta visuaaliselta elementiltä. En kuitenkaan sano vielä tässä vaiheessa, ettei sarjan visuaalinen ilme toimi, sillä monet kohtaukset itse asiassa näyttävät erittäin hienoilta. Tyylipiirteiden kokonaisuus tuntuu silti jännän eklektiseltä.

Heikohkosta alusta huolimatta lämpenin varsinkin kakkosjaksolle, joka tavoittaa jo varsin kivasti alkuperäismangan söpöilyhengen. Sirkuksen aluksia kunnossapitävät ja valvovat monitoimilammasrobotit esimerkiksi ovat juuri niin ihania ja höpösiä kuin mangassakin. Tällä pohjalla olen valmis luottamaan siihen, että Karneval toimittaa kiitettävän ihanaa settiä.

Kategoriat
Manga

Nollasummausta: Tammi-helmikuu 2013

Aika kerätä yhteen taas Zero-Sum-projektin kuulumiset, tälläkin kertaa Storify-muodossa.

Kategoriat
Blogi Manga Meta

Zero-Sum ja erinäisiä muita projekteja

Projekti Zero-Sum

Tässä jokunen viikko sitten etsiessäni kivoja mangasarjoja ranskalaisesta mangaensyklopedia manga-news.comista sain päähäni yhden vuoden hienoimmista ajatuksista. Päätin ryhtyä keräämään hyllyyn kaikkia Ichijinsha-kustantamon fantasiatoimintajosei-lehti Comic Zero-Sumissa ilmestyneitä sarjoja, joita julkaistaan ihmisten kielillä eli minun tapauksessani siis englanniksi ja ranskaksi – suomeksi ja ruotsiksi kun näistä ei vielä mitään saa.

En tunne lehden tuotantoa erityisen hyvin, enkä ole lukenut kovin monia siinä ilmestyneitä sarjoja, mutta vähän vilkuillessani ranskankielistä tarjontaa huomasin entistä konkreettisemmin seikan, johon olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota. Kaikki lehdessä ilmestyvä tavara tapaa olla aivan järkyttävän nättiä – ainakin pintapuolin kansien perusteella vilkaistuna ja varsinkin näin nuoren naislukijan näkökulmasta. Androgyyniset kaunispojat juoksevat kannesta kanteen ja väritystyylit vaihtelevat hirveän kivan ja suoranaisen visuaalisen euforian väliltä. Ja koska sulan kaikelle kauniille, huomasin, että kaikki ranskamarkkinoilla julkaistavat Zero-Sum-sarjat vähän kuumottelivat. Siispä päätin että hankitaan nyt sitten omaan hyllyyn kaikki, mitäs tässä kursailemaan.

Postista pitäisi siis parin viikon päästä hakea muun muassa Shinobu Takayaman Amatsukia, Naked Apen Dollsia ja Touya Mikanagin Karnevalia, joista viimeisintä saadaan pian tirkistellä animenakin. Tällä hetkellä luvussa on Yun Kougan Loveless, jonka Tokyopop-julkaisut tuli hankittua lukiokaverilta halvalla viime vuonna, mutta jota en ole aikaisemmin saanut luettua.

Lovelessin lisäksi hyllystä löytyy jo valmiiksi Akin visuaalisesti häikäisevä, mutta tarinallisesti tylsämys kreikkalaisesta mytologiasta ammentava Olympos, joka piti hommata ihan glitterkansien takia. Lisäksi kunniapaikalla pönöttävät suursuosikkini Kazuya Minekuran Saiyuki Reload sekä keväällä Zero-Sumin komeaan bishikaartiin liittyvä, aikaisemmin Tokuma Shotenin BL-painotteisessa Chara-lehdessä ilmestynyt Wild Adapter, joista kummastakin löytyykin jo tekstiä tämän blogin syövereistä.

Mutta monia mysteerejä on siis vielä edessä. Onko Minekura lopulta lehden ainoa loistomangaka ja jääkö valtaosa lehden sisällöstä sitten geneeriseksi nättihutuksi, vai voisiko sen uumenista löytyä muitakin helmiä? Entä löytyykö kivojen kansien takaa vain sotkuista ja epäpätevää visuaalista tarinankerrontaa, vai ulottuuko nätteily sisäsivuille asti? Sen luulisi ennen pitkää selviävän!

Tarkoituksena olisi siis matkata mangavuorille treenaamaan itseni Suomen kovimmaksi toimintajoseiasiantuntijaksi. Yritän tänne blogiin raportoida edistymistäni tämän pitkän ja mahdollisesti tuskaisen, mutta toivottavasti elämyksellisen matkan aikana.