xxxHolicista 2/3

Ensivaikutelmani sarjasta
Edellisessä postauksessa myöhemmät fiilikseni.

Käsitellään nyt tässä välissä pois alta se pakollinen Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLE -osuus.

Netissä on tullut vastaan paljon närää siitä, miten ne, jotka ryhtyvät lukemaan xxxHolicia joutuvat nieleskelemään alas TRC:takin, koska tarinat overlappaavat tuon tuosta ja toista tarvitaan, jotta voisi kunnolla ymmärtää toista. Sama pätee myös toisin päin, eli vaikka joku ei jaksaisi xxxHolicista innostua, pitää siihenkin tutustua, jos ei halua että tietyt kohdat TRC:n loppupuolelta jäävät täysin tai puoliksi auki. Jatkuvat viittaukset TRC:een saivat minutkin kahlaamaan sisarsarjan läpi, vaikka sen kiinnostavuusprosentti muuten oli jossakin nollan pinnassa.

Sarjat siis tarvitsevat toisiaan kovasti, mikä on mielestäni kiinnostava ratkaisu tekijätiimiltä, sillä käsittääkseni kyseessä on mangamaailmassa kohtuullisen vähän käytetty kerrontajippo. Amerikkalaisilla sisarsarjoillahan on tapana aina välillä pitää yhteyttä toisiinsa, kun spinoffin hahmot tulevat vierailemaan emosarjassa tai toisin päin. Näissä tapauksissa pidetään kuitenkin yleensä huolta siitä, ettei katsojan tarvitse seurata kumpaakin sarjaa kärryillä pysyäkseen, toisin kuin tässä CLAMPin rohkeassa kokeilussa.

Siksi onkin sääli, ettei tiimi onnistu yrityksessään erityisen hehkeästi. Pidän mielenkiintoisena, joskin melko epätasapainoisena ratkaisuna sitä, miten hahmojen roolitukset reagoivat sisarsarjassa piipahtamiseen. Kun Holicin hahmot vierailevat TRC:ssa, he ovat oikeaoppisesti sivuhenkilöitä päätarinaa ja päähenkilöitä tukemassa. Varsinkin Holicin Yuuko-noita istuu TRC:n hahmokaartiin tärkeänä, välillä nähtävänä sivuhenkilönä, joka pärjää pelkän TRC:n puitteissa ilman omaa kotisarjaansakin vallan mainiosti – itse asiassa voisin sanoa pitäneeni noitaneidistä jopa enemmän shounen-seikkailun sivuhenkilönä kuin oman sarjansa näkyvämpänä hahmona, jonka vaikuttavuutta sotkivat silmissäni ne edellisessä postauksessa parjaamani kierrätysvitsit. Vaan kun TRC:n hahmot käyvät Holicin puolella, he ovat yhä päähenkilöitä oman sarjansa ulkopuolellakin, kun taas Holicin omat henkilöt väistyvät enemmän sivuun heidän tieltään, sivuhenkilöiksi tarkkailemaan toisen sarjan päähenkilöitä. TRC siis tuntuu monessa mielessä dominoivan sarjojen suhdetta.

Tämä ei minua juurikaan haittaa, vaan enemmän irvistelen sille, kuinka huonosti sarjat pohjustavat toistensa elementtejä. On eri asia luoda kaksi sarjaa tarvitsemaan toisiaan kuin luoda kaksi sarjaa, jotka on suunniteltu nimenomaisesti jättämään ärsyttäviä kesken loppuvia ja kontekstittomia juoni- ja hahmoelementtejä, jotka jäävät ilmaan roikkumaan ja vaikuttavat järkyttävän huonosti käsikirjoitetuilta, jos lukija ei ole tutustunut siihen toiseenkin sarjaan. Olen itse aina ollut sillä kannalla, että sarjan tai muun vastaavan pitäisi pystyä kantamaan itsensä riippumatta siitä, kuinka moni seuraajista on tutustunut alkuperäisteokseen tai toiseen samaan universumiin sijoittuvaan sarjaan. Tämän ei tarvitsisi tarpeeksi taitavalla toteutuksella johtaa sarjojen täydelliseen itsenäisyyteen, vaan crossover-kohtaukset olisi hyvinkin mahdollista rakentaa niin, ettei lukijan ensimmäinen reaktion tarvitse olla kiroilu ja tavaroiden heittely tai voimakas suonenveto otsassa, mikäli siihen toiseen sarjaan ei ole tullut tutustuneeksi.

Itselläni meinasi kärähtää todella pahasti siinä vaiheessa, kun pääsin Holicissa kohtaan, jossa silmälappu!Shaoran ilmiintyy Yuukon kauppaan, suorittaa maksun itsensä teloneen Watanuki-pojun pelastamiseksi ja katoaa saman tien. Tällöin päätin vihdoin ruveta lukemaan TRC:a, jotta saisin tietää, miksi hitossa ja mitä hitossa oikein tapahtui. Sitten kahlasin läpi miljoona osaa TRC:n pörröisen alkupuoliskon eeppistä tylsyyttä ja kun vihdoin pääsin tuohon samaan kohtaan, sitä ei siinä selitetty yhtään sen paremmin kuin Holicin puolella. Ihan tosissaan, CLAMP, älkää hei tehkö tuollaista, se ei ole kivaa.

Holicin keskeisimmän henkilön virkaa toimittavan Watanukin roolin kehittyminen TRC:n puolella on myös iso ongelmakohta. Hänen häivyttämisensä aivan mitättömäksi taustaksi sarjojen ensimmäisessä crossover-kohtauksessa ei olisi paha juttu, ellei hän yhtäkkiä poksahtaisikin tärkeäksi hahmoksi TRC:n loppupuolella niin olemattoman pohjustuksen jälkeen, että väkinäisinkin deus ex machina vetäisi limsat väärään kurkkuun. Pelkän TRC:n kontekstissa Watanukin visiitit Shaoranin ja Sakuran luona tuntuvat tyhjiltä ja merkityksettömiltä, koska Holicin kansikuvapoikaa ei ole aikaisemmin tuotu mitenkään esille TRC:ssa, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus jos toinenkin.

Tässä välissä voisin mainita vielä TRC:sta itsessään, että niin helppolukuiseksi sarjaksi se oli minulle aivan kohtuuttoman kivuliasta luettavaa. Kuten mainitsin täällä, sen ensimmäiset viisitoista osaa tuntuivat puuduttavalta lässytykseltä, josta suurimman osan sain alas ainoastaan sillä, etten hennonnut kiduttaa itseäni pakottautumalla oikeasti käymään sivuja läpi muuten kuin hyvin kursorisesti.

Kun tarina sitten osan 16 paikkeilla teki U-käännöksen ja hyökkäsi pirteästä ja tekijätiimiä fanittamattomalle lukijalle tyhjänpäiväisestä nostalgiahöpöilystä hyperkierroksilla käyvään wangstaukseen, olin jonkin aikaa varsin myyty tunnelman uudelle suunnalle. Varsinkin ihastutti sarjan nuoren sankariparin, Sakuran ja Shaoranin väistyminen hetkeksi taka-alalle jättäen enemmän tilaa kiinnostavammille saattajilleen Fyelle ja Kuroganelle. Näiden kahden muutenkin tulkinnanvaraisen suhteen riepottelu antoi minullekin lopulta jotain, mistä välittää miljoonien CLAMP-hahmoa tuntemattomalle merkityksettömiksi jäävien cameoiden ja tarinan etovan korostetusti söpöhyvän pääparin keskellä.

Samalla sarja kuitenkin otti ison harppauksen alati tihenevään Thirty Xanatos Gambittien verkostoon, jonka juonittelijoiden perässä tarkkaavaisemmatkin lukijat ovat jääneet hämmentyneinä raapimaan päätään. Viimeisten osien kohdalla en enää jaksanut edes yrittää pysyä kärryillä siitä, kuka on kenenkin klooni tai identtinen sukulainen ja vielä vähemmän siitä, missä ajassa ja paikassa kukakin teki ja miksi tai edes, mitä silloin/siellä lopulta tehtiin.

Toisin sanottuna TRC on loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuisi, jos neljä Kaori Yukia lyöttäytyisi yhteen saadakseen aikaan unelmateoksensa, joka sisältäisi kaikki kunkin keksimät hienot juonenkäänteet ja paljastukset ja tropet ja tapahtumat ilman suurtakaan huomiota siihen, että lopputulos näyttää lukijalle päin yhtä kaoottiselta kuin vuoden ullakolla varastossa homehtuneet jouluvalot silloin, kun niitä pitäisi ruveta selvittämään kuuseen ripustamista varten. Erona on vain, että joulukuusen valot on yleensä mahdollista pienen puurtamisen jälkeen saada selvitettyä.

Paras kehu, jonka voin koko sotkulle antaa on se, että ironista kyllä, vaikka TRC olikin aina paikalla ollessaan sisarsarjojen suhteen dominoiva osapuoli, sen päättyminen aiheutti Holicissa tärkeän käänteen mielenkiintoisempaan suuntaan.  Ennen syrjäisemmäksi jäänyt sarja karisti hetkessä jaloistaan aikaisemmissa osissa tasaisesti vähentyneet, mutta aina ennen sarjaa määrittäneet ärsytykset, erityisesti ne puuduttavasti itseään toistavat kierrätysvitsit ja päähenkilön hyveellisen tossutusalttiuden.

xxxHolicin kehityksestä lisää ensi kerralla.