Kategoriat
Joulukalenteri Manga Nostalgia

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 22

1999 Shanghai (1999nen 7 no Tsuki Shanghai)

luukku-23-1999-shanghai

Kielletty rakkaus väkivallan keskellä.

Mangaka: Setona Mizushiro
Julkaisulehti ja -aika: Hanaoto (Houbunsha), 1996-1998 (päättymisvuosi on vähän arvaus, koska infoa siitä löytyy nihkeästi)
Pokkareita luettuna: 4/4
Milloin löysin: 2005
Mistä kertoo: Dawun ja Xiaoxuen välille syntyy suhde, vaikka nuorukaiset kuuluvat kilpaileviin hongkongilaisjengeihin.

Boys Next Doorin tavoin 1999 Shanghai on sellainen yläasteelta jäänyt BL-suosikki, joka tuli luettua myöhemmin uudestaan ja joka jätti silloin vielä syvemmän vaikutuksen kuin ensimmäisellä kerralla. Mietin eräänä iltana lukion loppumisen tai yliopistoilun alun aikoihin, miksi sarja oikeastaan oli jäänyt niin voimakkaasti mieleen. Puoliväliin päästyäni kello oli jo paljon, joten kävin nukkumaan aikeenani jatkaa lukemista aamulla. Puoli tuntia jaksoin kieriskellä sängyssä ennen kuin oli pakko palata lukemaan viimeiset kaksi pokkaria.

Harvassa sarjassa on ollut niin paljon imua, ettei lukemista ole kerta kaikkiaan voinut jättää kesken. Yleensä kulutan mangaa luvun yhdestä sarjasta, pokkarin toisesta ja sitten muutaman luvun vielä kolmannesta, eikä useampipokkarista sarjaa ole useinkaan tarvetta rohmuta kokonaan kerralla. 1999 Shanghai  on kuitenkin sekä kerronnallisesti että emotionaalisella tasolla niin voimakkaasti rytmitetty, että lukemista on vain pakko jatkaa.

Romeo ja Julia -skenaario tarjoaa tukevan pohjan sydäntä vääntävälle ja suorastaan ahdistavan jännitteiselle hahmodraamalle. Tarina on rankka eikä säästele lukijan tunteita, hahmoista nyt puhumattakaan. Kerronnan intensiivisyys kasautuu loppua kohti samalla tavalla kuin rinteen laelta pyörimään lähetetty lumipallo kerää matkallaan alas yhä enemmän massaa ja nopeutta.

Dawun ja Xiaoxuen välille muodostuva romanssi on esitetty varsin kauniisti ja dramaattisesti, mutta silti siitä on jäänyt erityisesti mieleen sen hieman surumielinen raukeus, joka leimaa suhdetta sarjan alati tiukentuvan ilmapiirin keskelläkin. Hahmosuhteita löytyy mukavasti pääparin ohella muitakin, mutta kaikki suhdesolmut on toisaalta sidottu tarinaan tukemaan pääromanssia ja sen kehittymistä. Sarjan tarinallinen vetovoima puskee esille siitäkin huolimatta, että Setona Mizushiron piirrosjälki ei ollut todellakaan huipussaan vielä 90-luvulla.

Mielestäni 1999 Shanghai on Mizushiron kovalaatuisen tuotannon intohimoisin teos, sillä useissa tämän myöhemmissä sarjoissa on lähtökohtaisesti kylmempi perussävy. Kaikista Mizushiron sarjoista juuri tämä onkin tehnyt minuun suurimman vaikutuksen tunneväkevyytensä takia. Lopun lähestyessä alkaa aina olla pala kurkussa.

Ainiin ja kannattaa lukea myös stargayn neljän vuoden takainen teksti sarjasta.

Kategoriat
Joulukalenteri Manga Nostalgia

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 14

Fruits Basket

luukku-14-furuba

Lämmin, hupsu ja edetessään kypsyvä draama.

Mangaka: Natsuki Takaya
Julkaisulehti ja -aika: Hana to Yume (Hakusensha), 1998-2006
Pokkareita luettuna: 23/23
Milloin löysin: Jossain 2004-2006 paikkeilla
Mistä kertoo: Lukiotyttö Touru päätyy asumaan kolmen miehen luokse. Nämä ja monet muut näiden vanhan suvun jäsenet muuttuvat kiinalaisen horoskoopin eläimiksi vastakkaisen sukupuolen edustajan heitä halatessa. Kommelluksia seuraa.

Fruits Basketin anime oli minulle jo yläasteaikoina tärkeä sarja. Silloin tuntui, ettei maan päältä sellaista ihmistä löydykään, joka ei olisi tuosta animesta tykännyt. Mangaa maistelin enemmän vasta lukiossa, kun lainailin pokkareita kaverilta ja lueskelin ilman suurempia intohimoja. Ihan kiva sarja, mutta kaikki se slapstick-huumori alkoi olla vähän liikaa.

Kun kuitenkin reippaan vuoden ranskaa opiskeltuani reissasin äitini kanssa Pariisissa, ja tukeakseen kielenopiskeluani hän tarjoutui ostamaan mangaa. Valitsin loppumattoman oloisesta tarjonnasta helpon oloisia teoksia, kuten Furubaa siitä kohdasta alkaen, johon olin englanninkielisissä pokkareissa jäänyt. (Lisäksi mukaan lähti Kaori Yukin God Childia, josta opin nopeasti paljon tyypillistä Yuki-sanastoa, kuten ”tappaa”, ”kiduttaa”, ”pettää”, ”veri” ja ”vihata”.)

Näin ollen Furuba oli ensimmäinen mangasarja, jota luin ranskaksi. Tämä tarina kannattaa muuten muistaa, jos satut opiskelemaan jänniä kieliä ja joskus mietityttää, miten vanhemmilta saisi enemmän rahallista tukea harrastukselle. En liioittele kovin paljoa, kun sanon, että opin ranskan kielen lukemalla mangaa. Harrastajalle manga on motivoiva lukukohde, ja sarjakuvista saa selvää silloinkin, kun proosatekstin lukeminen vieraalla kielellä ei vielä suju, koska kuvituksesta voi usein päätellä tapahtumien ytimen ja tuntemattomien sanojen merkityksen.

Furuba itsessään kestää oikein hyvin lukemista ainakin alkupuolen hösökohtia lukuun ottamatta, ja sarja paranee edetessään harppauksin. Piirrostyylin radikaali kehitys johtaa siihen, että loppuosien miellyttävän pehmoisenseesteisen ulkoasun jälkeen silmät putoavat päästä, jos erehtyy heti vilkaisemaan tikkukulmikkaan susirumia varhaisia pokkareita.

Häsellyshuumorin volyymi vääntyy pikku hiljaa pienemälle ja draamapanokset kasvavat. Loppupuoliskon mielenkiintoiset ja taidolla toteutetut psykologiset kehityskulut tekivät usein todellisen vaikutuksen. Natsuki Takaya on saanut puristettua hupsun oloisesta alkuasetelmastaan paljon enemmän potentiaalia kuin alussa olisi millään uskonut. Draama myös äityy kerronnan lämminhenkisyydestä huolimatta usein yllättävän rankaksi. Suunnilleen kaikki ihmissuhdesotkut ratkeavat myös lopulta tyydyttävästi ja monet niistä myös kiitettävän kypsällä otteella.

Kategoriat
Joulukalenteri Manga Nostalgia

Mangamuistojen joulukalenteri: Luukku 9

Boys Next Door (Shounen zanzou)

luukku-9-naapurinpoijjat

Loisteliaiden sekasotkujen mestarin ainoa tarinallisesti tiukka tuotos.

Mangaka: Kaori Yuki
Julkaisulehti ja -aika: Hana to Yume Step -erikoisnumero (Hakusensha), 1998
Pokkareita luettuna: ½/½ (satasivuinen lyhäri, samaan pokkariin on koottu muitakin lyhäreitä, mutta ne ovat aika kökköjä)
Milloin löysin: 2005
Mistä kertoo: Adrian on kiva lastentarhanopettaja, jonka lapsuudentraumat ajavat hänet öisin murhaamaan miesprostituoituja, kunnes potentiaalisen uhri Lawrencen kanssa alkaa muodostua romanssia.

Kaori Yuki on yksi varhaisemmista mangakasuosikeistani, muttei välttämättä täysin mangantekotaitojensa vuoksi, sillä niistä löytyy puute jos toinenkin. Yukin tarinankerrontatyyli koostuu usein siistien ideoiden keksimisestä ja niiden tunkemisesta kulloinkin kesken olevaan teokseen vailla suurempaa systematiikkaa. En kuitenkaan ole voinut olla nauttimatta Yukin tuotoksista, sillä ne ovat kaikessa sinkoilevuudessaan todella viihdyttäviä, ja mangakan tarinasta toiseen toistuvat, överiskitsot suosikkikonseptit kutkuttavat dramatiikkahermoani kivasti. Hahmopuoleltakin löytyy yleensä ainakin jotain täysillä tykkäämisen arvoista (esimerkiksi tämä tyyppi on koskettanut kovasti).

Päädyin lukiossa pläräämään uudestaan läpi satasivuisen Boys Next Doorin saatuani käsiini ranskalaisen julkaisun. Tarina oli jo silloin yläasteajoilta tuttu vanha suosikki Yukilta, mutta muistot siitä eivät olleet kovin vahvoja. Yllätys olikin suuri, kun jouduin tarinan luettuani toteamaan sen olevan täysin koherentti ja selkeästi etenevä tarina. Alku, keskiosa ja loppu muodostavat eheän kokonaisuuden.

Yukin muut lyhärit tuntuvat usein tunkevan sisältöönsä suhteessa vielä enemmän tavaraa kuin pitemmät sarjat, joten nekin polveilevat yleensä joka suuntaan. Mutta ei Boys Next Door, joka sitoo punaisella langallaan itsensä tiukasti yhdelle polulle ja seuraa sitä alusta loppuun.

Tämä on se Yukin kerrontateknisesti katsoen toimiva nimeke, ja taitaapa olla myös hänen ainoa oikeasti BL-tarinaksi laskettava työnsä. Kaikista suureellisin ja coolein tai edes mielenkiintoisin hänen tuotannostaan se ei välttämättä ole, mutta traaginen rakkaustarina on rakennettu voimakkaasti ja jopa tyylillä. Tarinan lopun heti alkuun paljastava rakenne muodostaa myös tehokkaan kehyksen tarinalle ja pitää koko ajan lukijan mielessä, ettei lopetus tule olemaan onnellinen.

Minulle Boys Next Door onkin tuosta uudelleen lukemisesta lähtien ollut hyvä muistutus siitä, että mangakat saattavat toisinaan yllättää tekemällä jotain eri tavalla kuin yleensä. Pitkä lyhäri koostuu kaikesta siitä siisteydestä, joka meitä dramatiikanahmijoita Yukin muissakin töissä vetää. Se kuitenkin tuntuu paljon muuta tuotantoa ammattilaismaisemmin kerrotulta.

Kategoriat
Tapahtumat

Desucon Frostbite 2013

Pitkien työpäivien ja muuttokiireiden lomassa coniraportointi on taas meinannut jäädä, mutta viimein löytyi hieman aikaa ja jaksamusta tällekin projektille.

Yleisesti ottaen conista jäi hirveän hyvä fiilis, mutta puitteista ei jäänyt hirveän paljon sanottavaa, ja kaikki sanottavani esimerkiksi tukahduttavan hapettomasta hiljaisesta hongasta onkin jo sanottu moneen kertaan. Tällainen tila on kuitenkin ideana erinomainen ja toivottavasti on mukana ja toteutuu paremmin seuraavissa coneissa.

Suurin osa conista meni tuttuun tapaan ohjelmissa juostessa, joten niihin keskitän jälleen loppuraporttinikin.

Poria, tissejä, robotteja ja vähän eeppistä – miksi, miksi ei? (Natasha ”Fazi” Kihlakaski)

Puhujan lähestymistapa ohjelmanpitämiseen oli virkistävän interaktiivinen, ja hänen esiintymisensä ja aiheensa ehdottomasti suurin vahvuus olikin mielestäni se, että hän sai oikeasti yleisön varsin hyvin mukaan. Tämä kun ei aina ole mikään itsestäänselvyys, ja puhuja jaksoi kannustaa yleisöä keskustelemaan avaamalla puheenaiheita ja esittämällä omia mielipiteitään. Ohjelman rakenne oli toisaalta keskustelevuutensa takia melko hajanaisen oloinen, ja samasta syystä sekä melko pinnallisten aiheiden vuoksi myös keskustelun sisältö jäi melko pinnalliselle tasolle. Ihan viihdyttävä ja onnistunut keskustelupainotteinen ohjelma kuitenkin.

Hyvät, pahat ja älyttömät (Johanna Kari)

Johannan kyynisenpositiivista esiintymistä on aina mukava seurata. Luennon sinänsä hauska mutta lähtökohtaisesti pinnallinen hassuille ja oudoille sarjapremisseille hihittelevä aihe ei kuitenkaan juurikaan kiinnostanut itseäni, eikä kokonaisuudesta jäänyt ihan hirveästi mieleen. Useimmista käsitellyistä sarjoista olen kuullut aikaisemminkin, sillä seuraan animeskeneä kohtuullisen tarkasti, joten luento ei siis tarjonnut juuri mitään uutta informaatiota tai uusia ajatuksia. Hauska esitystapa kuitenkin pelasti paljon ja välipalana ohjelma toimi.

Dokidokia minun mangassani…!!? Shoujolehtien X ja Y (Henna-Riina ”Perho” Kakkola)

Sarjojen jakautuminen eri lehtiin ja eri lehtien identiteetit ovat vielä melko uusi juttu minulle ja uskoakseni myös aika monille harrastajille, koska mangaa kulutetaan meillä päin niin erilaisessa muodossa kuin Japanissa, jossa niiden ensisijaisena markkinointikanavana toimivat usein juuri lehdet, joissa sarjojen uusimmat luvut julkaistaan. Shoujosarjat eivät muutenkaan ole vahvuuteni, joten sain tällä luennolla paljon uutta informaatiota. Eri lehtien tyylejä ja suosion syitä spekuloitiin mielenkiintoisesti ja päätelmät perusteltiin esimerkillisen selkeästi. Tämän arvioivan puolen ja sarjojen esittelyn välille oli löydetty mukavan helposti seurattava tasapaino, ja prezi-pohjainen luentomateriaali toimi erittäin kivasti.

Sword Art Online ja vastareaktio hypelle (Johannes ”Joppu” Siipola)

Näppärä ja kattava pohdinta SAOn vahvuuksista ja heikkouksista. Arvostin erityisesti sanomaa viihteestä nauttimisen tärkeydestä ja siitä, ettei teoksen parissa viihtymisen tarvitse tarkoittaa kritiikittömyyttä. Joppu on löytänyt erittäin asiallisen suhtautumistavan tyhmyyksiä tursuavaan mutta silti potentiaalisen viihdyttävään sarjaan (josta en itse tosin saanut yhtään mitään irti, mutta monet muut varmasti ovat saaneet). Ohjelma toimi sisältöpuoleltaan loistavasti ja kuvaesitys oli hyvin koottu. Heikkoudet löytyvät esitystekniseltä puolelta, sillä esitys kuulosti liikaa paperista lukemiselta, eikä siihen tullut siksi erityisen dynaamista tuntua. Joppu ei myöskään ottanut juuri kontaktia yleisöön, mikä toki on melko tuoreelle ohjelmanpitäjälle ymmärrettävää.

 Galaksienväliset ihmissuhdekartat (Tuomas ”Haider” Hiden)

Kasvavan väsymyksen ja koomautumistilan sekä kauppareissun takia en nähnyt kuin pätkän tästä setistä, joten kommenttini kannattaa lukea sillä varauksella. Näkemäni pätkän perusteella täytyy todeta, että olen varma Tuomaksen pystyvän paljon parempaankin. Nyt setti vaikutti jäävän valitettavan pinnalliseksi ja listausmaiseksi ja koostuvan enemmän lukioon sijoittumattomien sarjojen kuvailuksi. Tämä johtunee suurimmaksi osaksi ensikertalaisen luennontekokokemuksen puutteesta. Listausmaisia luentorakenteita kannattaa tulevaisuudessa varoa, sillä ne käyvät herkästi puuduttaviksi nopeasti. Nyt setin kiinnostavuus kaatui eniten ehkä siihen, että tietoa selvästi oli paljon, mutta sitä pyrittiin esittämään liikaakin, jolloin analyysin ja yhteyksien vedon määrä jäi pakostakin melko vähäiseksi.

 Merimieskauluksia, kumipukuja ja hassuja hattuja (Valtteri ”Tounis” Strömsholm ja Matias ”madu” Tukiainen)

Valtteri ja Madu vetivät erittäin viihdyttävän esityksen, jossa burgeritasot ja täysillä hönkiminen näkyivät hyvin mukavassa suhteessa. Rakenteellisesti setti jäi hiukan hajanaiseksi, mutta sen dynaamisuuden tuntu ja sympaattisuus kompensoivat enemmän kuin tarpeeksi, varsinkin kun hyviä huomioita hahmosuunnitteluun liittyen esitettiin tasaiseen tahtiin. Eri tyyppisten sarjojen ja hahmodesigntyylien käsittely jäi ohjelmakuvauksen lupauksia selkeästi niukemmaksi ja tarjonta sikäli hiemna yksipuoliseksi, mutta enimmäkseen otakusarjoihin keskittyminen toisaalta loi ohjelmaan fokusta ja kiinnekohtia. Kaikkiaan erittäin mukava ja katsomisen arvoinen setti siis.

 Ei sen näin pitänyt mennä! Rikkinäisten animein korjauspaneeli (Valtteri ”Tounis” Strömsholm, Maaret ”Arana” Stepanoff, Mikko ”Lmmz” Lammi ja Santtu ”Japsu” Pajukanta)

Täällä istuin itsekin korjailemassa Guilty Crownia, Numero kutosta ja Fate/Zeroa, ja ihan hyvin meni näin omasta näkökulmasta, vaikka siinä vaiheessa iltaa alkoikin väsymys painaa huonosti nukutun viikon jälkeen. Paneeli on kuitenkin paljon vaikeampi ohjelmamuoto saada onnistumaan kuin luento, sillä niiden pitäminen kasassa on paljon vaikeampaa, samoin kuin niihin valmistautuminen. Puhujan näkökulmasta keskustelumme oli mielestäni varsin mielenkiintoinen, mutta on toki eri asia, kokeeko pelkkä kuuntelija toisten jutustelua yhtä mielekkääksi. Idean ja toteutuksen tasolla paneeli oli kuitenkin hyvin onnistunut ja toimiva.

Myöhäisillan hahmontunnistusvisa (Matias ”madu” Tukiainen)

Pistetulosten tasaväkisyys esimerkiksi edellisvuoden hahmontunnistusvisaan kertoi selvästi, että uudistetut kilpailusäännöt olivat paremmat ja reilummat kuin aikaisemmat huuteluun perustuvat säännöt. Toisaalta ne myös hidastivat kilpailun etenemisvauhtia jonkin verran. Itse kokisin kuitenkin nämä säännöt mielekkäämmiksi kuin edelliset nimenomaan reiluuden nimissä, vaikka kilpailun spontaanius jäikin hieman matalammalle tasolle, sillä seuraaminen oli joka tapauksessa hauskaa. Ensi kerralla pistetilanteiden tiedotus voisi kuitenkin olla selkeämpää – joka kierroksen jälkeen tai muutaman kierroksen välein voisi esimerkiksi kirjoittaa pistetilanteen ylös, jotta yleisökin pysyisi kärryillä.

Arabian yöt – tarinat Magin taustalla (Minna ”DaMidnighter” Ylimäki)

Sunnuntai lähti käyntiin Magi-luennolla, joka tosin jäi hieman tyngäksi, sillä välissä täytyi juosta syömään kakkua ravintolapäivän nimissä. Se puolikas luennosta, jonka näin, vakuutti tietopuolen osalta. Esitykseen oli selvästi valmistauduttu hyvin, taustatyötä oli tehty ja aiheesta löytyi reippaasti tietoa. Luennon sisältö jäi kuitenkin mielestäni liikaa listauksen tasolle siitä, eikä tarjonnut varsinaista analysoivaa vertailua. Kukin Magin hahmon kohdalla käytiin läpi hahmon mytologiset ja historialliset juuret, mutta yleisön odotettiin itse yhdistävän mainittujen seikkojen samankaltaisuudet sarjan hahmoihin, jotka oletettiin tutuiksi ja joista ei siten annettu minkäänlaisia taustatietoja. Itse seuraan vain animea, mutten ole koskenut mangaan, joten luennolla vieraannutti se, että heti ensimmäiset käsitellyt, animessa vielä esiintymättömät hahmot jäivät täysin kontekstittomiksi. Kutakin hahmoa olisi voinut pohjustaa hieman myös sarjan sisäisestä näkökulmasta, ja kunkin sarjan hahmon ja tämän mytologisen tai historiallisen alkuperän välisiä yhteyksiä olisi voinut analysoida ääneenkin. Itselleni luento jäi siis vähän tyhjäksi, mutta Magia seuraava yleisö tuntui viihtyvän, joten selvästi kohderyhmälle luento toimi paremmin.

Menneisyyden melodia ja sysimustat sulat – symboliikka Pandora Heartsissa (Mira ”Elzy” Hovi ja Pauliina ”Aselea” Nihtilä)

Tämä setti nousi heti toiseksi conin suosikkiluennoistani, vaikka täältäkin oli lähdettävä aikaisin pois kun spoilerivaaran aiheuttama ahdistus kasvoi liian suureksi muutamaa pokkaria Japanin tahtia jäljessä seuraavalle. Heti luennon alussa pohjustettiin tärkeät hahmot ja lähtökohdat perusteellisesti, mutta esittelyosuutta ei jätetty pelkäksi infodumpiksi, vaan jo siihen sisällytettiin varsin oivaltavaa analyysiä hahmoista ja näihin liitettävistä toistuvista motiiveista, sekä näiden motiivien merkityksistä hahmon kannalta. Juuri näin esittelyosuus pitää tehdä – sarjaa tuntemattomat ja tai vähemmän seuranneet pääsevät jyvälle, mutta sarjaan paremminkaan perehtyneet eivät tylsisty sisällönpuutteen takia! Erittäin kovat propsit siis pelkästä esittelyosuudesta.

Myös varsinainen analyysiosuus vaikutti ensimmäisten kymmenen minuutin perusteella pätevältä ja kiinnostavalta. Luennon selkeä jakaminen spoilerittomaan esittelyosuuteen ja varsinaiseen spoileriosuuteen toimi myös erittäin hyvin ja kertoi siitä, että puhujat osaavat ottaa yleisönsä huomioon. Sarjaan ja aiheeseen oli myös selvästi paneuduttu antaumuksella, ja yksityiskohtien huomioimiselle täydet pisteet. Tunnelmaa loi sekin, että esiintyjät cossasivat Jack Vessaliusta ja Glen Baskervilleä.

Josei – animea vanhemmalle naisväelle (Valtteri ”Tounis” Strömsholm)

Josein määrittelystä lähtevä luento toimi näppärästi ja rajaaminen pelkkiin josei-animeihin loi vahvan fokuksen ja kokonaisuudentunnun. Valtteri sai aikaan hyvää pohdintaa juurikin josein määrittelystä. Tietoa löytyi juuri oikea määrä ja esityksen rakenne toimi. Setti löysi hyvän ja yleisaiheiselle luennolle sopivan tasapainon esittelevämmän ja analyyttisemmän otteen välimaastosta, eikä seuraaminen käynyt tylsäksi.

Kreivit, enkelit ja nahkahousut: Kaori Yukin maailma (Reetta Savaloja)

Pandora Heartsin ohella se toinen conin suosikkiohjelmistani. Tekijäkeskeiselle luennolle tyypillinen kronologinen sarja kerrallaan etenevä rakenne toimi ja analyysiä ja ajatuksia löytyi tarpeeksi. Missään vaiheessa ei vajottu sokeaan ihkutukseen tai kärjistyneeseen vihaamiseen, vaan Reetta käsitteli aihetta kriittisesti mutta rakastavasti tuoden esiin sekä Yukin ja tämän sarjojen heikkouksia että niiden vahvuuksia ja kiinnittäen tarpeeksi huomiota myös tekijän tavaramerkkityylipiirteiden kehitykseen ja esiintymiseen sarjoissa. Hyvin toimiva ja aiheeseensa syventyvä mielipidekeskeinen lopetus conille.

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 13. päivä – puvustus maailmanrakennuksena

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Pandora Hearts

Tänään haluan kiinnittää huomiota erityisesti vaatteisiin. Tytöille suunnattu poikien seikkailusarja Pandora Hearts sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa vallitsevat kaikkien fanityttöjen unelmat täyttävät tyylilait. Jun Mochizuki pukee hahmonsa dramaattisiin pitkiin takkeihin, leveähelmaisiin leninkeihin, elegantteihin kirjailuihin, huolitellun sotkuisiin kampauksiin, korostettuihin fabuhihoihin, koristeellisiin saappaisiin ja aristokraattisiin homohuiveihin. Ja hitto miten hyvältä näyttää. Kuin kaikki fanitytön ja aristokraattimuotihomon suosikkitropeet yhteen sulautettuna! Pandora Heartsin pojat ja tytöt pukeutuvat sarjan maailman muodin mukaan rönsyilevän elegantisti, mutta sulavasti. Kaikilla on tavaraa kaulaa koristamassa.

Ihanat Echo ja Jack demoavat. Huomaa alaspäin levenevät muodot ja koristeompelut.

Mutta Mochizuki ei vain läimi hahmoilleen sikinsokin kaikkia mieleisiään hepeniä. Pandora Heartsin hahmosuunnittelussa on mielestäni huomionarvoista, miten hahmojen puvustus toimii paitsi fanityttöbaittina, myös hyvin hienovaraisena ja toimivana maailmanrakennuskeinona. Luettelemiani elementtejä käytetään hyvin systemaattisesti ja johdonmukaisesti. Niistä rakentuu juuri sarjan maailmalle ominainen, aivan erityinen muotityyli. Kaikki hahmot käyttävät samantyylisiä (joskaan eivät samanlaisia) vaatteita, ja myös kampauksissa on huomattavissa selkeä yhdenmukaisuus. Aristokraattityyli eroaa tietenkin selkeästi normitallaajan paidasta, henkseleistä ja työläispöksyistä.

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 12. päivä – kyynel silmässä

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Belial / Mad Hatter (Angel Sanctuary)

Langenneen enkelin elämän tragedia kerrotaan hahmosuunnittelun kautta.
(Kuvia saa vähän isommaksi kliketi klik.)

Kategoriat
Hahmot Joulukalenteri Taide ja tyyli

Joulukalenteri 2011: 7. päivä – vilpitöntä iloittelua

Tervetuloa Missing Linkin kolmannen joulukalenterin pariin! Tällä kertaa aiheena on hahmosuunnittelu, eli kohdistan joka päivä valokeilan tietyn hahmon tai hahmoryhmän visuaaliseen ulosantiin. Ihkutusta on siis luvassa, mutta aivan pinnalliseksi ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Odotettavissa on myös pohdintaa muun muassa siitä, miten hahmodesign ilmaisee hahmon olemusta ja persoonallisuutta ja miten se vaikuttaa koko sarjan tunnelmaan.

Moyoco Anno: Sugar Sugar Rune ja Sakuran

Moyoco Anno osaa loihtia yksityiskohtaisia ja kauniita vaatteita ja kampauksia.

Kategoriat
Ensivaikutelmat Manga

IT GETS BETTER!

Olen viime aikoina kuunnellut vanhoja ANNcast-jaksoja, joista eräässä keskustellaan arvostelemisesta. Jakso on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ja kuuntelemisen arvoinen, mutta eniten huomioni kiinnittyi puhujien äärimmäisen negatiiviseen suhtautumiseen fandomin piirissä yleiseen puolustusrepliikkiin: IT GETS BETTER! Podcastissa tuskaillaan sitä, miten huono aloitus on jo itsessään suuri heikkous sarjassa, sillä viihteen on saatava yleisö mukaansa välittömästi; muuten se on epäonnistunut jo lähtökohdiltaan. Eihän kenelläkään ole tuntitolkulla aikaa ja kärsivällisyyttä tuhlata tuskaiseen huonouteen tai keskinkertaisuuteen, kun saman ajan voisi käyttää aktiviteettiin, josta saa jotain irti.

Näinhän se on; vahva aloitus on aina elintärkeä osa sarjaa. Lasken itse heikon alun aina suureksi miinukseksi, kun tarkastelen sarjan kokonaisarvoa, -rakennetta ja -viihdyttävyyttä. Negatiivinen asenne on ymmärrettävissä ihan kokemustasolla. Varmasti moni meistä on joskus ruvennut katsomaan tai lukemaan jotain minkä alku ei ole lainkaan vakuuttanut siinä uskossa, että se fanien lupausten mukaisesti paranee huomattavasti viimeistään keskivaiheille tultaessa. Sarja voi oikeasti parantua tai sitten koko homma saattaa päättyä fiaskoon kuten Scampilla, joka odotti koko Princess Tutun katsomisen ajan että se paranisi, eikä se lopulta hänen silmissään koskaan muuttunut paremmaksi, vaan jäi yhdeksi hänen suurimmista inhokeistaan.

Silti on mielestäni on aika kova asenne vain luovuttaa heti, kun joku väittää sarjan laadun paranevan myöhemmin. Omasta kokemuspiiristä löytyy useampia sarjoja, jotka ovat puhjenneet täyteen kukkaansa vasta reippaasti esittelyseikkailujen jälkeen ja jotka ovat todella nousseet suosikeiksi asti myöhemmin. Varsinkin mangan puolella kyse on monesti ihan rehellisestä laadun paranemisesta – mangaka ei vain osannut aluksi, mutta pääsi sitten paremmin jyvälle. Sekin vaikuttaa, että lukijoita kalastellaan sarjan alussa irrallisilla ja helposti lähestyttävillä pikkutarinoilla ja kunnollisten tarinakaarien pariin uskaltaudutaan vasta myöhemmin. Animen kanssa taas olen huomannut erilaisen trendin. Ne sarjat, jotka vaikuttavat alkavan aika keskinkertaisesti tai ihan kivasti, mutteivät tunnu mitenkään erikoisilta heti kättelyssä, tekevät sen välillä täysin tahallisesti. Katsojaa hämätään luulemaan, että kyseessä on tietynlainen sarja, mutta sitten panokset kovenevatkin ja sarja muuttaa kurssinsa paljon luultua kunnianhimoisemmille vesille.

Tässä ovat ilman sen kummempaa järjestystä top-5 IT GETS BETTER -mangani sekä bonuksena ilmiötä edustava live action -sarja. Joskus myöhemmin ehkä luvassa samaa settiä animeistakin.

Pahis-ekspositiota koska pahikset saavat aina hienoimmat shotit.

Kategoriat
Arvostelu Avautuminen Manga

xxxHolicista 2/3

Ensivaikutelmani sarjasta
Edellisessä postauksessa myöhemmät fiilikseni.

Käsitellään nyt tässä välissä pois alta se pakollinen Tsubasa: RESERVoir CHRoNiCLE -osuus.

Netissä on tullut vastaan paljon närää siitä, miten ne, jotka ryhtyvät lukemaan xxxHolicia joutuvat nieleskelemään alas TRC:takin, koska tarinat overlappaavat tuon tuosta ja toista tarvitaan, jotta voisi kunnolla ymmärtää toista. Sama pätee myös toisin päin, eli vaikka joku ei jaksaisi xxxHolicista innostua, pitää siihenkin tutustua, jos ei halua että tietyt kohdat TRC:n loppupuolelta jäävät täysin tai puoliksi auki. Jatkuvat viittaukset TRC:een saivat minutkin kahlaamaan sisarsarjan läpi, vaikka sen kiinnostavuusprosentti muuten oli jossakin nollan pinnassa.

Sarjat siis tarvitsevat toisiaan kovasti, mikä on mielestäni kiinnostava ratkaisu tekijätiimiltä, sillä käsittääkseni kyseessä on mangamaailmassa kohtuullisen vähän käytetty kerrontajippo. Amerikkalaisilla sisarsarjoillahan on tapana aina välillä pitää yhteyttä toisiinsa, kun spinoffin hahmot tulevat vierailemaan emosarjassa tai toisin päin. Näissä tapauksissa pidetään kuitenkin yleensä huolta siitä, ettei katsojan tarvitse seurata kumpaakin sarjaa kärryillä pysyäkseen, toisin kuin tässä CLAMPin rohkeassa kokeilussa.

Kategoriat
Manga Meta

Atogakit ja muut tekijäkommentit

Olen huomannut, että arvostukseni mangakaa kohtaan voi kasvaa tai laskea muistakin syistä kuin itse sarjojen kokonaislaadun mittarina. Puhun nyt niinkin epätähdellisen tuntuisesta asiasta kuin tekijöiden kommenttilaatikot mangapokkareiden sivuilla ja atogaki-jälkipapatukset.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kertomusten luojien näkökulmasta omiin tuotoksiinsa sekä kertomusten luomisen prosessista. DVD-vallankumous kymmenisen vuotta sitten nappasi heti kannatusta täältä nimenomaan levyille tungettujen ekstrojen ansiosta, varsinkin kommenttiraidat ovat lähellä sydäntäni. Niitäkin löytyy toki sekä hyviä että kämyisempiä. Ensimmäiseltä Pirates of the Caribbean -lätyltä löytyvä Jack Davenportin ja Keira Knightleyn kommenttiraitapätkä leffan alusta esimerkiksi havainnollistaa kumpaakin mahdollisuutta varsin oivallisesti. Kilpakosija-Norringtonia näyttelevä Davenport yrittää pohtia elokuvan tekoon liittyviä kokemuksia suklaisella äänellään hyvin asiallisesti, kun taas naispääosa-Elisabethin näyttelijä Knightley kirkuu koko ajan miehen päälle: ”Tuo olen minä! Tuossa on stuntti! Nyt taas minä! Stuntti! Tämä kuvattiin studiossa! Tätä ei! Tuossa on Johnny Deppin stuntti! Nyt näkyy Johnny! Ja nyt taas minä! Johnny! Stuntti! Studio! Minäminästunttijohnnystudiojohnnyminästunttiminäjohnnykorsetti!” Vähän samanlaista jakoa olen huomaillut mangakoiden kommenttitilojen käytössä, mikä ei liene ihme, kun ne muistuttavat varsin paljon juuri leffojen kommenttiraitoja.

Kommenttilootia tuntuisivat täyttävän enemmän shoujo-mangakat kuin muut, tai ainakaan en muista lukeneeni pahemmin tekijöiden kommentteja kyseisen genren ulkopuolelta, joten nostan tähänkin esille muutaman shoujokan.

Davenportia vastaa tässä tapauksessa Kaori Yuki, jota ylistän loistavan informatiivisista ja reflektiivisistä mietinnöistä kommenttilootissa sekä pitkistä ja valaisevista atogakeista. Hän kertoo milloin tarinan tai tapahtuman varhaisista vedoksista, milloin näkemyksistään tietystä hahmosta tai näiden vaatteista tai muista varusteista (God Childin reunassa ainakin nostetaan esille allekirjoittaneen ihastukseksi sarjassa nähtyjä kidutuslaitteita pariin otteeseen).