Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.
Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.
Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!
Tänään Arana on Pariisissa. :D
Roope Ankka ja Kultu Kimallus
Tuittupää ja jääkuningatar (Yukonin sydämet).
Parisuhdeluokitus: romanssi, liikekumppanit
Mistä he ovat: Ankkamaailma; Ankat ja muut eläimet seikkailevat Disneyn anarkistisessa multiuniversumissa.
Keitä he ovat: Maailman rikkaimmaksi ankaksi tulevaisuudessa vaurastuva työteliäs mainari ja ahnaan kovasydäminen saluunanomistajatar.
Ankkamaailma on muutenkin Suomessa valtava juttu, mutta suosiossaan ylitse muiden ylettyvät kirkkaana tähtenä Don Rosan Ankka-sarjakuvat ja varsinkin hänen Ankka-skaalassa massiivinen elämäkertaeepoksensa Roope Ankan elämä ja teot. Kultu Kimallushan on alun perin Rosan suuren esikuvan Carl Barksin luoma hahmo (kuten toki Roopekin), ja hänen ja Roopen välinen sähäkkä kipinöinti tekee Barksin Takaisin Klondikeen -tarinasta itselleni sen rakkaimman Barks-sarjan. Rosan käsissä Kultun ja Roopen suhde kuitenkin saa paljon enemmän huomiota erityisesti Elämä ja teot -kirjoista löytyvissä tarinoissa Klondiken keisari, White Agony Creekin vanki, Yukonin sydämet ja Lumikenttien kimallus.
Kultun ja Roopen viha-rakkaussuhdetta tulisempaa ja voimakkaampaa paridynamiikkaa ei Ankkamaailmasta takuulla löydy. Jo nuorena kyynistynyt, määrätietoinen ja tulinen Roope ei näytä koskaan ennen Kultun tapaamista ajatelleen romantiikkaa realistisena vaihtoehtona itselleen. Kultun vähintään yhtä kyyninen elämänasenne taas näkyy kullankaivajien hurmaamisena ja putsaamisena, eivätkä todelliset tunteet hänen näkökulmastaan pelkästään höynäytettäväksi luotuun miesrotuun tulisi kysymykseenkään. Sitten nämä kaksi ylpeää ja kipakkaluonteista sielua tapaavat toisensa:
(White Agony Creekin vanki)
Samanlaiset tulisielut ja kylmä häikäilemättömyys tekevät heistä hyvin samanhenkisen ankkaparin. Suurimmaksi eroksi nousee heidän Klondiken-tuttavuutensa aikoina se, että Roopella on tässä vaiheessa vielä sellaista moraalista integriteettiä omaisuuden rehellisestä kovalla työllä ansaitsemisesta, jonka Kultu on jo hylännyt kokonaan kannattamattomana ideana. Kultun yritettyä kähveltää Roopen löytämän hanhenmunan kokoisen kultahipun ankkanuorukainen vie hänet vankinaan puurtamaan valtaukselleen White Agony Creekiin opettaakseen hänelle, millaisen raadannan hedelmät hän omantunnon tuskitta ryövää mainareilta. Koko kullankaivamiseen kulutetun ajan Kultu vaanii tilaisuutta päästä uudestaan käsiksi hanhenmunahippuun uhraamatta ajatustakaan sille, kuinka oikein tai väärin varastaminen on. Hienoa tässä suhteessa on kuitenkin, ettei huomio ole lainkaan tarinan moraaliopetuksissa tai siinä kuinka Roope opettaa Kultulle, miten olla parempi henkilö tai muuta patriarkaalista lässynläätä. Sen sijaan fokus säilyy tiukasti Kultun ja Roopen välisessä räjähdysherkässä, mutta kuukauden kuluessa läheisemmäksi kasvavassa suhteessa.
Parin kiehtovuus ja samalla myös koko sen olemassaolo perustuu siihen, ettei kumpikaan alistu toisen simputettavaksi, eikä kumpikaan antaudu taistelutta tai hyväksy toiselta armopaloja. He rähinöivät toisilleen alati, eivätkä molemminpuolisessa jääräpäisyydessään suostu näyttämään toisilleen yhdessä vietetyn kuukauden mittaan kasvavia tunteitaan. On kerrassaan katkeransuloista seurata, miten he kommunikoivat toistensa ohi juuri niiden tärkeimpien hetkien aikana. Takaisin Klondikeen kertoo, miltä Kultun ja Roopen teiden erkaneminen näyttää Roopen muistoissa:
Rosa sen sijaan laajentaa White Agony Creekin vangissa näkökulmaa huomioimaan tilanteen myös Kultun vinkkelistä:
Kultun viimeinen kirje Roopelle vaikuttaa sisältävän vihdoin selontekoa neidon tunteista, mutta Roope ei uskalla avata kuorta, eikä siis koskaan saa suoraa vastakaikua rakkaudelleen. Vielä vanhuksinakin tavatessaan molemmat siis säilyttävät päältäpäin katsoen vihamielisen suhtautumisensa toiseen, kun oikea aika tunteiden ilmaisemiselle on jo mennyt heidän ohitseen, ja kumpikin on jäänyt siihen mielikuvaan, ettei toiselta tipu kunnollista vastakaikua.
(Yukonin sydämet)
Eikö ota sydämestä tämä tällainen? Kultun ja Roopen suhteen voimakkuus kumpuaa nimenomaan siitä, etteivät he koskaan myrskyisen tuttavuutensa aikana päädy yhteen tai kykene edes saattamaan tunteitaan toisen tietoon. Yleensä se, ettei joku ilmiselvä pari voi olla yhdessä, johtuu ulkopuolisista tekijöistä. Olosuhteiden vuoksi rakastavaiset eivät koskaan saa toisiaan, ”Miksi olet Romeo?” ja niin päinpois. Kultun ja Roopen kohdalla taas ongelmana ovat he itse leimuavassa jääräpäisyydessään. Kumpikaan ei voi syyttää kuin itseään siitä, ettei suhteesta koskaan kehittynyt sen enempää. Toisaalta tuloksena saadaan pariin otteeseen kypsään ikään päässeiden Roopen ja Kultun äärimmäisen viihdyttävää flirttiä, joten mikäpä siinä.
7 vastausta aiheeseen “Joulukalenteri 2010 – 20. päivä”
Aww, oon seurannut blogias jo öh… no, kauan, enkä oo tätä ennen ikinä kommentoinut mitään *ei kehtaa edes myöntää, kuinka kauan on ollut kommentoimatta*
Mutta nyt kun Kultu ja Roope pääsivät parrasvaloihin, niin pakkohan tässä on vähän hehkuttaa! Don Rosan tarinat on ankkamaailman mahtavinta helmeä ja Klondiken aikaiset tarinat niitä kaikkein kirkkaimpina sädehtiviä tähtiä. Ihanaa, että tässä blogissakin noteerattiin näin ihana pari<33
Btw tää joulukalenteris on aivan loistava ja tykkään tästä vielä enemmän kuin viime vuoden kalenterista~~<3
Elämäkerta on ilman n:ää. /pilkunviilaaja
Roope ja Kultu ovat omakin ankka-OTP:ni, romantiikka kun on ankkauniversumissa suht harvinainen näky. Erityisen hienoa minustakin on, että osapuolet ovat keskenään tasa-arvoiset, eikä toinen kyykytä toista kuin sekundahömppäromansseissa. Rosan sarjiksetkin ovat olleet suursuosikkeja lapsesta lähtien, ja sainkin tavata itse miehen jokin aika sitten Lahden nimikirjoitustilaisuudessa. Mukava heppu :3
Joo, en minäkään ole ”uskaltautunut” kommentoimaan mitään, vaikka joulukuun ensimmäisestä lähtien olen täällä käynyt kyyläämässä. Tai oikeastaan jo paljon aiemmin…
Mutta siis. Roopen ja Kultun traaginenkin suhde on sitä ehdotonta eliittiä ankkauniversumissa. Ne muut, varsinkin Hannu – Iines – Aku -kolmiodraama eivät ole missään välissä päässeet samalla tavalla vakuuttamaan vaan taantuneet jämähtäneiksi kuvioiksi. Ja Roope on muutenkin niitä lempihahmojani, juuri menneisyytensä vuoksi.
Eli olin ihan fiiliksissä, kun avasin luukun ja kävin sen jälkeen hakemassa vanukasta jääkaapista. Hieno ja hyvin tehty kalenteri kaikin puolin.
Kerran sain erään yksilön ikuiset vihat päälleni, kun menin linkkaamaan Kvaak.fin ketjuun jossa tyypit kritisoivat White Agony Creekin vankia…
Ennen kuin luin tämän postauksen en edes tiennyt Roope/Kultun olevan OTP:ni… O.O
Loppu kommentistani on lähes tulkoon identtinen Mareliinin kommentin kahden viimeisen kappaleen kanssa (ikävä kyllä vanukasta lukuun ottamattaa T_T). Aku/Iines/Hannu-kolmiodraama menee ihan liian usein pelkäksi farssiksi ollakseen oikeasti kiinnostava. Tietysti siinä on sinänsä hankalampi lähtökohta, koska kolmiodraamat ovat niin puhkikaluttuja aiheina, että miten ikinä sen premissiä vääntääkään voi lähteä siitä, että naapurin Jaakko, peräkorven mummo ja puoli miljoonaa muuta kynäniekkaa ovat jo väsänneet vastaavaa ja elokuvakin on tulossa ensi-iltaan viikon sisällä. Sääli sinänsä, koska Hannun ehtymätön onni tavallaan toisi kuvioon jotain uutta, etenkin mikäli se ymmärrettäisiin niin, että Hannu saa onnellaan sen, mitä haluaa, eikä sitä, mikä on hänelle parasta. Haluaisin joskus oikeasti lukea sarjiksen, jossa Iines miettii sitä, millaista onnen kultapojan kanssa olo olisi sitten, kun suhde ei enää olisi niin ruusuinen… Itselleni tulisi ainakin vastaavassa tilanteessa jumalaton eksistentiaalinen kriisi siitä, annoinko anteeksi, koska se oli oma päätökseni vai koska poikaystävän ehtymätön hyvä onni järjesti tilanteen siten, että antaisin anteeksi…
Mutta siis Kultusta ja Roopesta: kuten havainnoit, heidän suhteensa lähtökohta on huomattavan harvinainen juuri siksi, ettei mitään ulkopuolista syytä heidän happily-ever-after -loppunsa puutteelle ole (ellei sitten halua olla ilonpilaaja/psykologi/filosofi ja ruveta väittelemään siitä, kuinka paljon kasvatus ja kasvuympäristö vaikuttivat Roopen ja Kultun luonteisiin ja voisiko sillä perusteella väittää, että suhteen alkamattomuudelle on ulkoinen syy). Vaikuttaa siltä, että pidän heidän suhteestaan itse suurin piirtein samoista syistä kuin sinäkin: harvinaislaatuisuus yhdistettynä traagisuuteen puree aina. Tunnelmaltaan nuo kuusi ruutua, jotka keskittyvät Kultun kirjeen kohtaloon, ovat varmaan yksiä Rosan parhaista. Mietin koko luukun ajan laittaisitko sitä kuvaa ja Kultun kolikonheittokuvaa. Ensimmäinen on koskettava ja upea ja toinen on varmaan yksi ikonisimmista kuvista näistä kahdesta. En ole järin yllättynyt, että molemmat pääsivät mukaan…
Baka: Kiva että nyt kommentoit ja kiva että tykkäilet kalenterista ja blogista. Saapi antaa kuulua itsestään vastaisuudessakin. <3
Itsekin tykkään kaikkein kovimmin juuri Rosan tarinoista ja juuri Klondike-tarinoista. Barksinkin tuotannosta ehdoton suosikkini on Takaisin Klondikeen.
Nita: Fix’d.
Ankkaunivesumissa itseäni rasittaa aika kovasti sukupuoliroolituksen jämähtäneisyys. Koko homman jujunahan on aikojen alusta asti ollut se, että naisekkeet ovat feminiinistettyjä versioita mieshahmoista. Kultu erottuu siitä massasta niin valovoimaisesti juuri siksi että pärjää Roopelle tasaveroisena. Ihan erityisen hienoa on mielestäni, että Kultu kuitenkin istuu 1800-luvun lopun kullankaivuumiljöön naiseksi, eikä hänestä ole tehty millään lailla miehekästä hahmoa ja siitä huolimatta voisin helposti nimittää hänet ehdolle ankkamaailman kovimmaksi hahmoksi.
Olen muuten ihan hävyttömän kade veljelleni, jolla on A3-kokoinen omistuskirjoituksella varustettu paikan päällä nimmaritilaisuudessa piirretty Roope-potretti. Kuulemma oli piirtänyt alussa parille jonottajalle ja sitten oli ilmoitettu, että jos lopussa jää aikaa niin saattaa vielä piirrellä. Velipoika oli sitten kaverinsa kanssa kipittänyt aina jonon hännille niin pitkään että lopulta saivat piirrosnimmarit. Taisi olla aikoja, jolloin Rosan nimmarijono ei ulottunut kilometrin päähän.
Mareliini: Roope on minustakin ehdottomasti ankkamaailman kokonaisvaltaisimmin kehitetty hahmo. Tosin tämäkään ei koske kaikkia Roopen inkarnaatioita, koska eri piirtäjien käsissä kukin versio tietystä hahmosta on aina vähän erilainen. Kovin monen piirtäjän Roopethan eivät oikein sovi Barks-Rosa-jatkumoon, jossa sitä eheätä, sympaattista ja moniulotteista Roopea rakennetaan. Yleensä ankkahahmot pyörivät jossain ajattomassa limbossa, jossa mikään sen paremmin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa ei ole fiksattua. Elämä ja teot rakentaa Roopen hahmolle niin autenttisen oloisen menneisyyden, joka tietenkin heijastuu hahmon muihinkin inkarnaatioihin. Akun, Hannun ja Iineksen kolmio jumittaa yleensä aina juuri tällaisessa menneisyydettömässä ja tulevaisuudettomassa nykyhetkessä, mutta Kultun ja Roopen suhde on nimenomaan ankkuroitunut menneeseen, mikä luo sille historian ja juuri siksi tekee siitä kiinnostavan.
Kiitos että kommentoit, ja hyvä kun olet tykännyt kalenterista. <3
Tsubasa: Senkin Rosa-vihaaja! Poistuos blogistani!
…tai sit ei.
(Ymmärrän kyllä, miksi joku haluaisi ylipäätään kritisoida White Agony Creekin vankia tai tuoda esiin, että tarinaa on kritisoitu, koska itsekin löydän siitä nillitettävää.)
Denelis: En ole koskaan miettinyt asiaa tuolta kannalta, mutta tästä eteenpäin varmaan ahdistun suunnattomasti aina kun yritän lukea jotain Akuhannuiines-hömpsöä. Koko hommassa on muutenkin ällöä se, että Iines pyörittää kahta jätkää ympärillään ja heiluu aina sen käsipuolessa, joka sattuu kulloinkin pukeutumaan paremmin, ajamaan hienommalla autolla tai voittamaan jonkun kisan. Kumpikin pojista on vielä tarpeeksi hölmö piirittääkseen Iinestä edelleen. Siksi kyseinen kolmio on useimmiten mielestäni suorastaan epämiellyttävää seurattavaa. Vaadimme selvästi liikoja ankkatarinoiltamme… Mutta onneksi on Rosa, joka oikeasti tekee ankoistaan sympattavia hahmoja ja kirjoittaa heille menneisyyttä ja sitä rataa.
Haha, olemme ympäristömme vankeja, kasvuolot määräävät koko elämänkaaremme jne.
Kirjekohtaus on niin suurin suosikkini kaikesta, mitä ankkamaailmassa on koskaan tapahtunut. Asettelujen symmetrisyys ja kaikki ja lopussa meinaa oikeasti tulla tippa linssiin, mikä on sentään aika paljon sanottu ankkatarinasta. Tuo esittelykuvana käyttämäni sivu on myös ihan hävyttömän komea ihan visuaalisesti ja tunnelmansa puolesta, sinisenä hohtava Kultu liekkejä vasten ja punakeltaisena heijastuva Roope tummaa taustaa vasten vain toimii.
Takaisin Klondikeen on muuten suosikki-Barksini pitkälti juuri tuon kaivoin enemmän kultaa kuin sinä -kohtauksen ansiosta.
[…] Aranan loistavaa kiteytystä lainatakseni Roope ja Kultu ovat siitä merkittävä pari, että heitä ei […]