Tervetuloa Missing Linkin järjestysnumeroltaan toiseen joulukalenteriin! Ensimmäinen löytyy sivupalkista ja lisää infoa täältä.
Tällä kertaa koko joulu menee ihmissuhdesotkujen selvittelyksi, kun sihtaan katseeni joukkoon loisteliaita hahmopareja, ja raapustan ajatuksiani näiden hahmojen välisistä dynamiikoista. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin siitä, mikä tekee kahdesta yksittäisestä hahmosta kiinnostavan parin, millaiset asiat saavat parin jäämään mieleen ja millaisia parisuhteita Arana tykkää kytätä viihteessään.
Yleisötehtävä: Oletko joskus törmännyt Päivän Paria epäilyttävästi muistuttavaan toiseen pariskuntaan? Ilmianna heidät!
Tänään Arana on Pariisissa. :D
Long-John Silver ja Jim Hawkings
(Tiesitte kuitenkin että nää oli tulossa. Nyt jumalauta Tounis jos et oo tätä nähnyt…)
Parisuhdeluokitus: vihamiehet, liikekumppanit / vihamiehet, perhesiteet
Mistä he ovat: Aarresaari ja Aarreplaneetta; Nuorukainen lähtee aarretta vanhan merirosvokartan avulla metsästävän köörin remmiin, mutta matka-aluksen miehistö paljastuu piraattiporukaksi Robert Louis Stevensonin kynäilemässä nuortenkirjassa ja Disneyn scifi-versiossa.
Keitä he ovat: Piraattijengin lipevä johtaja ja seikkailunhaluinen nuorimies.
Näitä kahta ihkutin viime joulunakin, mutta halusin tuoda heidät esille täälläkin ensinnäkin, koska Disneyn hienoin pari (ja leffa) ja toisekseen koska luin alkuvuodesta alkuperäisen Aarresaaren, mikä entisestään nosti käsitystäni Jimin ja Silverin suhteesta. Näissä kahdessa viehättää erityisesti se, kuinka suunnitelmalliselta kumpikin versio vaikuttaa olematta kuitenkaan tökeröllä tavalla ilmiselvä.
1800-luvun loppupuolella ilmestyneenä nuortenkirjana Aarresaari ei tietenkään voi saattaa kunniallista poikaa ja opportunistista merirosvoa liian läheisiin väleihin, vaan Jim muistuttaa moneen kertaan kirjan aikana, kuinka inhottava tyyppi Silver on, silloinkin kun hyvisporukat eivät vielä tiedä tämän laivankaappaussuunnitelmista. Silti rivien välistä on hyvin vahvasti luettavissa, miten poika ei voi moraalitietoisuudestaan huolimatta olla ihailematta Silverin karismaa ja ilmiömäistä taitoa toimia aina voittajan puolella ja luikerrella joka pinteestä. Silverin hahmo on rakennettu niin huolellisesti ja niin monikerroksiseksi kokonaisuudeksi, ettei lukijakaan voi Jimin kerronnan kautta olla ihailematta miestä vähintään hieman.
Silverin näkökulma jää kirjassa hyvin vähäiseksi, sillä vain hyvikset pääsevät kertojan pallille, mutta hän tuntuu ihan tosissaan jokseenkin mieltyneen Jimiin ja puolestaan ihailevan tämän rohkeutta ja toimintavalmiutta. He myös pystyvät tekemään yhteistyötä varsin mallikkaasti. Toisissa oloissa heidän voisi ihan tosissaan kuvitella bondaavan siihen tyyliin kuin Aarreplaneetan Jim ja Silver tekevät.
Adaptaatio taas on valinnut merkillisen hyvin tasapainotetun keskitien tarinan keskeisimpien hahmojen suhteen määräävien piirteiden säilyttämisen ja päivittämisen välillä. 2000-luvulla on ollut mahdollista rakentaa päähenkilöiden välit läheisemmiksi kuin sata vuotta sitten. Jimistä on tehty puhtaan ja kunniallisen pojan sijaan itsensä hylätyksi kokema ongelmanuori, ja Silver esitetään aidompana, tunteikkaampana ja sympaattisempana kuin esikuvansa. Alkuperäisestä teoksesta ei taida löytyä ainuttakaan kohtaa, jossa piraatti olisi vilpitön, vaan tämä juonii jatkuvasti ja petaa jalansijaa sekä Jimin ja muun kunniallisen miehistön keskuudessa että omassa piraattiporukassaan niin että selviytyy kotiin voittajana, kumpi tahansa puoli pääseekin niskan päälle.
Epäluottamusta ja juonittelua löytyy Aarreplaneetastakin, mutta perussuhde on henkilökohtaisempi kuin alkuperäisessä.
Animaatioversiossa näemme enemmän oikeita tunteita ja vähemmän juonittelua, sillä Silveristä tulee aivan todellinen isähahmo Jimille. On aivan selvää, että Silver välittää Jimistä suunnattomasti ja toisin päin, mikä luo heidän välilleen Silverin juonen paljastuessa suuremman konfliktin kuin alkuperäisessä. Jimille kyseessä on valtava pettymys, joka toisintaa hänen tunteitaan hänen oikean isänsä häivyttyä hänen olleessaan pieni. Silveriä taas repivät vastakkaiseen suuntaan hänen tunteensa Jimiä kohtaan ja hänen pakkomielteisenomaiseksi paisunut tarpeensa löytää vuosikausia etsimänsä kapteeni Flintin aarre vaikka sitten pojan kustannuksella.
Kumpikin versio näiden kahden suhteesta ansaitsee kunniamaininnan jo asetelmansa kekseliäisyyden ja epätavallisuuden ansiosta. Alkuperäisen suhteen kylmällä epäluulolla kuorrutettu yhteistyö ja adaptaation emotionaalinen aitous hyvishahmon ja pahishahmon välillä ovat hyvin erilaisia lähestymistapoja, mutta molemmat luovat hahmojen välille hyvin mielenkiintoisen jännitteen. Vaikka Disneyn versio on näistä itselle rakkaampi emotionaalisen voimansa ansiosta, alkuperäisen hienovarainen laskelmoivuuskin ihastuttaa.
”Nyyh sun maha on niin pehmee ja mun pää on niin kova.”
4 vastausta aiheeseen “Joulukalenteri 2010 – 19. päivä”
En sano muuta, kuin JES, TIESIN ET NÄÄ TULEE VIELÄ.
Lempparini mistään koskaan ikinä.
(Haha, linkitit. Spanks. XD)
Ahahaha viimeinen kuva ja sen teksti~! Älä nyt sano, että tuo on suora sitaatti… :D
Alan pikkuhiljaa katua, että jätin leffan katsomisen kesken ekan kymmenen minuutin jälkeen sen tähden, koska se oli niin jumalattoman tylsä. Ilmeisesti se paranee loppua kohti…?
Luin juuri äsken 20. päivän luukun ja huikkasin siskolleni, että muista käydä lukemassa tämä ehtiessäsi. Sitten klikkasin auki tämän edellisen päivän tekstin ensimmäistä kertaa, ja aloin kiljua ihastuksesta. >D Täysin sama reaktio kuin viime vuonna Tänne jään -joulukalenteriluukun kanssa. Ihanaa nähdä fiksua analyysiä suosikkihahmoistaan, kiitos <3, etenkin kun moni tämänvuotisen kalenterin pari on ollut minulle tuikituntematon.
Huomatkaa muuten Silverin mahtavat ilmeet koko leffan ajan!
Wolf: Haha, jos en ensi vuodelle keksi muuta kuin sen pahiskalenterin niin Silver löytyy sitten varmaan sieltäkin. 8D
Denelis: Ei se ole tylsä edes alussa. :D
Ei toki aivan suora sitaatti, mutta suurin piirtein kyseisen hetken tosiasiallinen sisältö. =D
Mutta kyllä, leffan sydän löytyy tosiaan vasta Jimin ja Silverin suhteesta, joten jätit ehdottomasti kesken liian aikaisin. (Pssst mulla on se DVD:llä.)
Salamakissa: Riemunkiljaisut ovat täysin oikea reaktio aina, kun Aarreplaneetta mainitaan, koska sitä ei koskaan tapahdu liian usein.
Silver on tosiaan animoitu upean eläväisesti ja tekee siinä mielessä romaaniesikuvalleen kunniaa kaikin tavoin, koska hän liikehtii ja ilmehtii juuri samalla tavalla kuin millaisen kuvan hänestä saa kirjassa (jonka lukemista todella suosittelen). On myös aivan loistavaa, että hahmosta ei ole yritetty vääntää millään muotoa komeaa, vaan hänestä on ihan varta vasten tehty tuollainen ylipainoinen ja röpsöttävähuulinen hyypiö, joka toimii sekä vakuuttavana pahismerirosvona että veikeänä nuoleskelijakokkina.