Kategoria: Anime

Kategoriat
Anime Hahmot

Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: Overlord

Ains Ooal Gown / Momonga (Satoshi Hino)

Overlord-kalloukko

Videopelimaailmaan supervoimakkaan demoniruhtinashahmonsa kehoon jumiin jäänyt nuori mies.

Ains – alun perin nimeltään Momonga – on yksi niistä melkoisen harvinaisista tärkeistä anime- ja mangahahmoista, joilla ei ole ihmismäisiä kasvoja, joilla ilmehtiä. Yksi Overlordin vahvimmista puolista on se, miten tällainen kasvoton kallopäähenkilö on saatu elävöitettyä sarjan ilmeikkäimpien hahmojen joukkoon. Tärkeässä osassa tätä suoritusta on seiyuu Satoshi Hinon panos.

Ainsista luodaan mielenkiintoisen monikerroksinen hahmo hyvin yksinkertaisella tempulla. Hino puhuu Ainsin ajatusrepliikit kuin kuka tahansa narukäsipäähenkilöpoika miellyttävän pehmeällä ja nuorekkaalla äänellä. Näyttely kuulostaa tällöin rennolta ja luontevalta.

Sen sijaan kun Ains oikeasti puhuu ääneen, Hino käyttää matalampaa ja kumeampaa ääntä. Silloin hahmo kuulostaa oivallisen aidosti siltä, kuin yrittäisi kovasti puhua tavalla, joka ei välttämättä ole tälle aivan luonteva ja joka välillä meinaa hieman säröillä. Ains on auktoriteettihahmo ja johtaja, jota hänen alaisensa ihailevat, elleivät jopa jumaloi. Siksi RPG-nörtin on vähän pinnisteltävä pitääkseen olemuksensa tarpeeksi suureellisena ja vaikuttavana.

Lue lisää ”Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: Overlord”
Kategoriat
Anime Hahmot

Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: My Love Story!!

Takeo Gouda, Rinko Yamato ja Makoto Sunakawa

Mun-stoori!!

Järkäleen kokoinen ja massiivisen vahva Takeo ja siron suloinen Yamato ihastuvat toisiinsa. Takeon lapsuudenystävä Sunakawa tukee pariskuntaa taustalla.

Takeo, Yamato ja Sunakawa muodostavat kärjistetyn pääkolmikon. Kukin hahmoista on ennen kaikkea sympaattinen karikatyyri, ja näiden ääninäyttelijät onnistuvat korostamaan tätä entisestään.

Takuya Eguchi jylisee antaumuksella kaikkeen voimakkaasti reagoivana Takeona. Hän onnistuu helpon oloisesti tuomaan hahmon ääneen niin paljon massaa, että tämä kuulostaa uskottavalta valtavan ja hupsun hahmodesignin kanssa. Hahmo huutaa joka toisen repliikkinsä miehisen tunteikkaasti, ja Eguchi saa tämän kuulostamaan valtavan energiseltä. Takeon ääni ei kuitenkaan menetä suuruuttaan ja miehekkyyttään silloinkaan, kun hahmo puhuu rauhallisemmalla äänellä.

Megumi Hanin kimitys korostetun tyttömäisenä Yamatona taas tekee tytöstä hurjan söötin vaahtokarkkipalleroisen. Piipitys kuulostaa kuitenkin yllättävän miellyttävältä sitä tasaavan aivan keveän käheyden ansiosta. Oman charminsa hahmoon tuo sekin, että tämän korkea ääni menee hieman rikki aina tämän huutaessa, hengästyessä tai tunnekuohuillessa. Hanin ihailuntäyteiset ja ekstaattiset kuumotuskähinät tämän ajatellessa Takeota kuulostavat överiydessään aidosti hauskan vilpittömiltä.

Sunakawa ei höpöttele tai touhota turhia, vaan seuraa tilanteita tarkkaavaisesti ulkopuolisen asemasta. Nobunaga Shimazaki tuo hahmon kuivakkaan ja vähän tylsistyneeseen puhetapaan rauhallista lämpöä ja ystävällisyyttä. Näin normaalisti koleaa hahmotyyppiä edustava hiljainen ja fiksu sivustaseuraaja hahmo saakin välittömästi miellyttävän auran.

Lue lisää ”Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: My Love Story!!”
Kategoriat
Anime Hahmot

Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: Gakkou gurashi!

Ääninäyttelijät eivät ole ihan ominta alaani, eikä heihin tule aina kiinnitettyä erikseen huomiota. Aika useinkin jonkun seiyuun näyttelysuoritus onnistuu kuitenkin tekemään huomaamattakin vaikutuksen. Kuluva kesän animesesonki on tarjoillut useitakin vakuuttavia ja joukosta erottuvia roolisuorituksia. Ajattelin siis käydä lyhyesti läpi tällaisia tapauksia seuraavien parin viikon aikana.

Megumi Sakura (äänenä Ai Kayano)

Megu-nee

Tuore opettaja jäi neljän oppilaan kanssa loukkuun kouluunsa zombiapokalypsin riehuessa ulkona.

Söötti ja helposti syrjään jäävä Megu-nee valloitti sydämeni viimeistään häneen keskittyvässä Gakkou gurashin eli Shcool-Liven kolmannessa jaksossa. Hän on ainakin tähän mennessä ollut ainoa sarjan hahmoista, joka on todella saavuttanut tunteeni ja sympatiani, vaikka onkin tavallaan koulutyttöjä syrjäisemmässä roolissa.

Ai Kayanon pehmeässä äänessä on valtavan paljon lempeyttä ja kärsivällisyyttä. Kayano saa ilmaistua kauniisti myös Megu-neen epävarmuuden. Hahmo tiedostaa, ettei ole aina aivan tilanteen tasalla, vaikka hänen pitäisi opettajana olla automaattisesti johtajan roolissa ja hänellä pitäisi olla velvollisuus ja kyky suojella tyttöjä, joilla ei ole turvanaan ketään muuta aikuista. Silti hän jää usein piipertämään voimattomana taustalle, eikä hänellä ole tyttöihin nähden mitään auktoriteettia.

Lue lisää ”Kesän 2015 ääninäyttelyhelmiä: Gakkou gurashi!”
Kategoriat
Anime Hype Länsiviihde Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 3: Pokémon- ja Disney-jutut

Sitten vielä viimeiset palaset Tokion matkaraportista. Aiemmissa osissa pohdin manga- ja animeaiheisia kokemuksiani, nyt ovat vuorossa vielä Pokémon Center -vierailu ja Disney-asiat.

Kuvat saa jälleen klikkaamalla isommaksi.

Pokémon Center

Ikebukuron Pokémon Centerin valikoima oli kivempi kuin olin aiemmin kuulemieni kommenttien perusteella odottanut. Tykkäsin erityisesti pehmolelutarjonnasta, ja mukaan lähtikin oma XY-aloituspoké Fennekin.

Fennekin on XY-sukupolven starttereista ainoa, jonka ulkomuodosta tykkään kaikissa kehitysmuodoissa, ja sen isot tuplakorvat on toteutettu plushiessa aivan ihanasti. Peleissä tosin jäi potuttamaan, että kun kivoin aloituspoké on tulityyppiä, niin tietysti heti alkunetreillä tulee vastaan tosi kiva ja kova tulilintu Fletchling/Fletchinder/Talonflame.

[Ensimmäisen sukupolven Red-Blue-peleissä taas suosikkinistartterini oli Bulbasaur, vaikka Kanto-maailmassa tulityypin Charmanderista olisi ollut enemmän hyötyä, kun alkumatkasta ei oikein tule tulityyppiä vastaan. Miksi aina väärä poké on se söpöin? Eihän startteria voi valita järjellä vaan sen pitää tapahtua sydämellä!]

Pokeystavat

Pokémon Centerin kivat ostokset. Niin sööttejä kaikki!

Fennekinin lisäksi pehmo-osastolta kiipesi joka tapauksessa koriin ihan tuhoisan höpökkä Ditto muikeine hymiönaamoineen. Yleisesti ottaen pehmot näyttivät erittäin kivoilta. Pokémonien piirteet, värit ja muodot toistuvat paljon kauniimmin kuin olin odottanut, ja olisin voinut haalia monia muitakin kavereita mukaan. Varsinkin valtava Wailord ihastutti suuresti onnellisen virneensä kanssa, mutta jäi hyllyyn massiivisen kokonsa vuoksi. Valitettavasti vanha suosikki Bulbasaur ei poikkeuksellisesti näyttänyt erityisen hyvältä, joten se jäi ostamatta.

Avainnippuun nappasin tosi nätin Xerneasin huikean laajasta avainkillutinvalikoimasta. En myöskään voinut vastustaa söpöjä pinkkejä Fennekin-pinnejä. kaupan valikoima ilahdutti muuten, mutta Eeveen uusimman keiju-kehitysmuoto Sylveonin vähyys jäi hämmentämään. Niin kiva höpönpinkki keijutidesign, olisin halunnut mielelläni. ;___;

Lue lisää ”Ostoystävän matka Tokioon, osa 3: Pokémon- ja Disney-jutut”
Kategoriat
Anime Hype Manga Taide ja tyyli Välipala

Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri

Tänään tarjolla lisää pohdintoja Tokion-reissun ostoksista. Viimeksi mietin Animate-kauppoja, taidekirjoja ja oheistuotekilluttimia, ja anime- ja mangatouhotukset ovat edelleen keskiössä. Kuroshitsuji-varoitus pätee yhä, vaikka vähän muutakin löytyy.

Kuvia saa klikkaamalla isommiksi.

Mangalehdet

Kuroshitsujin kotilehti GFantasyn uusin numero piti ostaa ihan vain siksi, että Yana Toboson piirtämä hehkuvan turkoosi Kuroshit-kansi erottui yhtenäisen vaalealla ja yllättävällä värimaailmallaan lehtihyllystä aivan upeasti. Varsinkin Ikebukuron Animaten valtavat GFantasylle omistetut hyllyrivit näyttivät läpitunkevassa vaaleansinisyydessään vaikuttavilta. On hauskaa nähdä Tobosolta välillä tällaisia kirkkaampia kuvia, kun sarjan yleisilme on melko synkkä. Lehden uusi Kuroshit-chapteri tuli selattua läpi, ja puumaneito ilahtui Cielin kylpykohtauksesta. Kasva hienoksi mieheksi Ciel, odotan sinua! ;__;

GFantasy

GFantasyn kansien ehdotonta parhaimmistoa.

Lue lisää ”Ostoystävän matka Tokioon, osa 2: Mangalehtiä, Minekuraa ja figuuri”
Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään 2015 ensivaikutelmia 3

Ja tässä loput alkutunnot kevään animesarjoista.

Food Wars! Shokugeki no Soumasta ja Blood Blockade Battlefrontista katselin myös ensimmäisen jakson kummastakin, mutta niistä ei jäänyt juurikaan sanottavaa. Food Wars! vaikutti ihan viihdyttävältä tapaukselta, mutta jätin överikokkauksen taakseni jo luettuani pari pokkaria Iron Wok Jania. Siinä lusikallinen soppaa laihdutti miestä muutamassa sekunnissa kilokaupalla, tässä taas vaatteet räjähtävät metaforisesti päältä, kun ruoka on niin mannaa. Ensimmäinen jakso oli tyylittömällä tavalla ihan hauska, mutta pitemmän päälle varmaan vain rasittuisin, kun olen allerginen Jump-sarjoille.

Blood Blockadesta taas olen kuullut lähes yksin hyvää, mutta itse ensimmäisen jakson katsottuani en enää muistanut juuri mitään sen loppupuoliskosta. Kenties vain katsoin väärässä mielentilassa, mutta luovun tästä suosiolla, koska sarjoja on jo ilmankin liikaa.

Punchline

Pantsu-Rain

Pääpojan henki päätyy ulos ruumiistaan, ja maailma tuhoutuu, jos hän kiihottuu liikaa nähdessään kahdet pantsut peräkkäin. Lisäksi asuntolahöpöilyä.

Jaksoja katsottuna: 2/??
Innostustaso: 2/5

En ollut etukäteen kovin innostunut Punchlinen maailmanlopun aiheuttavista pantsujenvilautteluista, koska konsepti kuulostaa täydeltä tyhjänpolkemiselta. Kaksi ensimmäistä jaksoa eivät ole nähneet kovin paljoa vaivaa ennakko-odotusteni kääntämiseksi positiivisen puolelle. Sarja on kyllä oikein kivan näköinen, ja muutamia oikeasti hauskoja juttuja, kuten kakkosjakson piristystanssi, on tullut vastaan. Tarinapuolella mikään ei kuitenkaan oikein innosta.

Hahmoissa voisi olla potentiaalia, mutta toistaiseksi heillä ei ole tehty mitään. Kaksi jaksoa on käytetty päämäärättömän oloiseen tutustumishömpöttelyyn, joka tanssii enimmäkseen tropeepiirteiden tahdissa. Sarjassa ei ole vielä esitetty minkäänlaisia panoksia – maailma toki tuhoutuu jos pääpoika kiihottuu liikaa, mutta mitä väliä sillä on, jos hän voi vain palata ajassa taaksepäin, kun niin käy? Kaikenlaisia hassuja konsepteja on heitelty esille; supersankarinaapurintytöstä, pääpojan ruumiin vallanneesta hengestä, hassunimisen taikakirjan etsimisestä ja henkien näkemisestä voisi kuvitella syntyvän ihan jännänkin sopan. Mutta missä viipyy tarina? Mitä hahmoilla on pelissä? Ei kai sarja meinaa tyytyä vain seuraamaan jaksokaupalla sitä, kun pääpojan sielu vakoilee naapurineitosten arkea?

Kaikki toivo ei ole vielä menetetty, koska kaikenlaisia ihan jänniä juonielementtejä tosiaan on esitelty. Ehkäpä sarja jaksaa vihdoin todella alkaa kolmosjaksossa ja ryhtyä sitomaan yksittäisiä höpöilyjään yhdeksi tarinaksi?

Lue lisää ”Kevään 2015 ensivaikutelmia 3”
Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään 2015 ensivaikutelmia 2

Lisää kevään ensivaikutelmia lukiodramuilun merkeissä.

Sound!Euphonium

Sound!Euphonium

Kumiko aloittaa lukion ja liittyy uusien ystäviensä kanssa puhallinorkesterikerhoon.

Jaksoja katsottuna: 2/??
Innostustaso: 4/5

Kuten yleensäkin, lähdin katsomaan uutta Kyoto Animation -sarjaa miedolla mielenkiinnolla ja vaitonaisella innostuksella. Ensimmäinen jakso ei sytyttänyt mitenkään erityisesti, mutta seuraava herätteli jo kiinnostusta. Euphonium ei tunnu nojaavan pätkääkään siihen pehmeänpuhmoiseen söpöilymeininkiin, jota olen studion sarjoissa yleensä karsastanut. Sen sijaan eufonium-torvea soittava Kumiko tuntuu vaihteeksi mukavan jalat maassa -tyyppiseltä ja varsin realistisesti kuvatulta päähenkilöltä. Hän ei ole oikein varma siitä, mitä haluaa tehdä elämällään, eikä hän tunnu kovin valmiilta sitoutumaan asioihin.

Koska sarja on kerrottu vahvasti Kumikon näkökulmasta, hänen ennen pitkää väistämättä edessä oleva hahmonkehityskaarensa tulee todennäköisesti tuntumaan mukavan voimakkaasti. Sarja ei tunnu rakentuvan höpöilyn, vaan hahmojensa yhteen kietoutuvien tarinoiden ympärille, mikä vaikuttaa lupaavalta fokukselta.

KyoAnin kivoilla tuotantoarvoilla suitsutettuja sarjoja on aina vähintäänkin kiva katsoa. Euphonium onkin täynnä ilmeikästä ruutuasettelua ja kauniita valaistuselementtejä, joskin sarjan nuutuneen oloinen värimaailma ei juuri säväytä. Hillityn ruskea visuaalinen ilme kuitenkin sointuu Kumikon alkuinnottomaan, itseään etsivään hahmoon ainakin tässä vaiheessa.

Puhallinorkesterimusiikki ei ole kovin lähellä sydäntäni, joten musiikkipuoli ei tarjoa suurempia elämyksiä, mutta on toki mukavaa, että sarja erottuu tältä osin muusta animemassasta. Kaikkiaan visuaalinen ja auditiivinen estetiikka sopivat tarinan yleishenkeen erinomaisesti, joten ne tuntuvat onnistuneilta, vaikkeivät miellytäkään täysin henkilökohtaisella tasolla.

Lue lisää ”Kevään 2015 ensivaikutelmia 2”
Kategoriat
Anime Ensivaikutelmat

Kevään 2015 ensivaikutelmia 1

Pitkästä aikaa pieniä alkutunnelmia uusista sarjoista! Kevätkausi on lähtenyt oikein hyvin käyntiin, ja kivoja sarjoja on löytynyt niin paljon, ettei kaikkia ehdi mitenkään edes katsoa.

Plastic Memories

Plastic-Memories

Androiditehtaan lopetuspalvelun työntekijät hakevat androidit omistajiltaan niiden käyttöiän lähetessä loppuaan ja tyhjäävät niiden muistot.

Jaksoja katsottuna: 1/??
Innostustaso: 5/5

Yoshiyuki Fujiwaran edellinen ohjaustyö Engaged to the Unidentified jäi viime vuonna puoliväliin, mitä harmittelin talven 2014 summauspostauksessani. Sarja oli oikein miellyttävä ja kerrassaan kauniisti ohjattu, joskin sisällöltään vähän mitätön. Plastic Memories taas tuntuu sisällöllisesti paljon mielenkiintoisemmalta, ja lisäksi loistaa suurimmaksi osaksi samalla pätevällä ohjaustyylillä ja visuaalisella fiiliksellä kuin edeltäjänsä. Odotukseni ovat siis suunnilleen katossa.

Ensimmäiseksi jaksoksi alku tuntui poikkeuksellisen hyvin käsikirjoitetulta siinä mielessä, että se avaa maailmaa niin paljon, että hommaan pääsee sisään, mutta jättää pitkät ekspositiohöpöt pois. Jos sama linja jatkuu myöhemminkin, maailmaa tullaan todennäköisesti rakentamaan pikkuhiljaa jaksojen edetessä sopivasti suuhun kerralla mahtuvina paloina ja ilman suuria infodumppeja. Aloitus herättää paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja lupailee myös vastaavansa niihin sarjan aikana. Sisältöä on juuri sopivasti yhden jakson tarpeiksi, ja rytmitys tuntuu maukkaalta.

Sarjan suurin haaste tulee todennäköisesti olemaan hitusen töksähtelevän huumorin sovittaminen selvästi surumieliseksi rakennettuun tarinaan. Toistaiseksi tämä tuntuu toimivan ainakin kohtuullisesti, mutta aloitusjakson loppuhöpöli rikkoi aikaisemmassa kohtauksessa hyvin rakennettua tunnelmaa liian rajusti.

Lue lisää ”Kevään 2015 ensivaikutelmia 1”
Kategoriat
Anime Hahmot Manga Nostalgia

Mitä tulee, kun lumi sulaa?

Kevät tietenkin!

Natsuki Takayan modernin shoujon klassikko Fruits Basket on varmaan monelle harrastajalle nostalginen sarja, olihan se ensimmäisten länsimaissa suurta mainetta saaneiden tyttömanganimikkeiden joukossa. Itse muistelen sarjaa lämmöllä aina, kun kevätaurinko alkaa sulattaa lumia pois. Kun menneellä viikolla takatalvipyrytys musersi aurinkoisen viikon jälkeen pääkaupunkilaisten lämpöä odottavat sielut, kevään kaipuu ponnahti rintaani erityisen voimakkaasti.

Nyt kun sateet ovat taas tehneet lumista suurimmaksi osaksi selvää jälkeä, voin kevään kunniaksi naputtaa vähän juttua iki-ihanasta Furubasta. Pistän sarjan keskiössä pyörivän kiinalaisen horoskoopin eläinten hengillä kirotun Souma-suvun jäsenet järjestykseen inhokeista suosikkeihin.

Sarjaa leimaa hahmojen kannalta tietty kaksijakoisuus, jonka puitteissa Takayan kehittyminen tarinankertojana näkyy kovin selvästi varsinkin hahmojen käsittelemisessä. Furuban alkupuolella kaikki hahmot aloittavat niin syvältä omasta stereotyypistään, että on hankala uskoa, että siellä mitään oikeaa hahmoa onkaan. Kutakin hahmoista dominoi jokin oikku, joka tekee tästä söpön ja hassun. Sarjan puolivälin jälkeen Takaya ryhtyy kuitenkin tasoittamaan näitä rankkoja hömpsöilypiirteitä ja tuomaan esille enemmän hahmojen elämässään kohtaamia vaikeuksia. Tässä vaiheessa kuvioihin tulevat uudet hahmot ovat alusta asti vähemmän liioiteltuja ja syvemmällä otteella kirjoitettuja. Siksi he saavat osakseen myös vähemmän kehitystä.

Onkin todella sääli, että animeversiointi sarjasta loppuu juuri siihen pisteeseen, jossa homma alkaa muuttua. Sarja muuttuu söpöstä mutta överiydessään vähän rasittavasta höttösohjosta aidosti kiintoisaksi psykologiseksi tarinaksi, ja rupeaa todella käsittelemään hahmoja ja näiden ongelmia.

Aloitin Furuban lukemisen joskus vuonna nappi ja haarukka, ja sain sen päätökseen kuutisen vuotta sitten, joten aivan tuoreimmassa muistissa homma ei ole. Tästä postauksesta olen naputtanut tosin suuren osan jo kolme vuotta sitten, ja teksti on jäänyt luonnoslimboon vuosiksi, joten nyt voin hyvin mielin vihdoin päästää pätkän lentämään vapaana internettiin. Tuleepahan joka tapauksessa sekin testattua, kuinka ikimuistoisia hahmot lopulta ovat.

Lue lisää ”Mitä tulee, kun lumi sulaa?”
Kategoriat
Anime

Animevuosi 2014: Syksy

Vaikka muuten animevuosi 2014 ei jaksanut aivan kauheasti sytyttää, nousi syyskausi oikein maittavaksi ja vahvaksi. Peräti kolme koko vuoden Top 5 -maininnan saaneista sarjoista löytyi juuri syksyltä. Mikään vuoden teoksista ei oikein pääse hipomaan täydellisyyttä, ja kukin parhaistakin kärsii suurista ongelmista, mutta löytyihän niitä vahvojakin sarjoja onneksi lopulta.

Kauden yhden jakson selkeät putoajat olivat mitäänsanomattomat Denki-Gai no Honya-san ja Girlfriend (Beta), epäsympaattinen Wolf Girl and the Black Prince, armottoman kökösti sensuroitu Terra Formars ja kiva mutta yhdessä jaksossa nähty Gugure! Kokkuri-san. Garo, Rage of Bahamut: Genesis, The Seven Deadly Sins, Ronja Ryövärintytär ja Your Lie in April taas olisivat kaikki ansainneet katsomista enemmän kuin listalle lopulta päätynyt ja innokkaasti vastakarvaan hangannut Amaburi. Mainitut sarjat jäivät katsomatta ihan vain, koska osa kiinnostavistakin sarjoista putoaa taloudessani väistämättä, kun tarjontaa on enemmän kuin katsomiskapasiteettia.

The Fruit of Grisaia -VN:n animesovitus taas tipahti tietoisesta päätöksestä katselulistalta kuuden jakson jälkeen. Sarja alkoi oikein lupaavasti, mutta vajosi sitten jokusen jakson päästä tyhmiin käänteisiinsä ja epäuskottavuuksiinsa. Voittamattoman oloinen ilmeetön päähenkilö erottui joukosta, mutta ei oikeastaan edukseen, kun Inahot on jo nähty ja vihattu. Jännittävä visuaalinen toteutuskaan ei jaksanut innostaa, kun sisältö herppaili ja derppaili minne sattuu. Eipä tästä tuntunut tykkäävän moni alkuperäisenkään teoksen fani, kun sovitusta on moitittu ahkeraan tarinoiden ja hahmojen paljaaksi strippaamisesta.

When Supernatural Battles Became Commonplace (Inou-Battle wa nichijou-kei no naka de)

2014-inou-battle

Chuunipoika Andou ja muut kirjallisuuskerhon jäsenet saavat äkkiä selittämättömästi supervoimia.

Katsottuna 12/12 jaksoa.

Suhteeni InoBaton kanssa otti ensimmäisen askeleensa väärällä jalalla. Alkujaksot ulisin sarjan täydellistä tyhjänpäiväisyyttä, vaikka jo silloin vaikutuin muutamista avainkohtauksista, kuten toisen jakson romanttisen väärinkäsityksen kypsästä ja sydämellisestä ratkaisusta. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen aloin kuitenkin päästä sarjan rytmiin, kun sen huumori alkoi hellittää otettaan kivan Andoun kiusaamisvitseistä.

Andou kannattelee sarjaa poikkeuksellisen hyvin haaremiasetelman keskuspojuksi. On aina helppo nähdä, millainen suhde hänellä on kuhunkin sarjan tytöistä, ja miksi kukin näistä tykkää hänestä. Sarjan draama toimii oikein kivasti, ja teos on myös oikein kivan näköinen. Hahmodesignit ovat nättejä ja värimaailma miellyttävän pehmeästi ja kirkkaasti murrettu.

Sääli, että jakso 8 menee taas metsään pomppaamalla ihan muihin kuvioihin ja hahmoihin ja toteuttamalla siirtymän kankeasti ilmeisesti copypasteamalla sen suoraan alkuperäisranobesta. Kiinnostus meinasi taas romahtaa, mutta onneksi fokus palasi nopeasti päähenkilöihin.

Lue lisää ”Animevuosi 2014: Syksy”