Tässä huhtikuun Zero-Sum-koonti, jälleen aiheeseen liittyvät Twitter-viestini ja keskusteluni Storify-versiona lihotettuna lisäkommenteilla. Aiheena Karneval, ja tarina löytyy itsenäisenä myös täältä.
Kategoria: Anime
Syksyn 2012 animesatoa: Blast of Tempest
Läheisen kohtalokas kuolema johtaa päähenkilöpojat maailman kohtalon määrittäviin seikkailuihin.
Blast of Tempest eli Zetsuen no Tempest: The Civilization Blaster meinasi jäädä kokonaan katsomatta, sillä sen hidas alkuneljännes ei tahtonut ollenkaan innostaa. Kun sitten aloin katsoa sarjaa sen saamien runsaiden kehujen siivillä, paljastui sen ensin aika laiskalta vaikuttanut asetelma varsin mielenkiintoiseksi. Tarinassa ystävykset Yoshino ja Mahiro päätyvät pelastamaan maailmaa taikaesineen kautta heidän kanssaan kommunikoivan, autiolle saarelle juuttuneen Hakaze-maagin johdolla. Samalla seurataan maailmaa ylläpitävän Genesis-puun ja sen tasapainoa uhkaavan Exodus-puun sarjan hahmojen välityksellä käymää kamppailua Maapallon kohtalosta. Aina välillä muistellaan myös Mahiron pikkusiskoa Aikaa, joka on vuotta aikaisemmin kuollut tuntemattomissa käsissä.
Jatka artikkelin ”Syksyn 2012 animesatoa: Blast of Tempest” lukemista
Syksyn 2012 animesatoa: Magi
En odottanut Magilta ihan kauheasti, mutta sarja onnistuikin kaikilla osa-alueillaan paljon paremmin kuin olin odottanut. TV-animen tuotantoarvoilla ei tokikaan valitettavasti päästä visuaalisesti erittäin kauniilta vaikuttavan mangan tasolle. Ihan kelvolliselta Aladdinin ja Alibaban politiikan värittämät seikkailut epämääräisesti tuhannen ja yhden yön tarinoita muistuttavassa itämaistyylisessä maailmassa silti näyttävät animaatiomuodossakin, ainakin suurimman osan ajasta.
Salaperäisillä voimilla varustettu Aladdin ystävystyy kunnianhimoisen Alibaban kanssa ja auttaa tätä rohkaistumaan voimattomasta ulisijasta potentiaaliseksi johtajanaluksi.
Tarinan maailmassa mystisten luolien vaaroista selviytyvät niin sanotut ”Dungeon Capturerit” saavat paitsi mainetta ja mammonaa myös djinnin, jonka voimat sankarit voivat valjastaa moninkertaistamaan omat kykynsä. Salaperäisiä voimia taitava magipoika Aladdin ja vaiheikkaan elämän kokenut nuorimies Alibaba lyövät hynttyyt yhteen sarjan alussa ja seikkailevat Alibaballe oman djinnin, josta on reippaasti apua myöhemmissä käänteissä.
Loput kevään 2013 ensivaikutelmat
Lyhyet alkufiilikset lopuista tarkastetuista sarjoista.
Suisei no Gargantia
Avaruudesta pakkolaskeutunut taistelija tutustuu Maapallon asukkeihin.
Jaksoja katsottu: 3
Innostustaso: 3,5/5
Gargantia ei mielestäni alkanut mitenkään järisyttävästi, vaan puolet ensimmäisestä jaksosta vievä avaruustaistelu lähinnä haukotutti epähenkilökohtaisuudellaan. Taistelun tapahtumista oli vaikea välittää, kun hahmoilla ei tuntunut olevan mitään pelissä, eikä heitä tunnettu tuossa vaiheessa lainkaan.
Avaruustaistelija Ledin päätyminen unohdettuun, veden peittämään Maahan toimii kuitenkin, ja kulttuurien välinen kuilu on kurottu varsin mukavaksi. Molemminpuolisen epäileväinen suhtautuminen avaruustulokkaan ja laivayhdyskunnan väen välillä on saatu tuotua esiin erittäin kivasti. Kumpikaan puoli ei kuitenkaan suhtaudu toiseen varsinaisesti vihamielisesti, vaan enemmän varautuneen hämmentyneesti. Vieraasta ja tämän kehittyneestä teknologiasta kiinnostunut avoinmielinen laivatyttö Amy toimii ihan näppäränä siltana Ledin ja laivastoväen välillä.
Visuaalisesti Gargantia on nätti ja toimiva, ja maailmakin on onnistunut herättämään kiinnostuksen. Hahmot tuntuvat kuitenkin vielä melko kaukaisilta, mutta sinänsä potentiaalia on. Aloitus on hyvä ja vahvakin, mutta tähän mennessä etäisehköksi jäävän hahmopuolen takia ei millään tavalla aivan mieltäräjäyttävä.
Jatka artikkelin ”Loput kevään 2013 ensivaikutelmat” lukemista
Kevään 2013 ensivaikutelmia: Karneval, Hataraku Maou-sama!, Attack on Titan & Devil Survivor 2
Karneval
Sirkus-puolustusjärjestön ihanat taistelijat Tsukumo ja Yogi saavat tehtäväkseen suojella takaa-ajettuja päähenkilöpoikia.
Jaksoja katsottu: 2/13
Innostustaso: 4
Karneval-mangalla on sarjana kaksi heikkoutta, jotka saavat sen alkuun vaikuttamaan heikommalta kuin se onkaan. Ensinnäkin se alkaa melko hitaasti ja toisekseen sillä ei ole selkeää, yksikertaisesti ilmaistavaa alkupremissiä. Animeversio vetää varsin pätevästi monet mangan alun turhat kiemurtelut suoraksi, mutta siitä huolimatta ensimmäiseen jaksoon puristetut haahuilut jättävät käteen varsin vähän. Sarja lähtee tynnyrikasvaneesta albiinopojasta, joka etsii tapaamansa pommitaituritsunderepojan avustuksella kadonnutta isovelihahmoaan, mutta varsinainen tarina alkaa vasta toisen jakson puolivälissä kansallisen puolustusjärjestö Sirkuksen haaliessa pojat suojiinsa. Tästä soppaa kiehutellaan hiljalleen laajemmaksi ja mielenkiintoisempia elementtejä tuodaan mukaan vähitellen.
Toinen jakso on jo huomattavasti parempi kuin heikoksi jäänyt ensimmäinen, ja hajanaisuus ja poukkoilevuus vaivaavat vähemmän, vaikka eivät olekaan kokonaan kadonneet. Animaatiotyyli ja hahmodesignit toimivat, vaikka mangan nätteyden tasolle ei olla tietenkään pääsemässä. Sarjan värienkäyttö pisti silmään siinä mielessä, ettei se tunnu löytäneen itselleen aivan omaa skaalaansa, vaan kirkkaat ja tummat juoksevat iloisesti käsi kädessä ja toisinaan ruutuun poksahtavat vahvat mustat taustat tuntuvat ehkä vähän liiankin voimakkaalta visuaaliselta elementiltä. En kuitenkaan sano vielä tässä vaiheessa, ettei sarjan visuaalinen ilme toimi, sillä monet kohtaukset itse asiassa näyttävät erittäin hienoilta. Tyylipiirteiden kokonaisuus tuntuu silti jännän eklektiseltä.
Heikohkosta alusta huolimatta lämpenin varsinkin kakkosjaksolle, joka tavoittaa jo varsin kivasti alkuperäismangan söpöilyhengen. Sirkuksen aluksia kunnossapitävät ja valvovat monitoimilammasrobotit esimerkiksi ovat juuri niin ihania ja höpösiä kuin mangassakin. Tällä pohjalla olen valmis luottamaan siihen, että Karneval toimittaa kiitettävän ihanaa settiä.
Jatka artikkelin ”Kevään 2013 ensivaikutelmia: Karneval, Hataraku Maou-sama!, Attack on Titan & Devil Survivor 2” lukemista
Syksyn 2012 satoa: Sakurasou ja From the New World
Sakurasou no Pet na kanojo
Sakurasou-asuntolan sekalainen sakki tavoittelee unelmiaan ja setvii ihmissuhteitaan.
Sakurasou on melko kaukana normaalisti kiinnostusalueelleni ulottuvista sarjoista. Ennakko-odotukseni, joiden mukaan sarja olisi ihan peruskivaookoo hajuton ja mauton romanttinen derppailukomedia, osoittautuivat kuitenkin täysin vääriksi. Kaikkien odotusten vastaisesti päädyin juhlimaan Sakurasouta yhtenä virkistävimmistä ja ihanimmista sarjoista pitkään aikaan. Harvoin tulee vastaan yhtä miellyttävää ja suloista tarinaa, jonka kouludraamaan saan uppouduttua täysin.
Olin pelännyt joutuvani irvistelemään Sakurasou-opiskelija-asuntolan friikkien keskelle kohtalon oikusta joutuvan peruspoika Soratan munattomuudelle ja tämän vastuulle päätyvän mangakanuraansa aloittelevan taiteilijanero Mashiron ylilyödylle uusavuttomuudelle. Sorata kuitenkin löytää oman intohimonsa sarjan edetessä ja kasvaa sitä kautta ihmisenä ja hahmona. Kieltämättä melko epäuskottavan autistinen mutta silti aika ihana Mashiro puolestaan alkaa saada kontaktia ja inhimillisempiä piirteitä aiemmin pelkästään taiteen ympärillä pyörineeseen elämäänsä. Molemmat päähenkilöt saavat osakseen järkevää ja sympaattista hahmonkehitystä.
Jatka artikkelin ”Syksyn 2012 satoa: Sakurasou ja From the New World” lukemista
Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes
Aki unelmoi rakentavansa valmiiksi isosiskonsa aikoinaan suunnitteleman jättirobotin.
Robotics;Notesin alkaessa katsojien odotukset olivat aikaisemman samaan jatkumoon kuuluvan mutta tarinallisesti itsenäisen Steins;Gates-sarjan menestyksen jäljiltä aivan kohtuuttoman korkealla. Mielestäni Robonoto ei kuitenkaan jäänyt pettymykseksi ainoastaan verrattuna Steins;Gateen, vaan sarja pitkälti epäonnistuu myös itsenäisenä teoksena, vaikka siinä on myös paljon hyvää ainesta.
Hyvinä puolina sarjasta on ensimmäisenä mainittava sujuva ja kirkas, joskin vähän mitäänsanomaton animaatiotyyli sekä useimmiten erittäin tehokkaasti kohtausten tunnelmaa tukeva musiikki. Myös sarjan maailman tekniset mahdollisuudet pohjustetaan erittäin hyvin. Pääpoika Kaiton nähdään jo alkujaksoista lähtien leikkivän Iru-O-tablettinsa filtteriohjelmilla, joilla pystyy asettamaan liikkuvan ihmisen ylle vaikkapa realistisesti tämän päällä istuvan kissankorvameidoasun tabletin läpi tätä katsottaessa. Tämän jälkeen sarjan maailman tuhoutumista enteilevän mysteerijuonen liikkeelle tönäisevä ja Kaiton tablettiin asuttautuva söpö virtuaalityttö Airi tuntuu uskottavalta tekniseltä viritykseltä. Airi istuu sarjan maailmaan luontevasti, eikä nouse esiin epärealistisen oloisena käänteenä. Sarjan edetessä Iru-O-tablettien käyttömahdollisuuksia avataan pikkuhiljaa enemmänkin varsin pätevästi, mikä toimii loistavana maailmanrakennuksena.
Jatka artikkelin ”Syksyn 2012 satoa: Robotics;Notes” lukemista
Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat
Viime syksyn animeanti tarjoili useita katsastuskelpoisia sarjoja, joista tässä postauksessa käsittelen yhden courin mittaiset eli joulun pintaan päättyneet sarjat. Alkupaloja katsastin näiden lisäksi myös Btooom!:sta, K:sta sekä Code;Breakerista, mutta mikään näistä ei onnistunut säväyttämään juurikaan. K jäi etäisesti kiinnostamaan ihan vain animaatiokuumotuksen ansiosta, mutta en usko palaavani senkään pariin enää.
Chuunibyou demo koi ga shitai!
Tavis-Yuuta yrittää suojautua ernu-Rikkan chuunicharmeilta.
Suhteeni Kyoto Animationiin on aina ollut hieman vaikea. Periaatteessa haluaisin kovasti pitää studion valtavan kauniisti animoiduista ja yleensä moitteettomasti dramatisoiduista sarjoista. Käytännössä en kuitenkaan ihan jaksa välittää sen pohjamateriaalista. Arkinen elämä ja söpöt tytöt ja vähän pojatkin tekemässä söpöjä ja välillä pikkuisen traagisia lukioromanssijuttuja tai muuten vain söpöjä lukiojuttuja ei vain kiinnosta niin paljon kuin monet vähän lennokkaammat konseptit.
Chuunibyou nyt kuitenkin osui lähemmäs omaa intressialuettani kuin mikään toinen KyoAnin sarja ennen sitä. Päätyttö Rikkan sinänsä vähän epäuskottavat syyt upota taistelujen ja vaarojen täyteiseen mielikuvitusmaailmaansa toimivat mielestäni ihan hyvin draaman herättelijänä. Rikka itsessään jäi hahmona liian lapselliseksi makuuni, mutta romanssi oman suuruudenhullun kahdeksasluokkalaistautinsa epätoivon vimmalla taakseen jättäneen Yuutan kanssa rakennetaan tarpeeksi uskottavasti. Söpöpilykin on onnistuneen söpöistä.
Suurimmaksi valituksenaiheekseni jäi finaalijakson lopun äärettömän kömpelö ja kompasteleva kertojaäänen käyttö. Jos hahmot ovat jo omakohtaisesti ja jättämättä lainkaan tulkinnanvaraa keskustelleet sarjan opetuksen itsensä hyväksymisestä läpi, miksi jonkun ulkopuolisen kertojan pitää vielä rummuttaa samat asiat toistamiseen? Kertojaa ei olisi millään muotoa tarvittu sarjan loppuun, eikä sen puoleen alkuunkaan, eikä sen käyttäminen tuo mitään lisäarvoa tai kiteytä katsojille mitään ideaa, jota emme olisi jo hahmojen suusta suoraan kuulleet. Tämä KyoAnille epätyypillisen iso kerronnallinen moka jätti sarjasta vähän turhan ikävän jälkifiiliksen, koska muuten pidin siitä varsin paljon. Sinänsä ongelma on kuitenkin melko triviaali ja yhteen hetkeen keskittynyt, eikä suinkaan mikään koko sarjaa vaivaava onnettomuus.
Perustykkäsin hassujen teinien hassuista mielikuvitusleikeistä, jotka onnistuivat paikoittain jopa viemään mukanaan ihan kunnolla. Suurimmaksi osaksi sarja toimii varsin kivasti, eikä mikään elementti juurikaan vierastuttanut tällaista ydinkohderyhmään kuulumatontakaan sielua (paitsi jättiläispinni keskällä paksuja otsahiuksia). Chuunibyou on melko läpeensä miellyttävä sarja, jota ei tarvitse ottaa kauhean vakavasti, mutta joka tarjoaa muutaman tunnin varsin toimivaa viihdettä.
Jatka artikkelin ”Loppukatsaus: Syksyn 2012 lyhyet sarjat” lukemista
Nollasummausta: Joulukuu 2012
Kokeilenkin nyt vähän uudenlaista tapaa blogata viime kuussa ilmoittamani Comic Zero-Sum -toimintajoseilehden sarjojen lukemisprojektini kanssa. Alla on Storify-kooste twitter-kommenteistani kyseisessä lehdessä pyörivään, Yun Kougan kynäilemään Loveless-sarjaan ja niiden tiimoilta syntyneestä keskustelusta. Väleihin olen lisäillyt vähän laajempia huomioita sarjasta.
Toimiiko tällainen blogitusformaatti ja voisiko sitä jotenkin vielä parantaa? Palautetta saapi antaa jos jotain sanottavaa on. Jatka artikkelin ”Nollasummausta: Joulukuu 2012” lukemista
Loppukatsaus: Kesä 2012 (2/2) ja muuta katsottua
Sword Art Online
Kirito ja Asuna herppailevat ja derppailevat kivan näköisessä pelimaailmassa.
Jaksoja katsottu: 25/25
Innostustaso: -555/5 ja onneksi se on vihdoin ohi
Alkuasetelmansa puolesta SAO on varsin mielenkiintoinen tapaus. Sarja tekee kuitenkin heti alkuunsa valitettavan selväksi, ettei videopelilarppiin jumittumisesta ja siihen liittyvästä hengenvaarasta edes yritetä ottaa kaikkea – tai oikeastaan yhtikäs mitään – irti.
Sarjan kuvaus ajankulusta on köykäinen ja hahmonkehitys olematonta. Kahden vuoden viettäminen taistellen elämästä ja kuolemasta vieraassa maailmassa ei näy hahmoissa sitten mitenkään, vaan kaikki ovat tismalleen samanlaisia kuin pelin alussa. Kahden vuoden kulumista ei olisi mitenkään edes mahdollista huomata, ellei sitä olisi mainittu jossain kohtaa. Koko sarjan alkupuolisko olisi voinut kertoa yhtä hyvin kymmenen päivän ajanjaksosta, ja eroa olisi tuskin huomannut.
Juonen eteneminenkin on korvattu episodiseikkailuilla, joissa kaikki sarjan naiset rakastuvat päämölli Kiritoon. Draamankuljetus on joko olematonta tai tahattoman kornia. Hahmot ovat muutenkin nätteihin hahmodesigneihin puettuja pahvikuoria. Heitä oli kiva katsoa, mutta sisältä en löytänyt minkäänlaista sielua.
Kirito on kirjoitettu kuvitteellisen yksinäisen pelaajapoikanysvän märäksi toiveentoteutusuneksi niin tökerösti, että katsominen tekee ihan pahaa. Hän yksin on niin erikoinen, että voittaa kaikki mahdottomat esteet ja on pelin ainoa kahden miekan käyttelijä, saa pelin parhaan ja ihanimman neitokaisen omakseen ja järvenrantamökkerön ja söpösti dementoituneen lapsenkin ihan vaan koska.
Jos sarjan ensimmäinen puolisko on huono mutta jollain tasolla katsottava hyvien ideoidensa ansiosta, niin jälkimmäisen aikana meinasivat jaksamus ja usko oikeasti hiipua. Kiriton aisapari Asuna, jonka touhuja alkupuoliskolla ihan kohtuullisen mielelläni katselin, nököttää hyödyttömänä pääpahiksen vankina koko jälkipuoliskon keijuseikkailun ajan, ja sarjan naispääosan roolin vie Kiriton pikkusisko, jonka ainoa luonteenpiirre on tyttörukan onneton ja pöljä ihastus veljeen.
Nätin hahmosuunnittelun lisäksi sarjan valopilkkuna toimivat pääpariskunnan seiyuut, jotka suoriutuvat plankettirooleistaan yllättävän hyvin. Varsinkin pehmeä-äänisen Yoshitsugu Matsuokan nonverbaaliset näyttelytaidot vakuuttivat ja tekivät muuten raivostuttavasta Kiritosta siedettävää seurattavaa. Vahvan lähtöasetelmansa takia SAO:sta olisi pitänyt tulla kelpo viihdettä, joten kokonaisuudessaan pettymys oli sitäkin karvaampi, kun sarjasta ei löydy juuri mitään puolustamisen arvoista. Vuoden ehdottomasti suurin pettymys.
Jatka artikkelin ”Loppukatsaus: Kesä 2012 (2/2) ja muuta katsottua” lukemista