Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Manga Vertailu

Eeppisten käänteissankareiden taisto: Light vs. Lelouch

Aluksi syvimmät pahoitteluni muutaman viikon blogittelutauosta. Muutto ja muut irl-projektit ovat vieneet hävyttömästi aikaa, ja muutama pitempi postaus Linkkiin on ollut työn alla samaan aikaan. Lisäksi nettiyhteyteni on feilannut siitä lähtien, kun se saatiin pyörimään. Tarkoitus olisi kuitenkin nyt kevään kiireisyydestä huolimatta saattaa maailmaan suurin piirtein yksi postaus viikossa (kohtuullisen stressitön lukuloma ja toimettomat kirjoitusten jälkeiset viikot, kaipaan teitä jo nyt ;___;). Ja sitten asiaan!

——————

Kun Code Geass alkoi, sen päähenkilöä, Lelouch Lamperougea, verrattiin innokkaasti Death Noten Light Yagamiin, eikä suinkaan syyttä. Molemmat ovat poikkeuksellisen älykkäitä, mutta elämäänsä tyytymättömiä nuoria miehiä, jotka yliluonnolliselta taholta saadun voiman avulla ryhtyvät muuttamaan maailmaa. Kummankin persoonallisuutta voisi luonnehtia kunnianhimoiseksi, häikäilemättömäksi ja kylmäksi siihen pisteeseen, että he ovat valmiita julistamaan hyvinkin vaivattomasti kuolemantuomioita viattomille sivullisille, jos nämä tulevat heidän ja heidän päämääriensä väliin.

Hahmojen lähtökohdat ja luonteet ovat siis hyvin samoilla linjoilla, ja lähtevät vielä kehittymäänkin samaan suuntaan, kun tarinan myötä nousevien suurempien haasteiden edessä heidän täytyy alkaa tehdä yhä suurempia uhrauksia, ja toisaalta alkuperäinen utilitaristinen, yhteiseen hyvään pyrkinyt tavoite alkaa yhä enemmän hämärtyä voimistuvien henkilökohtaisten tavoitteiden tieltä. Lisäksi animessa molempien silmät hehkuvat punasävyisinä ja molemmat turvautuvat aika ajoin teatraalisiin liikesarjoihin parantaakseen dramaattista (epä)uskottavuuttaan. Pojilla on myös omat naispuoliset kätyrinsä sekä Foe Yaytä kirkuva, kiinteä suhde vastapooliinsa.

Näissä hahmoissa on kuitenkin loppupeleissä perustavanlaatuisia eroavaisuuksia, jotka saavat aikaan sen, että minä pidän hyvin paljon toisesta, mutta suhtaudun nuivemmin toiseen.

One Magnificent Bastard... TO RULE THEM ALL!

One Magnificent Bastard to rule them all.

Spoilereita luvassa molemmista sarjoista.

Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot

Legend of the Galactic Heroes 11-26

Nyt on sitten LoGHin ensimmäinen kausi pulkassa, ja täytyy sanoa heti alkuunsa, että jos joku sarja todella ansaitsee siihen kohdistetun järjettömän fanipoikahypetyksen, niin tämä. Ensimmäiset kaksi kolmannesta aloituskaudesta tuntuivat vielä kaikessa komeudessaankin hieman temmottomilta ja vähän liiankin tasaisilta, mutta kauden loppua kohden jaksojen intensiivisyys alkaa nousta suhinalla. Kun mukaansatempaavuuden puutekin saatiin korjattua, jää jaksoista harvinaisen vähän valittamista.

Sarja on kuitenkin kroonisesti vähän turhankin raskasta seurattavaa henkilöiden runsauden, lähes tauottoman dialogin ja sen kautta ilmaistun loppumattoman sodankäyntistrategioinnin takia. Hankalahkoa seurattavuutta kompensoivat kuitenkin tehokkaasti erinomainen hahmosuunnittelu ja henkilökirjoitus. Dialogi on niin luonnollista ja mielenkiintoista, ettei sen välittämä informaatiotulva pääse juurikaan turruttamaan. Hahmot eivät myöskään jää pelkiksi monotonisiksi puhuviksi päiksi, vaan ilmeiden pienieleinen, mutta toimiva animointi tuo heihin kaivattua eläväisyyttä.

Tällaisessa sarjassa on ehdottoman hienoa, että sodan molemmille puolille osoitetaan hyvin realistiseen sävyyn tasapuolisuutta. Galaktista Keisarikuntaa ei alienoida sen enempää kuin Vapaiden Planeettojen Allianssiakaan, ja esitysaikakin on jaettu valtojen välillä hyvin tasaisesti. Todella hienoinen Keisarikuntaan painottuminen ei itseäni haitannut lainkaan, sillä olin koko ajan enemmän mukana keisarillisen hovin juonitteluissa kuin Allianssin korruptoituneissa demokratiapeleissä. Keisarikunnan valtataistelut toivat elävästi mieleen Rose of Versailles’ssa ja oikeastaan myös kaikissa pukuelokuvissa pyöritetyt vastaavat kuviot, joista olen aina nauttinut suuresti.

Allianssin Yang Wenlistä en pidä vieläkään, mikä on hieman yllättävää siihen nähden, että hän on tähän mennessä sarjan komeinta karkkia väsähtäneine silmineen ja pyöreäkärkisine nenineen, ja yleensä yritän sentään kovasti tykätä seksikkäistä hahmoista. Alkukommenteissani olin vähän varuillani myös turhan täydelliseltä vaikuttaneen Reinhardin suhteen, mutta hänestä kehkeytyikin nopeasti sarjan mielenkiintoisin hahmo, mistä kertonee jo sekin, että kolme neljännestä muistiinpanoistani liittyy häneen.

Monarkkipuolen keskeiset hahmodynamiikat ovat muuten yllättäen roolitukseltaan samat kuin You Higurin semihistoriallisessa fantasiamanga Cantarellassa. Sen päähenkilö Cesare Borgia on, aivan kuten Reinhardkin, nuoruudestaan huolimatta osittain sukulaissuhteiden kautta valta-asemaan päässyt yaoibaittikaunispoika, joka ansaitsee paikkansa myös säkenöivällä strategisella älykkyydellään ja kunnianhimollaan. Chiaro on Cesarelle se mitä Kircheis on Reinhardille, eli lapsuudenystävä, henkinen tuki ja moraalinen ankkuri, joka on sopivasti rakastunut päähenkilön kuvankauniiseen, mutta poliittisista syistä neljännelle osapuolelle paritettuun sisareen. Oberstein ja Cantarellan Volpe taas toimivat päähenkilön kivikasvoisina, mutta pelottavan pätevinä luottomiehinä, jotka ovat kitkeriä päähenkilön parhaalle ystävälle osoittamasta erityishuomiosta.

LoGHissa kuvio ei onneksi/valitettavasti tosin ole yhtä seksualisoitu kuin Cantarellassa; Oberstein ei esimerkiksi ole aivan yhtä obsessiivisen rakastunut Reinhardiin kuin Volpe Cesareen, eivätkä Reinhard ja Annerose-sisko harrasta ainakaan tähän mennessä siblincestiä reunaavia fantasioita.

Yllätoistettu kuvio myös toimii, sillä se nousee helposti molempien sarjojen kiinnostavimmaksi henkilöihin liittyväksi yksityiskohdaksi (ja lähtee kummassakin kehittymään eri suuntaan niin, ettei lopputulos vaikuta hirveältä toistamiselta.

young, powerful and potentially evil

Markiisi Lohengramm, tervehdi satoja vuosia sitten elänyttä henkistä esi-isääsi kardinaali Borgiaa. Hänelläkin oli hienostuneet kulmakarvat, sisarkompleksi ja bromanttinen lapsuudenystävä, joka esti häntä antautumasta paholaiselle.

Edessä spoilereita näistä jaksoista sekä rasittavaa ja epäkoherenttia höpötystä henkilöistä.

Kategoriat
Analyysi Anime Hahmot Taide ja tyyli

Väritä vallankumoukseni!

Revolutionary Girl Utenan maailmassa värit ovat hyvin tärkeässä roolissa, ne hyppäävät silmille yhtä armottomasti kuin sarjan omnipresentti seksuaalisuuteen liittyvä symboliikka. Muistan vieläkin, miten ensimmäistä kertaa sarjaa aloittaessani ajattelin, että sen ääretön kirkkaus antoi siitä melko lapsellisen vaikutelman. Se, että vain keskeisillä henkilöillä on värikkäät hiukset tuntui lisäksi liian suorasukaiselta, ihan kuin en osaisi muka erottaa päähenkilöitä toisistaan ja vähemmän merkityksellisistä henkilöistä ilman selkeitä värikoodeja.

group04

Nyt kuutisen vuotta myöhemmin asenteeni onkin tietysti kääntynyt täysin päälaelleen ja värien käyttö Utenassa on mielestäni hyvin kekseliästä ja niiden merkitys tarinan konfliktien ilmaisussa huomattava. Olen lukenut hienoja (ja hieman kaukaa haettuja) analyysejä siitä, miten tietyn värin yleinen merkityssymboliikka kuvaa hahmoa, johon se on liitetty, mutta en itse tiedä värisymboliikasta yleisellä tasolla paljoakaan, joten pitäydyn niissä merkityksissä, joita sarja liittää tiettyihin väreihin ja niiden käyttöön.

Viittaan epämääräisesti myös myöhempien tarinakaarten tapahtumiin, mutta yritän vältellä varsinaisia spoilereita.

Kategoriat
Hahmot Manga Taide ja tyyli

Hahmojen tunnistettavuudesta

Lukiessani Natsuki Takayan Fruits Basketin toiseksi viimeisestä osasta tekijän kommenttilaatikkoa, jossa hän kertoo Kurenon taustoista, eräs hänen kommenttinsa sai minut ajattelemaan animen ja mangan usein valitettua helmasyntiä – kasvonpiirteiden köyhyyttä. Takaya mainitsee laatikossa Kurenon olevan vaikea hahmo piirtää, mutta että hänestä on silti mukavaa piirtää Kurenoa. Muistelen, että hän on aiemminkin puhunut hahmojensa piirrettävyydestä ja siitä, miltä hänestä tuntuu piirtää heitä. Kommentti kiinnitti huomioni, sillä juuri muutama päivä sitten keskityin erityisesti ihastelemaan Legend of the Galactic Heroes -animen henkilöiden yksilöityjä kasvonpiirteitä. Fruits Basketissa henkilöiden kasvot muistuttavat kuitenkin suuresti toisiaan, ja Takaya käyttää yleensä yhdelle hahmotyypille aina samoja kasvolinjoja ja melko lailla samaa ruumiinrakennettakin.

Ja kuitenkin Takaya puhuu siitä, miten vaikeaa tai helppoa tietyn henkilön piirtäminen on? Eikö se ole piirtämisen kannalta lopulta aivan sama hahmo kuin ne kaikki muutkin, mutta eri peruukilla ja kenties hieman erilaisilla silmillä ja vaatteilla? Lähes kaikki mangakathan käyttävät samaa kaavaa niin, että hahmot päätyvät näyttämään peruspiirteissään samalta lukuun ottamatta noita edellisessä virkkeessä mainittuja muuttujia. Muutama piirtäjä toki yksilöi kasvonpiirteitä eri henkilöille enemmänkin, Naoki Urasawa tulee ensimmäisenä mieleen tämän leirin edustajista, mutta peruspiirteissään näemme ehkä kolme tai hyvässä lykyssä neljä erilaista naamataulua yhden mangakan kynästä. Minusta tuntuu siltä että törmään tähän kritiikkiin mangaa kohtaan vähän liiankin usein.

Mutta edelleen vain Takaya miettii juuri Kurenon piirtämisen vaikeutta, ei suinkaan aikuisten nuorten miesten mallin hankaluutta, tai erityisesti esimerkiksi Kurenon hiusten tai silmien hankaluutta.