Kategoria: Länsiviihde

Aranan R&A-ohjelma 2012:

pe 21.9. King of Pigs
su 23.9. Keep the Lights On, Damsels in Distress
ma 24.9 Whore’s Glory
ti 25.9. A Royal Affair
ke 26.9. War Witch
pe 28.9. A Letter to Momo, Ace Attorney
la 29.9. Laurence Anyways
su 30.9. Love Rebels

Whore’s Glory (Saksa & Itävalta 2011)

Dokumenteissa rakenteellisesti mielenkiintoisin osuus on usein se, kuinka kovaa tekijät antavat oman äänensä kuulua lopputuotteessa. Kolmesta eri puolilla maailmaa pyörivästä bordellista kertova Whore’s Glory näyttää päällisin puolin hyvin neutraalilta, sillä tekijät eivät itse esiinny siinä lainkaan, selostusta ei ole, eikä haastattelijoiden kysymyksiäkään kuulla. Haastateltavat ainakin näyttävät kertovan elämästään omin sanoin. Todellisuudessa tämä tekijöiden hiljaisuus johtaa ehkä hieman turhankin harhaanjohtavaan kuvaan, koska aivan ilmeisestikin valtavasta määrästä materiaalia on valikoitu vain pieni osa hyvin tietoisesti.

Pätkän suurin anti ei synny niinkään minkään yksittäisen kuvauskohteen tutkistelusta, vaan kolmen kohteen vertailevasta otteesta. Bangkokin suorastaan kliinisen oloisesta ilotalosta on pitkä matka Bangladeshin rähjäisen aggressiiviseen menoon ja edelleen meksikolaiskaupungin karun määrätietoisiin porttolayksikköihin. Toisaalta ilotyttöjen elämään liittyy hyvin samanlaisia haasteita kaikissa kuvauskohteissa.

Kiintoisimmiksi yksityiskohdiksi itselleni jäivät asiakkaiden ja prostituoitujen välisten suhteiden henkilökohtaisuuden tason vaihtelut. Thaimaassa tytöt tunnistetaan numeroilla, Intiassa nimet, kanta-asiakkaat ja melkein seurustelua simuloivat asiakassuhteet ovat tärkeitä, kun taas Meksikossa ollaan täysin anonyymejä, eikä itsestä kerrota mitään vaikka asiakas kysyisikin.

Kunkin kohteen kohdalla jäädään toistamaan samoja elementtejä moneen otteeseen rutiinin tunnun luomiseksi. Esimerkiksi intialaisnaisten veden pärskyttelyä huoneen ovelle näytetään muutaman minuutin välein, samoin kuin thaimaalaisten asiakkaiden neuvottelua bordellin isännän kanssa siitä, kuka tytöistä soveltuisi herroille parhaiten. Tällaiset toistot korvaavat onnistuneesti selostusta. Toisaalta niiden takia kuhunkin kohteeseen käytetään hieman enemmän aikaa kuin muuten tarvitsisi, mikä tekee dokumenttileffasta vähän puuduttavan ja turhan pitkän sisältöön nähden.

Hintansa väärti? Ihan mielenkiintoinen ja monipuolisen oloinen pläjäys, mutta jokaisen kohteen kuvauksen olisi voinut pätkäistä kymmenisen minuuttia lyhemmäksi.

A Royal Affair (En Kongelig Affære, Tanska, Ruotsi, Tšekki & Saksa 2012)

Historialliset pukudraamat ovat usein suureellisuudessaan varsin hurmaavia pätkiä, ja tämä tanskalainen tapaus viihdytti ja herätti ajatuksia ihan erityisen tehokkaasti. Moniulotteisuudessaan ja yksinkertaistamisen välttämisessään se on esimerkillisesti toteutettu tarina, jossa mielenkiintoisella tavalla epätyypillisesti tasapainotettu kolmiodraama kietoutuu hyvin kiinteästi hahmojen poliittisiin intresseihin.

Erityisen kiitoksen leffa ansaitseekin tämän kolmiodraaman poikkeuksellisen hienosta käsittelystä. Yksinkertainen kuningas Christian on tyhmyyttään täysi mulkvisti, ja on ilmiselvää, että valistusajattelustaan yhteisen sävelen löytävät kuningatar Caroline ja kuninkaan luotettu lääkäri Struensee ansaitsevat toisensa. Siitä huolimatta tekee pahaa seurata, kuinka kaksi älykköä manipuloi Struenseesta emotionaalisesti riippuvaista kuningasta täysin häikäilemmättömästi toimimaan valistusideoidensa toteutusvälineenä.

Kukin kolmesta keskeisestä hahmosta rakentuu loppupeleissä hyvin sympaattiseksi tyypiksi kaikista uhkapeleistä, hölmöilyistä ja petoksista huolimatta. Hahmojen motiivit ja tunteet toisiaan kohtaan perustellaan erinomaisen kattavasti ja uskottavasti, ja hovin juonittelujen seuraaminen hieman totutusta eriävästä vinkkelistä herättelee näppärästi.

Hintansa väärti? Ehdottomasti parhaita näkemiäni puku- ja kolmiodraamoja. Viikonlopun näytöksissä on vielä pari paikkaa vapaana, menkää katsomaan.

War Witch (Rebelle, Kanada 2012)

War Witch oli melkeinpä iloinen yllätys. Aiheensa perusteella se kuulostaa kurjuuden kärjistymältä ja maailmankaikkeuden raskaimmalta leffalta – onhan kyse afrikkalaisista lapsisotilaista. Komona-tyttösen matka onkin toki asiaankuuluvalla tavalla äärimmäisen rankka ja traumaattinen, mutta leffa ei painavasta aiheesta huolimatta onneksi unohda sydäntään.

Arfikkaa ei kuvata vihoviimeisenä kuolonloukkona, kuten voisi vähän liian helposti käydä, vaan elokuva on täynnä ihania ja ihailtavia ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan hädässä olevaa. Leffa antaa katsojalle tilaa tutustua myös kulttuurin kauniisiin puoliin. Puoliväliin taktiseksi hengähdystauoksi sijoitettu valkoisen kukon metsästysretki on herttaisimpia viime aikoina näkemiäni kohtauskokonaisuuksia. Viattoman kuiva huumorikin pääsee kukkimaan sen aikana kauniisti ennen väistämättömän synkeää loppukolmannesta, joka ei sekään unohda katsomiskokemukselle niin tärkeitä valonpilkahduksia.

Hintansa väärti? Olin odottanut puisevaa mutta tärkeää kärsimystarinaa, mutta sainkin aidosti koskettavan kertomuksen rohkean nuoren naisen koettelemuksista.

Aranan R&A-ohjelma 2012:

pe 21.9. King of Pigs
su 23.9. Keep the Lights On, Damsels in Distress
ma 24.9 Whore’s Glory
ti 25.9. A Royal Affair
ke 26.9. War Witch
pe 28.9. A Letter to Momo, Ace Attorney
la 29.9. Laurence Anyways
su 30.9. Love Rebels

Keep the Lights On (Yhdysvallat 2012)

Parisuhdekuvauksena Keep the Lights On toimii loistavasti realistisuutensa ansiosta. Dokumentaristi Erikin ja lakimies Paulin romanssi sijoittuu hyvin määrätietoisesti reaalimaailmaan, eikä yritä sokerikuorruttaa tai sensaatiopaisutella miesten välistä vuosikymmenen kestävää suhdetta ylä- ja alamäkineen. Kaikella ja kaikilla on niin valoisat kuin ikävämmätkin puolensa, eikä mustavalkoisuuksiin juuri sorruta. Erikiä koko ajan enemmän ahdistava Paulin päihdeongelma nousee leffan keskeiseksi konfliktiksi, mutta Paulia puolestaan kaivelevat Erikin flirttailut ja puhelinseksisessiot muiden miesten kanssa.

Leffa ei kuitenkaan koskaan unohda pitää esillä, miksi miehet ongelmistaan huolimatta pysyvät yhdessä vuosien ajan. Kumpikin heistä satuttaa jatkuvasti toista omalla tavallaan, mutta tämä esitetään enemmän parisuhteen realiteettina kuin ylitsepääsemättömänä esteenä – he tuovat toistensa elämään myös paljon paljon hyvää ja kaunista. Heidän välillään paistavaa syvää rakkautta ei voi kyseenalaistaa valtavan suloisten pienten yhteisten hetkien ansiosta. Peiton alta löytyvän lahjan avaamishetken ja takinkauluksen parasta asemoimista koskevien hymyileväisten nahistelujen kaltaiset söpöilyt keräävät onnistuneesti katsojan sympatiat puoleensa.

Elokuvan loppuratkaisusta olisi voinut saada aikaan suurenkin draaman, mutta tekijät välttävät mukavasti ylireagoinnin suot ja jättävät teoksensa päättymään hieman antiklimaattiseen, mutta yleistunnelmaan kauniisti sopivaan ja tarinan hyvään kohtaan lopettavaan finaaliin. Kaikin puolin nautin pläjäyksestä varsin paljon.

Hintansa väärti? Ehdottomasti, jos homomiehet eivät pelota, mutta aito ja realistisuuden tavoittelustaan huolimatta melko positiivinen draama innostaa.

Damsels in Distress (Yhdysvallat 2011)

Steppauksen ja teräväkärkisen deadpan-huumorin rytmittämä neljän opiskelijan pyörittämä maailmanparannuspiiri nappasi aivan eri tavalla kuin tosielämästä viehätysvoimansa ammentava Keep the Lights On. Damsels in Distress tietää erinomaisen hyvin olevansa fiktiota ja kärjistääkin kaikkea sisältöään sen mukaisesti. Tämä tehdään kuitenkin niin sympaattisesti, että hankalahan hauskan napakasti kirjoitettuihin ja näyteltyihin neitokaisiin oli olla ihastumatta.

Episodimaisesti rakennettu tarina harhailee vähän sinne ja hiukan tuonne, mikä korostaa hieman turhan paljon sitä, ettei leffalla vankkumattomasta ihanuudestaan ja näppäränfiksusta dialogistaan huolimatta ole ihan hirveästi suuntaa tai pointtia. Toisaalta tämä ei onneksi juurikaan häiritse, sillä fokus säilyy koko ajan tiukasti tekijöiden otteessa pysyvissä hahmoissa. Erityisesti naisnelikon johtohahmo Violet on aivan hurmaavan höpö hyvin itsetiedostavalla ja suoraselkäisellä tavalla.

Hintansa väärti? Ei ehkä viime vuosien tärkeimpiä leffoja, mutta fiksuna hyvänmielen pätkänä toimii loistavasti.

Rakkautta & Anarkiaa -filmifestarit pyörähtivät taas käyntiin, ja yritän tänä vuonna liveblogata omasta leffakierroksestani samaan tapaan kuin armon vuonna 2010. Tuttuun tapaan leffoista voi lukea enemmän R&A:n sivuilta, jonne otsikkolinkki mukavasti ohjailee.

Aranan R&A-ohjelma 2012:

pe 21.9. King of Pigs
su 23.9. Keep the Lights on, Damsels in Distress
ma 24.9 Whore’s Glory
ti 25.9. A Royal Affair
ke 26.9. War Witch
pe 28.9. A Letter to Momo, Ace Attorney
la 29.9. Laurence Anyways
su 30.9. Love Rebels

King of Pigs (Dwae-ji-ui wang, Etelä-Korea 2011)

Possukuningasta päädyin katsomaan lähinnä saadakseni vähän kontrastia ainaisille japanilaisille piirretyille – korealaista animaatiota kun tulee kulutettua äärimmäisen harvoin. Vaikka olin valmistautunut väkivaltaista koulukiusaamista lupaavan juonikuvauksen perusteella rankkaan menoon, hämmennyin silti elokuvan ytimestä huokuvan synkkäilyankeilun tukahduttavasta sakeudesta.

Leffa tuntui tietoisesti jättävän kaikki hahmonsa vaille minkäänlaista sympatianripettä. Ne hahmot, jotka eivät ole sydämettöminä julmureina kuvattuja koulukiusaajia, ovat näiden armoille alistuvia selkärangattomiksi hakattuja surkimuksia, jotka vartuttuaan hakkaavat ja kuristavat vaimojaan. Yhteiskunnan armotonta luokkajakoa kuvastavia läpeensä ikäviä välienselvittelyjä kaadetaan ruudulle niin tiheään tahtiin, että julmuuksien kuvaukset ja altavastaajien päättymättömät kärsimykset menettävät nopeasti vaikuttavuutensa ja terävyytensä ylikäytön takia.

Tietokoneella vaivauduttavan töksähtelevästi ja jäykästi toteutettu animointi on väännetty olemattomalla budjetilla, joka saa hahmot näyttämään massattomilta peliukkeleilta. Nätteihin ja huolitellun näköisiin hahmoihin tottuneen animekeken silmiin hahmodesignien rujouskin lähinnä lisäsi elokuvan masentavuutta realismin tunnun sijaan.

Ohjauspuolellakin King of Pigs onnistui enemmän hihityttämään kuin häikäisemään. Ohjaajan epätoivoiset yritykset lisätä dramatiikkaa hellyyttävän kömpelöillä siirtymillä toimivat aivan liian tehokkaana tahattoman huumorin lähteenä. Lisäksi liki kaksituntinen elokuva olisi voinut kevyesti olla ainakin puoli tuntia lyhyempi, sillä toteutus on täynnä tyhjäkäyntiä ja ylimääräistä venytystä.

Hintansa väärti? Ei. Rankka ja yhteiskuntakriittinen tarina ei yksinään riitä, kun epämiellyttävät hahmot eivät tarjoa minkäänlaista välittämisen aihetta tai tarttumapintaa. Piinaavan venytetty rytmitys taas vesittää leffan sanoman tehokkuutta.